Korjaamontien treenikset purku-uhan alla
Välivainiolle on keskittynyt omaehtoisen kulttuurin tiloja. Niistä tunnetumpi, Tilaa kulttuurille ry:n ylläpitämä Tukikohta elää ja voi hyvin, mutta toinen on lopetusuhan alla.
Turvallisesti omalla alueella
Routa Company: Harh, varp, parhaillaan! Ensi-ilta 15.1.2021. Kesto noin 30 min.
Koreografia Jouni Järvenpää, koreografin assistentti Heli-Maria Latola. Tanssijat Aino Purhonen ja Jasu Parviainen, musiikki Superlon TMS Juho Hannikainen ja Matias Nieminen, puvustus Soile Savela.
Kajaanilaisen Routa Companyn uusin tanssiteos Harh, varp, parhaillaan! on varsin veikeä kokonaisuus. Se on kahden tanssijan ja yhden lavalla soittavan muusikon yhteinen puolituntinen, josta suurin osa on improvisoitua, niin liike kuin musiikkikin. Toki tanssijat Aino Purhonen ja Jasu Parviainen ovat suunnitelleet tanssiaan koreografi Jouni Järvenpään ohjaamina, ja muusikko Matias Nieminen on luonut teoksen äänimaailmaa yhdessä Juho Hannikaisen kanssa. Kokonaisuus tapahtuu vaaleanpunaisten teippien muodostamassa neliössä, jota koristaa kymmenkunta vaaleanpunaista esinettä, joista ehkä tärkein on pienin, muovinen Dude-nimen saanut dinosaurus.
”Mitään valmista ei ole”, tekijät lupaavat käsiohjelmassaan. ”Kaikki keksitään just nyt.” Hyvä näin. Tammikuun puolessavälissä teos esitettiin parillekymmenelle kutsuvieraalle Generaattorin sisätiloissa. Tammikuun lopussa se siirtyi Kaukametsän amfiteatterin lumisiin maisemiin.
Harh, varp, parhaillaan! on ainakin yhdellä tavalla varsin erikoinen esitys. Ei, ei se ole se improvisointi, eivätkä edes ne pinkit esineet, vaan se, miten loppua kohti kiihtyvä teos onnistuu sitomaan katsojat itseensä. On toki niin, että nykytanssia katsomaan tulevat ovat yleensä valmiita kohtaamaan melkoisia haasteita, mutta nyt katsomossa on jopa taaperoikäisiä, eivätkä he tunnu pitkästyvän esitykseen missään vaiheessa.
Aikuiskatsojalle teos tarjoaa mahdollisuuden miettiä vaaleanpunaista neliötä ja tarkasti sen sisällä pysyviä tanssijoita, jotka keksivät liikettä mutteivät vahingossakaan ylitä heille asetettua pinkkiä rajaa. Esiintyjät toteuttavat itseään vapaasti tilassa, jonka joku on heille määritellyt.
Vapaudellakin on rajansa.
Tanssijat liikkuvat pantomiimista ja minimalistisista koneliikkeistä raisuun vauhtiin. Ehkäpä puhuttelevin jakso on, kun Purhonen ja Parviainen kokeilevat, miten lähelle ihminen voi toista ihmistä päästä. Tanssijoiden jalat ovat kyllä yhtä, mutta iho on pinta, jota ei voi läpäistä.
Matias Nieminen tekee taustalla musiikkia yhdessä tanssijoiden kanssa. Hän luuppaa melodican, sähköbasson ja rummun ääniä ja liittää niihin tanssijoiden huudahtelua. Niin tanssijat kuin Nieminenkin reagoivat toistensa tekemisiin tarkasti ja antavat toisilleen syttöjä yhä uusiin ääniin ja liikkeisiin.
Kun esitys päättyy, en osaa olla hämmästynyt. Sen sijaan mietin, miten yksinkertaisin keinoin Routa tanssi minulle teorian yhdenvärisestä kuplasta, jonka sisällä me itse kukin tunnemme olomme turvalliseksi. Sitä paitsi esitys osoitti, ettei kupla ole mitään sellaista, mitä pitää välttää. Ei turvallisessa olossa ole mitään hävettävää. Pinkit rajat antavat meille luvan kokeilla elämämme ja taitojemme rajoja. Mukavuusalueensa voi ylittää niinkin.
Seuraavaksi Harh, varp, parhaillaan! esitetään Kaukametsän amfiteatterissa 27.1. lumen ja pakkasen keskellä. Siinäpä meille yksi uusi raja koettavaksi.
Näytöksiä Kaukametsän amfiteatterissa vielä 19.2. Ulkoesitysten pakkasraja -15 astetta. Esitykset Generaattorilla (Kauppakatu 36, Kajaani) 13.2. ja 27.2. Lisätiedot Routa Companyn kotisivulta >>
Maisemia saamelaisen nykytaiteen rinteiltä
Saamelaisen nykytaiteen suurnäyttely Eanangiella – Maan kieli on yksi Oulun kulttuuripääkaupunkivuoden kohokohdista. Jenny Kangasvuo tutustui näyttelyyn.
