”Se uus Paddington-elokuva, siinähän on hauskin kohta kun se työntää hammasharjat korviin ja ottaa helvetilliset vaikkupallot niillä pois. Se nauratti kovin.”
Sarjakuvataiteilija Aapo Kukolla on juuri sopivasti aikaa haastatteluun ennen omaa korvanpuhdistustaan. Kuulo on saatava takaisin dolbysurroundiksi vaikun vaimentamasta stereoplussasta. Muuten helle ei työskentelyä ole hidastanut: heinäkuussa Kukko on keskittynyt olemiseen, kukkien kasteluun, kävelyretkiin ja parvekkeella istuskeluun.
”Tietysti on ollut myös mukava lukea. Kun säät eivät anna myötä hirveään remuamiseen, on voinut lukea rästiin jääneet kirjat, runot, sarjakuvat, kaikki mitä nyt.”
Kukolla pitää olla aina useampi kirja kesken. ”Ja mieluiten erilaisia: yksi tietokirja, runoutta, proosaa, novelleja. Veijo Meren Sanojen syntyä lueskelen, ihmettelen, mistä se on nämä kaikki tiedot ennen internettiä löytänyt. Veikko Ennalan novelleja, ja Malcolm Lowryn Tulivuoren juurella löysin taas kirjaston vaihtohyllystä, seitsemän vuotta sitten mietin, miten siitä tehty elokuva ei saa siitä niin paljon irti kuin voisi saada sarjakuva, jossa voidaan liikkua paljon vapaammin ajassa ja tilassa.”
Joihinkin kirjailijoihin, kuten Pentti Haanpäähän, Kukko palaa oman työn takia. Suunnitteilla on sarjakuvaromaani siitä, miten Haanpää löytää juttujaan, sekä toisaalla lyhytelokuvan käsikirjoitus.
Suunnitelmia on myös romaanista ja näytelmistä, vaikka tähän mennessä Kukkoa on julkaistu ainoastaan sarjakuvana. Hän kertookin alkaneensa piirtää jo ennen kuin alkoi kunnolla puhua, joskus kolmivuotiaana. Kaltiossa nyt vuoden verran seikkaillut Hibbo-hahmo syntyi Kukon ollessa 16-vuotias, kun Kalevan Pressiteekki-nuortenpalstalle haettiin sarjakuvaa. Samana vuonna, 2008, työskentely muuttui muutenkin ammattimaisempaan suuntaan, ja Kukon esikoisteos, ensimmäinen osa kolmiosaisesta sotasarjakuvasta U-255 – Sukellus pohjoisessa (MKKEntertainment) ilmestyi.
Tuon jälkeen kirjoja on julkaistu tasaiseen tahtiin. U-255:n muut osat 2010 ja 2011, Aave Stream Cityssä 2012, Riekaleita 2013 ja Tapani Baggen käsikirjoittama Harmaa susi 2016. 2017 julkaistiin Kansaneläkelaitoksen Suomi100-sarjakuvakirja Suku, sisu, sotu – suomalaisen sosiaaliturvan historiaa, johon Kukko piirsi vuosista 1900–1920 kertovan osion. Pressiteekki lopetti Hibbon julkaisemisen 2012, minkä jälkeen Kukko teki viikottaista strippia Rivit syvät oululaiseen Kansan Tahtoon vuosina 2013–2015. Se päättyi, kun lehti muuttui sanomalehdestä aikakauslehdeksi.
”Siinä mielessä olen harvinainen sarjakuvantekijä, että en ole julkaissut omakustannetta. Nyt, kun työskentelen ainakin 2019 loppuun apurahan turvin, en näe mitenkään epärelevanttina sitä, että jossain vaiheessa kustantais myös itse.”
Viisi vuotta työn alla ollut 150-sivuinen Sosialisti ja nihilisti, jonka alkupuolelta edeltävien sivujen näyte on, on tullut juuri valmiiksi. Nyt teos pitää skannata ja jälkikäsitellä, sitten on markkinoinnin suunnittelua ja muuta, syksyllä 2019 kirja sitten julkaistaan.
Teos pohjautuu Arvo Turtiaiseen ja Henrik Tikkaseen sekä näiden Euroopan-matkaan mutta ei ole historiallinen dokumentti. Kirjan hahmoilla ei ole nimiä, vaan yhteiselle matkalle lähtevät vasemmistolainen kirjailija ja oikeistolainen kuvittaja.
”Tarina kysyy, onko tärkeämpi oppia ymmärtämään aatetta vai ihmistä. Vihan ja riitasoinnun kautta pyritään löytämään sovintoa, ymmärrystä – ja armoa.”
Kukolla ei ole useampi rauta tulessa ainoastaan lukiessa. ”Koko ajan pitää olla jonkinlaisessa liikkeessä tekemisen suhteen; jos yks tai kaks projektia loppuu, niin pitää olla muita, jotka voi kaivaa esiin.”
Eikä Aapo Kukko pitäydy pelkästään piirtämisessä. Kukon voi tavata esimerkiksi 16.8. Oulun Muusajuhlien #kirjastoklubilla noin kello 18.30 vetämässä runonapakymppiä sekä Oulun Taiteiden Yön Piirtäjät patioilla -kierrokselta. Sunnuntaina 19.8. Aapo Kukko ja Veli-Matti Ural lausuvat Salamaa ja Saarikoskea Tähtitornin kahvilassa. Ja Uudella kirjallisuusfestivaalillakin Kukko on, kun Sosialisti ja nihilisti -näyttely (15.9.–18.11.) avataan Oulun kaupunginkirjaston Sarjastossa 14.9. klo 17.
”Tärkeintä on pysyä liikkeessä.”
