Aurora Sainio: Älä anna syntejäni anteeksi. 286 s. Kadotuksen hymni 2024.
Esikoiskirjailija Aurora Sainion Älä anna syntejäni anteeksi aloittaa Kadotuksen hymni -nimisen dekkarisarjan. Teos liikkuu kolmella eri kertojatasolla Oulun ja Japanin välillä. Oulussa kopiomurhaaja uhraa tappamansa naisensa suomalaisen kansanperinteen vesipedolle Näkille, Japanin sarjamurhaaja Näkin japanilaiselle vastineelle Kapalle. Kotimainen rikostutkija Lilja kamppailee patriarkaalisen työyhteisön kanssa, japanilainen kollega Okawa perhekunnian luoman paineiden kanssa.
Uutena rikostutkijana Ouluun pyyhältävä Lilja tasapainoilee moraaliltaan häilyvän työyhteisön kanssa. Okawa horjuu lääkärisukunsa asettamien ennakko-odotusten kanssa. Molemmat kamppailevat työpaineiden kanssa ja kohtaavat samankaltaiset sarjamurhaajat. Perusasetelma on sikäli aika toisteinen nykydekkarien sisäismaailmaan.
Sainio erottuu kaanonista hyvin virtaavalla tekstillä ja yllättävillä, hyökyvillä käänteillään. Sanarikas tekstiaines on helppolukuista, tehokasta ja nojaa luontevaan vuoropuhelurakenteeseen.
Tekstin imu on sen verran rivakkaa, että teoksen lukee yhdeltä istumalta. Kirja on riittävän viihteellinen, muttei liian kepeä. Sen eräänlaiseksi epädekkarimaisuudeksi voi lukea henkilöhahmojen niukat attribuutit sekä murhaajaprofiloinnin vaillinaisuus.
Päähenkilöiden kipuilu sekä henkisesti että fyysesti on riittävä sukellus hahmoihin. Rikostutkijoiden teknisestä tutkinasta ei paljoa puhella.
Vaikkakin teos on nimetty dekkariksi, murhat ja niiden setvintä on sivuosassa. Psykologisen trillerin keskiössä ovat henkisesti rikkoutuneet rikostutkijat ja heidän kamppailunsa arjen rasitteiden kanssa. Rikoskirjallisuuden trooppeja ammennetaan säästeliäästi, pohjoismaisen dekkarikirjallisuuden leimallinen yhteiskunnallisuus loistaa poissaolollaan. Raa’at tapahtumakuvaukset ovat harvassa, mutta onnistuvat mässäilemättömyydellään.
Kirjan ainoa murhakuvaus ja eräs tapaturmakuvaus ovat lyhyitä, täsmällisiä ja hyytäviä. Tekstilajin ja -tyylin valinta onnistuu kursailemattomuudessaan. Tapahtumien karmeus ja äkkinäisyys yllättävän lukijansa. Sainio onnistuu sanallistamisen niukkuudellaan.
Sainion keksimät kotimaiset rikostapaukset sijoittuvat Ouluun. Ensimmäinen uhreista löytyy Merikosken alajuoksulta, toinen Hiirosenojalta. Muutoin Oulua ei sen enempää kuvailla, eivätkä rikostutkija mongerra takapotkuista Oulun murrettakaan.
Japanilainen kulttuuri luo tekstiin eksoottisen ja omaperäisen klangin. Japanologian kandidaatti Sainio ei tuputa lukijalleen Japanin erikoisuuksia liiaksi. Huomaamattaan lukija oppii myös japanilaisen numerojärjestelmän 38 luvun numeroinnin mukana.
Teoksen juonessa on muutama epäloogisuus, joista mainittakoon esimerkiksi poliisin tekemän rikosilmoituksen käsittelyproseduuri. Pieni rikkonaisuus ei muutoin sutjakkaassa tapahtumakeskittymässä paljoa jää häiritsemään. Erityinen kehu on paikallaan teoksen loppuratkaisun ja teoksen nimen väliselle yhteydelle.
Draamankaaressa teoksen lopetus on pöljistyttävä ja pikkunäppärä, mutta seikka toisaalta ennakoinee jatko-osan alustusta. Parhaimillaan Sainio on tekstin juoksuttamisessa. Jopa dekkarikirjallisuuden näivettämä kriitikkokin janoaa jatko-osaa, koska esikoisteoksellaan Sainio tuo muuten kuivakkaan dekkarigenreen oman pohjavirtauksensa.
Emeritusprofessori ja entinen Kaltion päätoimittaja Veli-Pekka Lehtola pohtii saamelaisteemojen käsittelyäKaltiossa lehden sotienjälkeisen historian, vuoden 1966 saamelaisjulkaisun ja itse toimittamiensa teemanumerojen (1982 ja 1996) pohjalta.
