
Palsta suomalaisen elokuvataiteen avohakkuuksi
Mikko Myllylahden Cannesissakin palkittu lokakuun ensi-iltaelokuva on Kaltion kriitikko Matti A. Kemin mukaan ”ilahduttava kaato”. Ensi-iltansa leffa saa teattereissa 7.10.2022.
Kasviaika on islantilaisen Plöntutíð-performanssifestivaalin suomalainen verso Mustarindalla, Hyrynsalmella. Tapahtuma nostaa esiin performanssitaiteilijoita, joiden taiteellisen toiminnan keskiössä vaikuttaa käsitys luonnon itseisarvosta. Kasviaika tarjoaa taiteilijoille tilaa, aikaa ja kollegiaalista tukea ekosentristen työtapojen ja teosten kehittämiseen.
Kasviaikaan on valittu kuusi taiteilijaa, jotka jakavat teemaresidenssissä työstämänsä kokeelliset teokset ihmisyleisölle ja muille Paljakanvaaran ekosysteemin asukkaille Kasviaika-performanssifestivaalissa Mustarindalla 13.–14. elokuuta.
Haastattelin festivaalin kuraattoria Andrea Elín Vilhjálmsdóttiria tapahtumasta.
Tiina Pehkonen: Andrea, miten päädyit järjestämään performanssifestivaalia Kainuuseen?
Andrea Elín Vilhjálmsdóttir: Odotas, 2020 huomasin islantilaisten kollegoideni toteuttavan ekodramaturgisia töitä eri yhteyksissä ja halusin luoda alustan, joka toisi nämä samanmieliset taiteilijat ja teokset yhteen. Kaikki tapahtui hyvin nopeasti ja kaksi viikkoa myöhemmin Plöntutíð-festivaali oli syntynyt. Tämä meidän kokeilu onnistui paremmin kuin saatoimme odottaa, ja ekodramaturgiaan keskittyvien ja aiheesta kiinnostuneiden taiteilijoiden yhteisö sai alkunsa. Järjestimme seuraavan festivaalin 2021 ja nyt toteutamme kolmatta.
Jo prosessin alussa työskentely toisenlaisessa ekosysteemissä samalla tavalla ajattelevien taiteilijoiden kanssa kiehtoi meitä. Kyselimme sinulta, tietäisitkö Suomessa yhteistyöstä kiinnostuneita taiteilijoita, ja ehdotit, että tekisimme projektin Mustarindan kanssa. Ajatus kuulosti meistä hyvältä, sillä jaamme samat ekologiset ideat ja arvot.
Kasviaika on kokeilu siitä, mitä tapahtuu, kun tuomme uuteen ympäristöön ainoastaan kuratoinnin sen sijaan, että toisimme Islannissa luotuja ja tuotettuja teoksia esimerkiksi Kainuuseen. Haluamme nähdä, miten taiteilijoiden kulttuuritausta ja Suomen luontoon liittyvät perinteet vaikuttavat taiteelliseen vuorovaikutukseen heidän elinympäristönsä kanssa.
TP: Entä keitä ovat Kasviaika-taiteilijat?
AEV: Kutsuimme kuusi Suomessa työskentelevää taiteilijaa kanssamme residenssiin. Aino Johansson, Iiris Miettinen, Laura Jantunen, Meri Hietala, Oona Leinovirtanen ja Vincent Roumagnac tulevat performanssitaiteen eri aloilta. Heidän taustansa on teatterissa, tanssissa ja koreografiassa sekä kuvataiteessa. Mukana on myös yksi sosiologi. Residenssin aikana he ovat tutustuneet Mustarindan lähiluontoon sekä keskustelleet ekodramaturgiasta ja esittävien taiteiden historiasta Suomessa. Olemme pyrkineet tarjoamaan tilaa ja aikaa työstää omia projekteja sekä virittyä luonnon rytmiin, mikä Mustarindan ympäristössä onkin ollut lähes väistämätöntä.
