Kannessa: Aatos
Vuoden 2022 ensimmäinen kansiteos on ”Aatos” kuvataiteilija Heidi Kestin ja valokuvaaja Tiina Wallinin yhteistyöprojektista ”Viimeiset keisarilliset”.
Itäisen Saksan ihmisiä kuulemassa
Kati Koivikko: Kirkkaankeltaisen Wartburgin kyydissä. Matkalla Saksan itäosissa. Avain 2019.
Saksan Demokraattinen Tasavalta tai tuttavallisemmin Itä-Saksa oli olemassa vuodesta 1949 vuoteen 1990, jolloin DDR hyväksyi Saksojen yhdistymisen. Entistä DDR:n aluetta on kehitetty voimakkaasti, mutta edelleen ero tuntuu monella tavalla ja siksi puhutaan osseista, itäsaksalaisista ja wesseistä, länsisaksalaisista. Työttömyyttä, köyhyyttä ja syrjäytymisestä on Saksan itäisissä osissa paljon enemmän kuin entisen Länsi-Saksan alueella. Lännen ja idän ero näkyy myös kulkijan silmään. Sen koin itse viime keväänä kahden viikon aikana itäisessä Saksassa Oderissa keskusteluissa ihmisten kanssa, mutta myös kaupunkikuvaa katsellen.
Kati Koivikko on tehnyt haastattelukirjan Kirkkaankeltaisen Wartburgin kyydissä, kun Berliinin muurin murtumisesta tulee marraskuussa kuluneeksi kolmekymmentä vuotta. Koivikon matkat Itä-Saksan entisiin kaupunkeihin alkoivat vuonna 1990 hänen ystävänsä Gritin kirkkaankeltaisen Wartburgin kyydissä. Vuosina 2014–2018 Koivikko palasi takaisin haastattelemaan eri-ikäisiä ja erilaisissa elämäntilanteissa eläviä ihmisiä Saksan itäosiin Görlitziin, Dresdeniin, Chemnitziin, Marienbergiin, Zwickauhun ja Leipzigiin. Tuloksena on erinomainen läpileikkaus lähihistoriaa, joka avaa ikkunan myös nykyiseen eurooppalaiseen ajatteluun.
Haastattelujen pääpaikkoina toimivat Görlitz ja Leipzig, kaksi erilaista kaupunkia. Görlitz on Saksan itäisin kaupunki, jossa asukkaita on noin 55 000. Leipzig on J. S. Bachin kaupunki, missä hän toimi Tuomaskirkon kanttorina. Kaupungissa on tänään asukkaita liki 600 000.
Koivikon haastattelemat ihmiset kertovat oman elämäntarinansa koruttomasti ja rehellisesti. Arki vaatii paljon aivan tavanomaisten asioiden hoidossa, ja pulaa on monista kulutustavaroista. Useat mainitsevat ylellisyystuotteiksi banaanit, joita saatiin jouluna. Sanan-, ilmaisu- ja matkustusvapauden puuttumisen Itä-Saksassa useat mainitsevat todella raskaiksi asioiksi. Lännen puolelta saadaan tietoa, kun taloihin saadaan asennettua erillisiä antenneja – mutta niin, etteivät viranomaiset saa niistä selvää.
Yhteisöllisyyden kokemus on kuitenkin asia, jota kaivataan Itä-Saksan ajoilta. Ahdistavana koetaan tämän päivän kaupallisuus ja materialismiin suuntautuminen. Leipzigilainen geologi Erna Walther pohdiskelee: ”Nykypäivän yltäkylläisyys pelottaa. Raha ratkaisee kaikessa. […] Kuluttaminen on tänä päivänä uskomatonta.” Entisiä itäsaksalaisia ihmetyttää edelleen kolmen vuosikymmenen jälkeen ihmisten hillitön tavaraonnellisuuden tavoittelu, jonka keskellä elämisen harmoniaa ei kuitenkaan saavuteta.
Itäisen Saksan osat ovat menettäneet runsaasti väestöä, kun työpaikat katosivat usein jopa yhdessä yössä. Asuntoja saa entisen Itä-Saksan alueelta halvalla. Erot ovat edelleen olemassa, sillä palkat ovat alhaisemmat itäosissa – tämäkin houkuttelee nuoria mieluummin lähtemään. Mutta kotiseuturakkaus pitää ihmiset juurillaan ideologiasta riippumatta.
Koivikon kirja avaa ikkunan Saksan nykypäivään, jossa lännen ihmiset kokevat edelleen olevansa maksumiehiä. Mutta samalla he ovat saaneet myös idästä monia asioita. Niiden yhteensovittaminen ei ole kuitenkaan helppoa eikä yksi sukupolvi siihen riitä. Mutta yhteinen isänmaa on saksalaisille kunnia-asia. Sen Koivikon teos erinomaisesti osoittaa.
Tolstoista puheenollen
”Huonettaan kerran siivotessaan ja sohvan kohdalle tullessaan Leo Tolstoi ei muistanut, oliko jo pyyhkinyt sen vai oliko suorittanut rutiinin unessa, tiedostamattaan. Kirjailija kauhisteli unohdustaan: kuluiko koko olemassaolo tällaisessa tiedottomuudessa?”
