Onnittele 80-vuotiasta Kaltiota lahjoittamalla!
Kaltio ry on käynnistänyt pienkeräyksen 80-vuotisjuhlatilaisuuksien rahoittamiseksi. Keräyslupanumero on RA/2025/181 ja keräystili FI25 5741 4020 1806 54. Lue jutusta lisää keräyksestä.
Sielujen läpi ujeltavia kertomuksia luopumisesta
Bufo: Orenda. 118 min. Ensi-ilta 17.4.2025. K7.
Ohjaus Pirjo Honkasalo, käsikirjoitus Pirkko Saisio, kuvaus Max Smeds, leikkaus Samu Heikkilä, musiikki Sanna Salmenkallio ja Elias Salmenkallio, äänisuunnittelu Jan Alvermark, lavastussuunnittelu Tiiu-Ann Pello, pukusuunnittelu Jaanus Vahtra, maskeeraussuunnittelu Kaire Hendrikson; yhteistuotanto Bufo, Allfilm ja Plattform
Rooleissa: Pirkko Saisio, Alma Pöysti, Hannu-Pekka Björkman, Luca Leino, Mikko Kauppila, Tambet Tuisk, Juhan Ulfsak, Lauri Maijala, Ilo-Ann Saarepera
Ohjaaja Pirjo Honkasalon edellisestä fiktiivisestä elokuvasta on kulunut jo pitkä tovi, peräti kaksitoista vuotta. Kuten vuoden 2013 ohjaus Betoniyö on myös tuore Honkasalon ohjaus Pirkko Saision tekstiä. Betoniyö oli romaani Saision alkupään tuotannosta 1980-luvun alusta. Orenda on tuore alkuperäiselokuvakäsikirjoitus.
Ja silti Orenda on silkkaa saisiomaista proosaa: napakkaa, kuivakan töksäyttelevää ja räväkkää. Toteava dialogi ehdottaa päähenkilöiden välille sinunkauppoja noin tunnin kohdalla, mutta toinen päähenkilöistä kohteliaasti torjuu ehdotuksen.
Nämä mainitut päähenkilöt ovat papin roolia esittävä käsikirjoittaja-näyttelijä Pirkko Saisio sekä mezzosopraanoa jäljentävä näyttelijä Alma Pöysti. Heillä on toki rooli nimetkin, mutta niillä sikäli ei ole mitään merkitystä, koska katsojallekin ne paljastetaan reilusti yli puolenvälin jälkeen. Kuten naseva dialoginpätkä sen tiivistääkin: ”Pieniä vihamielisiä ihmissuhteita pienessä yhteisössä – kuten aina.”
Saision esittämä, syrjäänvetäytynyt ja katkeroitunut pappi kamppailee uskon dogmaattisuuden kanssa autiolla majakkasaarella. Pöystin esittämä laulajatar-diiva etsiytyy papin luokse autiolle majakkasaarelle. Heitä yhdistää henkilö, jota koko elokuvan ajan tavallaan etsitään, muttei kuitenkaan löydetä. Pöystin roolihahmo etsii lohtua ja toteaa arvoituksellisesti: ”Minä olen miltei leski.”
Autiolla majakkasaarella asuu myös papin ottolapsi (Luca Leino). Poika rakentelee itselleen toteemin ja lopulta uhraa sen. Uskonnon tematiikassa luopumisella oma merkityksensä. Luopumisen aihelma tekee elokuvasta värisävyjään haikeamman, syvällisen, paikoin jopa hartaan. Saision esittämä pappi saarnaa alttaritaulun katveessa: ”Olemassaolo on illuusio, harha […] Tässä elämäksi kutsutussa harhassa…”
Elokuvasta tulevat väkisin mieleen Ingmar Bergmanin ohjaukset: ollaanhan autiolla saarella, näytetäänhän katsojalle kummallisia symboleita ja ollaan henkeviä. Elokuvan unimaailmat muistuttavat Andrei Tarkovskin viimeiseksi jäänyttä ohjausta Uhri (Жертвоприношение, 1986). Itämerellä kuvattuja elokuvia Bergmanilta, Tarkovskilta ja Honkasalolta, tämä tosin Viron kulmilla suomalais-virolais-ruotsalaisena yhteisponnistuksena.
