Tasan kaksi vuotta sitten, torstaina 3.10.2019, vastaanotin Uumajassa Barentsin euroarktisen neuvoston Kaltiolle myöntämän kulttuuriyhteistyöstipendin. Stipendejä on jaettu vuodesta 2017 alkaen kahden vuoden välein ammattitaiteilijoille tai kulttuurialan yhdistyksille, jotka tekevät rajoja ylittävää yhteistyötä Barentsin alueella. Alueen jokaisesta maasta eli Norjasta, Ruotsista, Suomesta ja Venäjältä valitaan aina yksi stipendiaatti.
Uudet yhteistyöstipendit pitäisi julkistaa Tromssassa Barentsin neuvoston kokouksen yhteydessä lokakuun viimeisellä viikolla, mutta tätä kirjoitettaessa vahvistusta tilaisuudesta ei ole vielä kuulunut. Edellisten palkittujen pitäisi myös saada kutsut, eli neuvosto tarjoaa näin stipendiaateilleen verkostoitumismahdollisuuden. Samalla kuullaan, minkälaista yhteistyötä stipendillä on edistetty.
Rahat oli tarkoitus meilläkin käyttää erilaisiin reportaasireissuihin ympäri Lappia ja Luoteis-Venäjää. Kaikki alkoikin hyvin: vielä 2019 lokakuussa Kaltio osallistui Muu ry:n bussimatkaan Tromssan Insomnia-festivaalille, marraskuussa junailimme ja risteilimme Göteborgiin pohjoismaiseen kulttuurilehtikonferenssiin, mistä palattua auton nokka suunnattiin taas Tromssaan Barents-taidekritiikkiyhteistyöhankkeen seminaariin. Helmikuun puolivälin Barents Spektakel -festivaalimatka tehtiin pandemian jo siintäessä tapahtumahorisontissa.
Kalenterin selailu kertoo varsin hyvin, mitä sitten tapahtui. Maaliskuun 2020 puolivälin jälkeen merkinnät harvenevat, ja ne harvatkin ovat kovin monotonisia: ”zoom”, ”jitsi”, ”instagram”, ”face-live”, ”etäkokous”, ”teams”.
Kansainvälinenkin yhteistyö löysi onneksi nopeasti digitaaliset kanavat. Eiväthän ne vieraita olleet ennenkään. Mutta nyt, kun videoneuvotteluja on käyty jo puolitoista vuotta, hinku lähitapaamisiin alkaa olla melkeinpä pakottava. Norjan ja Ruotsin rajat ovat toki jo avautuneet, mutta Venäjän ja Pohjoismaitten välisiä matkustuskieltoja ja karanteenivaatimuksia tuntuvat välillä motivoivan enemmän maailmanpoliittiset kuin kansanterveydelliset syyt.
Vaan jospa pääsemme venäläisiä taiteilijoita ja muita yhteistyökumppaneita pian taas kutsumaan Ouluunkin. Ja itse reissaamaan Murmanskiin, Petroskoihin tai jopa Arkangeliin asti.
Mutta reissataanhan tässäkin numerossa: Kevitsaan, Kiviõliin, Nellimiin, Kirkkoniemeen, Rovaniemelle, Vuokkiniemeen, Arkangeliin… Jaakko Laitinen reissaa jopa ajassa, aina 1970-luvulle asti! Ja sen Barents-yhteistyön hedelmistäkin kerrotaan oman tajunnanvirtani ohella Amanda Hakokönkään Textbyrået-jutussa.
Parinkymmenen kilometrin rautatiepätkän sähköistäminen Laurilasta Tornioon ja Haaparannan asemalle on vihdoin saatu valtion väylähankebudjetteihin, eli toivottavasti viimeistään Oulun kulttuuripääkaupunkivuonna 2026 tänne pääsee Euroopasta – ja täältä muualle Eurooppaan – myös luonnon kannalta nykyistä kestävämmin. Alle vuorokaudessa pitäisi junan kyydissä ehtiä Kööpenhaminaan, mistä jo melko moni kaupunki on enää toisen mokoman päässä.
Siihen asti, ja senkin jälkeen ainakin Rovaniemen yläpuolelle kuljettaessa auto on kuitenkin se väline, jolla pohjoisen kulttuuriyhteisöllisyyttä edistetään. Uutta Jäämeren rataa on turha haikailla, uusista lentoreiteistä syntyisi enemmän haittaa kuin iloa. Meidän pitää matkustaa harvemmin ja pitempään kuin lentoliikenteen hulluina 1900–2000-lukujen taitteen vuosikymmeninä.
Mutta Pois voihke ja valitus! Tämä Jyrki Heikkisen Peppi Pitkätossulta lainaama runokokoelman (2004) nimi pomppaa silloin tällöin yllättäen aivojeni aktiiviseen osaan. Lokakuun ajan meillä onkin Oulun pääkirjaston Laituri-tilaan pystytettynä Pepin 75-vuotisjuhlanäyttely, joka ehtii siis tänne Pippi Långstrumpan täyttäessä jo 76. Parempi myöhään, kuten sanotaan. Ja parempi, että yhdessä autossa kulkeva näyttely tuodaan yleisön luo kuin että tuhatpäinen yleisö autoilisi kukin omiin peltilehmiinsä sulloutuneina kaukaisiin kaupunkeihin näyttelyn luo.