Humanismin puolustuspuhe korostaa vastuuta
”Pihlströmin mielestä humanismi on välttämätön ehto sille, että puhe arvoista ja merkityksistä – vaikkapa suhteessa luontoon – on edes mahdollista.” Ville Hytönen arvioi Sami Pihlströmin Ihmisen maailman.
Kaunis, kallis valo
Reijo Valta luki ja katseli vuoden 2020 kauneimmaksi kirjaksi valitun Paavo Tynellin tuotantoa esittelevän teoksen Chasing Light – The archival photographs and drawings of Paavo Tynell.
Ihmisen rajaton myötätunto
”Isorättyät jättävät teoksissaan koneiston paljaaksi, ja silti jokin taika saa minut katsojana pitämään romurankaisia friikkejä sielullisina olentoina.” Kirsi Uusitalo katseli Pekka ja Teija Isorättyän näyttelyn Wäinö Aaltosen museossa.
Elämä näyttää täydelliseltä kuin muna, kunnes murtuu
Jo kansainvälisiä palkintoja saanut Pahanhautoja saapuu Suomen elokuvateattereihin perjantaina 4.3. Jenny Kangasvuo arvioi Hanna Bergholmin ohjaaman leffan.
”Kuka myy itteään ja kenelle?”
”Muna pystyssä venäläisnaisten perässä ja vaimojaan karkuun juoksevat miehet ovat Benny Hill Show’n perillisiä, jotka lopulta haluavat enemmän läheisyyttä kuin seksiä.” Jenny Kangasvuo arvioi ensi-iltaelokuvan Huonot naiset.
Shokkiterapiaa meille tavallisille
”Kemiaa ei todellakaan ole mikään kepoinen lauantai-illan viihdyke. Itse asiassa se saa katsojansa varsin sanattomaksi”, toteaa Seppo Turunen Kajaanin kaupunginteatterin kantaesityksestä.
Brittiläistä uhoa
Oulu Sinfonia päätti vuoden 2021 Ludwig van Beethovenin vahvaan seitsemänteen sinfoniaan. Ilkka Kotajärvi totesi kausikonsertin muut numerot epätasaisemmiksi.
Raja railakas aukeaa
Marraskuussa 2021 Eurooppa hengähti hetken pandemia-aaltojen välissä. Kaltion kolumnisti, laulaja Jaakko Laitinenkin suuntasi Saksaan Väärä Raha -yhtyeensä kanssa, ja kirjasi kokemuksiaan nyt julkaistavaan kiertuereportaasiin.
Miltei valituksitullut teos poliittisesta kuvastosta
”Suomalainen vaaliehdokkaiden valokuvamarkkinointi on pöljistyttävän nuorta: käytännössä Virkki osoittaa, että vasta 1950–1960-lukujen vaihteessa poliittinen markkinointi alkaa kuvin.”
Karjalan ärjy maaseudun äänenä
”Turunen vyöryttää esiin 1960-luvun nuorison sukupuolisen heräämisen, musiikkimieltymykset tangosta poppiin, rippikoululaisen uskonkysymysten ja akanottoluvan pohdinnat; mutta ennen muuta hän kirjoittaa työkeskeisestä elämäntavasta maaseudulla.”
Veijarimainen ja onnistunut odysseia Faust-myytin toisintona
”Vaikka tematiikka ja runsaat sivujuonteet muistuttavatkin aiempia teoksia, Runoilija on itsenäisenä teoksena hurmaava lukukokemus ja kykenee edelleen syventämään Kännön rikasta kerrontamaailmaa omaperäisyydellään.”
Näkymätön supersankari
Juha Wuolijoen ohjaaman Vinski ja näkymättömyyspulveri -elokuvan ensi-ilta on siirtynyt useampaan otteeseen, mutta nyt se tulee jouluksi teattereihin. Reijo Valta katsoi leffan ennakkoon.
Pienten pohjoisten kansojen asialla
”Karkkilalainen sankarimatkailijamme on vauhdissa tällä kertaa muun muassa Färsaarilla, Islannissa ja Pohjois-Amerikan arktisilla seuduilla.” Suomen kirjailijaliiton kunniajäseneksi nimetyn Hannu Niklanderin viimeisimmän luki Osmo Pekonen.
Parasta, mitä Rosa Liksom on koskaan kirjoittanut
”Joku voisi ajatella, että Väylä on Tommi Kinnusen vuoden takaisen Ei kertonut katuvansa -romaanin sukulaisteos, mutta ei se ole.” Mutta mihin Seppo Turunen tätä romaania vertaa? Lue kritiikki, niin tiedät.
Juurtumisen pakon sietämätön välttämättömyys
Ilkka Kotajärvi tarttui kuluneena syksynä viisi vuotta sitten julkaistuun teokseen Fintiaanien mailla.
Luokkamuistojen monikerroksellisuus
Työväenluokkainen tausta ja ruumiillisuus -hankkeen viides esitys Luokkakuvia, vedos V sai kantaesityksensä Oulun teatterin Vinttikamarissa marraskuussa. Miten luokkia lavalla tanssittiin?
Kun olin Teiniliitossa
Opiskelija- ja koululaisdemokratiaa tehtiin 1970-luvulla Teiniliiton kautta. Pasi Pikkupeurakin osallistui yhteen liittokokoukseen Korkalovaaran lukion edustajana.