Avi Heikkinen & Aapo Kukko: Ethän kuole ennen minua. 201 s. Pokuto 2023
Esa Niskanen: Pienen pojan suuri meriseikkailu. 79 s. Atrain & Nord 2025.
Kemiläislähtöinen, sittemmin oululaistunut sarjakuvataiteilija Aapo Kukko (s. 1991) on Kaltion lukijoille tuttu lehden avustajana, aiempana kuvittajana ja etukannen Hibbo-sarjakuvien laatijana. Kukko on tuotteliaasti käsikirjoittanut ja kuvittanut omia sarjakuva-albumeitaan vaikkapa historiallisista karmeuksista Belgian Kongossa (Karmea Tarina: Kertomus Kongosta, 2019) tai kotimaisella sotatantereella (Riekaleita, 2015).
Tuotannossaan Kukko ammentaa nykyään elämäkerta-aineksia taiteilijoista. Sarjakuva-Finlandiaehdokkaana hän oli teoksellaan Sosialisti ja nihilisti (2019). Teoksessa hän läpiluotaa Henrik Tikkasen ja Arvo Turtiaisen poleemista suhdetta. Valtakunnallista huomiota Kukko sai myös teoksellaan Puhumalla paras (2023), joka käsittelee episodimaisesti Yrjö Kallisen elämää.
Kukko on sivumäärältään runsaiden teostensa ääreltä irtaantunut myös kuvittamaan muiden sarjakuvataiteilijoiden yhteistöitä. Näistä huomionarvoisia ovat muun muassa Tessa Astren ja Niko-Petteri Nivan kanssa tehdyt työt Huojuva torni ja Uhma on Jumalasta (ks. Kaltiot 4/2021, 5/2023). Huojuva torni perustuu Oulun ylioppilasteatterin teatterinäytelmän kuvitukseen, Uhma on Jumalasta on harsoisen kaunis teos Vilho Lammen elämästä. Tessa Astren käsikirjoittama taiteilijakuva pohjautuu Paavo Rintalan teokseen Jumala on kauneus.
Nykyään Kukko on vaimonsa, kuvataiteilija Hanna Kukon kanssa tehnyt yhteisnäyttelyitä. Heidän yhteiselämästään on suunnitteilla yhteinen sarjakuva-albumi, joka jatkaa Hanna Kukon omaelämäkerronnalista sarjakuvateosta Unetkin synkronoituu!.
Kukon kuvittamista teoksista käsittelyssä on kaksi tuoreinta teosta. Ethän kuole ennen minua on sarjakuvataiteilija Avi Heikkisen käsikirjoittama sarjakuva-albumi. Esa Niskasen kirjoittama Pienen pojan suuri meriseikkailu on tyyliltään vanhakantainen lastenkirja. Molemmissa teoksissa Kukon omaleimaisuus pääsee ylväästi esille.
Ethän kuole ennen minua on neliosainen kokoelma yliluonnollisia tarinoita. Niiden yhdistävä tekijä on vanhemmuus, epävarmuus ja arjen yllätteisyys. Eräässä Heikkisen tarinassa tytär häipyy nukahtaessaan toiseen ulottuvuuteen, mihin hän halajaa jäädä. Toisessa tarinassa adoptoitu lapsi vanhenee vanhempiaan nopeammin.
Kukkomaisin kuvitus on kuitenkin tarina ”Isä meidän”. Kuvituksessaan Kukko käyttää viisi ensimmäistä aukeamaa puhekuplattomaan maisemaan. Mustavalkoinen tussikuvitus nojaa vankkohin kontrasteihin: ihmisten ilmeikkyyttä luodaan teräväpiirtoisilla varjostuksilla, ilmeikkyys välittää tehokkaasti tunneskaalat eikä sanoja tarvita. 24 aukeamasta vain kahdessa on kirjoitettua tekstiä. Toinen näistä aukeamista on Isä meidän -rukousta.
Kukon tapa siirtää tarinaa puhekuplitta nojaa symboleihin. Tähdet, kieltomerkit ja kysymysmerkit vyöryttävät pienieleisesti mutta vauhdikkaasti tarinaa eteenpäin. Kauneuspilkkuihin ja kyyneliin syventyy. Lukijalle jää tilaa tulkita päähenkilön mielenliikkeitä. Sanoittakin Kukko onnistuu sanallistamaan papin tarinan.
