Camilla Nissinen: Meitä vastaan rikkoneet. 375 s. Tammi 2022.
Silja haluaa olla kunnon Jehovan todistaja. Se tietää jatkuvaa ovelta ovelle kiertämistä ja Vartiotorni-lehden tyrkyttämistä ihmisille, joita ei vähempää voisi kiinnostaa jehovalainen propaganda. Maailma kiertyy tämän uskon ympärille kuristavana ja pakkomielteisenä. Camilla Nissisen (s. 1988) esikoisromaani Meitä vastaan rikkoneet on herkkä ja tunnelatautunut selviytymistarina lapsuudesta Jehovan todistajaperheessä sekä siitä kuntoutumisesta psykiatrisessa hoidossa. Uskonnon uhreja ovat viime vuosien aikana tutkimusten lisäksi myös kaunokirjallisuudessa käsitelleet muiden muassa Pauliina Rauhala ja Terhi Törmälehto.
Kenttäpäivä ei Siljalle merkitse urheilemista kuten muilla nuorilla, vaan kenttäpäivässä ahkeroidaan Jehovan työssä pisteitä kartuttaen. Koulussa tulee vahva häpeäntunne, kun Siljan kotona ei vietetä joulua eikä muitakaan juhlapäiviä. On valtakunta vastaan muu maailma. On hyvä ja paha, joiden raja on selkeä: jehovalaiset vastaan muut. Ei Silja ole koskaan käynyt kirkossa eikä festareilla eikä pukeutunut minihameeseen tai albaan. Konventeissa hän on käynyt ja kokenut ihastumisen maailmalliseen poikaan tuntien vain vähän katumusta.
Nissisen teksti on soljuvaa, runollista ja kielellisesti täyteläistä. Tekstin lievä aukkoisuus antaa väljyyttä tulkinnoille sekä avaa Siljan niin ajatus- kuin tunnemaiseman värikylläiseksi panoraamaksi. Jehova-viitekehyksestä Siljalle tulee vähitellen häkki, jossa hän pyristelee ulospääsyä etsien. Toisaalta hän haluaa kuulua liikkeeseen, toisaalta hän janoaa vapautta niin uskolta kuin identiteetiltäänkin. Nissinen limittää tarinan Siljan lapsuudesta opiskelujen alkuun ja sairaalajakson kiinteäksi kokonaisuudeksi.
Usko voi sairastuttaa ja vangita, mutta se voi auttaa jäsentämään elämää terveellä tavalla. Eksklusiiviset uskonnolliset liikkeet ja seurakunnat eivät anna tilaa itsenäiselle ajattelulle vaan kaventavat ihmisen ja uskon yhteen tiukkaan muottiin. Nissinen on kuvannut kaunokirjallisin keinoin tämän prosessin – mutta myös muutoksen, jossa on rohkeutta ja voimaa. Hän ei opeta, vaan näyttää.
”Ritva Kovalainen ja Sanni Seppo eivät jätä katsojaa sen harhakuvan valtaan, että maamme olisi täynnä luonnontilaista ja luonnonkaunista metsää.” Kajaanin taidemuseossa 10.12.2023 saakka esillä olevan Pohjoistuulen metsä -näyttelyn arvioi Niina Kestilä.
Horizont-hanke herättelee henkiin purkutaloja sekä pandemiavuosien rajasulkujen hiljentämää Tornion ja Haaparannan kaksoiskaupunkisuhdetta. Saima Visti tutustui yhteisötaiteelliseen näyttelyyn.
”Työväenluokkaista kulttuuria tehdään omista lähtökohdista tietoisena ja ylpeänä eikä surkutella, että voivoi kun en ole syntynyt rikkaaseen perheeseen.” Anu Kolmonen haluaa kaapata keskustelun työläiskulttuurista takaisin työläisille.
Mikko Myllylahden Cannesissakin palkittu lokakuun ensi-iltaelokuva on Kaltion kriitikko Matti A. Kemin mukaan ”ilahduttava kaato”. Ensi-iltansa leffa saa teattereissa 7.10.2022.
