Aurora Sainio: Älä anna syntejäni anteeksi. 286 s. Kadotuksen hymni 2024.
Esikoiskirjailija Aurora Sainion Älä anna syntejäni anteeksi aloittaa Kadotuksen hymni -nimisen dekkarisarjan. Teos liikkuu kolmella eri kertojatasolla Oulun ja Japanin välillä. Oulussa kopiomurhaaja uhraa tappamansa naisensa suomalaisen kansanperinteen vesipedolle Näkille, Japanin sarjamurhaaja Näkin japanilaiselle vastineelle Kapalle. Kotimainen rikostutkija Lilja kamppailee patriarkaalisen työyhteisön kanssa, japanilainen kollega Okawa perhekunnian luoman paineiden kanssa.
Uutena rikostutkijana Ouluun pyyhältävä Lilja tasapainoilee moraaliltaan häilyvän työyhteisön kanssa. Okawa horjuu lääkärisukunsa asettamien ennakko-odotusten kanssa. Molemmat kamppailevat työpaineiden kanssa ja kohtaavat samankaltaiset sarjamurhaajat. Perusasetelma on sikäli aika toisteinen nykydekkarien sisäismaailmaan.
Sainio erottuu kaanonista hyvin virtaavalla tekstillä ja yllättävillä, hyökyvillä käänteillään. Sanarikas tekstiaines on helppolukuista, tehokasta ja nojaa luontevaan vuoropuhelurakenteeseen.
Tekstin imu on sen verran rivakkaa, että teoksen lukee yhdeltä istumalta. Kirja on riittävän viihteellinen, muttei liian kepeä. Sen eräänlaiseksi epädekkarimaisuudeksi voi lukea henkilöhahmojen niukat attribuutit sekä murhaajaprofiloinnin vaillinaisuus.
Päähenkilöiden kipuilu sekä henkisesti että fyysesti on riittävä sukellus hahmoihin. Rikostutkijoiden teknisestä tutkinasta ei paljoa puhella.
Vaikkakin teos on nimetty dekkariksi, murhat ja niiden setvintä on sivuosassa. Psykologisen trillerin keskiössä ovat henkisesti rikkoutuneet rikostutkijat ja heidän kamppailunsa arjen rasitteiden kanssa. Rikoskirjallisuuden trooppeja ammennetaan säästeliäästi, pohjoismaisen dekkarikirjallisuuden leimallinen yhteiskunnallisuus loistaa poissaolollaan. Raa’at tapahtumakuvaukset ovat harvassa, mutta onnistuvat mässäilemättömyydellään.
Kirjan ainoa murhakuvaus ja eräs tapaturmakuvaus ovat lyhyitä, täsmällisiä ja hyytäviä. Tekstilajin ja -tyylin valinta onnistuu kursailemattomuudessaan. Tapahtumien karmeus ja äkkinäisyys yllättävän lukijansa. Sainio onnistuu sanallistamisen niukkuudellaan.
Sainion keksimät kotimaiset rikostapaukset sijoittuvat Ouluun. Ensimmäinen uhreista löytyy Merikosken alajuoksulta, toinen Hiirosenojalta. Muutoin Oulua ei sen enempää kuvailla, eivätkä rikostutkija mongerra takapotkuista Oulun murrettakaan.
Japanilainen kulttuuri luo tekstiin eksoottisen ja omaperäisen klangin. Japanologian kandidaatti Sainio ei tuputa lukijalleen Japanin erikoisuuksia liiaksi. Huomaamattaan lukija oppii myös japanilaisen numerojärjestelmän 38 luvun numeroinnin mukana.
Teoksen juonessa on muutama epäloogisuus, joista mainittakoon esimerkiksi poliisin tekemän rikosilmoituksen käsittelyproseduuri. Pieni rikkonaisuus ei muutoin sutjakkaassa tapahtumakeskittymässä paljoa jää häiritsemään. Erityinen kehu on paikallaan teoksen loppuratkaisun ja teoksen nimen väliselle yhteydelle.
Draamankaaressa teoksen lopetus on pöljistyttävä ja pikkunäppärä, mutta seikka toisaalta ennakoinee jatko-osan alustusta. Parhaimillaan Sainio on tekstin juoksuttamisessa. Jopa dekkarikirjallisuuden näivettämä kriitikkokin janoaa jatko-osaa, koska esikoisteoksellaan Sainio tuo muuten kuivakkaan dekkarigenreen oman pohjavirtauksensa.
Emeritusprofessori ja entinen Kaltion päätoimittaja Veli-Pekka Lehtola pohtii saamelaisteemojen käsittelyäKaltiossa lehden sotienjälkeisen historian, vuoden 1966 saamelaisjulkaisun ja itse toimittamiensa teemanumerojen (1982 ja 1996) pohjalta.