Avi Heikkisen käsikirjoitus ja Aapo Kukon mustavalkoinen, jykevä tussityöskentely luovat kummallisiin ja käänteisiin tarinoihin hyvän yhteisvireen, harmonian. Nimikkotarinassa Kukko on hitusen epämukavuusalueellaan, kun hän joutuu sovittamaan kuvitukseensa suuren tekstimassan. Tyyneys löytyykin tarinassa kokoaukemakuvituksista, jossa seikkaillaan puhekuplitta kauniissa metsämaisemissa.
Kukko tekstaa puhekuplansa käsin. Eleetön pölkkykirjainten käyttö on tietokoneiden aikana vanhakantainen, joskin persoonallinen piirre. Suoralinjaiseen ja koruttomaan pölkkyyn menee kotva tottua, mutta paksumpi viivaisena se näyttäisi tukevan kuvituksen jylhyyttä. Teksti on selkeää ja Kukko osaa tiivistää sanomansa vähin sanoin.
Esa Niskasen teoksessa Kukko kuvittaa teoksen parittomat sivut mustavalkoisella tussityöskentelyllä. Niskasen käsikirjoittama teos kertoo hänen seitsenvuotiaana taittamastaan laivamatkasta Toppilan satamasta Israeliin. Kukko mukailee tarinan tapahtumia vähäeleisellä tyylillään. Henkilöhahmot ovat hitusen naivistisia pyöreine nappisilmineen.
Vaikutuksen tekee taustakuvituksen näppäryys. Gdanskin katedraalin julkisivun jylhyys tai israelilaisen sotalaivan lipuminen osoittavat Kukon antaumuksen perehtyä historiallisiin seikkoihin huolellisesti. Katukylttien tekstaaminen hepreaksi luontuu. Puhekuplattomassa maisemassa köydenkiskaisusta välittyy voima ja liikkeen pakottavuus.
Kukko toimii tänä vuonna Oulunsalo soi -tapahtuman vuoden kuvataiteilijana. Hänen viimeistelyvaiheessa oleva teoksensa Dmitri Šostakovitšin elämänvaiheista toimii festivaalin visuaalisen ilmeen pohjana. Kukon valitsemia otteita Punainen Beethoven on näytteillä Oulunsalon kirjastossa 7.8.–26.9.2025.
Kukko toteaa Sosialistin ja nihilistin esipuheessa osuvasti tavastaan hahmottaa. Sitaatti voitaneen laajentaa kattamaan kukkomaisuutta kuvituksiensa kohdehenkilöistä: ”Tämä ei ole elämäkerta tai dokumentti. Tämä on tarina luovan työn merkityksestä.”
Emeritusprofessori ja entinen Kaltion päätoimittaja Veli-Pekka Lehtola pohtii saamelaisteemojen käsittelyäKaltiossa lehden sotienjälkeisen historian, vuoden 1966 saamelaisjulkaisun ja itse toimittamiensa teemanumerojen (1982 ja 1996) pohjalta.
Yhä suurempi osa EU-maiden kansalaisista kannattaa kauppapakotteita Israelille. Sadat eurooppalaiset poliitikot ovat viime ja tänä vuonna allekirjoittaneet vaatimuksia, joissa vaaditaan unionin yhteisiä pakotteita Israelia vastaan. Kasvavasta paineesta huolimatta EU ei ole lakkauttanut kauppaa edes Israelin siirtokuntien kanssa, jotka ovat kansainvälisen oikeuden vastaisia.
Jossain lähitulevaisuudessa ihmiset elävät skandinaavisen sisustustyylin mukaisissa sisätiloissa ja ainoa kosketus ulkoilmaan on roskalaatikoiden luona. Reijo Valta arvioi 2.4.2026 ensi-iltansa saaneen Oravan.
Eros Gomorralainen katseli 56. Tampereen elokuvajuhlilla sarjan Rúnar Rúnarssonin elokuvia, niin lyhyitä kuin pitkiä. Islantilaisen Rúnarssonin teoksissa tutkitaan usein suuria elämänmuutoksia.
”Xulu202x-projekti haluaa valaa tulevaisuudenuskoa paikallisiin nuoriin mutta törmää samaan aikaan kylmiin realiteetteihin ja ongelmiin, jotka vaikeuttavat unelmointia.” Marlene Hyyppä arvioi projektin pääteoksen S.I.E.L.L.Ä.
