Onnittele 80-vuotiasta Kaltiota lahjoittamalla!
Kaltio ry on käynnistänyt pienkeräyksen 80-vuotisjuhlatilaisuuksien rahoittamiseksi. Keräyslupanumero on RA/2025/181 ja keräystili FI25 5741 4020 1806 54. Lue jutusta lisää keräyksestä.
Kotiin on moni kuollut
Oulun teatteri: Vihainen leski. Ensi-ilta 1.11.2019 Oulun teatterin suurella näyttämöllä.
Ohjaus Taru Mäkelä; dramatisointi Minna Lindgrenin romaanin pohjalta Merja Larivaara; koreografia Annamari Kess; lavastus Kalle Nurminen; valosuunnittelu Mika Ryynänen; äänisuunnittelu Rauno Paananen; projisointisuunnittelu Kyösti Niva; rooleissa mm. Anneli Niskanen, Annina Rokka, Tuula Väänänen, Pentti Korhonen, Anne Syysmaa.
Taru Mäkelän ohjaustyö alkaa räväkästi karaokebaarissa. Karaoke on oleellinen osa näytelmän kerrontaa ja itseilmaisun muoto. Se luo tunnelmaa ja avaa henkilöhahmojen tunteita. Biisivalinnat ovat kauttaaltaan onnistuneita. Innostunut karaoketunnelma tarttuu yleisöönkin.
Eläkeläisfarssin pääosassa on 74-vuotias Ullis (Anneli Niskanen), joka on koko elämänsä tehnyt niin kuin kuuluu: hän on työskennellyt, kasvattanut lapset ja omaishoitanut alkoholisoituneen aviomiehensä hautaan. Nyt hän on ensimmäistä kertaa elämässään vapaa. Ulliksen lapset kyttäävät kuitenkin jo perintöä ja haluaisivat tuupata äitinsä hoitokotiin. He eivät näe äitiään ihmisenä.
Musiikin lisäksi tanssi on tärkeässä osassa. Annamari Kessin rollaattorikoreografiat ja turkismummotanssit huvittavat. Apuvälineitä käytetään tanssillisesti hyödyksi. Fyysinen komiikka on ohjattu napakasti, mutta myös vakavammat liikekohtaukset kuten Ulliksen herkkä soidintanssi Kari Kirjosiiven kanssa toimivat.
Vanhuskomiikan takaa löytyy vakavampi puoli. Ullis kertoo kiertelemättä omaishoitajuudesta ja miehensä kuolemasta. Ulliksen vahvat monologit ovat näytelmän parasta antia. Täytyykö ihmisen huolehtia oman kuolemansa jälkeisistä asioista? Saisiko vähät päivänsä käyttää kuten haluaa?
Vain puuduttava kiroilu hämmentää. Vittua ja saatanaa viljellään reippaasti. Toisaalta on hienoa, että kiltti Ullis vihdoin kiroilee kuin merimies. Myös Minna Lindgrenin samannimisessä alkuperäisteoksessa kiroillaan, mutta liika on liikaa. Saatanointi ei jaksa kohauttaa, vaan vie tehoa sisällöltä.
Ulliksen ystävä Hellu (Tuula Väänänen) on koskettava tukahtuneessa ja tikahtuneessa ilmaisussaan. Pienemmät sivuhahmot maneereineen ovat mainioita, kuten ylipirteä joogaopettaja (Annika Aapalahti) maanisine tervehdyksineen: moimoimoimoimoi! Farssihuumoria haetaan liioittelusta, mutta miksi näyttelijät eivät ole oikeasti seitsenkymppisiä? Kun nuoremmat näyttelijät esittävät eläkeläisiä, ajaudutaan välillä samanlaiseen laimeaan hassutteluun kuin mies naisen vaatteissa -hupailuissa. Satiiri ei tunnu terävältä. Hoitokodin johtaja on onneksi vedetty kunnolla överiksi (vai sittenkin: tehty totuudenmukaiseksi?).
Tytär Susanna (Anne Syysmaa) kerää äitinsä omaisuutta laatikkoon ja hokee äitikultaa puistattavalla ahneudella. Poika Marko (Timo Pesonen) käyttää valtaa talousasioissa. Kustannustehokkuus on päivän sana. Ulliksen lapsenlapset tuodaan lavalle videopuheluiden kautta. Hauska kokeilu sinänsä, mutta Facetime-aikanakin ratkaisu jää hieman irralliseksi.
Lavastus on yksinkertainen ja nostaa vanhuksen ja karaokelaulajan keskiöön. Kampaamokohtauksen näyttämöllepano on mainio voimakkaine väreineen. Myöhemmin Queenin soidessa koreografia ja punainen valomaailma nivoutuvat upeasti yhteen.
