
Palsta suomalaisen elokuvataiteen avohakkuuksi
Mikko Myllylahden Cannesissakin palkittu lokakuun ensi-iltaelokuva on Kaltion kriitikko Matti A. Kemin mukaan ”ilahduttava kaato”. Ensi-iltansa leffa saa teattereissa 7.10.2022.
Citizen Jane Productions: Tytöt tytöt tytöt. 101 min. Ensi-ilta 14.4.2022. K12.
Ohjaus Aili Haapasalo, käsikirjoitus Ilona Ahti & Daniela Hakulinen, kuvaus Jarmo Kiuru, leikkaus Samu Heikkilä.
Päärooleissa Aamu Milonoff, Eleonoora Kauhanen, Linnea Leino.
Alli Haapasalon ohjaama Tytöt tytöt tytöt kertoo kolmesta nuoresta, noin kahtakymmentä ikävuotta lähestyvästä naisesta. Kolmelle perättäiselle eri perjantaille asettuva episodielokuva esittelee katsojalleen nuorten naisten kipuilua aikuisuuden kynnyksellä. Elokuva on perussävyltään toiveikas ja humaani. Vastoin kaikkia ennakko-odotuksia nuorisoelokuvien kömpelöiltä juonikliseiltä vältytään.
Päähenkilöt Rönkkö (Eleonoora Kauhanen), Emma (Linnea Leino) sekä Mimmi (Aamu Milonoff) elävät huoletonta elämänvaihetta. Välillä pitää haaskata aikaansa smoothie-baarien asiakaspalvelijana, välillä täytyy pohtia urheilu-uran mielekkyyttä ja ylipäätään elämisen tarkoitusta. Parisuhde ehkä kiinnostaisi, mutta irtoseksikin kelpaa. Käty-bileet eli kämppä-tyhjänä-kännäilyt tarjoavat ylelliset puitteet niin vilkkaalle sosiaaliselle elämälle kuin haparoiville yhden illan suhteillekin.
Elokuvan dialogit ovat runsaita, kohtaukset ovat ajallisesti pitkiä ja juonellisesti hyvin rakennettuja. Kielellisyys sujahtaa notkeasti suomen kautta finglishiin, satunnaisesti jopa Linnea Leinon soljuvasti tiuskimaan ranskaan. Nuorisokieli ei särähdä korvaan, eikä sitä ole väkisellä yritettykään ympätä tekstiin. Prosodialtaan dialogivetoisuus ihastuttaa: sanat sopivat näyttelijöiden elekieleen, elokuvan rytmiin ja kohtauksiin; vaivaton näyttelijätyö toimii.
Päänäyttelijäkolmikko on valkokankaalla päärooleissaan ensikertalaisia. Näyttelijätyöskentely on kiitettävää, mukavan intiimiä ja huolittelemattoman oloista. Erityisesti Eleonoora Kauhasen esittämä Rönkkö jää ilmeikkyydellään mieleen. Ystävyyden läheisyys ja pienet silmävinkkeet ovat läsnä kohtauksissa Aamu Milonoffin kanssa, mutta etenkin Kauhasen tapa näytellä kiusaantuneisuutta pienieleisesti on suorastaan mestarillista.
Elokuva ei alleviivaa tai toitota. Seksuaalivähemmistöjen kuvaus on luontevaa, aseksuaalisuus käsitellään osana ihmiskirjon seksuaalisuutta diskreetisti. Elokuvan käsikirjoittaneilta Daniel Hakuliselta ja Ilona Ahdilta sekä ohjaajaja Haapasalolta luonnistuu nuorisomaailman jäsentäminen. Vaikka neljänkymmenen ikävuoden molemmin puolin oleva kolmikko onkin myöhäisteini-iän kriiseilystä jo erkaantunut, heidän luomansa humaani ja ymmärtäväinen kokonaisuus kantaa.