Kaltio ry osallistuu myös kulttuuripääkaupunkivuoden tekemiseen. Taiteilijajärjestö MUU ry:n kanssa toteutettava hanke ”E75 Taidebussi” (tai englanniksi E75 Art Bus) halkoo Euroopan Välimereltä Jäämerelle.
Valokuvaaja Jaakko Heikkilän retrospektiivinen näyttely Ja minusta tuli ihminen esittelee Heikkilän laajaa tuotantoa. Näyttely on avoinna Aineen taidemuseossa Torniossa elokuun loppuun saakka.
”Samanlaista tasapainotteluahan elämä lienee myös muilla taidetta ja kulttuuria tekevillä.” Päätoimittaja ajattelee taas taiteen sijasta rahaa.
”Silti voi vain kehua, kuinka taitavasti kirjailija kuljettaa Weijon maallisen vaelluksen päätökseen.” Hannu Niklanderin Loivaa alamäkeä -sarjan viimeinen osa Kodit ja asunnot miellytti Timo Tossavaista.
”Stailattu nykykieli elävöittää huolellista kokonaisuutta”, mutta ”tarinan draamallinen jännite uhkaa hetkittäin puutua”. Maija Jelkänen arvioi Iida Aikion esikoisromaanin Muoviaurinko – Muitalus čálgama birra.
”Metsäteollisuuden edessä rähmällään oleva tiedeyhteisö rinnastuu toimintatavoiltaan niin kulttiin kuin mafiaan.” Tuomo Pirttimaa luki Teemu Kaskisen romaanin Yö ja usva.
”Jokaisena yhteiskunnallisen epävarmuuden, taantuman ja kriisin aikana syntipukin ajatus nousee uudelleen esiin.” Suomeen ja Kokkolaan muuttanut Mousa pohtii maailman tilannetta.
”Vaikka elokuvassa ei oikeastaan tapahdu juuri mitään, se pitää mainiosti otteessaan”, Kaltion kriitikko Matti A. Kemi toteaa Aleksi Salmenperän Isänpäivästä.
”Mitään uutta katsoja ei Kaijasta opi, eikä mitään uusia elokuvataiteellisia juolahduksiakaan synny.” Matti A. Kemi ei innostunut Kaija Koo -elämäkertaelokuvasta Kaunis rietas onnellinen.
Oulun kulttuuripääkaupunkivuoden aloittanut ooppera Ovllá on ”syvällinen tutkimusmatka yksilön kieli-identiteettiin ja hapertuvaan sukuperintöön”, Matti A. Kemi kirjoittaa. ”Traditionaaliseen oopperaperinteen kepeyttä ja leikkisyyttä lähestytään harvakseltaan.”
”Ateriointi palettiveitsillä ja muilla taiteilijan tarvikkeilla on vähän kömpelöä, mutta sujuu lapsilta helpommin. Kun hodarit on syöty, avataan jäätelöbaari.” Teatteri voi olla tällaistakin. Pete Huttunen vieraili Oulun teatterin Moninaisuuden näyttämöllä.
”Motiivit jäävät vaillinaisiksi, katsojalle ei tarjota tilaa ennakoida tai tajuta syitä ja yhteyksiä.” Matti A. Kemi vaikuttui Kullervon tarinan puitteista, mutta tarinan ja juonen juoksutus jätti haasteita katsojalle.
Marjatta Kaikkonen teki työvuosinaan oppimisen kehittäjänä opintomatkoja muun muassa Roomaan. Hän kirjoittaa nyt matkastaan ja antiikin kulttuurihistorian merkityksestä Kaltiolle.
Makasiini Contemporaryn Lost in the Woods -näyttely Turussa esittelee Rovaniemellä asuvan ja työskentelevän Eemil Karilan (s. 1978) taidetta. Karilan uraan sisältyy yli 30 soolonäyttelyä ja lukuisia ryhmänäyttelyitä myös ulkomailla.
Heavy Metal Perse ja sen musiikki ovat kajahtaneet Kajaanista jo neljännesvuosisadan verran. Niko Peltonen ruotii esseessään yhtyeen taivalta ja yrittää tavoittaa jotain HMP:n olemuksesta.
Pari vuosisataa sitten Oulu joi kaksin käsin tervaa. Tai eihän Oulu sitä oikeastaan juonut. Se purskutteli sitä suussaan ja sylki […]