Dialogissa ja ohjauksessa on ajoittain turhan paljon ilmaa. Yleisö odottaa, kun tarjoilija vaikkapa kaataa viiniä, mutta ei tiivistunnelmaisen jännityksen vallassa. Osa kohtauksista vaikuttaa heikosti motivoiduilta – esimerkiksi sokkotreffit sotahullun kanssa. Vaikka tarkoitus on repiä huumoria deittailun maailmasta, kohtaus jää löysäksi. Toistuva Carpe diem -vitsi tuo mieleen Putouksen kaltaisten televisiosarjojen hokemat. Vaihdot on toteutettu musiikin ja liikkeen kautta. Välillä kohtausrajat ovat selvästi näkyvillä kuin romaanin luvut.
Sukupuolineutraaliudelle ja naisen orgasmille tai sen puutteelle nauretaan. Ihanaa, että voidaan puhua ääneen vulvasta ja g-pisteen merkityksestä. Konservatiivinen fossiilikin voi oppia ymmärtämään ihmisen moninaisuutta.
Loppuhuipennus jättää katsojalle energisen olon. ”Minä haluan elää”, sanoo Ulliksen ystävä Hellu surullisia uutisia saatuaan. Jos Ulliksen tarina jonkin opetuksen sisältää, se kuuluu: matkusta, vanhus, matkusta henkesi edestä.
Metsä elonkirjon takaajana ja luonnonsuojelutyön näyttämönä
”Havumetsän lapsien voima on elokuvan kyvyssä käsitellä valtavaa aihevyyhtiä laajalle yleisölle lähestyttävällä tavalla.” Virpi Suutarin viimeisimmän dokumentin arvioi Kaltiolle Mia Hannula.
Metsäsuhteemme dokumentoijat ja ennallistajat
”Ritva Kovalainen ja Sanni Seppo eivät jätä katsojaa sen harhakuvan valtaan, että maamme olisi täynnä luonnontilaista ja luonnonkaunista metsää.” Kajaanin taidemuseossa 10.12.2023 saakka esillä olevan Pohjoistuulen metsä -näyttelyn arvioi Niina Kestilä.
Perämeren Berliini 2025
Horizont-hanke herättelee henkiin purkutaloja sekä pandemiavuosien rajasulkujen hiljentämää Tornion ja Haaparannan kaksoiskaupunkisuhdetta. Saima Visti tutustui yhteisötaiteelliseen näyttelyyn.
Työväenkulttuurin takaisinvallankaappaus
”Työväenluokkaista kulttuuria tehdään omista lähtökohdista tietoisena ja ylpeänä eikä surkutella, että voivoi kun en ole syntynyt rikkaaseen perheeseen.” Anu Kolmonen haluaa kaapata keskustelun työläiskulttuurista takaisin työläisille.
Palsta suomalaisen elokuvataiteen avohakkuuksi
Mikko Myllylahden Cannesissakin palkittu lokakuun ensi-iltaelokuva on Kaltion kriitikko Matti A. Kemin mukaan ”ilahduttava kaato”. Ensi-iltansa leffa saa teattereissa 7.10.2022.
Demokratian yksinkertaistamisesta
Esseesarjan kolmanessa osassa Jenny Kangasvuo pohtii demokratiaa, joka saattaa nostaa vallankahvaan myös Saksan kansallissosialistien kaltaisen puolueen.
Tavallinen saksalainen professori
Jenny Kangasvuon essee aloittaa sarjan, jonka teemat nousevat Victor Klempererin päiväkirjamerkinnöistä vuosilta 1933–1945.
Kaltion 75-vuotisjuhlaseminaari katsottavissa netissä
75-vuotisjuhlaseminaari ”Taiteen ja kulttuurin rooli koulutuksessa ja tutkimuksessa” on katsottavissa Oulun ammattikorkeakoulun youtube-kanavalla osoitteessa https://www.youtube.com/watch?v=jbpnxvfWOqM. Seminaari striimattiin torstaina 29.10.2020 klo 13–16.
Saarela – Voimailua ja taidetta Oulujoen varrella
Oulujokivarressa sijaitsevalla Saarelan maatilalla oli isäntä, jonka voimista liikkui villejä huhuja. Kyseessä oli painin olympiavoitolla nimensä historiaan kirjoittanut Yrjö Saarela, […]
Vanhuuden malleja eri ikäluokille
Väestön eliniänodotteen kasvaessa yksi ”vanhuuden” kategoria, 65+, ei enää riitä. Kuusikymppiset, kahdeksankymppiset ja satavuotiaat ovat ryhminä saatikka yksilöinä liian erilaisia, Jenny Kangasvuo kirjoittaa.
TaideTurvapaikka: safe(r) space for (inevitable) peace
Lölä Florina Vlasenko writes about TaideTurvapaikka, a community art project started at Oulu refugee center in 2023. The article is published in Finnish translation in the printed Kaltio 1–2/2025.
Jah(app)! Digihunteerinkia
Meänkielen kirjeenvaihtajamme Linnea Huhta pohtii tällä kertaa olemassaoloaan digitaalisessa maailmanpiirissä.
