”Kössi Kaatra esittää hyvin tarkkaa analyysiä köyhyyden vaikutuksesta lyhytjännitteisyyteen, suunnittelemattomuuteen, kateuteen ja monien asioiden kesken jäämiseen. Kurjuus ruokkii kurjuutta.”

”Kuka antaa ihmiselle vallan toiseen? Teoksen tarina sijoittuu menneeseen aikaan, mutta tärkeimmät teemat toistuvat ihmisen elämässä yhä: arvokas elämä, rakkaus ja kuolema.”

Pertsan ja Kilunkin ensi-ilta-ajankohtaa on siirretty jo useamman kerran. Sitäkin odotetaan teattereihin tänä keväänä. Aapo Kukko katseli elokuvan joulukuussa.

Fucking with Nobody esitettiin lehdistölle jo joulukuussa, mutta pandemiarajoitukset pitivät elokuvateatterit kiinni lähes koko maassa toukokuulle asti. Hannaleena Haurun ohjaus tulee ensi-iltaan vihdoin 11.6.

. Sulkutilan jälkeen elokuvateattereita odotetaan taas avattavaksi, ja ensi-iltaa kaavaillaan nyt 16.4.

”Helmi Kajaste on esikoiskirjassaan nivonut työnsä ja huvinsa elokuvia rakastavana arkkitehtinä orgaaniseksi yhdistelmäksi”, Jarkko Korpua kirjoittaa Kalevi Jäntti -palkitusta esseeteoksesta.

Helmikuussa Oulussa varmistui Sanginjoen ulkometsän laajan luonnonsuojelualueen syntyminen, kun kaupunki lahjoitti valtiolle omistamansa suojellut alueet Koneen Säätiölle myymänsä alan lisäksi.

”Koko tarkastellun periodin 1521–1809 kuva on äkikseltään niin monimutkainen kudelma, että kaaliin menevää kokonaishahmotusta siitä ei tahdo saada.”

Suomen kielen alkuperää ja kehitystä on ihmetelty pitkään. Virolaisen Valter Langin uutuusteos esittää arkeologiaa, kielitiedettä ja antropologiaa yhdistävän tarinan itämerensuomalaisten historiasta.

Pandemian perustasolla pysyneessä Kainuussa on saanut esittää teatteria koko talven, joskin hyvin pienille yleisömäärille. Helmikuussa ensi-iltansa sai Melankolia. Minä rakastan.

Onko Elokapinan tapaisella liikehdinnällä realistisia mahdollisuuksia saavuttaa tavoitteitaan nykytodellisuudessa? ”Ehkä ilmastoajattelun pitäisi sisältää enemmän ’saa’-argumentteja ’täytyy’-argumenttien sijaan”, Jesperi Pyykkö ehdottaa.

Ihmisten hätä luonnon tuhoamisesta on helposti nähtävillä mielipidekirjoituksissa ja sosiaalisessa mediassa. Elokapina on yksi liikkeistä, jotka yrittävät myös toimia.

Kymmenen vuoden jälkeen päätoimittaja huomaa, että hänen ajatuksensa tuntuvat junnaavan samaa rataa. Mutta niin tekee maailmakin.

Suursaaren linnoituksen työmaalla työskenteli jatkosodan aikana 33 juutalaispakolaisen ryhmä. Savu E. Korteniemen pohdinta näidin piikkilanganrullaustehtävästä aloittaa Prosessi-esseesarjan.

Ihmisen aiheuttamat muutokset globaaliin ekosysteemiin ovat aiheuttaneet planeetan kuudennen sukupuuttoaallon, joka uhkaa pian myös Homo sapiensia. Juha K. Tapio pohtii, pystymmekö vielä muuttamaan tätä suuntaa.

Sanna Kanniston teos ”Poecile montanus 2” on mukana Kenen luonto? -hankkeen näyttelyssä, joka avautuu maaliskuun lopulla Jyväskylässä. Hanke tutkiskelee luontokuvauksen ja nykytaidevalokuvan suhdetta.

Jenny Kangasvuon essee aloittaa sarjan, jonka teemat nousevat Victor Klempererin päiväkirjamerkinnöistä vuosilta 1933–1945.

Kainuussa pandemiaa ei ole päästetty leviämisvaiheeseen asti, joten Kajaanissakin Routa Company pystyy esittämään lapsille suunnattua nykytanssitaidetta. Normaalia pienemmille yleisöille toki.

Perunankin virallinen ensi-ilta on lykkääntynyt maaliskuulle, mutta Kainuusta kerrotaan, että Kajaanin Bio Rexissä se on pyörinyt jo pari viikkoa. Tarjoamme siis arvion.

Mira Kankaanranta oli toinen Lapin kullanmuru koronaviruksen tuomissa poikkeusoloissa. Varsinais-Suomessa asuva Kankaanranta sai kotiseudun residenssijaksosta rauhaa ja intensiivisyyttä.