Avi Heikkinen & Aapo Kukko: Ethän kuole ennen minua. 201 s. Pokuto 2023
Esa Niskanen: Pienen pojan suuri meriseikkailu. 79 s. Atrain & Nord 2025.
Kemiläislähtöinen, sittemmin oululaistunut sarjakuvataiteilija Aapo Kukko (s. 1991) on Kaltion lukijoille tuttu lehden avustajana, aiempana kuvittajana ja etukannen Hibbo-sarjakuvien laatijana. Kukko on tuotteliaasti käsikirjoittanut ja kuvittanut omia sarjakuva-albumeitaan vaikkapa historiallisista karmeuksista Belgian Kongossa (Karmea Tarina: Kertomus Kongosta, 2019) tai kotimaisella sotatantereella (Riekaleita, 2015).
Tuotannossaan Kukko ammentaa nykyään elämäkerta-aineksia taiteilijoista. Sarjakuva-Finlandiaehdokkaana hän oli teoksellaan Sosialisti ja nihilisti (2019). Teoksessa hän läpiluotaa Henrik Tikkasen ja Arvo Turtiaisen poleemista suhdetta. Valtakunnallista huomiota Kukko sai myös teoksellaan Puhumalla paras (2023), joka käsittelee episodimaisesti Yrjö Kallisen elämää.
Kukko on sivumäärältään runsaiden teostensa ääreltä irtaantunut myös kuvittamaan muiden sarjakuvataiteilijoiden yhteistöitä. Näistä huomionarvoisia ovat muun muassa Tessa Astren ja Niko-Petteri Nivan kanssa tehdyt työt Huojuva torni ja Uhma on Jumalasta (ks. Kaltiot 4/2021, 5/2023). Huojuva torni perustuu Oulun ylioppilasteatterin teatterinäytelmän kuvitukseen, Uhma on Jumalasta on harsoisen kaunis teos Vilho Lammen elämästä. Tessa Astren käsikirjoittama taiteilijakuva pohjautuu Paavo Rintalan teokseen Jumala on kauneus.
Nykyään Kukko on vaimonsa, kuvataiteilija Hanna Kukon kanssa tehnyt yhteisnäyttelyitä. Heidän yhteiselämästään on suunnitteilla yhteinen sarjakuva-albumi, joka jatkaa Hanna Kukon omaelämäkerronnalista sarjakuvateosta Unetkin synkronoituu!.
Kukon kuvittamista teoksista käsittelyssä on kaksi tuoreinta teosta. Ethän kuole ennen minua on sarjakuvataiteilija Avi Heikkisen käsikirjoittama sarjakuva-albumi. Esa Niskasen kirjoittama Pienen pojan suuri meriseikkailu on tyyliltään vanhakantainen lastenkirja. Molemmissa teoksissa Kukon omaleimaisuus pääsee ylväästi esille.
Ethän kuole ennen minua on neliosainen kokoelma yliluonnollisia tarinoita. Niiden yhdistävä tekijä on vanhemmuus, epävarmuus ja arjen yllätteisyys. Eräässä Heikkisen tarinassa tytär häipyy nukahtaessaan toiseen ulottuvuuteen, mihin hän halajaa jäädä. Toisessa tarinassa adoptoitu lapsi vanhenee vanhempiaan nopeammin.
Kukkomaisin kuvitus on kuitenkin tarina ”Isä meidän”. Kuvituksessaan Kukko käyttää viisi ensimmäistä aukeamaa puhekuplattomaan maisemaan. Mustavalkoinen tussikuvitus nojaa vankkohin kontrasteihin: ihmisten ilmeikkyyttä luodaan teräväpiirtoisilla varjostuksilla, ilmeikkyys välittää tehokkaasti tunneskaalat eikä sanoja tarvita. 24 aukeamasta vain kahdessa on kirjoitettua tekstiä. Toinen näistä aukeamista on Isä meidän -rukousta.
Kukon tapa siirtää tarinaa puhekuplitta nojaa symboleihin. Tähdet, kieltomerkit ja kysymysmerkit vyöryttävät pienieleisesti mutta vauhdikkaasti tarinaa eteenpäin. Kauneuspilkkuihin ja kyyneliin syventyy. Lukijalle jää tilaa tulkita päähenkilön mielenliikkeitä. Sanoittakin Kukko onnistuu sanallistamaan papin tarinan.
