Oulun teatteri: Varjoja paratiisissa. Ensi-ilta suurella näyttämöllä 2.3.2024.
Alkuperäiselokuva Aki Kaurismäki, ohjaus ja sovitus Jarno Kuosa, lavastus- ja valosuunnittelu Jukka Kyllönen, pukusuunnittelu Pasi Räbinä, äänisuunnittelu Antti Lindholm, kampaus- ja maskeeraussuunnittelu Eija Juutistenaho, musiikkinumeroiden sovitukset ja harjoittaminen Kristian Heberg, koreografia Jarno Kuosa ja työryhmä.
Rooleissa: Henri Tuominen, Asta Sveholm, Henri Halkola, Tuula Väänänen, Elina Korhonen, Annina Rokka, Merja Pietilä, Joose Mikkonen, Pentti Korhonen, Timo Pesonen, Samu Eilola.
Aki Kaurismäen elokuvan siirtäminen teatterilavalle tuntuu jo lähtökohdaltaan epäilyttävältä idealta. Etenkin, kun kyseessä on niin ikimuistoinen teos kuin Työläistrilogian aloittanut Varjoja paratiisissa. Kuinka näyttämölle voi tuoda otosten rakastetun eleettömyyden? Kuka voi tavoittaa nuoren Matti Pellonpään ja Kati Outisen karisman?
Jarno Kuosalla on oma vastauksensa. Ennen Oulun teatterin sovitusta hän ohjasi viime vuonna Porin teatteriin Tulitikkutehtaan tytön. En ole teosta valitettavasti nähnyt, mutta perusratkaisu kuulostaa samalta.
Nimittäin: muutetaan hiljaisuus puheeksi ja tanssiksi.
Ja katsoja on aivan myyty.
Kertomuksessahan on kyse roskakuski Nikanderin ja kaupan kassalla työskentelevän Ilonan suloisen hapuilevasta rakkaustarinasta. Henri Tuominen on Oulun Nikanderina karismaattinen, vaatimaton jokamies, joka valistaa itseään työväenopistossa. Arasti hän haaveilee pienestä noususta yhteiskunnan portailla, ja tietenkin rakkaudesta.
Ilonana nähdään Asta Sveholm. Hahmo ottaa enemmän etäisyyttä Kati Outisen elokuvarooliin: siinä missä Outinen oli arvoituksellisen melankolinen, Sveholmilla on jalat tukevammin maassa. Hänessä on suorastaan kärttyisää kipakkuutta, mikä sopiikin Ilonalle, joka hetken mielijohteesta syyllistyy varkauteen tai ohareihin.
Juonta kuljettaa monen näyttelijän kertoja- ja sivuhenkilökatras, joka vikkelästi vaihtaa puheenvuoroa ja vyöryttää katsojalle aivan kaiken mahdollisen infon kustakin kohtauksesta. Missä olemme, mitä kuuluu taustamusiikkina, mitä kuvataiteellisia viittauksia voimme huomata, mitä sankarimme eväspaketista löytyy? Huh!
Kaurismäen alkuperäinen, kuoliaaksinaurattajan pokerinaamalla esitetty dialogi ei kuitenkaan huku sanatulvaan. Lärvit ruttuun ja small potatoes.
Juoneltaan elokuva oli vielä varsin monipolvinen verrattuna Kaurismäen myöhempiin teoksiin. Kun materiaalia riittää, kertomus laajenee luontevasti kestoltaan miltei kaksi kertaa pidemmäksi näytelmäksi. Hieman joissakin kohtauksissa tehdään tikusta asiaa, mutta vitsi kantaa silti kautta linjan.
Antti Lindholmin musiikkivalinnat täydentävät elokuvan tuttua ääniraitaa ja luovat pohjan energisille koreografioille: humalaiselle twistille, dramaattiselle flamencolle tai myymälän arkiselle marssille. Jukka Kyllösen lavastus- ja valosuunnittelu on yhtaikaa pelkistetty ja näyttävä. Elokuvan alusta tutut peltiseinät liikkuvat ripeästi ja toimivat estradina paratiisin varjoille. Eleettömät lavat rullailevat autoina tai ravintolan parketteina. Valot muuttuvat ankeista loisteputkista iltarientojen värisykkeeksi ja säihkyviksi diskopalloiksi, valtavat jätesäkit putoilevat katosta.
Ja tupakkaa palaa niin kovasti, että yksittäiset teatterisavukkeet eivät riittäisi mihinkään.
Herkeämätön savun suitsuttaminen on kuin näytelmän ylitsepursuava ote muutenkin: ensin katsoja hymähtää, sitten alkaa nauraa itsevarmalle toistolle, lopulta odottaa aina seuraavaa kohtausta eikä soisi riennon päättyvän lainkaan.
Yhä suurempi osa EU-maiden kansalaisista kannattaa kauppapakotteita Israelille. Sadat eurooppalaiset poliitikot ovat viime ja tänä vuonna allekirjoittaneet vaatimuksia, joissa vaaditaan unionin yhteisiä pakotteita Israelia vastaan. Kasvavasta paineesta huolimatta EU ei ole lakkauttanut kauppaa edes Israelin siirtokuntien kanssa, jotka ovat kansainvälisen oikeuden vastaisia.