European Capital of Culture: Next Stop – Elections
What lies beneath the shiny surfaces of Capital of Culture project? Lölä Florina Vlasenko ruminates on the feelings of Oulu artists and cultural workers on the ground level. [The article is written in March 2026.]
Meän Periferian yhteisöllinen syli on avara, innostava ja lämmin
Meän Periferia avasi toimintansa Meän Kulmassa Kemin keskustassa vuonna 2025. Mitä siellä tapahtuu? Anu Kolmonen kertoo.
Yhteinen hyvä
”Äiti soittaa. Pelkään pahinta. Vastaan.”
Jenni Kinnusen kolumni.
Mitä kulttuuripääkaupungistani halutaan kertoa ulkomaalaisille
Oulun kulttuuripääkaupunkivuosi avattiin tammikuun puolivälissä. Kaltion Matti A. Kemi vietti viikonlopun kansainvälisen median edustajille räätälöidyssä ohjelmassa.
Keikalta keikalle, riimistä joikuun, livđestä leu’ddiin
Jenny Kangasvuo seurasi alkuvuonna Oulu2026:n Risku-ohjelmakokonaisuutta: ”Rájehis, ealli sámekultuvra” eli rajaton, elävä saamelaiskulttuuri.
Kulttuurivuoden 40 ensimmäistä päivää
Miltä näytti Oulun kulttuuripääkaupunkivuoden alku kuvataidekriitikon silmiin? Leena Kangas kirjoitti Kaltiolle tunnoistaan ja kokemuksistaan.
Kyllä luonto puuhun ajaa
Jossain lähitulevaisuudessa ihmiset elävät skandinaavisen sisustustyylin mukaisissa sisätiloissa ja ainoa kosketus ulkoilmaan on roskalaatikoiden luona. Reijo Valta arvioi 2.4.2026 ensi-iltansa saaneen Oravan.
Tampereen elokuvajuhlilla nähtiin palkitun Rúnar Rúnarssonin vaikuttavaa taidetta
Eros Gomorralainen katseli 56. Tampereen elokuvajuhlilla sarjan Rúnar Rúnarssonin elokuvia, niin lyhyitä kuin pitkiä. Islantilaisen Rúnarssonin teoksissa tutkitaan usein suuria elämänmuutoksia.
Unelmat ja painajaiset kohtaavat tulevaisuuden Oulussa
”Xulu202x-projekti haluaa valaa tulevaisuudenuskoa paikallisiin nuoriin mutta törmää samaan aikaan kylmiin realiteetteihin ja ongelmiin, jotka vaikeuttavat unelmointia.” Marlene Hyyppä arvioi projektin pääteoksen S.I.E.L.L.Ä.
Eurooppatie 75 Välimereltä Jäämerelle
Kaltio ry osallistuu myös kulttuuripääkaupunkivuoden tekemiseen. Taiteilijajärjestö MUU ry:n kanssa toteutettava hanke ”E75 Taidebussi” (tai englanniksi E75 Art Bus) halkoo Euroopan Välimereltä Jäämerelle.
Kannessa: Ducica
Valokuvaaja Jaakko Heikkilän retrospektiivinen näyttely Ja minusta tuli ihminen esittelee Heikkilän laajaa tuotantoa. Näyttely on avoinna Aineen taidemuseossa Torniossa elokuun loppuun saakka.
Tasapainottelua
”Samanlaista tasapainotteluahan elämä lienee myös muilla taidetta ja kulttuuria tekevillä.” Päätoimittaja ajattelee taas taiteen sijasta rahaa.
Isäsarjan loppu
”Silti voi vain kehua, kuinka taitavasti kirjailija kuljettaa Weijon maallisen vaelluksen päätökseen.” Hannu Niklanderin Loivaa alamäkeä -sarjan viimeinen osa Kodit ja asunnot miellytti Timo Tossavaista.
Romaanidebyytti luo identiteetin asetukset ja alustat uudesti
”Stailattu nykykieli elävöittää huolellista kokonaisuutta”, mutta ”tarinan draamallinen jännite uhkaa hetkittäin puutua”. Maija Jelkänen arvioi Iida Aikion esikoisromaanin Muoviaurinko – Muitalus čálgama birra.
Metsäntutkimuksen usva ja hähmä
”Metsäteollisuuden edessä rähmällään oleva tiedeyhteisö rinnastuu toimintatavoiltaan niin kulttiin kuin mafiaan.” Tuomo Pirttimaa luki Teemu Kaskisen romaanin Yö ja usva.
Syntipukkitalous: Omelasista nykyajan politiikkaan
”Jokaisena yhteiskunnallisen epävarmuuden, taantuman ja kriisin aikana syntipukin ajatus nousee uudelleen esiin.” Suomeen ja Kokkolaan muuttanut Mousa pohtii maailman tilannetta.
Salmenperä tutkiskelee jälleen ihmisyyttä
”Vaikka elokuvassa ei oikeastaan tapahdu juuri mitään, se pitää mainiosti otteessaan”, Kaltion kriitikko Matti A. Kemi toteaa Aleksi Salmenperän Isänpäivästä.