Elokuvan levitysyhtiön kuvausteksti asettelee asian näin: ”Elämän suunta ei ole aina selvillä, mutta maailma on avoin.” Elokuva antaa sankareistaan positiivisen, huolettoman maailmankuvan. Varsinaisiin kliseisiin elokuva ei syyllisty, koska se verkkaisista kohtauksistaan huolimatta etenee rivakasti juuri mukavan pulpahtelevan dialoginsa avulla.
Jarmo Kiurun kameratyöskentelystä on nostettava esille kummallinen seikka: Kiurun runsaahko käsivaran käyttö yhdistettynä nykyään harvinaiseen 4:3-kuvasuhteeseen tekee etenkin jäätanssikohtauksista ja intiimeistä kanssakäymishetkistä kauniita ja paikoin vanhakantaisia, jopa nostalgisia. (Tämä kuvaputkitelevisioista tuttu kuvasuhde on muuten myös iPhonen nykyinen kuvakoko.) Valkokankaalta nähtynä erikoinen kuvasuhde ei kuitenkaan vieraannuta.
Elokuvan kohtaukset ovat värikylläisiä maalauksia, jotka ilmaisevat tekemisen ja tunteen dynamiikkaa. Ne rakentuvat leikkaukseltaan hitaasti ja niitä rytmittävät kauniisti Jan Forsströmin monipuoliset musiikkivalinnat. Jazz-standardista päästään vaivattomasti monotoniseen ukulele-rallatteluun ja lopulta keveyhköön elektroniseen tanssimusiikkiin. Musiikkivalinnat eivät nojaa yhteen artistiin, genreen tai aikakauteen. Elokuvan päättyessä eräitä kappalevalintoja tiirailee sangen malttamattomana.
Pressinäytöksessä oli ilokseni eräs nuorten naisten parikymmenpäinen lukiolaisryhmä. Heidän reaktionsa elokuvasta vakuuttivat ajoituksen toimivan. Lisäksi he olivat elokuvan jälkeisessä haastattelutilanteessa vilpittömästi kehumassa elokuvan valintoja sekä jopa ajankuvaa ja nuorisokieltä. Haapasalon ohjaus on jopa lähes nelikymppiselle kriitikko-paralle iloinen pilkahdus siitä, että suomalaisen elokuvan maisema voi tuottaa tällaistakin positiivisuutta ja optimismia.
Jätänkin poikkeuksellisesti mainitsematta, että elokuva on saavuttanut jo kansainvälistä suitsutusta Sundancen ja Berliinin elokuvafestivaaleilla ja se on kautta aikain ensimmäinen Sundancella huomioitu suomalainen elokuva. Elokuva kun tulee elämään suomalaisen elokuvataiteen 2020-luvun ja ennen kaikkea nuorisodraaman kaanonissa omaa elämäänsä muiden puitteitensa vuoksi.
Mikko Myllylahden Cannesissakin palkittu lokakuun ensi-iltaelokuva on Kaltion kriitikko Matti A. Kemin mukaan ”ilahduttava kaato”. Ensi-iltansa leffa saa teattereissa 7.10.2022.
Ajankohtaista Kompassina Victor Klempererin päiväkirjat Verkkoartikkeli
Esseesarjan kolmanessa osassa Jenny Kangasvuo pohtii demokratiaa, joka saattaa nostaa vallankahvaan myös Saksan kansallissosialistien kaltaisen puolueen.
Jenny Kangasvuon essee aloittaa sarjan, jonka teemat nousevat Victor Klempererin päiväkirjamerkinnöistä vuosilta 1933–1945.
75-vuotisjuhlaseminaari ”Taiteen ja kulttuurin rooli koulutuksessa ja tutkimuksessa” on katsottavissa Oulun ammattikorkeakoulun youtube-kanavalla osoitteessa https://www.youtube.com/watch?v=jbpnxvfWOqM. Seminaari striimattiin torstaina 29.10.2020 klo 13–16.
