Toiveikasta talvimieltä
”Hamstereissa Veikko Huovisen veijaritarina syvenee yhden sukupolven korjaavaksi kokemukseksi”. Reijo Valta arvioi 4.1.2023 teattereihin saapuvan romaanin viimeisimmän, Markku Pölösen ohjaaman elokuvaversion.
Huovisen näköinen kirjailija
Eero Marttinen: Hiljaisen hymyn mies. Veikko Huovisen elämä. Into Kustannus 2018.
Aina silloin tällöin tapasimme kirjailija Veikko Huovisen kanssa eri tilanteissa. Taisi olla vuosi 1996, kun hän edellisenä vuonna oli saanut valmiiksi Viiksiniekat-trilogian päätösosan Pietari Suuri hatun polki, niin esitin, josko hän reformaattori Martti Lutherin persoonaan tarttuisi. Luther kun olisi mitä herkullisin kohde pöytäpuheineen ja persoonallisine tapoineen. Huovinen myhäili hetken leukaansa sivellen ja totesi: En taida enää jaksaa tarttua niin isoon aiheeseen. Jääkööt nuoremmille.
Kohtaaminen tuli mieleeni lukiessani Eero Marttisen kirjoittamaa Veikko Huovisen henkilökuvaa ja elämäkertaa Hiljaisen hymyn mies. Marttinen jos kuka tuntee niin Huovisen persoonan kuin tuotannonkin läpikotaisin. Vuoden 1967 ensitapaamisen jälkeen hän on tavannut Huovisen lukemattomia kertoja ja tehnyt hänestä paljon haastatteluja. Myös Huovisen kirjoista hän on tehnyt niin arvosteluja kuin artikkeleitakin.
Huovisesta ja Marttisesta tuli vuosien mittaan erittäin hyvät ystävät. Marttinen kirjoittaa: ”Haastattelutuokiot olivat yhtä juhlaa, useimmiten ne menivätkin haastattelutuokioiksi. Veikko osasi sanoa, niistä jäi hyvä ja iloinen mieli, jonka varassa jaksoi jatkaa arkista aherrusta.”
Veikko syntyi Simossa 7.5.1927 Rosa ja Juho Huovisen perheeseen. Isä oli metsänhoitaja, jonka työ kuljetti jo saman vuoden syksyllä pesueen Sotkamoon, missä Huovisen perhe asui koko loppuelämänsä – kuten sittemmin myös Veikko perheineen.
Veikko seurasi isänsä jalanjälkiä lähtiessään opiskelemaan Helsinkiin metsänhoitajaksi. Opiskeluvuosina kuvataiteet kiinnostivat nuorta miestä, mutta kirjallisuus vei kuitenkin voiton. Niinpä hän julkaisi esikoisteoksensa Hirrin vuonna 1950. Hyvät arvostelut saanut tarinakokoelma sai pian jatkoa olympiavuonna 1952 ilmestyneellä Havukka-ahon ajattelijalla. Tätä seurasi yli viisi vuosikymmentä kestänyt loistelias, suomalaisessa kirjallisuushistoriassa ainutlaatuinen kirjailijaura.
Huovinen pohdiskeli ikämiehenä, kuinka hän niin nuorena saattoi kirjoittaa Konsta Pylkkäsestä: ”Havukka-ahon ajattelijahan voisi olla ennenmuuta vanhan kirjailijan viimeinen kirja ja tuotannon pääteos.” Mutta siitäpä tuli klassikko, joka on kestänyt lukevan kansan suosikkina jatkuvasti. Siitä on tehty elokuvia, sitä on esitetty radiossa ja televisiossa, siitä on tehty lukuisia teatteriversioita ja monologeja.
Huovista Pylkkänen myös piinasi, sillä jatkuvasti häneltä kyseltiin, koska Konsta saa jatkoa. Ja saihan hän lopulta, kun vuonna 2004 ilmestyi teos Konsta Pylkkänen etsii kortteeria. Huovinen on kertonut Marttiselle näin: ”Konsta on tietenkin vanhentunut, eikä enää ärhäköidy niin kuin ennen, uusimpiin asioihin ei Konsta edes ota kantaa enempää kuin minäkään.”
Huumori monimuotoisena on Huovisen tuotannossa kauttaaltaan läsnä. Mutta hän ei ole vain humoristi vaan myös hiljaisesti kantaa ottava kirjailija. Myös lyyrisyyttä on hänen teksteissään. Paras esimerkki tästä on varmaan hänen teoksensa Siintävät vuoret.
Pekka-pojan sairastuminen ja kuolema vuonna 2005 olivat erityisen raskaita vaiheita Huovisen perheen elämässä. Huovinen kirjoitti mielessä velloneet kysymykset ja tunnot paperille teokseksi Pojan kuolema (2007), joka on Huovisen viimeinen teos. Se on koskettava, vaikuttava, puhutteleva teos, jonka kirjailija toivoi olevan avuksi muille vastaavassa tilanteessa oleville omaisille. Sitä kirja on vuosien varrella ollutkin tuoden lohdutusta ja voimaa syvän surun keskelle.
Teitpä hyvän kirjan! Näin voi sanoa Marttisen erinomaisesta, syväluotaavasta Huovis-kuvauksesta. Marttinen on tavoittanut Huovisen kirjailijaluonteen vuosikymmenten varrella syntyneen ystävyyden kautta, mutta terävänä kirjoittajana hän tuo esiin myös asioita, joista Huovinen kärsi, vaikkapa joidenkin kriitikoiden teilaukset. Kuvaliite Marttisen omista kokoelmista täydentää mukavasti tekstiä.
