Tohtori Parkinson ja Faust
Kari Sallamaa palaa Paavo Rintalaan ja tämän Parkinsonin tautiin Rintalan viimeisen proosateoksen Faustus kautta. ”Kertomus on suuri, mutta voimat eivät tahtoneet enää riittää”.
Kalevalainen tajunta laajenee
TaikaBox: Born Old – Tietäjä iänikuinen. Yhteistuottaja, JoJo – Oulun Tanssin Keskus. Kesto 40 min. Koreografia Tanja Råman, visuaali- ja ääniympäristö John Collingswood, tanssi ja laulu Marjo Kiukaanniemi.
Esitykset Oulun lasten ja nuorten teatterifestivaalilla Teatterin Vinttikamarissa lauantaina 5.5. klo 11 ja 14.
Oulun lasten ja nuorten teatterifestivaalilla nähdään myös maaliskuussa kantaesityksensä saanut TaikaBoxin tulkinta Kalevalan hahmoista.
Mitä tiedät Kalevalasta?
Kahdeksanvuotias miettii. ”Lemminkäisen. Se uhkas jotain tyyppiä kolme kertaa. Sen vihollinen on Loihu.”
Niinkö?
”Ei kun Louhi. Se tekee pakkasta. En tiedä ketään muuta.”
Kuulostaako Väinämöinen tutulta?
”Joo, se joutu Antero Vipusen vatsaan!”
Ehkäpä Tietäjä iänaikuinen − Born Old avartaisi koehenkilömme kalevalaista tietoisuutta: koreografi Tanja Råmanin, visualisti-äänisuunnittelija John Collingswoodin sekä tanssija Marjo Kiukaanniemen teos elävöittää kansalliseeposta laulun, tanssin ja tarinoinnin keinoin.
Lähtöasetelma on hieman kuin muskarissa. Yleisö istuu pienen pyöreän näyttämön ympärillä tuoleilla ja patjoilla. Lapsen luonteva paikka on lattialla aikuisen jalkojen juuressa.
Miellyttävän rauhallinen ja lähelle tuleva esitys poimii Kalevalasta jokusen ainesosan. Aluksi maailma tietysti syntyy sotkan munasta, minkä jälkeen Väinämöinen muun muassa luo kasvit, lähtee Pohjolaan, ryöstää sammon, pakenee ja taistelee merihirviö Iku-Tursoa sekä Pohjan akkaa vastaan. Lemminkäisen silpomiseen ja Kullervon verilöylyyn ei lasten kuullen viitata.
Väinämöis-keskeisten tapahtumien ohella huomio kiinnittyy kauniiseen äänimaisemaan: Collingswood kasaa Kiukaanniemen laulusta viiveen avulla harmonioita, joissa sävelet kerrostuvat kuin laulajia olisi useampia.
Lähes yhtä hyvin toimii toinen tekninen keino, näyttämön digitaalinen ”maalaaminen” valolla. Esimerkiksi luomisjaksossa lattiaan piirtyy Kiukaanniemen liikkeiden perässä vihreitä versoja ikään kuin tanssija maalaisi ne. Mainiolta näyttää myös sammon visualisointi hammasrataskoneistoksi, joka rakentuu pikkuhiljaa yhä mutkikkaammaksi ja nopeammin pyöriväksi.
Tuloksena on sympaattisen pienimuotoinen ekskursio muutamaan kalevalaiseen teemaan. Tästä on hyvä jatkaa itse eepokseen. Lähempään tutustumiseen kannustaa (ainakin maaliskuisessa esityksessä käyty) loppukeskustelu yleisön kanssa.
Näytöksen jälkeen katsojilla on mahdollisuus kokeilla, miten valoefektit reagoivat heidän omiin liikkeisiinsä. Nyt ainoa lapsikatsoja − testihenkilömme − maalasi hetkessä koko lattian. Riittääköhän tila useammalle?
Valolla maalaaminen merkitsi kahdeksanvuotiaalle esityksen huipennusta. Mutta laajeniko kalevalainen tajunta? Oliko tarinassa jotain uutta?
”Se merihirviö. Ja se tyyppi, joka tuhos laivoja!”
Näin sivistys karttuu; uutta oli myös Ututyttö, joka huokui sumun sammon ryöstäjien kiusaksi. En tiennyt, että Kalevalassa on sellainenkin.
Naiivia heittäytymistä ja musiikkikulttuurin murrosvaiheita
Muusikko, DJ, tuottaja ja ennen kaikkea musadiggari Jori Hulkkonen haluaa pitää langat omissa käsissään. ”Self-managed ja independent-artisti, hyvässä ja pahassa”, kuvaa Hulkkonen työskentelyasennettaan.
#kaltiomatkustaa: Staalon Festit
”Vierailin Kittilässä 17.9.2022 pidetyillä Staalon Festeillä. Osallistuin tapahtumaan Palsa 75-juhlavuoden yhteisöteoksellani Kalervo Palsa Healing. Minulla oli aikaa kierrellä Kittilän kirkonkylällä ja vähän etäämmälläkin. ”
Surun ja kirjan tuoksua
”On muistettava, että fiktio-sana tulee väärentämistä ja kuvittelua merkitsevästä verbistä. Onko taide totta vai todenkaltaista?” Esko Karppanen luki Akseli Heikkilän Hiljaisen vieraan.
