
Aika itkeä ja aika nauraa
On aika syntyä ja aika kuolla. Huhtikuun lopulla päätoimittajan päätä sekoittivat Kaltion 70-vuotisjuhlien tuottama ilo sekä tutun taiteilijan menehtymisen tuottama suru. Ja niin hän päätyi muistelemaan aikansa alkua.
On aika syntyä ja aika kuolla. Huhtikuun lopulla päätoimittajan päätä sekoittivat Kaltion 70-vuotisjuhlien tuottama ilo sekä tutun taiteilijan menehtymisen tuottama suru. Ja niin hän päätyi muistelemaan aikansa alkua.
Sarjakuvataiteilija Ville Ranta taitaa olla historiatulkinnassaan päässyt tällä erää viimeiseen osaan. 2000-luvulla Kaltio on kulkenut eteenpäin ilmeisen jumalallisen johdatuksen viitoittamana.
Oululaistunut tilkkutaiteilija Vuokko Isaksson on taiteenlajin pitkäaikaisin uranuurtaja Suomessa. Tänä vuonna hän juhlistaa 50-vuotista taiteilijuuttaan.
Epäonnistuminen oli, totta kai, näin jälkikäteen ajateltuna väistämätöntä. Idea, että vuoden jokaisessa numerossa käytäisiin läpi tiettyä jaksoa Kaltion historiassa, että […]
Kaltion 70-vuotissyntymäpäivänumeron kanteen tuntui soveliaalta valita teos 90 vuotta sitten syntyneeltä Reidar Särestöniemeltä (1925–1981), joka on yksi merkittävimmistä ellei merkittävin […]
Vuoden ensimmäinen pääkirjoitus on otsikoitu nokkelasti ”Vuoden ensimmäinen pääkirjoitus”. Päätoimittaja kertoo siinä lehdenteon ongelmista sekä muistelee sitä vuosikymmentä, jonka on jo tavalla jos toisella lehden parissa viettänyt.
Sarjakuvataiteilijan kuvasarjallinen Kaltio-historiikki etenee tällä kertaa jo 1990-luvun loppupuolelle. Uusi päätoimittaja olisi taas löydettävä, ja hänellä olisi hyvä olla tietynlaisia ominaisuuksia. Kuinka lehden käykään?
Kaltion 71. vuosikerran ensimmäisen numeron kanteen pyysimme teoksen oululaislähtöiseltä Jyrki Riekiltä (1976). Vuonna 2008 Kuvataideakatemiasta maisteriksi valmistunut Riekki tekee myös […]