Helmikuussa Oulussa varmistui Sanginjoen ulkometsän laajan luonnonsuojelualueen syntyminen, kun kaupunki lahjoitti valtiolle omistamansa suojellut alueet Koneen Säätiölle myymänsä alan lisäksi.

”Koko tarkastellun periodin 1521–1809 kuva on äkikseltään niin monimutkainen kudelma, että kaaliin menevää kokonaishahmotusta siitä ei tahdo saada.”

Suomen kielen alkuperää ja kehitystä on ihmetelty pitkään. Virolaisen Valter Langin uutuusteos esittää arkeologiaa, kielitiedettä ja antropologiaa yhdistävän tarinan itämerensuomalaisten historiasta.

Pandemian perustasolla pysyneessä Kainuussa on saanut esittää teatteria koko talven, joskin hyvin pienille yleisömäärille. Helmikuussa ensi-iltansa sai Melankolia. Minä rakastan.

Onko Elokapinan tapaisella liikehdinnällä realistisia mahdollisuuksia saavuttaa tavoitteitaan nykytodellisuudessa? ”Ehkä ilmastoajattelun pitäisi sisältää enemmän ’saa’-argumentteja ’täytyy’-argumenttien sijaan”, Jesperi Pyykkö ehdottaa.

Ihmisten hätä luonnon tuhoamisesta on helposti nähtävillä mielipidekirjoituksissa ja sosiaalisessa mediassa. Elokapina on yksi liikkeistä, jotka yrittävät myös toimia.

Kymmenen vuoden jälkeen päätoimittaja huomaa, että hänen ajatuksensa tuntuvat junnaavan samaa rataa. Mutta niin tekee maailmakin.

Suursaaren linnoituksen työmaalla työskenteli jatkosodan aikana 33 juutalaispakolaisen ryhmä. Savu E. Korteniemen pohdinta näidin piikkilanganrullaustehtävästä aloittaa Prosessi-esseesarjan.

Ihmisen aiheuttamat muutokset globaaliin ekosysteemiin ovat aiheuttaneet planeetan kuudennen sukupuuttoaallon, joka uhkaa pian myös Homo sapiensia. Juha K. Tapio pohtii, pystymmekö vielä muuttamaan tätä suuntaa.

Sanna Kanniston teos ”Poecile montanus 2” on mukana Kenen luonto? -hankkeen näyttelyssä, joka avautuu maaliskuun lopulla Jyväskylässä. Hanke tutkiskelee luontokuvauksen ja nykytaidevalokuvan suhdetta.

Jenny Kangasvuon essee aloittaa sarjan, jonka teemat nousevat Victor Klempererin päiväkirjamerkinnöistä vuosilta 1933–1945.

Kainuussa pandemiaa ei ole päästetty leviämisvaiheeseen asti, joten Kajaanissakin Routa Company pystyy esittämään lapsille suunnattua nykytanssitaidetta. Normaalia pienemmille yleisöille toki.

Perunankin virallinen ensi-ilta on lykkääntynyt maaliskuulle, mutta Kainuusta kerrotaan, että Kajaanin Bio Rexissä se on pyörinyt jo pari viikkoa. Tarjoamme siis arvion.

Mira Kankaanranta oli toinen Lapin kullanmuru koronaviruksen tuomissa poikkeusoloissa. Varsinais-Suomessa asuva Kankaanranta sai kotiseudun residenssijaksosta rauhaa ja intensiivisyyttä.

Juho Könkkölä (s. 1997) taitteli jo lapsena Keski-Suomen Korpilahdella paperista intohimoisesti erilaisia hahmoja. ”Homma karkasi käsistä.”

Marlene Hyyppä haastatteli Out of Urgency -tanssiteoksen oululaisia tekijöitä paperilehdessä 6/2020. Mutta millainen kokemus teos oli katsojalle? Lue Hyypän kritiikki täältä.

Fellinin viimeisiksi ohjaustöiksi jäi kolme mainoselokuvaa Banca di Roma -pankille – vaikka hän oli kampanjoinut raivokkaasti elokuvien tv-esityksiä pilkkovia mainoksia vastaan.

La voce della luna jatkaa jonkinlaista synteesiä Fellinin siihenastisen uran keskeisistä aineksista. Kuin proosarunoa sitä hallitsee eräänlainen tajunnanvirtamaisuus.

Koko Fellinin ura meinaa pakkautua hänen toiseksi viimeiseksi jääneeseen elokuvaansa Haastattelu, joka leikittelee representaation ja todellisuuden suhteen sirpaleilla.