Avi Heikkisen käsikirjoitus ja Aapo Kukon mustavalkoinen, jykevä tussityöskentely luovat kummallisiin ja käänteisiin tarinoihin hyvän yhteisvireen, harmonian. Nimikkotarinassa Kukko on hitusen epämukavuusalueellaan, kun hän joutuu sovittamaan kuvitukseensa suuren tekstimassan. Tyyneys löytyykin tarinassa kokoaukemakuvituksista, jossa seikkaillaan puhekuplitta kauniissa metsämaisemissa.
Kukko tekstaa puhekuplansa käsin. Eleetön pölkkykirjainten käyttö on tietokoneiden aikana vanhakantainen, joskin persoonallinen piirre. Suoralinjaiseen ja koruttomaan pölkkyyn menee kotva tottua, mutta paksumpi viivaisena se näyttäisi tukevan kuvituksen jylhyyttä. Teksti on selkeää ja Kukko osaa tiivistää sanomansa vähin sanoin.
Esa Niskasen teoksessa Kukko kuvittaa teoksen parittomat sivut mustavalkoisella tussityöskentelyllä. Niskasen käsikirjoittama teos kertoo hänen seitsenvuotiaana taittamastaan laivamatkasta Toppilan satamasta Israeliin. Kukko mukailee tarinan tapahtumia vähäeleisellä tyylillään. Henkilöhahmot ovat hitusen naivistisia pyöreine nappisilmineen.
Vaikutuksen tekee taustakuvituksen näppäryys. Gdanskin katedraalin julkisivun jylhyys tai israelilaisen sotalaivan lipuminen osoittavat Kukon antaumuksen perehtyä historiallisiin seikkoihin huolellisesti. Katukylttien tekstaaminen hepreaksi luontuu. Puhekuplattomassa maisemassa köydenkiskaisusta välittyy voima ja liikkeen pakottavuus.
Kukko toimii tänä vuonna Oulunsalo soi -tapahtuman vuoden kuvataiteilijana. Hänen viimeistelyvaiheessa oleva teoksensa Dmitri Šostakovitšin elämänvaiheista toimii festivaalin visuaalisen ilmeen pohjana. Kukon valitsemia otteita Punainen Beethoven on näytteillä Oulunsalon kirjastossa 7.8.–26.9.2025.
Kukko toteaa Sosialistin ja nihilistin esipuheessa osuvasti tavastaan hahmottaa. Sitaatti voitaneen laajentaa kattamaan kukkomaisuutta kuvituksiensa kohdehenkilöistä: ”Tämä ei ole elämäkerta tai dokumentti. Tämä on tarina luovan työn merkityksestä.”
Emeritusprofessori ja entinen Kaltion päätoimittaja Veli-Pekka Lehtola pohtii saamelaisteemojen käsittelyäKaltiossa lehden sotienjälkeisen historian, vuoden 1966 saamelaisjulkaisun ja itse toimittamiensa teemanumerojen (1982 ja 1996) pohjalta.
Yhä suurempi osa EU-maiden kansalaisista kannattaa kauppapakotteita Israelille. Sadat eurooppalaiset poliitikot ovat viime ja tänä vuonna allekirjoittaneet vaatimuksia, joissa vaaditaan unionin yhteisiä pakotteita Israelia vastaan. Kasvavasta paineesta huolimatta EU ei ole lakkauttanut kauppaa edes Israelin siirtokuntien kanssa, jotka ovat kansainvälisen oikeuden vastaisia.
Marjatta Kaikkonen teki työvuosinaan oppimisen kehittäjänä opintomatkoja muun muassa Roomaan. Hän kirjoittaa nyt matkastaan ja antiikin kulttuurihistorian merkityksestä Kaltiolle.
Makasiini Contemporaryn Lost in the Woods -näyttely Turussa esittelee Rovaniemellä asuvan ja työskentelevän Eemil Karilan (s. 1978) taidetta. Karilan uraan sisältyy yli 30 soolonäyttelyä ja lukuisia ryhmänäyttelyitä myös ulkomailla.
