Musiikin toivomuskaivo

Ummet ja lammet1/2022

Vuonna 2006 Etelä-Unkarin Szegedissä vaihto-oppilaana oleskellessani hankkiuduin oppilaaksi supermielenkiintoiselle unkarilaisen kansanmusiikin kurssille. Moni muu ei jakanut mielenkiintoa aiheeseen, ja saimme usein uppoutua veljeskansamme perinnemusiikillisiin nyansseihin luennoitsijan kanssa kaksistaan.

1900-luvun lopun kasvattina oli huikaiseva kuulla, kuinka menneiden vuosisatojen unkarilaisessa kulttuurissa muusikon ammatin arvostus liikkui jossakin kapakoitsijan ja prostituoidun välimaastossa. Viihdyttäjä ei ollut oman aikamme suurten viihdetaiteilijoiden tapaan korkealle estradille nostettu sankari, vaan kylätanssien välttämätön paha ja työnkuva oli ulkoistettu marginalisoitujen vähemmistön edustajille kuten romaneille ja juutalaisille, joilta monessa paikkaa oli tavanomaisempien ammattien harjoittaminen suorastaan kielletty.

Ei ollut tavatonta, että viulisti laskettiin bileiden ajaksi paremman äänentoiston toivossa kaivoon ja unohdettiin juhlan humussa sinne. Kansantarinoiden mukaan useampiakin tuonilmaisiin siirtyneitä soittoniekkoja on vaienneine viuluineen nosteltu juhlien jälkeen unkarilaisista kyläkaivoista. 

Uudenlainen kaivo on Spotify, minne ei ole pistetty muusikkoja vaan musiikki itsessään kuulumaan ja kuolemaan. Internet-ajan kapitalismin hengessä palvelu teki vuosikausia tappiota kamppaillessaan suoratoistobisneksen markkinajohtajan asemasta, koska internetissä suurin on kaunein – tai kuten Spotifyn kanssakansankotilaiset eli Abba sen hyvin (joskin rakkauden asioita tarkoittaen) ilmaisi: ”the winner takes it all”.

Tappiollista musiikkipalvelua kipparoituaan ja reiluja työkorvauksia vinkuneita muusikoita aikansa kuunneltuaan Spotifyn toimitusjohtaja Daniel Ek kumppaneineen keksi varsinaisen kultamunia munivan hanhen: podcastit. Hanhesta tehtiin uudistuneen suoratoistopalvelun lippulaiva ja lippulaivahanhen keulakuvaksi kiinnitettiin kahtiajakautuneessa USA:ssa suurta suosiota nauttiva Joe Rogan, jonka Ek ja kumppanit sensuroivat muista palveluista eli ostivat yksinoikeudella Spotifyhin hulppeaan sadan miljoonan dollarin hintaan. Hanhi on haukkunut hintansa muun muassa lukemalla showssaan ääneen kaupallisia tiedotteita, jotka tutkimusten mukaan uppoavat kuluttajasegmentteihin tehokkaammin kuin ohjelmien välissä sujahtelevat erillismainokset.1

Musiikkialaa koetellut pandemia ei ole Ekin kukkaroa kirpaissut. Koronan aiheuttaman kotoilubuumin seurauksena Spotifyn tilaajaluvut ovat kasvaneet, Danielilla itsellään on ollut aikaa harrastaa ja hän on sijoittanut voittojaan esimerkiksi tekoälykkäästi demokratiaa edistävään uuden ajan aseteollisuuteen2 sekä slushastavaan startup-pöhinä-höpinään laajemminkin3 ja tehnyt korskeita joskin epäonnistuneita ostotarjouksia Arsenal-jalkapallojoukkueesta.4

Muusikot eivät ole arvostaneet sijoitusneron visionäärisyyttä vaan mankuneet muun muassa käyttäjäkeskeistä korvausmallia, johon Spotify on vastannut tarjoamalla mahdollisuutta saada palvelussa lisänäkyvyyttä artistille maksettuja korvauksia pienentämällä.5 Ek myös kehotti rahapulasta kärsiviä artisteja satsaamaan laadun sijasta määrään ja tekemään sisältöjä Spotifylle tiuhempaan tahtiin.6

Muistettakoon tasapuolisuusharhan nimissä myös toisenlaisia ääniä: joulukuussa eräs musiikkiuraltaan oblomovilaiseksi koroillaeläjäksi vetäytynyt entinen räppäri kehui Spotifyn ansaintamallia kertoen, miten paljon vaurautta se jauhoi hänelle vielä musiikkiuran jälkeenkin ja kuinka hän oli investoinut varallisuuttaan milloin kiinteistöihin, milloin tappiollisiin ravintolabisneksiin. Kannettu vesi ei kaivossa pysy.7

Näkökulma on ex-räppärin tilanteessa mitä ymmärrettävin. Muiden muusikoiden kannalta musiikin pistäminen palveluun on kuitenkin eräänlaista hyväntekeväisyyttä, jossa oman työn hedelmiä kannetaan kankkulan kaivoon.


  1. www.hs.fi/kulttuuri/art-2000008572766.html
  2. techcrunch.com/2021/11/09/daniel-eks-fund-puts-e100m-into-defence-startup-helsing-ai-to-support-democracies
  3. www.slush.org/daniel-ek-announces-1e-billion-for-ground-breaking-european-startups-on-the-node-by-slush-stage
  4. www.givemesport.com/1769965-arsenal-latest-news-daniel-ek-has-already-made-a-big-mistake-in-takeover-approach
  5. newsroom.spotify.com/2020-11-02/amplifying-artist-input-in-your-personalized-recommendations
  6. www.classicfm.com/music-news/spotify-boss-blames-musicians-lack-earnings
  7. www.hs.fi/kuukausiliite/art-2000008397736.html

Kommentit