Eikä vain ainoastaan Eiffel-tornin vaan kummallisen huvipuiston sen ympärille. Jätelaudasta, autonrenkaista, hylätystä vanerista ja kaikenlaisesta romusta kyhätyt rakennelmat ovat varsinaista ite-taidetta.

Kolmisenkymmentä metriä korkea Eiffel on puinen kyhäelmä, jonka sortumista on veikkailtu jo pitkään. Se on jo kolmas Alliksoon torni, sillä ensimmäinen nousi jo vuonna 1978. Neuvostoviranomaiset kuitenkin purkivat tornin vaarallisena rakenteena. Toinen torni nousi 1990-luvulla, mutta sekin purettiin pian.

Kolmannen Alliksoo pystytti edellisten tapaan ilman rakennuslupia, ja se aiottiinkin purkaa vuonna 2008, mutta hän sai takautuvasti luvan rakennukselle. Nyt katajasta rakennettua Hiidenmaan Eiffeliä käy katsomassa vuosittain noin 30 000 turistia.

“Kyllä tämän tarkoitus on olla originelli luomus”, Alliksoo kertoo minulle tornistaan. “Eiffel-nimen antoi lehdistö, joten käytin sitä nimeä myös mainonnassa.”

Kysymykseeni siitä, kokeeko Alliksoo olevansa enemmän taiteilija vai matkailualan yrittäjä, hän vastaa pragmaattisesti: “Yritän painottaa taidetta työssäni, mutta minun on ajateltava myös särvintä leivän päälle.”

Alliksoosta kuitenkin puhutaan kuin erikoisesta kylänmiehestä, kylähullusta. Hän on voimakastahtoinen hahmo, joka rakentelee mailleen mielijohteesta minkäänlaisia turvallisuusohjeita seuraamattomia rakennuksia.

Yksi niistä on säkkipimeä “Labyrintti” Eiffel-tornin kupeessa. Labyrintti koostuu paristakymmenestä piskuisesta huoneesta, joissa on jokaisessa 2–4 ovea. Jokaisen huoneen seinällä on kyltti, joka esittää yleissivistykseen nojaavan kysymyksen, vaikkapa “mikä tähti on lähimpänä meitä”. Vastaus annetaan avaamalla vastauksenmukainen ovi ja siirtymällä seuraavaan huoneeseen. Lopulta labyrintistä päätyy ulos joko “Idiootti”- tai “Nero” -ovista.

Labyrintin vierestä löytyy kenollaan olevaa merirosvolaivaa ja prinsessantornia. On itsepalvelulla toimiva jäätelökioski, romuautojen verstas, erilaisia katajasta rakennettuja tuoleja, keinuja ja rautakehikosta hitsattuja ihmiskuulia.

Tunnelma on kuin sadusta, jossa Mad Max kohtaa Prinsessa Ruususen.

On itsepalvelulla toimiva jäätelökioski, romuautojen verstas, erilaisia katajasta rakennettuja tuoleja, keinuja ja rautakehikosta hitsattuja ihmiskuulia.

Suomalaiset tuntevat Jaan Alliksoon tyyppiset ihmiset hyvin. Koko kehä kolmosen takainen Suomi on täynnään erilaisia kummallisia museoita, kesätapahtumia ja puuhamaita, joilla on ollut jonkinlainen taloudellinen lähtökohta turismihoukuttimena – tai sitten vain paikallisen kylähullun pakonomaisena tarpeena.

Ja se on valtavan hienoa. Maailma olisi kovin harmaa ja ankea ilman Spede Pasasen patsasta Jalasjärvellä, keihäänheittäjä Jorma Kinnusen hikisiä kenkiä Pihtiputaan keihäsmuseossa tai eukkojaan kantelevia sonkajärveläisiä. Puhumattakaan Teuvan sauna-ajoista, joihin kokoontuu satakunta pyörien päällä liikkuvaa saunaa yhteen niemennotkoon. Sen täytyy olla mielipuolista belgialaisen tai italialaisen mielestä.

Veljeskansat ovat siis samaa hullua fennougrista perimää tässäkin asiassa ja yhteistyökin sopii. Visulahden vahakabinetin karmivat vahafiguurit presidentti Niinistöstä tai jääkiekkoilija Teemu Selänteestä ovatkin virolaisten Anders ja Ene Mändin käsialaa.

Nyt virolaiset kuvataiteilijaystäväni kertovat olevansa innoissaan suomalaisesta ITE-taiteesta, siis rahvaanomaisesta kansantaiteesta puupökkelöukkoineen, jätelautaveistoksineen ja betonivalueläimineen.

Vieläkin hienompaa! En käytä sanaa “voimautua”, mutta tämän mielipuolisen suomalaisugrilaisuuden äärellä tunnen voimautuvani.

Ja kun nämä kaksi keksijäkansaa yhdistetään, saadaan meitä todellisia kylähulluja: vironsuomalaisia ja suomenvirolaisia.