Ihmisiä Vienan reitin varrelta
”Vienanmeressä on valtavasti tavaraa, ehkäpä liikaakin. Ainakin ensi-illassa kokonaisuutta oli välillä hieman vaikeata hahmottaa”, kirjoittaa Kaltion kritiikissä Seppo Turunen.
Karoliina Knuuti (toim.): Media Guide. Media Literacy for Adults. Kansanvalistusseura sr 2020.
Vapaa journalismi – ei pelkkä informaation loputon saatavuus – kuuluu toimivan demokratian ylläpitäjiin ja kehittäjiin. Uutuuskirjan nimessä puhutaan hieman harhaanjohtavasti mediasta, vaikka käsittelyssä on nimenomaan journalismi ja jopa journalismin itsensä määritteleminen.
Media on monikkomuoto välinettä tarkoittavasta ”mediumista”, ja journalismia välitetään useilla erilaisilla alustoilla toisistaan poikkeavissa muodoissa, siis monimuotoisessa mediassa. Media Guide pyrkii vastaamaan peruskysymyksiin juuri journalismin luonteesta, vastaanotosta ja yleisösuhteesta.
Mediat muuttuvat alati uusien alustojen kehittyessä, mutta journalismi erottuu pysyvyydellään muusta ajankohtaisinformaatiosta. Pysyvää on journalismin sitoutuminen totuudenmukaisuuteen, mihin Journalistin ohjeissakin kehotetaan. Yleisöjä sen sijaan kannustetaan oppimaan mediaa kuin se olisi oma kielensä.
Media Guide kuuluu ulkoministeriön rahoittamaan medialukutaitohankkeeseen Palestiinassa, mutta yleisluontoisuudessaan teos kelpaa myös journalismin käsikirjaksi.
Journalismi kaipaa määrittelyä, koska sen tukemat demokraattiset instituutiot on haastettu itse journalismin lisäksi. Kirjan luettelo uhkista on tuttu: populistiset poliitikot ja ääriliikkeet uhkaavat meille tutun ja rakkaan demokraattisen yhteiskuntaprosessin keskeisiä toimijoita ja ilmiöitä kuten sananvapautta ja ihmisten oikeutta luotettavaan tietoon ajankohtaisaiheista.
Kirjan vanhempi samanniminen laitos julkaistiin vuonna 2016, jonka jälkeen Donald Trump ja brexit venäläiskytköksineen ovat muuttaneet journalismia ja ihmisten suhtautumista vaikkapa uutisiin: ovatko ne valetta vai totta? Onko journalismi enää ”joukkotiedotusta” vai onko se suunnattu yksilöllisesti ja erilaisille somekuplille?
Media Guide -kirjan uusitun painoksen tekijäryhmä väittää, että vuonna 2020 journalismi etsii yhä itseään digitaalisessa todellisuudessa. Journalistinen introspektio myös ylittää rajat, joten on hyvin perusteltua julkaista tämä teos englanniksi – toivottavia kansainvälisiä Journalistin ohjeita varten.
Tällaisia kansainvälisiä ohjeita on hahmotellut journalisminfilosofi Stephen J. A. Ward teoksessaan Global Media Ethics (McGill–Queen’s University Press 2010). Ward perustaa globaalin journalismietiikan pragmatismin perinteelle. Tämä käytäntöä ja toimintaa korostava ajatussuuntaus on yhteensopiva John Rawlsin vaikutusvaltaisen oikeudenmukaisuusteorian kanssa (ks. Daniele Botti: John Rawls and American Pragmatism: Between Engagement and Avoidance, Lexington Books 2019).
Journalismi etsii yhä myös itseään, mikä merkitsee elinvoimaa ja kasvumahdollisuuksia ammatille, jolta puuttuu ulkoinen rajaaja toisin kuin lääkäreiltä tai oikeusoppineilta. Media Guide määrittelee journalismin ajankohtaiseksi tosiasiaperusteiseksi viestinnäksi, joka tarjoaa yleisöilleen editoitua eli vertaiskritiikin läpäisevää ja itseään korjaavaa sisältöä luotettavalla ja itsenäisellä tavalla.