Yhä suurempi osa EU-maiden kansalaisista kannattaa kauppapakotteita Israelille. Sadat eurooppalaiset poliitikot ovat viime ja tänä vuonna allekirjoittaneet vaatimuksia, joissa vaaditaan unionin yhteisiä pakotteita Israelia vastaan. Kasvavasta paineesta huolimatta EU ei ole lakkauttanut kauppaa edes Israelin siirtokuntien kanssa, jotka ovat kansainvälisen oikeuden vastaisia.
Pari vuosisataa sitten Oulu joi kaksin käsin tervaa. Tai eihän Oulu sitä oikeastaan juonut. Se purskutteli sitä suussaan ja sylki […]
2020-logu sámi rap-artisttat Yungmiqu ja Jezebro Álbmotlaš populáramusihkkakultuvrrat dávistit dávjá riikkaidgaskasaš stiilarávnnjádagaid. Dát albmoneapmi gullo maid sámiid modeardna musihkas. Ovdamearkka […]
Vistig sáttá leđe tárbu muštâliđ, kii mun lam. Pargoeellimstân mun lam anarâškielâ ollâopâttâhlehtor. Muu spesialsyergi lii kielâiäláskittem, adai keevâtlávt mun […]
Suomella ei ole ollut varsinaisia siirtomaita, mutta paikoin Suomikin on tehnyt siirtomaapolitiikkaa. Antti Vikström käy läpi tilanteita, joissa mekin olemme olleet alistajan osassa.
During her Mustarinda residency, Riah Knight created strategies of survival. She writes about how we could learn from traditional Romani practices.
Artikkeli on julkaistu suomeksi printti-Kaltiossa.
”Taitavien ammattilaisten rakentama improvisaatioteatteri on vilpitöntä ja aitoa.” Pete Huttunen arvioi Oulun kaupunginteatterin suuren näyttämön improvisaatioesityksen Päin näköä.
”Sadunomaisuus välittyy, tunnelma on rauhaisa ja peloton läpi näytelmän.” Kaltion kriitikko Matti A. Kemi katseli Oulun kaupunginteatterin Taikatalven.
Ali Jonassonin ja Mats KejosenFinnkampen on ”monitieteinen, yhteiskuntapoliittinen ja siitä huolimatta suhteellisen helppolukuinen”, kirjoittaa meän-kolumnistimme Linnea Huhta.
Lauri Rikalan runouden pariin pääseminen tuntuu Matti A. Kemistä ”kotoiselta huomalta: pyhyyden kartoittaminen ja arkiset asiat ovat edelleen läsnä.”
Maria Matinmikon SIIS NIIN on ”ytimekäs, tutkaileva ja itsetietoinen”, Matti A. Kemi kirjoittaa. ”Sen sivut huokuvat estetiikkaa, huolellisuutta ja tarkoin punnittuja ajatuksia ajastamme, asenteistamme ja arjestamme.”
Marjut Aikion kolmiosaisen Nils-Aslak Valkeapää -elämäkerran ensimmäinen nide julkaistiin lokakuussa. Siihen tuoreeltaan tutustui Kari Sallamaa.
Emeritusprofessori Kari Sallamaa luki Saamelaisten totuus- ja sovintokomission työn osana tilatun Veli-Pekka Lehtolan teoksen Kenen maa, kenen ääni?, joka selvittää saamelaisten asemaa Suomen historian eri vaiheissa.
Taiteilijapari Pekka ja Teija Isorättyän (ks. Kaltio 1/2022, kaltio.fi/ihmisen-rajaton-myotatunto) kädenjälki on tuttua julkisista taideteoksista kuten Tornion möljän ”Kojamo” ja ”Särkynyt […]
Oulun kaupungintalon huipun laskuri lähestyy nollaa: Euroopan kulttuuripääkaupunkivuosi 2026 on pian alkamassa. Oma laskurini on tätä kirjoittaessa numerossa 397. Toivoisin, […]
Mietin tätä muistoa, kun valvon yöllä ja kuuntelen koneen ääntä koivikossa. Se on ollut siellä kaksi päivää. Olemme seuranneet moton […]
Ensiksi sie alat harrastamhaan jääkiekkoa, ja sitte sinusta tullee NHL-legenda. Tietenki tie siihen saattaa olla rohki pitkä, samhaan laihin pitkä […]
Sápmelaš DJ:ide čuhcet ovdagáttut, mat buktet ovdan klubbakultuvrra čuolmmaid Sevdnjes latnja, seinniin, gáhtus ja muođuin šealgájit arvedávggi ivnnit. Lossa basso […]
Marja Helander lea okta beakkáneamos Sámi dáiddáriin sihke Suomas ja riikkaidgaskasaččat. Dán čavčča su filmmat leat mielde Muu ry galleriija joavkočájáhusas Čázevuložat […]
Sämikirjálâšvuođâst lii lamaš mielâkiddiivâš ihe, ko illá lii kiergânâm luuhâđ oovdeb kirje, ko čuávuvâš lii jo almostum. Tot lii uáli […]
