Tämän vuoden Ars Kärsämäen Kasvukausi -ryhmänäyttelyn kuraattori ja kuvataiteilija Sanna Manninen kutsui minut vieraaksi avajaisiin ja tutustumaan teoksiin viehättävässä maalaisidyllissä. Kesäillan lämminhenkinen tilaisuus oli vallan mukava.

Näyttelyn järjestävän Taideyhdistys Elsuupa ry:n puheenjohtaja Jaana Koski selvitti avajaissanoissaan tämän vuoden näyttelyn nimeä ja ideaa. Puheessaan hän kertoi, että näyttelyn lähtökohtaa voi tulkita laajalti: kasvukaudella voi ajatella vaikkapa luonnon kasvukautta, mutta mikseipä esimerkiksi yhtä hyvin henkilön sisäistä ja henkistä kasvua. Sen voi nähdä teoksissa myös edelleen kiihtyvän talouskasvun kommentaarina.

Tulkintoja on esillä ja läsnä yhtä monta kuin tekijöitäkin. Kertaalleen kokonaisuuteen tutustuttuani hoksaan teoksien äärellä, että tulkintoja kasvukaudesta ja sen merkityksestä nämä taiteilijat ovat todella tehneet moniäänisesti.

Rustiikkisessa Navettagalleriassa on heti sisäänkäynnillä selvää, että huomion arvoisesti myös näyttelyjulisteessa toistuva, helposti lähestyttävää ja ymmärrettävissä oleva kuvataidetta edustava maalaus on perinteikäs tulkinta kasvusta. Marjo-Riikka Steniuksen teos ”The Great Ride” (2023) vastaanottaa näyttelyvieraat suurilla linjoilla, toivottaa tervetulleeksi tilaan lempeillä väreillä ja johdattelee katsojaa katsomaan lähempää. Yllätyksiä on epäilemättä luvassa.

Monimuotoisuutta tekniikoissa ja tekijöissä

Kärsämäellä on esillä monin eri tekniikoin toteutettuja teoksia. Katsellessaan pääosin pehmoleluista koostuvia Niina Kiiverin installaatioita näyttelyvieras saattaa kysyä itseltään, millainen oma lapsuus oli ja oliko se niin vaaleanpunainen ja suloinen, kuin jo valmiita materiaaleja kierrättävä sekä käsityötaidetta hyödyntävät Kiiverin teokset esittävät. Kärsämäen peruskoululaisten ja taidelukiolaisten yhteisötaide lähestyy ajatusta omasta ikäluokastaan. Näyttely esittelee ammattitaiteilijoiden toteuttamia oivaltavia installaatioita ja veistoksia sekä kotimaisen maalaustaiteen huippuja. Tematiikkaa kommentoidaan myös muun muassa tekstiilitaiteen, printtien ja kierrätystaiteen kautta. Ritva Korhosen taidokkaan mestarilliset koivuveistokset erottuvat niin materiaalin kuin tulkinnan herkällä käsittelyllä.

Kaksi maailmaa kohtaa

Näyttelyn maalauksissa esillä on tyypilliseen tapaan tarkkapiirtoista (hyper)realismia ja ironisia kannanottoja. Erityisesti nostan Tiina Wallinin ja Heidi Kestin valokuva- ja käsityötaidetta yhdistävän yhteistyöprojektin Viimeiset keisarilliset (2021) poikkeuksellisena. Wallinin ajankohtaisissa ja taidokkaissa valokuvissa todellisuus on taruakin ihmeellisempää. Tummanpuhuvissa kuvissa esitetyt ylenpalttisen krumeluureja kruunuja muistuttavat päähinet löytyvät näyttelytilasta myös fyysisinä objekteina. Heidi Kestin fantastiset, erikoiset ja sadunomaiset päähineet saavat mielikuvituksen liikkeelle. Tässä taiteilijoiden yhteistyössä teoskokonaisuuden eri osien, materiaalien ja tekniikoiden toisiaan täydentävä yhteensopivuus on ilmiömäinen.

Myös muualla maailmalla tunnettu Shima Salehi esittää muun muassa tyttöjen ja naisten oikeuksia käsitteleviä teoksia. Hän kertoo näyttelyyn osallistuvissa teoksissaan olevan omakuvallisuutta. Toinen Salehin näyttelyyn osallistuvista teoksista kurkottaa osaksi tilaa: maalauksen lisäksi paikalla on konkreettinen, fyysinen maailma. ”Inherited Wish” (2025) on maalaus pienokaisesta, joka raahaa satiininauhalla sidottua kiveä perässään. Kivi vain sattuu olemaan tilassa tarkoituksellisesti osana teosta.

Tällainen tilaa tutkiva metatason ajattelu herättää teoksen henkiin. Näkökulma, jossa taulu ei jää vain tauluksi vaan jossa maalaukset jatkuvat näin konkreettisesti reaalitodellisuuteemme, puhuttelee ja saa tutkimaan tarkemmin perinteisemmän maalaustaiteen reunaehtoja ja evoluutiota taiteen historiassa.

Näyttelyn pihapiirissä on myös sopivasti myös nähtävillä Guts – rakennus, jonka katutaide on vallannut. Tässä näyttelyssä erityisesti Don Poron näyttävät teokset herättivät huomiota jo talon ulkoseinässä. Samaan aikaan valtakunnallisesti vastaavissa tiloissa vain hetken esillä oleva, trendaava konsepti tällaisesta ajallisesti väliaikaisesta ja lopulta tuhottavasta taiteesta purkutalossa tietysti kiinnostaa myös talon sisällä: talon, joka jo itsessään on teos.

Yhteistyötä, osaamista ja intohimoa

Tässä näkemyksessä näyttelystä jää monia ansiokkaita teoksia mainitsematta, mutta tämä ei tarkoita, etteikö jokainen taiteilija kokonaisuudessa olisi saanut minua huokailemaan ihastuksesta taiteellaan. Näyttelystä kiitokset siis yhdistykselle, kuraattorille, tuottaja Anna Koivukankaalle sekä taiteilijoille: Janne Erkkilä, Matti Haapala, Niina Kiiveri, Heidi Kesti, Marianne Kauppila, Ritva Korhonen, Maria Laakkonen, Heli Lundström, Sari Nurkkala, Shima Salehi, Salla Sillgren, Minttu Silvennoinen, Marjo-Riikka Stenius ja Tiina Wallin.

Kokonaisuudessaan näyttely on ehjä, mutta ennen kaikkea raikas ja helposti lähestyttävä läpileikkaus siihen, mitä kuvataiteessa tapahtuu juuri nyt. Tulkintoja kasvusta löytyy runsaasti: on sisäistä kasvua, yhteisöllistä voimaantumista, rakenteellisten vinoumien näkyväksi tekemistä ja ekologista, jopa materiaalis-taloudellista kriittisyyttä.

Suosittelen lämpimästi roadtrippiä Kärsämäellä toivottavasti ensi vuonnakin toistuvaan ja alati uudistuvaan näyttelyyn, jossa voi nähdä valtakunnallisesti mainittavien taiteilijoiden teoksia vuosittain vaihtuvan otsakkeen alla.