Karun saaren syksyinen tuulisuus pureutuu läpi Saision ja Pöystin hahmojen. Taustalla vihmoo koko ajan puuskainen, navakka vire. Sen kuulee jopa alkukohtauksien vuoropuheluiden läpi. Harvoissa musiikkivalinnoissa ollaan pääsääntöisesti Bachin ja Händelin maailmoissa. Välillä soi Vivaldi, Chydenius ja jopa käsikirjoittaja-näyttelijä Saision sanoittamat teokset.
Betoniyön tavoin ohjaaja-Honkasalon elokuvan sisäismaailma on hämyinen, pimeä ja kolkko. Toisinaan se on utuinen tai savuinen. Max Smedsin kamera vangitsee paljon pientä mutta merkitsevää: alttarin lepattavat kynttilät, toukkavaiheesta poispyristelevän öttiäisen. Rutkasti ulkokuvaa, kosolti luonnonvaloa ja sisätiloissa kutsuvaa hämärää.
Elokuvan unijaksot ovat ihanan kummallisia symboleiltaan. Niiden kirkkaus on toista maata, niiden vastakkaisuus kaikelle muulle on rajua. Kaupunkikuvat ovat tuhruisia ja ahdistavan rajattuja, symmetrisiä ja mustavalkoisia. Elokuva on kokonaisuutena immersiivinen. Sen sisäismaailmaan uppoutuu vaivatta. Pöystin roolihahmo tivaa: ”Vakoiletko sinä, nainen, uniani?!”
Honkasalomainen ajattomuus on läsnä. Vain raitiovaunuista voimme päätellä, että olemme nykyajassa edes kaupunkimiljöössä. Viitteitä yhteiskuntaan on vähän, mutta kun niitä on, niissä on saisiomainen twisti. Elokuvan ensimmäisessä taitekohdassa Saision sen päättäväisesti lohkaiseekin: ”Ei tarvita mitään jumalia tai toteemeita.”
Pirkko Saisio opiskeli aikoinaan näyttelemistä. Sen kyllä aistii läpi elokuvan. Hänen ja Hannu-Pekka Björkmanin välinen replikointi on taiten virkottua tai jopa saarnattua. Kesken elokuvan jää pohtimaan, minkälaisen uran Saisio olisi tehnytkään näyttelijänä. Saision roolihahmo kuitenkin näivettää ajatuksen sanoin ”Jos elämä olisi valintamyymälä, kävelisin sen läpi ottamatta mitään”.
Alma Pöystin ansioksi nostettakoon viimeiselle neljännekselle ajoittuva riipaiseva monologi. Kun elokuvassa nähdään vain kahden päähenkilön välistä keskinäistä, epäilevää vuorovaikuttamista, ihmettelen, miten he ovat voineet kantaa näin raskaan ja voimia vievän roolituksen läpi noin virheettömästi.
Pressinäytöksen jälkeen jäin tapojeni vastaisesti juttelemaan käsikirjoittaja-näyttelijä Saision, ohjaaja-Honkasalon ja näyttelijä-Pöystin kanssa. He vakuuttelivat kaiken sujuneen mallikkaasti ja huolettomasti kohtauksien ulkopuolella. Opin muun muassa, että elokuvan ensi-ilta on tietoisesti tähdätty kiirastorstaille ja että valkokankaan ulkopuolellakin heidän mystinen karismansa ujeltaa merituulen tavoin.
Oi, kuinka toivonkaan, ettei tämä jää kaksikolta Honkasalo-Saisio viimeiseksi yhteistuotannoksi.
Metsä elonkirjon takaajana ja luonnonsuojelutyön näyttämönä
”Havumetsän lapsien voima on elokuvan kyvyssä käsitellä valtavaa aihevyyhtiä laajalle yleisölle lähestyttävällä tavalla.” Virpi Suutarin viimeisimmän dokumentin arvioi Kaltiolle Mia Hannula.