Oulujokivarressa sijaitsevalla Saarelan maatilalla oli isäntä, jonka voimista liikkui villejä huhuja. Kyseessä oli painin olympiavoitolla nimensä historiaan kirjoittanut Yrjö Saarela, […]
Väestön eliniänodotteen kasvaessa yksi ”vanhuuden” kategoria, 65+, ei enää riitä. Kuusikymppiset, kahdeksankymppiset ja satavuotiaat ovat ryhminä saatikka yksilöinä liian erilaisia, Jenny Kangasvuo kirjoittaa.
”Vaikuttaa, että elokuva on kyhätty neljästä erillisestä käsikirjoituksesta henkistä väkivaltaa käyttäen yhden elokuvan mittaiseksi.” Kaltion Matti A. Kemi arvioi, että Hyväveli on vuoden 2022 heikoin kotimainen pitkä elokuva.
”Aina ei oikein tiedä, pitäisikö nauraa vai hämmästellä suu auki”, kirjoittaa Pete Huttunen Pamela Tolan viimeisimmästä ohjauksesta Järjettömän paska idea. Oulussakin kuvatun elokuvan ensi-ilta oli 13.1.2023.
Kaltion kriitikko Matti A. Kemi ei vaikuttunut viimeisimmästä Napapiirin sankarit -sarjan elokuvasta. ”Puoleentoista tuntiin edes ilmeikkäät näyttelijät eivät ole uskoneet käsikirjoituksen ponnettomuuteen.”
”Hamstereissa Veikko Huovisen veijaritarina syvenee yhden sukupolven korjaavaksi kokemukseksi”. Reijo Valta arvioi 4.1.2023 teattereihin saapuvan romaanin viimeisimmän, Markku Pölösen ohjaaman elokuvaversion.
Unenomainen seikkailu vanhalla Varikolla ”Seuraan esitystä hämmästyneenä ja yritän varoa, jotten vahingossakaan sotke riskialtista performanssia omilla äkillisillä liikkeillä tai teoillani.” […]
Perusarvojemme tuntematon historia Jopa 8 000 vuotta vanha Tonavan laakson sivilisaatio tarjoaa meille paljon enemmän kuin pelkkää museotavaraa. Sen yhteiskunnassa saivat […]
Antti Heikkisen Latu-romaanin maalaisproosa vertautuu Risto Kormilaisen silmissä karjalaiseen Heikki Turuseen ja ylä-savolaiseen Eino Säisään.
”Eksklusiiviset uskonnolliset liikkeet ja seurakunnat eivät anna tilaa itsenäiselle ajattelulle vaan kaventavat ihmisen ja uskon yhteen tiukkaan muottiin.” Risto Kormilainen luki Camilla Nissisen romaanin Meitä vastaan rikkoneet.
Juha Hurmeen uutuusteos Tiu tau tilhi ”hurmioituneella tavalla johdattelee kansakoulun periklassisen laulun myötä Fröbelin palikoihin ja aina Alaskaan saakka”, toteaa kriitikko Risto Kormilainen.
”Lapsuuden lähtökohdat eivät olleet kovin otolliset Kaisa Tammelle (s. 1970) tulevaisuuden uraa ajatellen. Alkoholisti-isä terrorisoi perhettä ja sai raivokohtauksia. Risto Kormilainen arvioi Naisvankilan pomon.
”Maapallon pelastukseksi tulee yhteiskuntien julkinen sektori rakentaa uusiksi, peruuttaa infrastruktuurin yksityistäminen, verotettava suuryhtiöitä ankarammin, ehkä jopa kansallistettava niitä.” Naomi Klein vaatii muutosta Tuli on irti -teoksessaan, arvioi Juhani Rantala.
”Pikemmin kuin romaani teos on anti-romaani tai tutkielman parodia”, pohdiskelee Esko Karppanen Runeberg-palkintoehdokkaaksikin valitusta Tiina Lehikoisen Punelmia-teoksesta.