Tämä sitkeys on näkyvissä myös oululaisten rullalautailijoiden yhdistystoiminnassa. Hiukkavaaran hallin sulkeminen ei ole tarkoittanut ainoastaan harrastusmahdollisuuksien kaventumista; se on ollut […]
Alama tästä: Hyvin tunnettu, kansainvälisestikki tunnettu, taiteilija Anders Sunna (1985) hoksasi tehhä taitenäyttelyn nimelthään Meän Meän Sápmelaš. S’oli näytilä Luulajan […]
Ajattelen: Ukrainaan sotaan lähteneet suomalaiset vapaaehtoiset, Mona Mannevuon Ihmiskone töissä (Gaudeamus 2020), sotien jälkeinen aika, jälleenrakennus ja (taas, edelleen) betonivalumuotit […]
Aika, muistot ja erilaiset nostalgian lajit ovat valtailleet mieleni sopukoita viime aikoina, vaikka yhä enemmän pitäisi yrittää keskittyä kaikenlaiseen tulevaan […]
Suomalais-ranskalainen Sofia Karinen asuu Oulussa. Hänen teoksissaan voin nähdä kuitenkin myös ranskalaista valoa. Jo nuorena piirtämisestä ja maalaamisesta innostunut Karinen […]
Reijo Valta osallistui maaliskuussa 2025 Uumajan LittFestille päätoimittajan kanssa. Ruotsin vanhimmalla ja merkittävimmällä kirjallisuusfestivaalilla oli tänäkin vuonna paljon mielenkiintoisia vieraita.
Kaltion 80-vuotiseen historiaan mahtuu monenlaista kissanhännänvetoa. Juhani Rantala pohtii, mistä kumpusi 1960-luvulla Atte Kalajoen ja Erno Paasilinnan eli Kaltion ensimmäisen ja toisen päätoimittajan välirikko.
”Nälkävuosi on muutenkin juuri sellaista taidetta, jolla persu perustelisi, että kulttuurilta pitäisi leikata loputkin rahat ja suunnata ne ampumaradoille. Lukutaitoinen persu eli sivistysporvari ehkä syyttäisi näytelmää vastuuttomaksi ja epäisänmaalliseksi.”
”Alaviitteet on suppea summaus ajastamme lyyrisesti valotettuna. Se, mikä näyttää säihkyvältä ja sankarilliselta, osoittautuu loppujen lopuksi tomuksi ja tuhkaksi.”
”Teos voisi olla raskasta luettavaa, jos Räinä ei kirjoittaisi niin kauniisti, kirkkaasti ja harkitusti. Karujakaan havaintoja, uutisia tai tutkimustietoja ei pehmennetä, mutta pienintäkään kiivailun tai julistamisen sävyä ei lipsahda mukaan.”
”Hurme ei ole tutkija – vaikka kirja tutkimukselta pitkälti vaikuttaakin – vaan lennokkaan hauska kirjailija, joka panee lukijansa päät pyörälle.”
”[Mikael] Niemi on elänyt tiiviisti kolmen kielen ja kahden kulttuurin keskellä, mikä on muokannut hänestä loistavan sekä monipuolisen kirjailijan, joka hallitsee niin runon kuin proosan lyhyenä ja pitkänä.”
”Pyreneiden niemimaan pohjoisosassa sijaitsee Baskimaan (Euskadi) suurin kaupunki Bilb(a)o. Sinne sijoittaa Ville Hytönen kesähelteisen runoelmansa.”
Luonnonsuojelurikokset ovat Suomessa melko tavallisia eikä niistä jää helposti korvessa kiinni, ellei kohdalle satu osumaan onnekas tutkimussukeltaja. Vesistöbiologi Myyri Sysivesi vie lukijan pinnan alle ja rikospaikalle.
Metsiensuojelu on joukkuelaji, jossa yksi avaintekijä on vapaaehtoinen metsäkartoittaja. Kartoitustyötä tekee pieni aktiivien joukko, johon helsinkiläinen Olli Manninen on kuulunut miltei kolmekymmentä vuotta.
Samalla, kun puolustusvoimat vankistaa turvallisuuden nimissä ”pohjolan linnaketta”, sen hankkeet muuttavat elinympäristöjä ja ekosysteemejä. Kritisoiminen on vaikeaa, sillä kukapa tahtoisi asettua kansallista turvallisuutta vastaan. Rovaniemeläinen Lotta Lautala etsi dilemmaan selvyyttä arktisen maailmanpolitiikan tutkijan Laura Junka-Aikion kanssa.
Onko ”vihreän energian” puhtauden ihannointi edelleen vallankäytön keino sulkea saamelaiset ulos päätöksenteosta yhteiskunnan marginaaliin? Kuka päättää, mikä on puhdasta ja likaista? Eleonora Alarieston essee, julkaistu yhteistyössä Metsäliikkeen kanssa.
Esitetty Lyseon 150-vuotispääjuhlassa
uudistetussa ruokalassa torstaina 17.10.2024
”Moni hyönteinen näyttää ulkoavaruuden olennolta, jos mikroskoopilla katselee. Se herättää enemmänkin hämmästystä, jopa inhoa ja halua torjua näitä olentoja. Silloin empatia jää helposti puuttumaan.” Sampsa Hannonen haastatteli eläinfilosofi Elisa Aaltolaa.