Metsäsuhteemme dokumentoijat ja ennallistajat
”Ritva Kovalainen ja Sanni Seppo eivät jätä katsojaa sen harhakuvan valtaan, että maamme olisi täynnä luonnontilaista ja luonnonkaunista metsää.” Kajaanin taidemuseossa 10.12.2023 saakka esillä olevan Pohjoistuulen metsä -näyttelyn arvioi Niina Kestilä.
Perämeren Berliini 2025
Horizont-hanke herättelee henkiin purkutaloja sekä pandemiavuosien rajasulkujen hiljentämää Tornion ja Haaparannan kaksoiskaupunkisuhdetta. Saima Visti tutustui yhteisötaiteelliseen näyttelyyn.
Työväenkulttuurin takaisinvallankaappaus
”Työväenluokkaista kulttuuria tehdään omista lähtökohdista tietoisena ja ylpeänä eikä surkutella, että voivoi kun en ole syntynyt rikkaaseen perheeseen.” Anu Kolmonen haluaa kaapata keskustelun työläiskulttuurista takaisin työläisille.
Palsta suomalaisen elokuvataiteen avohakkuuksi
Mikko Myllylahden Cannesissakin palkittu lokakuun ensi-iltaelokuva on Kaltion kriitikko Matti A. Kemin mukaan ”ilahduttava kaato”. Ensi-iltansa leffa saa teattereissa 7.10.2022.
Demokratian yksinkertaistamisesta
Esseesarjan kolmanessa osassa Jenny Kangasvuo pohtii demokratiaa, joka saattaa nostaa vallankahvaan myös Saksan kansallissosialistien kaltaisen puolueen.
Tavallinen saksalainen professori
Jenny Kangasvuon essee aloittaa sarjan, jonka teemat nousevat Victor Klempererin päiväkirjamerkinnöistä vuosilta 1933–1945.
Kaltion 75-vuotisjuhlaseminaari katsottavissa netissä
75-vuotisjuhlaseminaari ”Taiteen ja kulttuurin rooli koulutuksessa ja tutkimuksessa” on katsottavissa Oulun ammattikorkeakoulun youtube-kanavalla osoitteessa https://www.youtube.com/watch?v=jbpnxvfWOqM. Seminaari striimattiin torstaina 29.10.2020 klo 13–16.
Saarela – Voimailua ja taidetta Oulujoen varrella
Oulujokivarressa sijaitsevalla Saarelan maatilalla oli isäntä, jonka voimista liikkui villejä huhuja. Kyseessä oli painin olympiavoitolla nimensä historiaan kirjoittanut Yrjö Saarela, […]
Vanhuuden malleja eri ikäluokille
Väestön eliniänodotteen kasvaessa yksi ”vanhuuden” kategoria, 65+, ei enää riitä. Kuusikymppiset, kahdeksankymppiset ja satavuotiaat ovat ryhminä saatikka yksilöinä liian erilaisia, Jenny Kangasvuo kirjoittaa.
Sielujen läpi ujeltavia kertomuksia luopumisesta
”Elokuva on kokonaisuutena immersiivinen. Sen sisäismaailmaan uppoutuu vaivatta. Pöystin roolihahmo tivaa: ’Vakoiletko sinä, nainen, uniani?!'” Matti A. Kemi katseli Pirjo Honkasalon viimeisimmän fiktioelokuvan.
Vetoomusten allekirjoittelu ei riitä
Apartheid-valtioita on ennen Israeliakin pysäytetty boikottien avulla.
Via Karelia ja Österbottenin siutti Kotia
”Oli varhmaan tarkotus ette sain vastaani haasteita. Mie tarkotan ette, jos kirjailija lähtee stipentireissule, niin onnea oon se, ette jotaki tapahtuu. Mutta tällä kertaa tapahtumia oli aika monta.”
Vain väsymyksestä johtuvaa
”Etsiessäni talon vanhoja piirustuksia löysin senkin sisuksista hyvin pehmeän paperin. Vai pitäisikö sanoa sittenkin dokumentin: laidoista raskaasti hiutunut todistus sijoitti tilamme rekisteriin. Kaikki oli käsinkirjoitettu, ja voi miten kauniisti!”
Jenni Kinnusen kolumni.
