Elokuun Kaltion kanteen löysimme teoksen taas Galleria MABDista, missä oli esillä 27.7.–14.8. Limingan taidekoulun käyneen, jo pitkän uran tehneen Ville Tanhualan (s. 1978 Kalajoki) ensimmäinen Oulun-yksityisnäyttely.
Teoksissaan Ville Tanhuala käyttää ennakkoluulottomasti sekä kynäruiskua että öljyvärejä yhdistellen niitä erilaisiin maalauspohjiin sekä pintaviimeistelyihin. Töiden osin kokeellistenkin tekniikoiden hallitseminen on vaatinut sinnikästä itseopiskelua sekä hurjan määrän yrittämisen ja erehdyksen kautta tapahtuvaa oivaltamista. Aiheet Tanhuala löytää ympäristöstään ja tuntemuksistaan – maailman menosta sellaisena, kun hän sen havaitsee.
Pitkään ulkomailla asuneen taiteilijan teoksissa näkyy henkinen vuoropuhelu harvaan asutun kotimaamme juron suomalaisuuden ja elämänmyönteisen maailmankansalaismentaliteetin välillä. Töistä välittyy näiden molempien oman luontaisen kauneuden lisäksi se, että niitä kumpaakin on kaikkialla erottamattomasti. Oli kyseessä ihminen, paikka tai vaikka tunne, se ei koskaan voi olla pelkkää kiiltokuvaa – mutta ei se koskaan pelkkää rosoakaan ole.
Ville Tanhuala työskentelee tällä hetkellä Oulun Pikisaaressa Kulttuurikiihdyttämö Tilassa eli entisessä Oulun käsi- ja taideteollisessa oppilaitoksessa. Kansiteos – kuten useimmat muutkin Galleria MABDissa esillä olleen näyttelyn töistä – on maalattu rakennukseen hylätylle koulun tarpeistolle, tässä tapauksessa pöytälevylle, joka olisi muuten päätynyt kaatopaikalle.
Tanhuala tekee myös monenlaista julkista taidetta. Viime talvena hän muun muassa suunnitteli ja toteutti oululaisen ravintola 45 Specialin kellarikerroksen uuden tanssilattian. Vuoden 2022 kesän hän on veistänyt Raatinsaaressa kesäkuun 2021 Ahti-myrskyssä kaatunutta poppelia, joka päätettiin jättää paikoilleen kaupunkilaisia ilahduttamaan. Valmis poppeliteos on tarkoitus julkistaa Oulun Taiteiden Yössä 18.8.2022.
Myös menneenä kesänä taidenäyttelyitä on järjestetty paljon ja myös sellaisilla paikkakunnilla, joissa ei ympärivuotisia näyttelytiloja ole. Viidestä näyttelystä Reijo Vallalla jäi kerrottavaa syksyllekin.
Horizont-hanke herättelee henkiin purkutaloja sekä pandemiavuosien rajasulkujen hiljentämää Tornion ja Haaparannan kaksoiskaupunkisuhdetta. Saima Visti tutustui yhteisötaiteelliseen näyttelyyn.
”Osumatarkkuudeltaan ja rihloiltaan ensiluokkainen täyskaato”, arvioi Matti A. Kemi syyskuun alussa teattereihin saapuvan Toni Kurkimäen esikoisohjauksen Lapua 1976.
”Onko dokumentilla lopulta tarvettakaan olla jotain sanomaa? Onko dokumentin tarkoitus antaa asennekasvatusta vaiko ajankuva eräästä asialleen omistautuneesta henkilöstä?” Matti A. Kemi katseli Ilveskuiskaajan.
”Jos dissidenttistä emigranttikirjallisuutta luet tälle vuodelle vain 200 sivun verran, annan rehdin suositukseni Šiškinin kepeähkön näköiselle, mutta valinnoiltaan raskaalle teokselle”, päättää Matti A. Kemi arvionsa.
”Runous on seestynyt ja jossain määrin jopa keskinkertaistunut, mutta Salmenniemen autobiografinen ja omaleimainen ote säilyy.” Matti A. Kemi arvioi Harry Salmenniemen kaksi viimeisintä runoteosta.
”Ebner-Eschenbachin aforismit ovat myös vastinparien aforistiikkaa, joka tarkastelee ihmisenä olemisen ristiriitaisuuksia ja asioiden eri puolia.” Helki Kallio arvioi Tuija Tuomaalan suomentaman aforismikokoelman.
Katariina Parhi ”on perusteellisen arkistotyön lisäksi onnistunut haastattelemaan vielä elossa olevia suomalaisen huumepolitiikan pioneereja”, toteaa Risto Mikkonen teoksesta Saadaan vähän kamaa.
”Kiinteästi yhdessä toimivan kolmikon välille kasvaa kiinnostavia rooleja ja jännitteitä”, Tenka Issakainen kirjoittaa Ilmatilan viimeisimmästä kantaesityksestä, joka nähtiin Oulun juhlaviikoilla Flow-sirkus-esityssarjassa.
2002 perustettu Ars Kärsämäki -kesänäyttely pystytettiin tänäkin vuonna Taidetalo Nahkuriin ja sen pihapiiriin. Kaltiolle näyttelyn arvioi Niina Kestilä.
Kesä saapuu, ja päätoimittaja huomaa unohtaneensa rakastaa maailmaa ja kaikkia. Elämän pitäisi olla enemmän sitä, miksi sen teemme, ei jatkuvaa reagoinnin tuskaa.