Pintapuolinen hankauma syvälle menevään runouteen
Matti A. Kemi lumoutui Laura Hervan runoteoksesta pinnat. hankaumat. Kriitikko yrittää ”puida teosta niillä sanoin ja virkkein, mitä vaivoin pinnistellen kykenen sanallistamaan.”
Erikoisia naisia kautta aikojen
”Kyllä tämä teos pienestä historian kertauskurssistakin käy”, kriitikko Risto Kormilainen toteaa Maria Petterssonin teoksesta Suomen historian jännät naiset. Jännissä on niin poliitikkoja, tieteilijöitä kuin seikkailijoita ja rikollisiakin.
Murheen kantajat
”Kirjailija kuvaa vähäeleisellä kielellä valtavia tragedioita, jotka ehkä koskettavatkin juuri siksi, ettei niiden kertomiseen tarvita patetiaa tai paisuttelua.” Pauliina Vanhatalon Vastuulliset arvioi Marjo Jääskä.
Jotta psykoosi täydentyisi huippuunsa
Riikka Ulannon Neitsytlennon ”kieli on äärimmilleen tiivistettyä, sisältää harvakseltaan edes sivulauseita ja nojaa päälauseiden muodostamiin vimmaisiin ketjuihin” – ja se kiehtoo kriitikko Matti A. Kemiä.
Tiellä taas
”Tirri ja Tomi aloittivat pakomatkansa jo edellisessä kirjassa ja elämä katveessa jatkuu. Kuuma aselasti saa uudet omistajat ilman isompaa draamaa, mutta muuten onni ei ole pariskunnan matkassa.” Marjo Jääskä arvioi Tuomo Pirttimaan uuden romaanin.
Hirvittävä hinta
Oli tarkoitus tehdä teemanumero rauhasta, mutta sodan pitkittyessä kokonaisen numeron kokoaminen muodostui jotenkin mahdottomaksi. Omalle psyykelle mahdottomaksi, tarkoitan. Tai sitten […]
Kannessa: Rauhankone
Kansiteoksemme on yksi Oulu2026-hankkeen Rauhankoneprototyypeistä, jonka on luonut viime keväänä Pöllönkankaan koulun neljäsluokkalainen (nyk. 5-luokkalainen) Luukas Lämsä Oulusta. Oulu2026-kulttuuriohjelman Rauhankone-kokonaisuus […]
Esiintyvänä taiteilijana elämän ja kuoleman kynnysmatoilla
Kallion-vuosinani tapasin käydä eräällä kurdilaisella parturilla. Hinta-laatusuhde oli erinomainen. Kun puheeksi ehti tulla myös laulajuuteni, päädyimme käymään mielenkiintoisia keskusteluja musiikista. […]
”Mulle tärkeintä on fiilis!”
Anna Paavilaisen ohjaama Kikka! jatkaa vahvaa suomalaisen elokuvan syksyä. ”Kasari- ja ysäri-Suomen tunkkainen ilmapiiri on läsnä niin rupuisessa paikallisradion toimistossa kuin kulahtaneella huoltsikalla”, Jenny Kangasvuo kirjoittaa.
Palsta suomalaisen elokuvataiteen avohakkuuksi
Mikko Myllylahden Cannesissakin palkittu lokakuun ensi-iltaelokuva on Kaltion kriitikko Matti A. Kemin mukaan ”ilahduttava kaato”. Ensi-iltansa leffa saa teattereissa 7.10.2022.
Vesi – mielen ja kehon virkistäjä
Veden vartijassa onnistutaan luomaan uskottava dystooppinen tulevaisuus, kirjoittaa Saara Saarelan ohjaamasta Emmi Itäranta -filmatisoinnista Kaltion kriitikko Reijo Valta.
Ylös, alas, hetkessä eestaas
Satunnaisesti muodostuvan #kaltiomatkustaa-juttusarjan aloittaa matkakertomus Mieskuoro Huutajien keikkareissusta Sveitsiin. Heikki Raudaskoski etsiytyy myös James Joycen ja dadan äärille.
Löytääkö Pelle Hermanni itsensä?
Vuosina 1978–1988 Pikku Kakkosessa lapsia hauskuuttanut ja välillä pelottanutkin Pelle Hermanni saapuu suurille kankaille Timo Koivusalon ohjaamana. Harri Holtinkoski löytää elokuvasta tartuntapintoja niin nykylapsille kuin meille varhaiskeski-ikäisille.
Käsintekijät
Kolmannessa Vaarat-kaupunkitaidekokonaisuuteen liittyvässä artikkelissaan Riikka Vuorenmaa kirjoittaa käsien tekemisestä. Teokset tarkastelevat Kampaajaa, Majoittajaa ja Taivuttajaa.
Tärähtänyttä, sympaattista ja huvittavaa, mutta toisaalta kekseliästä kikkailua
”Dokumentaatiot kuulostavat juuri siltä, miltä häpeälliset hetket kai sitten tuntuvatkin: hiukan sumuisilta impressioilta, joista jää kuitenkin sellainen lohduttava muisto, että tälle voi jälkikäteen naurahtaa ja että tämä jatkossa ehkä naurattaa muitakin.” Matti A. Kemi arvioi Pentti Järvelinin novellikokoelman Kelmukansi.