Heavy Metal Perse ja sen musiikki ovat kajahtaneet Kajaanista jo neljännesvuosisadan verran. Niko Peltonen ruotii esseessään yhtyeen taivalta ja yrittää tavoittaa jotain HMP:n olemuksesta.
Pari vuosisataa sitten Oulu joi kaksin käsin tervaa. Tai eihän Oulu sitä oikeastaan juonut. Se purskutteli sitä suussaan ja sylki […]
2020-logu sámi rap-artisttat Yungmiqu ja Jezebro Álbmotlaš populáramusihkkakultuvrrat dávistit dávjá riikkaidgaskasaš stiilarávnnjádagaid. Dát albmoneapmi gullo maid sámiid modeardna musihkas. Ovdamearkka […]
Vistig sáttá leđe tárbu muštâliđ, kii mun lam. Pargoeellimstân mun lam anarâškielâ ollâopâttâhlehtor. Muu spesialsyergi lii kielâiäláskittem, adai keevâtlávt mun […]
Suomella ei ole ollut varsinaisia siirtomaita, mutta paikoin Suomikin on tehnyt siirtomaapolitiikkaa. Antti Vikström käy läpi tilanteita, joissa mekin olemme olleet alistajan osassa.
During her Mustarinda residency, Riah Knight created strategies of survival. She writes about how we could learn from traditional Romani practices.
Artikkeli on julkaistu suomeksi printti-Kaltiossa.
”Taitavien ammattilaisten rakentama improvisaatioteatteri on vilpitöntä ja aitoa.” Pete Huttunen arvioi Oulun kaupunginteatterin suuren näyttämön improvisaatioesityksen Päin näköä.
”Sadunomaisuus välittyy, tunnelma on rauhaisa ja peloton läpi näytelmän.” Kaltion kriitikko Matti A. Kemi katseli Oulun kaupunginteatterin Taikatalven.
Ali Jonassonin ja Mats KejosenFinnkampen on ”monitieteinen, yhteiskuntapoliittinen ja siitä huolimatta suhteellisen helppolukuinen”, kirjoittaa meän-kolumnistimme Linnea Huhta.
Lauri Rikalan runouden pariin pääseminen tuntuu Matti A. Kemistä ”kotoiselta huomalta: pyhyyden kartoittaminen ja arkiset asiat ovat edelleen läsnä.”
Maria Matinmikon SIIS NIIN on ”ytimekäs, tutkaileva ja itsetietoinen”, Matti A. Kemi kirjoittaa. ”Sen sivut huokuvat estetiikkaa, huolellisuutta ja tarkoin punnittuja ajatuksia ajastamme, asenteistamme ja arjestamme.”
Marjut Aikion kolmiosaisen Nils-Aslak Valkeapää -elämäkerran ensimmäinen nide julkaistiin lokakuussa. Siihen tuoreeltaan tutustui Kari Sallamaa.
Emeritusprofessori Kari Sallamaa luki Saamelaisten totuus- ja sovintokomission työn osana tilatun Veli-Pekka Lehtolan teoksen Kenen maa, kenen ääni?, joka selvittää saamelaisten asemaa Suomen historian eri vaiheissa.
Taiteilijapari Pekka ja Teija Isorättyän (ks. Kaltio 1/2022, kaltio.fi/ihmisen-rajaton-myotatunto) kädenjälki on tuttua julkisista taideteoksista kuten Tornion möljän ”Kojamo” ja ”Särkynyt […]
Oulun kaupungintalon huipun laskuri lähestyy nollaa: Euroopan kulttuuripääkaupunkivuosi 2026 on pian alkamassa. Oma laskurini on tätä kirjoittaessa numerossa 397. Toivoisin, […]
Mietin tätä muistoa, kun valvon yöllä ja kuuntelen koneen ääntä koivikossa. Se on ollut siellä kaksi päivää. Olemme seuranneet moton […]
Ensiksi sie alat harrastamhaan jääkiekkoa, ja sitte sinusta tullee NHL-legenda. Tietenki tie siihen saattaa olla rohki pitkä, samhaan laihin pitkä […]