TP: Mikä mielestäsi on Kasviajan tärkein saavutus, kun festivaali on ohi?
AEV: Se, että residenssi päättyy yhteiseen jakamiseen, projektien ja kokeilujen esittämiseen, luo ainutlaatuisen mahdollisuuden yhteisön ja uusien ammatillisten suhteiden luomiseen. Taiteilijat ovat viettäneet aikaa yhdessä ja oppineet tuntemaan toisensa. He voivat tukea toisiaan taiteilijoina ja yksilöinä.
Tässä monialaisessa ryhmässä ideoiden, kokemusten ja tiedon jakaminen on ollut erittäin vilkasta. Toivon, että taiteilijat saavat Kasviajasta ekodramaturgian siemenen sekä inspiraatiota ja energiaa hoivata sitä omassa työssään.
TP: Kerrotko hieman lisää ekodramaturgiasta. Mitä se tarkoittaa?
AEV: Lyhyesti – ekodramaturgia on teatteri- ja performanssitaiteiden menetelmä, joka analysoi ekologista performanssia ja tutkii luonnon sekä muiden kuin ihmiseläinten esiintymistä ja esittämistä performanssissa. Ekodramaturgia vie meidät ihmiskeskeisen tarinankerronnan ja antroposeenin maailmankuvan ulkopuolelle. Kasviaika-residenssissä keskusteluissa on noussut esiin kysymys, kuinka pysyä ihmisenä post-humaanissa ajassa lipsumatta takaisin antroposeeniin. Mielestäni kysymys on myös siitä, mitä ekodramaturgiset narratiivit voivat kertoa meille ihmisestä ilman, että käsitellään ihmisten suhteita ja ongelmia. Sanoisin, että ekodramaturgia saa meidät pohtimaan vaihtoehtoisia juonenkulkuja.
TP: Entä mitä tulee tällaisen ekosentrisen performanssifestivaalin järjestämiseen Islannissa ja Suomessa, oletko huomannut joitain samankaltaisuuksia tai eroja maiden välillä?
AEV: Ensinnäkin Islannissa teatteri- ja performanssitaiteen kentällä termi ”ekodramaturgia” on vielä erittäin tuore, kun taas täällä se on vaikuttanut alaan jo kauan. Olen kuullut täällä Suomessa monista taiteilijoista, jotka työskentelevät ekodramaturgian parissa, ja minulla on ollut onni tavatakin muutamia.
Suomessa teillä metsä on vanhaa ja ekodramaturgian historia pitkä. Meillä Islannissa metsä on hyvin nuorta ja samoin olemme käsitelleet ekodramaturgiaa lyhyemmän aikaa. Joten sanoisin, että suurin ero on aika, hän sanoi hymyillen.
Mikko Myllylahden Cannesissakin palkittu lokakuun ensi-iltaelokuva on Kaltion kriitikko Matti A. Kemin mukaan ”ilahduttava kaato”. Ensi-iltansa leffa saa teattereissa 7.10.2022.
Ajankohtaista Kompassina Victor Klempererin päiväkirjat Verkkoartikkeli
Esseesarjan kolmanessa osassa Jenny Kangasvuo pohtii demokratiaa, joka saattaa nostaa vallankahvaan myös Saksan kansallissosialistien kaltaisen puolueen.
Jenny Kangasvuon essee aloittaa sarjan, jonka teemat nousevat Victor Klempererin päiväkirjamerkinnöistä vuosilta 1933–1945.
75-vuotisjuhlaseminaari ”Taiteen ja kulttuurin rooli koulutuksessa ja tutkimuksessa” on katsottavissa Oulun ammattikorkeakoulun youtube-kanavalla osoitteessa https://www.youtube.com/watch?v=jbpnxvfWOqM. Seminaari striimattiin torstaina 29.10.2020 klo 13–16.
