”Tämä monitieteinen, harvinaisen monipuolinen sauna-sampo jauhaa niin uutta kuin vanhaa tietoa suomalaisten lahjasta maailmalle”, Kaarina Kailo iloitsee uudesta Heikki K. Lyytisen tietokirjasta.

Suomen arvostelijain liitto SARV julkaisi 70-vuotisjuhlanaan laajan leikkauksen suomalaisen taidekritiikin kentältä. Matti A. Kemi kiinnostuu siitä, miten kriitikot tuovat esille omia kokemuksiaan.

”On sanottu Dostojevskin antisemitismin yltäneen pahimmillaan hitleriläisiin mittoihin”, Juhani Rantala päättää pohdintansa kirjailijan suhteesta juutalaisiin. Mutta miksi?

Savu E. Korteniemen projekti ”Prosessi / Der Prozess” tarkastelee väkivallan synty­mekanismeja ja Suomen synkkää kulttuuri­perintöä. Projektin artikkelit julkaistaan Kaltiossa sekä […]

Victor Klempererin päiväkirjoihin pohjautuvan esseesarjan toisessa osassa pohditaan symboleita, niiden historiaa ja käyttötarkoituksia. Voiko hakaristiä pukea enää ylleen ilman kansallissosialistisia konnotaatioita? Onko Suomen leijonavaakuna menetetty kokonaan kansallismielisille öyhöttäjille?

Eeva-Liisa Mannerin syntymästä tulee ensi joulukuussa kuluneeksi sata vuotta. Kajaanin kaupunginteatteri juhlistaa tätä oivalla runoiltamalla.

”Kriitikolle kasautuu siis huonosti toimenkuvaan sopivaa vastuuta, ja osa vastuusta leviää koko taidekentälle. Asiaa voi paeta älylliseen kikkailuun, mutta silloinkin olisi tehtävä selväksi, onko taiteessa kyse tietyn ryhmän erityistaidosta vai edustaako taide ensisijaisesti (joskaan ei yksinomaan) luovaa vapautta.”

Pertsan ja Kilunkin ensi-ilta-ajankohtaa on siirretty jo useamman kerran. Sitäkin odotetaan teattereihin tänä keväänä. Aapo Kukko katseli elokuvan joulukuussa.

Fucking with Nobody esitettiin lehdistölle jo joulukuussa, mutta pandemiarajoitukset pitivät elokuvateatterit kiinni lähes koko maassa toukokuulle asti. Hannaleena Haurun ohjaus tulee ensi-iltaan vihdoin 11.6.

. Sulkutilan jälkeen elokuvateattereita odotetaan taas avattavaksi, ja ensi-iltaa kaavaillaan nyt 16.4.

Helmikuussa Oulussa varmistui Sanginjoen ulkometsän laajan luonnonsuojelualueen syntyminen, kun kaupunki lahjoitti valtiolle omistamansa suojellut alueet Koneen Säätiölle myymänsä alan lisäksi.

Suomen kielen alkuperää ja kehitystä on ihmetelty pitkään. Virolaisen Valter Langin uutuusteos esittää arkeologiaa, kielitiedettä ja antropologiaa yhdistävän tarinan itämerensuomalaisten historiasta.

Pandemian perustasolla pysyneessä Kainuussa on saanut esittää teatteria koko talven, joskin hyvin pienille yleisömäärille. Helmikuussa ensi-iltansa sai Melankolia. Minä rakastan.

Onko Elokapinan tapaisella liikehdinnällä realistisia mahdollisuuksia saavuttaa tavoitteitaan nykytodellisuudessa? ”Ehkä ilmastoajattelun pitäisi sisältää enemmän ’saa’-argumentteja ’täytyy’-argumenttien sijaan”, Jesperi Pyykkö ehdottaa.

Ihmisten hätä luonnon tuhoamisesta on helposti nähtävillä mielipidekirjoituksissa ja sosiaalisessa mediassa. Elokapina on yksi liikkeistä, jotka yrittävät myös toimia.

Suursaaren linnoituksen työmaalla työskenteli jatkosodan aikana 33 juutalaispakolaisen ryhmä. Savu E. Korteniemen pohdinta näidin piikkilanganrullaustehtävästä aloittaa Prosessi-esseesarjan.

Jenny Kangasvuon essee aloittaa sarjan, jonka teemat nousevat Victor Klempererin päiväkirjamerkinnöistä vuosilta 1933–1945.

Kainuussa pandemiaa ei ole päästetty leviämisvaiheeseen asti, joten Kajaanissakin Routa Company pystyy esittämään lapsille suunnattua nykytanssitaidetta. Normaalia pienemmille yleisöille toki.

Perunankin virallinen ensi-ilta on lykkääntynyt maaliskuulle, mutta Kainuusta kerrotaan, että Kajaanin Bio Rexissä se on pyörinyt jo pari viikkoa. Tarjoamme siis arvion.

Marlene Hyyppä haastatteli Out of Urgency -tanssiteoksen oululaisia tekijöitä paperilehdessä 6/2020. Mutta millainen kokemus teos oli katsojalle? Lue Hyypän kritiikki täältä.

Fellinin viimeisiksi ohjaustöiksi jäi kolme mainoselokuvaa Banca di Roma -pankille – vaikka hän oli kampanjoinut raivokkaasti elokuvien tv-esityksiä pilkkovia mainoksia vastaan.

La voce della luna jatkaa jonkinlaista synteesiä Fellinin siihenastisen uran keskeisistä aineksista. Kuin proosarunoa sitä hallitsee eräänlainen tajunnanvirtamaisuus.

Koko Fellinin ura meinaa pakkautua hänen toiseksi viimeiseksi jääneeseen elokuvaansa Haastattelu, joka leikittelee representaation ja todellisuuden suhteen sirpaleilla.

Fellinin Laivan menestys olikin vain näennäistä. Mutta niin alkoi olla koko audiovisuaalinen kenttä televisioineen ja mainoksineen 1980-luvun Italiassa. Totta kai Fellini tarttui seuraavaksi tähän trooppiin.