Yleisöjen ”medialukutaidosta” nousee esiin kiteytys, että se edellyttää kykyä arvioida tietolähteiden luotettavuutta kriittisesti. Yleisöluottamuksen journalismi lunastaa totuudenmukaisuudella.
Media Guide perustelee olemassaoloaan tukena eettisesti kestävälle ja vastuulliselle journalismille, jota nykyään voivat tuottaa lähes kaikki Facebook-postaajista bloggaajiin. Kuka tahansa voi kenties ryhtyä journalistiksi, mutta sellaiseksi sopii julistautua vasta, kun sitoutuu totuudenmukaisuuteen.
Niin kauan, kuin joukossamme liikkuu tahattoman misinformaation ja tahallisen disinformaation luojia ja levittäjiä, kuuluu kansalaisen perustaitoihin ja -velvollisuuksiin oppia lukemaan mediaa.
”Vienanmeressä on valtavasti tavaraa, ehkäpä liikaakin. Ainakin ensi-illassa kokonaisuutta oli välillä hieman vaikeata hahmottaa”, kirjoittaa Kaltion kritiikissä Seppo Turunen.
Kuvataiteilija Heidi Kestin ja valokuvaaja Tiina Wallinin yhteisnäyttely Viimeiset keisarilliset tutkii kulutuskriittisesti muun muassa tavaran paljoutta, nykyajan lapsuutta ja lempileluja.
Vuonna 2006 Etelä-Unkarin Szegedissä vaihto-oppilaana oleskellessani hankkiuduin oppilaaksi supermielenkiintoiselle unkarilaisen kansanmusiikin kurssille. Moni muu ei jakanut mielenkiintoa aiheeseen, ja saimme […]
”Moniääninen tarina nostaa eläytyen ja ymmärtäen esiin monia kolttakulttuuriin kuuluvia piirteitä, kuten ortodoksisuutta, käsityö- ja musiikkiperinnettä, poronhoitoa, nuottausta ja saamenpuvun käyttöä.” Marjo Jääskä luki Katri Rauanjoen Kesämerkit.
Marjo Jääskä arvioi kaksi kuluneena talvena Inari Kielettären suomeksi julkaisemaa saamelaista lasten- ja nuortenkirjaa.
Pahanhautojan ohjaaja ja käsikirjoittaja Hanna Bergholm piipahti Oulussa elokuvansa lehdistötilaisuudessa, joten Kaltiokin käytti haastattelutilaisuuden hyväksi.
Pohjois-Suomen aluetaidenäyttely Lumipalloefekti järjestettiin viiden vuoden tauon jälkeen, nyt Oulun taidemuseossa. Päätoimittaja pohtii, millaista aluetta näyttelyn taide kuvailee.
Savu E. Korteniemen artikkelisarjan neljännessä osassa katsellaan holokaustin monumentteja ja vastamonumentteja sekä luetaan Paul Celanin runoja.
”Maailmankaikkeus on niin määrätön, erilaista ja erilaatuista tietoa on ihmiselle tarjolla niin valtavasti, että minkäänlaisen varmuuden saavuttaminen edes hetkellisesti tuntuu pakahduttavan epätodennäköiseltä.” Päätoimittaja yrittää jälleen löytää merkitystä.
Vuoden 2022 ensimmäinen kansiteos on ”Aatos” kuvataiteilija Heidi Kestin ja valokuvaaja Tiina Wallinin yhteistyöprojektista ”Viimeiset keisarilliset”.
”Huonettaan kerran siivotessaan ja sohvan kohdalle tullessaan Leo Tolstoi ei muistanut, oliko jo pyyhkinyt sen vai oliko suorittanut rutiinin unessa, tiedostamattaan. Kirjailija kauhisteli unohdustaan: kuluiko koko olemassaolo tällaisessa tiedottomuudessa?”