”Luo” rimmaisi sopivasti ”suon” kanssa, mutta loputtomille assosiaatioille ei nyt ole aikaa. Aika kuluu, asioita tapahtuu, kulttuuri on kaikki se, mikä jää. Ja muistakaa seurata sähköisiäkin kanaviamme, ne ne vasta hitaita ovatkin!
”Ritva Kovalainen ja Sanni Seppo eivät jätä katsojaa sen harhakuvan valtaan, että maamme olisi täynnä luonnontilaista ja luonnonkaunista metsää.” Kajaanin taidemuseossa 10.12.2023 saakka esillä olevan Pohjoistuulen metsä -näyttelyn arvioi Niina Kestilä.
Horizont-hanke herättelee henkiin purkutaloja sekä pandemiavuosien rajasulkujen hiljentämää Tornion ja Haaparannan kaksoiskaupunkisuhdetta. Saima Visti tutustui yhteisötaiteelliseen näyttelyyn.
”Työväenluokkaista kulttuuria tehdään omista lähtökohdista tietoisena ja ylpeänä eikä surkutella, että voivoi kun en ole syntynyt rikkaaseen perheeseen.” Anu Kolmonen haluaa kaapata keskustelun työläiskulttuurista takaisin työläisille.
Mikko Myllylahden Cannesissakin palkittu lokakuun ensi-iltaelokuva on Kaltion kriitikko Matti A. Kemin mukaan ”ilahduttava kaato”. Ensi-iltansa leffa saa teattereissa 7.10.2022.
Ajankohtaista Kompassina Victor Klempererin päiväkirjat Verkkoartikkeli
Esseesarjan kolmanessa osassa Jenny Kangasvuo pohtii demokratiaa, joka saattaa nostaa vallankahvaan myös Saksan kansallissosialistien kaltaisen puolueen.
Jenny Kangasvuon essee aloittaa sarjan, jonka teemat nousevat Victor Klempererin päiväkirjamerkinnöistä vuosilta 1933–1945.
75-vuotisjuhlaseminaari ”Taiteen ja kulttuurin rooli koulutuksessa ja tutkimuksessa” on katsottavissa Oulun ammattikorkeakoulun youtube-kanavalla osoitteessa https://www.youtube.com/watch?v=jbpnxvfWOqM. Seminaari striimattiin torstaina 29.10.2020 klo 13–16.
Oulujokivarressa sijaitsevalla Saarelan maatilalla oli isäntä, jonka voimista liikkui villejä huhuja. Kyseessä oli painin olympiavoitolla nimensä historiaan kirjoittanut Yrjö Saarela, […]
Väestön eliniänodotteen kasvaessa yksi ”vanhuuden” kategoria, 65+, ei enää riitä. Kuusikymppiset, kahdeksankymppiset ja satavuotiaat ovat ryhminä saatikka yksilöinä liian erilaisia, Jenny Kangasvuo kirjoittaa.
Aluksi taas tiedotusasia: tilaajat, muistakaas tarkistella myös sähköpostienne roskapostilaatikoita. Lokakuussa lähetetyistä tilauslaskuista nimittäin suuri osa on yhä maksamatta, ja kunhan […]
Tämän joulukuun kansiteoksemme on Pirjo Nykäsen öljyvärimaalaus ”Kasvatan kukkia sinulle rakkaani” (2019), jonka voi 25.1.2024 saakka nähdä Raahen Myötätuuli-galleriassa. Kaksi […]
”Vastoin ennakko-odotuksia elokuva on surumielinen, paikoin jopa eksistentialistinen pohdinta Pasasen luonteesta ja sisäisistä ristiriidoista.” Matti A. Kemi arvioi syksyllä suurempaa menestystä saavuttamattoman Spede-elokuvan.
Oulun teatterin Post-Kabareen ”sävyisä kantaaottavuus tuntuu kompromissilta silkan viihteen ja terävän herättelyn välillä”, kriitikko Tenka Issakainen toteaa pikkujouluajan kantaesityksestä.
Mummola ei ole se tavanomaisin jouluelokuva. Tia Kouvon 10.11.2023 teatteriensi-iltansa saaneen esikoispitkän arvioi Kaltiolle ilahduttavaksi Matti A. Kemi.
”Mutta jotain on tapahtunut, ja toivottavasti tapahtuminen jatkuu.” Päätoimittaja on juuttunut jonkinlaiseen… no, juuttunut. Juuttunut.
”Mitä tänään söisimme? Kaikkea on. Informaatioähky. Silmäkarkkia. Puhelimessa 5000 kuvaa. Onko meillä tähän varaa? Muista ottaa kuva.”
”Yhtään puhdasta arkkia ei löydy, vaikka käyn läpi koko talon. Muistan toissaviikolla ajatelleeni, että paperi on aika vähissä, mutta riisiäkään en käynyt ostamassa. Sitä paitsi paperin ostaminen tuntuu yhtä väkinäiseltä ja vaivaannuttavalta kuin pottujen ostaminen.”
”Kyseessä on myös hieman vahingossa Suomen suurin raanukokoelma sekä arkisto.” Amanda Hakoköngäs jututti Elina Juopperia tämän ”Perintö”-teoksen tiimoilta.
”Kuivakka tekstiaines lukuisine viitteineen haukotuttaa toisinaan”, Matti A. Kemi toteaa Martti Soramäen ensyklopediamaisesta Yleisradion historiikista Sensuurista sananvapauteen.
