
Perämeren Berliini 2025
Horizont-hanke herättelee henkiin purkutaloja sekä pandemiavuosien rajasulkujen hiljentämää Tornion ja Haaparannan kaksoiskaupunkisuhdetta. Saima Visti tutustui yhteisötaiteelliseen näyttelyyn.
Takaisin Karjalaan – Caj Bremer Neuvosto-Karjalan runokylissä Kajaanin Taidemuseossa 9.2.–26.3.2017
Valokuvaaja Caj Bremer ottaa kuulijansa, kädet liikkuvat vilkkaasti ja puhe käy taukoamatta. Hän esittelee Kajaanin Taidemuseolla Takaisin Karjalaan -valokuvanäyttelyä kiivaalla tahdilla: Ensimmäinen matka Petroskoihin, ”ei ollut paljon kuvattavaa”. Toinen matka Kalevalaan, luvattiin venematka, ”sehän jo tuntui joltakin”. Ja aina kun astuttiin sisään tupaan, joka paikassa tarjottiin lasillinen vodkaa, ”ja se oli maitolasillinen!”
Bremer kuvailee värikkäästi matkojaan Neuvosto-Karjalaan vuosina 1979‒1982. Kiinnostus Karjalan alueeseen oli Suomessa tuolloin valtaisaa, sillä suomalaiset eivät olleet päässeet alueelle sodan jälkeen lainkaan. Helsingin Sanomat oli kuitenkin onnistunut neuvottelemaan luvat valokuvaaja Bremerille ja toimittaja Sakari Määttäselle. He matkustivat Karjalan kannakselle, Vienaan sekä Aunuksen ja Laatokan Karjalaan ensimmäisenä suomalaisena lehtikuvaajana ja toimittajana sodan päättymisen jälkeen. Heidän matkareportaasinsa julkaistiin Helsingin Sanomien sunnuntainumeroissa ja ne saivat runsaasti huomiota osakseen. Kuvilla oli sen ajan yhteiskunnassa suoranaista sensaatioarvoa.
Kajaanin Taidemuseolla avautunut Takaisin Karjalaan -valokuvanäyttely on Gallen-Kallelan Museon valitsema kokonaisuus Bremerin Neuvosto-Karjalassa ottamista kuvista. Bremer kertoo, että museo otti yhteyttä ja kävi katsomassa vuosia unohduksissa olleen kuva-aineiston. Henkilökunta valitsi näyttelyyn mieleisensä kuvat. Lopulta Gallen-Kallelan Museon seinille nousi paljon sellaisia kuvia, joita Bremer ei ollut itsekään nähnyt valmiina vedoksina. Museo teki negatiiveista uudet vedokset ja valitsi niille kehykset. Pilke silmäkulmassa Bremer väittääkin, että nähtävillä olevat teokset ovat siis tavallaan museon tekemiä – ”mähän vaan räpsin kuvat!”
Kajaanissa Bremer ryhmitteli kuvat itse. Samalta paikkakunnalta otetut kuvat muodostavat kaikki oman kokonaisuutensa. ”Se elää mun mielestä paremmin”. Vitriineissä on esillä Hesarin sunnuntainumeroita ja Bremerin alkuperäisiä vedoksia matkalta. Kajaanin Taidemuseoon näyttely tuli suoraan Gallen-Kallelan Museolta, joka tarjosi Bremerin kuvia Kajaaniin. Kajaanin Taidemuseon intendentti Sanna Ojanne kertoo, että museossa arveltiin Karjala-kuvien kiinnostavan suuresti paikallista yleisöä.
Kun Bremeriltä kysyttiin lupa tehdä näyttely matkan kuvista, suhtautui hän ajatukseen ensin ristiriitaisesti. Hän korostaa, että kyseessä oli puhtaasti journalistinen työ, eikä hän ollut koskaan ajatellut, että kuvista tehtäisiin valokuvanäyttely.
Bremer kertoo, että suuri osa matkalla otetuista kuvista syntyi valvotuissa oloissa. Tulkki oli aina mukana ja ohjelma oli valmiiksi Moskovassa suunniteltu. Suomalaisia ei päästetty kuljeskelemaan itsekseen, eikä heille annettu aikaa perehtyä kuvauskohteisiin. Osa kuva-aiheista osoitettiin suoraan: kauppoja, kouluja, tehtaita. Työn suunnittelu oli vaikeaa, sillä luvatut aikataulut eivät pitäneet koskaan. Bremer kertoo, että esimerkiksi Vuokkiniemen vierailulle luvattiin ensin koko päivä, kunnes aikataulu supistui kuudeksi ja lopulta kolmeksi tunniksi. Hän kertoo juosseensa kuumeisesti ympäri kylää ja etsineensä kiinnostavia kuvauskohteita: ”Se nyt oli pakko kuvata sitä mitä eteen tuli.”
Täysin perinteisin valokuvaustekniikoin tehdyt vedokset ovat Caj Bremerin viimeisintä tuotantoa.
Myöhemmin Bremerin ja Määttäsen on kuvattu kulkeneen Neuvosto-Karjalassa legendaarisen valokuvaaja I. K. Inhan jalanjälkiä. Bremer itse suhtautuu ajatukseen hieman huvittuneena ja myöntää, että olisi toki mielellään kävellyt samoja reittejä kuin Inha. Erona tosin oli se, että Inha sai päättää itse matkareittinsä ja käyttää valokuvaamiseen niin paljon aikaa kun halusi. Neuvostoaikaan vapaa kuljeskelu kylissä jäi vain haaveeksi. ”Se olis ollu unelma mulle tehdä sen sillä tavalla. Mutta kun samalla piti ymmärtää se, että ylipäätään päästä sinne, oli voitto. Vaikka säännöt oli aika ankarat, se oli vaan huolittava, ei voinut mitään.”