Yhä suurempi osa EU-maiden kansalaisista kannattaa kauppapakotteita Israelille. Sadat eurooppalaiset poliitikot ovat viime ja tänä vuonna allekirjoittaneet vaatimuksia, joissa vaaditaan unionin yhteisiä pakotteita Israelia vastaan. Kasvavasta paineesta huolimatta EU ei ole lakkauttanut kauppaa edes Israelin siirtokuntien kanssa, jotka ovat kansainvälisen oikeuden vastaisia.
Tämä sitkeys on näkyvissä myös oululaisten rullalautailijoiden yhdistystoiminnassa. Hiukkavaaran hallin sulkeminen ei ole tarkoittanut ainoastaan harrastusmahdollisuuksien kaventumista; se on ollut […]
Alama tästä: Hyvin tunnettu, kansainvälisestikki tunnettu, taiteilija Anders Sunna (1985) hoksasi tehhä taitenäyttelyn nimelthään Meän Meän Sápmelaš. S’oli näytilä Luulajan […]
Ajattelen: Ukrainaan sotaan lähteneet suomalaiset vapaaehtoiset, Mona Mannevuon Ihmiskone töissä (Gaudeamus 2020), sotien jälkeinen aika, jälleenrakennus ja (taas, edelleen) betonivalumuotit […]
Aika, muistot ja erilaiset nostalgian lajit ovat valtailleet mieleni sopukoita viime aikoina, vaikka yhä enemmän pitäisi yrittää keskittyä kaikenlaiseen tulevaan […]
Suomalais-ranskalainen Sofia Karinen asuu Oulussa. Hänen teoksissaan voin nähdä kuitenkin myös ranskalaista valoa. Jo nuorena piirtämisestä ja maalaamisesta innostunut Karinen […]
Reijo Valta osallistui maaliskuussa 2025 Uumajan LittFestille päätoimittajan kanssa. Ruotsin vanhimmalla ja merkittävimmällä kirjallisuusfestivaalilla oli tänäkin vuonna paljon mielenkiintoisia vieraita.
Kaltion 80-vuotiseen historiaan mahtuu monenlaista kissanhännänvetoa. Juhani Rantala pohtii, mistä kumpusi 1960-luvulla Atte Kalajoen ja Erno Paasilinnan eli Kaltion ensimmäisen ja toisen päätoimittajan välirikko.
”Nälkävuosi on muutenkin juuri sellaista taidetta, jolla persu perustelisi, että kulttuurilta pitäisi leikata loputkin rahat ja suunnata ne ampumaradoille. Lukutaitoinen persu eli sivistysporvari ehkä syyttäisi näytelmää vastuuttomaksi ja epäisänmaalliseksi.”
”Alaviitteet on suppea summaus ajastamme lyyrisesti valotettuna. Se, mikä näyttää säihkyvältä ja sankarilliselta, osoittautuu loppujen lopuksi tomuksi ja tuhkaksi.”
”Teos voisi olla raskasta luettavaa, jos Räinä ei kirjoittaisi niin kauniisti, kirkkaasti ja harkitusti. Karujakaan havaintoja, uutisia tai tutkimustietoja ei pehmennetä, mutta pienintäkään kiivailun tai julistamisen sävyä ei lipsahda mukaan.”
”Hurme ei ole tutkija – vaikka kirja tutkimukselta pitkälti vaikuttaakin – vaan lennokkaan hauska kirjailija, joka panee lukijansa päät pyörälle.”
”[Mikael] Niemi on elänyt tiiviisti kolmen kielen ja kahden kulttuurin keskellä, mikä on muokannut hänestä loistavan sekä monipuolisen kirjailijan, joka hallitsee niin runon kuin proosan lyhyenä ja pitkänä.”
”Pyreneiden niemimaan pohjoisosassa sijaitsee Baskimaan (Euskadi) suurin kaupunki Bilb(a)o. Sinne sijoittaa Ville Hytönen kesähelteisen runoelmansa.”
Luonnonsuojelurikokset ovat Suomessa melko tavallisia eikä niistä jää helposti korvessa kiinni, ellei kohdalle satu osumaan onnekas tutkimussukeltaja. Vesistöbiologi Myyri Sysivesi vie lukijan pinnan alle ja rikospaikalle.
Metsiensuojelu on joukkuelaji, jossa yksi avaintekijä on vapaaehtoinen metsäkartoittaja. Kartoitustyötä tekee pieni aktiivien joukko, johon helsinkiläinen Olli Manninen on kuulunut miltei kolmekymmentä vuotta.
Samalla, kun puolustusvoimat vankistaa turvallisuuden nimissä ”pohjolan linnaketta”, sen hankkeet muuttavat elinympäristöjä ja ekosysteemejä. Kritisoiminen on vaikeaa, sillä kukapa tahtoisi asettua kansallista turvallisuutta vastaan. Rovaniemeläinen Lotta Lautala etsi dilemmaan selvyyttä arktisen maailmanpolitiikan tutkijan Laura Junka-Aikion kanssa.
Onko ”vihreän energian” puhtauden ihannointi edelleen vallankäytön keino sulkea saamelaiset ulos päätöksenteosta yhteiskunnan marginaaliin? Kuka päättää, mikä on puhdasta ja likaista? Eleonora Alarieston essee, julkaistu yhteistyössä Metsäliikkeen kanssa.
Esitetty Lyseon 150-vuotispääjuhlassa
uudistetussa ruokalassa torstaina 17.10.2024
”Moni hyönteinen näyttää ulkoavaruuden olennolta, jos mikroskoopilla katselee. Se herättää enemmänkin hämmästystä, jopa inhoa ja halua torjua näitä olentoja. Silloin empatia jää helposti puuttumaan.” Sampsa Hannonen haastatteli eläinfilosofi Elisa Aaltolaa.