Thangka välittää viisautta, myötätuntoa ja voimaa
Vuoden 2025 helmikuun viikonloppuina Oulussa oli mahdollista tutustua thangkoihin Galleria 33:n tiloissa. Thangkat ovat keskeinen osa Tiibetin kulttuuria sekä tiibetinbuddhalaista harjoitusta.
Pamelalla Senegaliin
”Omakustanne on hykerryttävä ja sisällöltään yllättävän valistava teos matkailusta, eurooppalaisuudesta sekä senegalilaisen kulttuurista.”
Vahvan inhimillinen kuva Lönnrotista
”Tällaisen elämäkerran aika jo totisesti oli”, toteaa Risto Kormilainen emeritaprofessori Irma Sulkusen teoksesta Elias Lönnrot ja hänen pitkä varjonsa.
Mestari ja oppipoika
”Kirjansa alaviitteissä Seppälä valottaa usein kiinnostavia näkökulmia.” Juhani Rantala luki Juha Seppälän teoksen Paavo Rintalan kirjallisuuden lukemisesta.
Hakkuilla tavataan: tiedolla ja tarinoin tuhoa vastaan
Aktivistinen Metsäliike ja kulttuurilehti Kaltio kohtaavat toisensa yhteistyönumeron sivuilla, kiitos päätoimittaja-Paavolle tästä tilaisuudesta! Metsäliike on kansanliike, jonka tavoite on saada […]
Kepeitä piipahduksia viktoriaaniselle kosioreissulle
”Huolitellun tekstin lomassa näennäisesti ei tapahdu muuta kuin sulhasen valinta, mutta rivakasti etenevät käänteet tarjoavat lukijalleen kurkistuksen 1800-luvun ajatuskuvioihin ja maisemiin.” Matti A. Kemi luki Satu Tähtisen romaanisarjan kaksi ensimmäistä.
Sanojen äiti on kaasu
”Yhtä paljon kun piereskely on ollut osa ihmisyyttä, myös piereskelyyn liittyvä kirjoittaminen on kuulunut monien sanankäyttäjien repertuaariin.” Aapo Kukko luki Nastamuumion julkaiseman historiallisen suolikaasukirjoituskoosteen.
Mullistusta odotellessa
Ensimmäinen meänkielellä totetutettu pitkä fiktioelokuva Valitut saa Suomen ensi-iltansa 21.3.2025. ”Aihevalinta on oiva, vaikka kerronta voisi olla napakampi”, kriitikkomme Matti A. Kemi toteaa.
Varjoja koulukodissa
Visa Koiso-Kanttilan toisen pitkän näytelmäelokuvan Uhma ensi-ilta on suomalaisen kulttuurin päivänä 28.2.2025. ”Eräänlainen klassikkoelokuva siitä tulee aihevalintansa ja lokaationsa takia”, Matti A. Kemi kirjoittaa.
Solar Filmsin nostalgiapaahdetta
”Ikään kuin vanhana perisyntinä 2000-luvun vaihteen Solar Filmsin elokuviin alun dialogi on epäselvää ja jää elokuvan alkumetreillä sekavan taustaäänityksen jalkoihin.” Häjyt 2 Matti A. Kemin arvioimana.
Jotain suomenruotsalaisesta juhannuksesta uupuu
”Elokuvan intensiteetti laantuu muutamaan otteeseen jopa tylsäksi kuvakerronnaksi saaren vehreydestä.” Kansainvälinen elokuvaversio Tove Janssonin Kesäkirjasta ei täysin vakuuttanutMatti A. Kemiä.
Vain yhdessä olemme mitään
Päätoimittaja on taas kirjoittanut yhden pääkirjoituksen. Hän kuvittelee olevansa optimistinen, mutta se ei ehkä välity.
Kannessa: Ehtymys
Lehden 80-vuotisjuhlanumeron kansiteos on Janne Erkkilän ”Ehtymys”. Teoksen voi nähdä Taivalkosken Päätalokeskuksessa 23.4.–23.5.2025 Erkkilän näyttelyssä Protosynteesi 5.0.
TIEDOTE: Kulttuuri mukaan vaalikeskusteluihin
Pohjoisen kulttuuriorganisaatiot haastavat kulttuurin tekijöitä mukaan kuntavaalikampanjaan pohjoisen kulttuurin puolesta – lue lisää klikkaamalla!
Sujuvaa kerrontaa kolmella tasolla
”Voihan olla, että fiksumpi lukija saa noista keskusteluista enemmän irti kuin tällainen maalaisjuntti”, Eero Ylitalo äimistelee Eero Materon romaanin Laturin paperit kerronnan tasoja.
Mäkelä Vergiliuksena Proustiin
”Mäkelällä on pitkä Proust-perinne. Jo kesällä 1962 kahdenksantoistavuotiaana hän kävi Pariisissa Pére Lachaisen hautausmaalla tämän haudalla.”