Arjen aherrusta ja eskapismia maailman mylleryksen keskellä
Unenomainen seikkailu vanhalla Varikolla ”Seuraan esitystä hämmästyneenä ja yritän varoa, jotten vahingossakaan sotke riskialtista performanssia omilla äkillisillä liikkeillä tai teoillani.” […]
Vanha Eurooppa ja sen nykypäivän perinne
Perusarvojemme tuntematon historia Jopa 8 000 vuotta vanha Tonavan laakson sivilisaatio tarjoaa meille paljon enemmän kuin pelkkää museotavaraa. Sen yhteiskunnassa […]
Hyvä on hiihtäjän hiihdellä
Antti Heikkisen Latu-romaanin maalaisproosa vertautuu Risto Kormilaisen silmissä karjalaiseen Heikki Turuseen ja ylä-savolaiseen Eino Säisään.
Vahva esikoisromaani uskonnon kahleista irtautumisesta
”Eksklusiiviset uskonnolliset liikkeet ja seurakunnat eivät anna tilaa itsenäiselle ajattelulle vaan kaventavat ihmisen ja uskon yhteen tiukkaan muottiin.” Risto Kormilainen luki Camilla Nissisen romaanin Meitä vastaan rikkoneet.
Kiannon klassikkolaulu vie maan ääriin
Juha Hurmeen uutuusteos Tiu tau tilhi ”hurmioituneella tavalla johdattelee kansakoulun periklassisen laulun myötä Fröbelin palikoihin ja aina Alaskaan saakka”, toteaa kriitikko Risto Kormilainen.
Paimenena muurien sisällä
”Lapsuuden lähtökohdat eivät olleet kovin otolliset Kaisa Tammelle (s. 1970) tulevaisuuden uraa ajatellen. Alkoholisti-isä terrorisoi perhettä ja sai raivokohtauksia. Risto Kormilainen arvioi Naisvankilan pomon.
Tellus tulessa
”Maapallon pelastukseksi tulee yhteiskuntien julkinen sektori rakentaa uusiksi, peruuttaa infrastruktuurin yksityistäminen, verotettava suuryhtiöitä ankarammin, ehkä jopa kansallistettava niitä.” Naomi Klein vaatii muutosta Tuli on irti -teoksessaan, arvioi Juhani Rantala.
Lajien punontaa, aatteen punerrusta
”Pikemmin kuin romaani teos on anti-romaani tai tutkielman parodia”, pohdiskelee Esko Karppanen Runeberg-palkintoehdokkaaksikin valitusta Tiina Lehikoisen Punelmia-teoksesta.
Yhteiskunnallinen ulottuvuus pohjoisen dekkarissa
”Larsson kuvaa ruotsalaista yhteiskuntaa alastoman koruttomasti. Ammattirikollisuus kulkee usein pari askelta tutkintaa edellä.” Risto Kormilainen arvioi Åsa Larssonin norrbottenilaisdekkarin.
Kerron kaiken minkä salaan
”Olen ollut negatiivisen palautteen melko täydellisestä puuttumisesta jopa pettynyt.” Eemeli Hakoköngäs haastattelee vuonna 2022 esikoisteoksensa Partisaanivalssi julkaissutta Anu Kolmosta.
Ensimmäinen ja viimeinen
Oulu Sinfonia sai kunnian viime helmikuussa 48-vuotiaana kuolleen Jaakko Kuusiston sinfonian Suomen ensiesityksestä. Tämä oli siinä mielessä luontevaa, että itseään korostamaton Kuusisto oli näkyvin ja vaikuttavin hahmo oululaisessa taidemusiikin genressä käytännössä liki koko 2000-luvun ajan.
Joululahjataloutta kohti
”Onneksi on sentään joulu”, päätoimittaja huokailee maailman myllerryksen keskellä. Joulu, jolloin kaupallisuudesta huolimatta annetaan pyyteettömästi.
Kannessa: sarjasta Suojakerros/Kosketusjälkiä
Joulukuun Kaltion kannessa on Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun taidetoimikunnan taidepalkinnon tänä vuonna vastaanottaneen kuvataiteilija ja kuvataidekriitikko Leena Kankaan teos vuodelta 2021. […]
Käsittämättömän äärellä (ja erään laulun synty)
Ei ole epätavallista, että kansan syvien rivien edustajat tuntevat tiettyä närkästyneisyyttä yli hilseen menevän taide-elämyksen äärellä. Oman käsityskyvyn ylittävä pläjäys […]
Pieni suuri elokuva
Aleksi Salmenperän Kupla jatkaa vahvaa kotimaista elokuvavuotta. Antti Viitala arvostaa erityisesti nuorten näyttelijöiden luontevuutta ja ohjausta sekä sitä, että elokuvan puheesta saa hyvin selvää.
Vastenmielisiä veijareita auringonlaskussa
”Suomalaisessa – saati pohjoismaisessa – elokuvatarjonnassa en hahmota aiemmin nähneeni moista cocktailia.” Matti A. Kemi arvioi suopeasti J-P Valkeapään viimeisimmän käsikirjoitus-ohjauksen Hetki lyö, jonka ensi-ilta oli 11.11.2022.
Vladolf Putler
Pian Venäjän helmikuisen Ukrainan-hyökkäyksen jälkeen sisällöntuottajat aktivoituivat ja alustat täyttyivät Putinin kuvista, joihin oli lisätty Adolf-viikset. Kuvien hahmo oli nimetty Putleriksi. Eira Huusko-Kukkonen pohtii sanojen merkitystä todellisuuden luomisessa.
Vallan ja rakkauden neonvihreä baletti
Aino Sunin ohjaama Sydänpeto saa teatteriensi-iltansa perjantaina 4.11.2022. Jenny Kangasvuolle elokuva oli matka oman myöhäisen teini-iän ja varhaisen aikuisuuden vuosiin.