Pääskyparvi taivaan räystään alla
”Kesällä Kuttura täyttyy elämästä, kun kylässä syntyneet palaavat jälkeläisineen tutuille laitumille. Tulemme pääskysten lailla, löydämme armaat asuinsijat, rakkaat rannat. Otamme vastaan, mitä kotikylän kesä tarjoaa.”
Pullotettuna päihdyttävä varoitusfilmi alkoholin ongelmista
”Tämän vuoden parhaimmistoa viihdeosastolla”, toteaa Matti A. Kemi 28.3.2025 ensi-iltansa saaneesta, Teemu Nikin ohjamaamasta elokuvasta 100 litraa sahtia.
Kylässä kylästä kylään
Mustarinda-palstalla juhlanumerossa 1–2/2025 Mustarinda-seuran Miina Kaartinen ja Sanna Ritvanen haastattelevat Red Hookin Pioneer Works -kulttuurikeskuksen julkaisutoiminnan johtajaa.
TaideTurvapaikka: safe(r) space for (inevitable) peace
Lölä Florina Vlasenko writes about TaideTurvapaikka, a community art project started at Oulu refugee center in 2023. The article is published in Finnish translation in the printed Kaltio 1–2/2025.
Jah(app)! Digihunteerinkia
Meänkielen kirjeenvaihtajamme Linnea Huhta pohtii tällä kertaa olemassaoloaan digitaalisessa maailmanpiirissä.
Thangka välittää viisautta, myötätuntoa ja voimaa
Vuoden 2025 helmikuun viikonloppuina Oulussa oli mahdollista tutustua thangkoihin Galleria 33:n tiloissa. Thangkat ovat keskeinen osa Tiibetin kulttuuria sekä tiibetinbuddhalaista harjoitusta.
Pamelalla Senegaliin
”Omakustanne on hykerryttävä ja sisällöltään yllättävän valistava teos matkailusta, eurooppalaisuudesta sekä senegalilaisen kulttuurista.”
Vahvan inhimillinen kuva Lönnrotista
”Tällaisen elämäkerran aika jo totisesti oli”, toteaa Risto Kormilainen emeritaprofessori Irma Sulkusen teoksesta Elias Lönnrot ja hänen pitkä varjonsa.
Mestari ja oppipoika
”Kirjansa alaviitteissä Seppälä valottaa usein kiinnostavia näkökulmia.” Juhani Rantala luki Juha Seppälän teoksen Paavo Rintalan kirjallisuuden lukemisesta.
Hakkuilla tavataan: tiedolla ja tarinoin tuhoa vastaan
Aktivistinen Metsäliike ja kulttuurilehti Kaltio kohtaavat toisensa yhteistyönumeron sivuilla, kiitos päätoimittaja-Paavolle tästä tilaisuudesta! Metsäliike on kansanliike, jonka tavoite on saada […]
Kepeitä piipahduksia viktoriaaniselle kosioreissulle
”Huolitellun tekstin lomassa näennäisesti ei tapahdu muuta kuin sulhasen valinta, mutta rivakasti etenevät käänteet tarjoavat lukijalleen kurkistuksen 1800-luvun ajatuskuvioihin ja maisemiin.” Matti A. Kemi luki Satu Tähtisen romaanisarjan kaksi ensimmäistä.
Sanojen äiti on kaasu
”Yhtä paljon kun piereskely on ollut osa ihmisyyttä, myös piereskelyyn liittyvä kirjoittaminen on kuulunut monien sanankäyttäjien repertuaariin.” Aapo Kukko luki Nastamuumion julkaiseman historiallisen suolikaasukirjoituskoosteen.
Mullistusta odotellessa
Ensimmäinen meänkielellä totetutettu pitkä fiktioelokuva Valitut saa Suomen ensi-iltansa 21.3.2025. ”Aihevalinta on oiva, vaikka kerronta voisi olla napakampi”, kriitikkomme Matti A. Kemi toteaa.
Varjoja koulukodissa
Visa Koiso-Kanttilan toisen pitkän näytelmäelokuvan Uhma ensi-ilta on suomalaisen kulttuurin päivänä 28.2.2025. ”Eräänlainen klassikkoelokuva siitä tulee aihevalintansa ja lokaationsa takia”, Matti A. Kemi kirjoittaa.