Ajankohtaista Kompassina Victor Klempererin päiväkirjat Verkkoartikkeli
Esseesarjan kolmanessa osassa Jenny Kangasvuo pohtii demokratiaa, joka saattaa nostaa vallankahvaan myös Saksan kansallissosialistien kaltaisen puolueen.
Jenny Kangasvuon essee aloittaa sarjan, jonka teemat nousevat Victor Klempererin päiväkirjamerkinnöistä vuosilta 1933–1945.
75-vuotisjuhlaseminaari ”Taiteen ja kulttuurin rooli koulutuksessa ja tutkimuksessa” on katsottavissa Oulun ammattikorkeakoulun youtube-kanavalla osoitteessa https://www.youtube.com/watch?v=jbpnxvfWOqM. Seminaari striimattiin torstaina 29.10.2020 klo 13–16.
Oulujokivarressa sijaitsevalla Saarelan maatilalla oli isäntä, jonka voimista liikkui villejä huhuja. Kyseessä oli painin olympiavoitolla nimensä historiaan kirjoittanut Yrjö Saarela, […]
Väestön eliniänodotteen kasvaessa yksi ”vanhuuden” kategoria, 65+, ei enää riitä. Kuusikymppiset, kahdeksankymppiset ja satavuotiaat ovat ryhminä saatikka yksilöinä liian erilaisia, Jenny Kangasvuo kirjoittaa.
”Vastoin ennakko-odotuksia elokuva on surumielinen, paikoin jopa eksistentialistinen pohdinta Pasasen luonteesta ja sisäisistä ristiriidoista.” Matti A. Kemi arvioi syksyllä suurempaa menestystä saavuttamattoman Spede-elokuvan.
Oulun teatterin Post-Kabareen ”sävyisä kantaaottavuus tuntuu kompromissilta silkan viihteen ja terävän herättelyn välillä”, kriitikko Tenka Issakainen toteaa pikkujouluajan kantaesityksestä.
Mummola ei ole se tavanomaisin jouluelokuva. Tia Kouvon 10.11.2023 teatteriensi-iltansa saaneen esikoispitkän arvioi Kaltiolle ilahduttavaksi Matti A. Kemi.
”Mutta jotain on tapahtunut, ja toivottavasti tapahtuminen jatkuu.” Päätoimittaja on juuttunut jonkinlaiseen… no, juuttunut. Juuttunut.
”Mitä tänään söisimme? Kaikkea on. Informaatioähky. Silmäkarkkia. Puhelimessa 5000 kuvaa. Onko meillä tähän varaa? Muista ottaa kuva.”
”Yhtään puhdasta arkkia ei löydy, vaikka käyn läpi koko talon. Muistan toissaviikolla ajatelleeni, että paperi on aika vähissä, mutta riisiäkään en käynyt ostamassa. Sitä paitsi paperin ostaminen tuntuu yhtä väkinäiseltä ja vaivaannuttavalta kuin pottujen ostaminen.”
”Kyseessä on myös hieman vahingossa Suomen suurin raanukokoelma sekä arkisto.” Amanda Hakoköngäs jututti Elina Juopperia tämän ”Perintö”-teoksen tiimoilta.
”Kuivakka tekstiaines lukuisine viitteineen haukotuttaa toisinaan”, Matti A. Kemi toteaa Martti Soramäen ensyklopediamaisesta Yleisradion historiikista Sensuurista sananvapauteen.
Kai Aareleidin Tyyni valtameri on ”samalla kertaa rakkaustarinoiden risteytys ja ikkunoita virolaiseen menneisyyteen avaava historia”, Risto Kormilainen kirjoittaa.
Ensimmäinen koltansaamenkielinen pitkä fiktioelokuva Je’vida saa ensi-iltansa 20.10.2023. Jenny Kangasvuo arvioi Katja Gauriloffin viimeisimmän ohjaustyön.