Oulujokivarressa sijaitsevalla Saarelan maatilalla oli isäntä, jonka voimista liikkui villejä huhuja. Kyseessä oli painin olympiavoitolla nimensä historiaan kirjoittanut Yrjö Saarela, […]
Väestön eliniänodotteen kasvaessa yksi ”vanhuuden” kategoria, 65+, ei enää riitä. Kuusikymppiset, kahdeksankymppiset ja satavuotiaat ovat ryhminä saatikka yksilöinä liian erilaisia, Jenny Kangasvuo kirjoittaa.
”Vaikuttaa, että elokuva on kyhätty neljästä erillisestä käsikirjoituksesta henkistä väkivaltaa käyttäen yhden elokuvan mittaiseksi.” Kaltion Matti A. Kemi arvioi, että Hyväveli on vuoden 2022 heikoin kotimainen pitkä elokuva.
”Aina ei oikein tiedä, pitäisikö nauraa vai hämmästellä suu auki”, kirjoittaa Pete Huttunen Pamela Tolan viimeisimmästä ohjauksesta Järjettömän paska idea. Oulussakin kuvatun elokuvan ensi-ilta oli 13.1.2023.
Kaltion kriitikko Matti A. Kemi ei vaikuttunut viimeisimmästä Napapiirin sankarit -sarjan elokuvasta. ”Puoleentoista tuntiin edes ilmeikkäät näyttelijät eivät ole uskoneet käsikirjoituksen ponnettomuuteen.”
”Hamstereissa Veikko Huovisen veijaritarina syvenee yhden sukupolven korjaavaksi kokemukseksi”. Reijo Valta arvioi 4.1.2023 teattereihin saapuvan romaanin viimeisimmän, Markku Pölösen ohjaaman elokuvaversion.
Unenomainen seikkailu vanhalla Varikolla ”Seuraan esitystä hämmästyneenä ja yritän varoa, jotten vahingossakaan sotke riskialtista performanssia omilla äkillisillä liikkeillä tai teoillani.” […]
Perusarvojemme tuntematon historia Jopa 8 000 vuotta vanha Tonavan laakson sivilisaatio tarjoaa meille paljon enemmän kuin pelkkää museotavaraa. Sen yhteiskunnassa saivat […]
Antti Heikkisen Latu-romaanin maalaisproosa vertautuu Risto Kormilaisen silmissä karjalaiseen Heikki Turuseen ja ylä-savolaiseen Eino Säisään.
”Eksklusiiviset uskonnolliset liikkeet ja seurakunnat eivät anna tilaa itsenäiselle ajattelulle vaan kaventavat ihmisen ja uskon yhteen tiukkaan muottiin.” Risto Kormilainen luki Camilla Nissisen romaanin Meitä vastaan rikkoneet.
Juha Hurmeen uutuusteos Tiu tau tilhi ”hurmioituneella tavalla johdattelee kansakoulun periklassisen laulun myötä Fröbelin palikoihin ja aina Alaskaan saakka”, toteaa kriitikko Risto Kormilainen.
”Lapsuuden lähtökohdat eivät olleet kovin otolliset Kaisa Tammelle (s. 1970) tulevaisuuden uraa ajatellen. Alkoholisti-isä terrorisoi perhettä ja sai raivokohtauksia. Risto Kormilainen arvioi Naisvankilan pomon.
”Maapallon pelastukseksi tulee yhteiskuntien julkinen sektori rakentaa uusiksi, peruuttaa infrastruktuurin yksityistäminen, verotettava suuryhtiöitä ankarammin, ehkä jopa kansallistettava niitä.” Naomi Klein vaatii muutosta Tuli on irti -teoksessaan, arvioi Juhani Rantala.
”Pikemmin kuin romaani teos on anti-romaani tai tutkielman parodia”, pohdiskelee Esko Karppanen Runeberg-palkintoehdokkaaksikin valitusta Tiina Lehikoisen Punelmia-teoksesta.