Yhä suurempi osa EU-maiden kansalaisista kannattaa kauppapakotteita Israelille. Sadat eurooppalaiset poliitikot ovat viime ja tänä vuonna allekirjoittaneet vaatimuksia, joissa vaaditaan unionin yhteisiä pakotteita Israelia vastaan. Kasvavasta paineesta huolimatta EU ei ole lakkauttanut kauppaa edes Israelin siirtokuntien kanssa, jotka ovat kansainvälisen oikeuden vastaisia.
Sápmelaš DJ:ide čuhcet ovdagáttut, mat buktet ovdan klubbakultuvrra čuolmmaid Sevdnjes latnja, seinniin, gáhtus ja muođuin šealgájit arvedávggi ivnnit. Lossa basso […]
Marja Helander lea okta beakkáneamos Sámi dáiddáriin sihke Suomas ja riikkaidgaskasaččat. Dán čavčča su filmmat leat mielde Muu ry galleriija joavkočájáhusas Čázevuložat […]
Sämikirjálâšvuođâst lii lamaš mielâkiddiivâš ihe, ko illá lii kiergânâm luuhâđ oovdeb kirje, ko čuávuvâš lii jo almostum. Tot lii uáli […]
Lyhyen urani aikana useat erilaiset valtaväestöön kuuluvat kulttuuritoimijat ovat pyytäneet minua yhteistyöhön siten, että olen voinut päätellä kiinnostuksen heränneen keskinkertaisen […]
”Koska vähemmistökielen kirjoitustaito on edelleen harvassa, olen ottanut enemmän vastuuta lehtikirjoitusten tuottamisesta ja niiden kielenhuollosta.” Marja-Liisa Olthuis on yliopistonlehtori ja kirjailija, mutta myös inarinsaamenkielisen Anarâš aavis -lehden toimittaja.
Sigga-Marja Magga pohti duodjin radikaalisuutta talvella 2024 Jouni S. Laitin näyttelyn avajaispuheessaan: ”Laiti pilaa yhteiskuntakritiikissään kauniin esineen”.
”Suomi ja Norja eivät ole kunnioittaneet Tenon tilanteessa saamelaisten itsemääräämisoikeutta, joka todetaan vuonna 2007 hyväksytyssä YK:n Alkuperäiskansojen oikeuksia käsittelevässä julistuksessa.” Saima Visti keskusteli Tenon lohitilanteesta Áslat Holmbergin kanssa.
”Karnevalistisen ja riehakkaan monologitulvan alle kätkeytyy havaintoja ympäröivästä sekä manifestoivaa ja voimaannuttavaa energiaa”, toteaa Matti A. Kemi Badwoman-ryhmän esityksestä Mopo – uusi kevät.
”En ole edelleenkään varma, mikä oli esityksen sanoma. Mitä opimme hullusta taistelutahdosta?” Eppu Meriö arvioi Puolangan Pessimistien kesän 2025 näytelmän Karvanoppamusikaali.
Toista kertaa syyskuussa 2025 järjestetty Pyhä Sana -festivaali esittelee sanataidetta ja musiikkia sekä keskustelee yhteiskunnallisista teemoista. Pentti Järvelin tutustui tapahtuman antiin.
”Websterin dokumentti ei luo sankaritarinoita, ei osoita syyttävää sormea. Ei saarnaa, ei tyrkytä.” Matti A. Kemi katseli Palavan maan.
”On olemassa vaihtoehtoisia tekemisen muotoja – on olemassa tila, jossa voin väittää katsojalle, että minä olen kuvassa metsästyksen haltijan turvaamana. […]
Saamelainen taide on yksi Kaltion 80-vuotisjuhlavuoden teemoista. Tässä numerossa esitellään laajasti 2020-luvun saamelaisia taiteita ja taiteilijoita, jotka toimivat pohjoiskalotin alueella […]
”Lauri-Matti Parppein esikoiselokuvassa törmäytetään klassisen musiikin jäykät säännöt ja avarat konserttisalit kokeellisen musiikin mielikuvituksellisuuteen, jota toteutetaan autotalleissa ja pienissä baareissa.” Jenny Kangasvuon arvioima Jossain on valo joka ei sammu saa juuri ensi-iltansa.
Vaikka sitä markkinoidaan Nauvoon sijoittuvana juhannusaiheisena draamana, jossa ”pilkahtelee huumori”, Elämä on juhla on pikemminkin tragediaa, josta on hankaluuksia löytää minkäänlaisia huumorin pilkahduksia. Matti A. Kemi arvioi leffan.
Katariina Lillqvist has been directing her new animation at Liminka Art School, where her script was also turned into a graphic novel in 2024. Lölä Vlasenko talked to Lillqvist and artist–teacher Tessa Astre about Roma history and creating art.
Lölä Florina Vlasenko sat down with four people of different backrounds to discuss Oulu Theatre’s play Perillä – Destination – الوصول إلى. The article is published in Finnish in print version of Kaltio.
Ján Skaličan stayed in Mustarinda artist residency in March 2025. He ruminates how the experience affected his state of mind. The Finnish translation tof the column is published in the printed Kaltio.