Vaikka Bremer korostaa matkan kontrolloituja olosuhteita ja tiukkaa aikataulua, ei kuvissa näy jälkeäkään pakotetuista olosuhteista. Päinvastoin, Bremer on löytänyt paljon oivaltavia yksityiskohtia karjalaisten arjesta. Kuvista välittyy Bremerille tyypillinen humoristinen ja lempeä katse kuvattavaansa.
Museon yläkertaan Bremer halusi Karjala-kuviensa vastapainoksi esille jotain aivan muuta. Siellä avautuu hänen viimeisintä tuotantoaan olevia maalauksellisia valokuvia, joita Bremer kuvailee unimaailmakseen. Teoksia voi hänen mukaansa katsoa valografiikkana tai unikuvina ”koska mulla on aika mielenkiintoiset unet!”
Horizont-hanke herättelee henkiin purkutaloja sekä pandemiavuosien rajasulkujen hiljentämää Tornion ja Haaparannan kaksoiskaupunkisuhdetta. Saima Visti tutustui yhteisötaiteelliseen näyttelyyn.
”Työväenluokkaista kulttuuria tehdään omista lähtökohdista tietoisena ja ylpeänä eikä surkutella, että voivoi kun en ole syntynyt rikkaaseen perheeseen.” Anu Kolmonen haluaa kaapata keskustelun työläiskulttuurista takaisin työläisille.
Mikko Myllylahden Cannesissakin palkittu lokakuun ensi-iltaelokuva on Kaltion kriitikko Matti A. Kemin mukaan ”ilahduttava kaato”. Ensi-iltansa leffa saa teattereissa 7.10.2022.
Ajankohtaista Kompassina Victor Klempererin päiväkirjat Verkkoartikkeli
Esseesarjan kolmanessa osassa Jenny Kangasvuo pohtii demokratiaa, joka saattaa nostaa vallankahvaan myös Saksan kansallissosialistien kaltaisen puolueen.
Jenny Kangasvuon essee aloittaa sarjan, jonka teemat nousevat Victor Klempererin päiväkirjamerkinnöistä vuosilta 1933–1945.
75-vuotisjuhlaseminaari ”Taiteen ja kulttuurin rooli koulutuksessa ja tutkimuksessa” on katsottavissa Oulun ammattikorkeakoulun youtube-kanavalla osoitteessa https://www.youtube.com/watch?v=jbpnxvfWOqM. Seminaari striimattiin torstaina 29.10.2020 klo 13–16.
Oulujokivarressa sijaitsevalla Saarelan maatilalla oli isäntä, jonka voimista liikkui villejä huhuja. Kyseessä oli painin olympiavoitolla nimensä historiaan kirjoittanut Yrjö Saarela, […]
Väestön eliniänodotteen kasvaessa yksi ”vanhuuden” kategoria, 65+, ei enää riitä. Kuusikymppiset, kahdeksankymppiset ja satavuotiaat ovat ryhminä saatikka yksilöinä liian erilaisia, Jenny Kangasvuo kirjoittaa.
”Kollegakriitikot ylistävät elokuvaa kilpaa, mutta minä en tajua miksi.” Matti A. Kemi katsoi Aki Kaurismäen Kuolleet lehdet ja näki väsähtäneen version ohjaajan aiemmista teoksista.
”Elokuvaa vievät eteenpäin kiehtova ja unenomainen kuvallinen kerronta sekä Westin oma ääni, dialogi esi-isien kanssa”, Sofia Perhomaa toteaa Suvi Westin ja Anssi Kömin dokumentista Máhccan.
”Ja yhä kuumenee. Ihminen on kuitenkin sellainen olento, että se voi edelleen uskoa, että mitään ilmastonmuutosta ei oikeasti tapahdu.”
Elokuun Kaltion kansiteos on still-kuva Arttu Niemisen ja Veera Nevan audiovisuaalisesta teoksesta ”Juuret”. Neva vastaa teoksen äänistä ja Nieminen visuaalisesta ilmaisusta.
Sahaus on ohitse ja pihassa lepää kasa lautaa. Se pitää pinota tapuliin, jotta kevät, tuo puutavaran ihmeellinen fööni, pääsee hoitamaan kuivauksen.
”Tekoälyllä saa ehkä helposti aikaan sattumanvaraisen ja pinnallisesti hienolta näyttävän kuvan, mutta jos yrittää saada sillä aikaan juuri sen, mitä näkee mielessään – oman kuvan – vaatii se usein ainakin kärsivällisyyttä ja työtä, jos ei varsinaisesti taitoa.”
”Kannattaa mennä sisään, sillä tämä saksalaisen Claus von der Ostenin hankkima ja Hampurin taidemuseolle lahjoittama 140 julisteen kokonaisuus on ainutlaatuisen kattava”, Anna-Maija Ylimaula sanoo Taidetalo Kulttuuripankin näyttelystä.
”Vaikka seksuaali- ja sukupuolivähemmistöt ovat aina olleet tärkeässä roolissa hiphopin kehityksessä, historiankirjoitus on heidän osaltaan todella vajavaista”. Kaarne Fredriksson kirjoittaa hiphop-kulttuurin suhteesta queer-yhteisöihin.
Myös menneenä kesänä taidenäyttelyitä on järjestetty paljon ja myös sellaisilla paikkakunnilla, joissa ei ympärivuotisia näyttelytiloja ole. Viidestä näyttelystä Reijo Vallalla jäi kerrottavaa syksyllekin.
”Osumatarkkuudeltaan ja rihloiltaan ensiluokkainen täyskaato”, arvioi Matti A. Kemi syyskuun alussa teattereihin saapuvan Toni Kurkimäen esikoisohjauksen Lapua 1976.