
Palsta suomalaisen elokuvataiteen avohakkuuksi
Mikko Myllylahden Cannesissakin palkittu lokakuun ensi-iltaelokuva on Kaltion kriitikko Matti A. Kemin mukaan ”ilahduttava kaato”. Ensi-iltansa leffa saa teattereissa 7.10.2022.
Ville Hytönen: Thule. 80 s. Enostone 2020.
Ville Hytösen yhdeksäs runokokoelma Thule ansaitsee itsenäisen kritiikinsä Enostonen runotuotannosta vuodelta 2020. Aiemmin Kustannusosakeyhtiö Savukeitaan kirjallisena johtajana toiminut Hytönen on palannut vapaaksi kirjoittajaksi. Runoissaan viroa ja suomea yhdistelevä Hytösen tuorein runoteos on kauttaaltaan onnistunut ja harmoninen.
Hytönen jatkaa aiemmasta tuotannostaan tutuksi tullutta aistien ja luonnon läsnäolon kaunista kuvailua. Itämeri-trilogian päätösosaksi Thule on ehkä pohtivampi kuin avausosa Karsikkopuu (2011), mutta seesteisempi, ihmisystävällisempi, sivumäärältäänkin käpertyneempi kuin miltei satasivuinen kakkososa Sotaraamattu (2014). Trilogian mytologinen aihelma huipentuu loppurunoon, josta maininta kritiikissä tuonnempana.
Runokokoelma jakaantuu viiteen osaan. Alun ”Tule Ultima Thule” koostuu lyhyistä yksittäisrunoista. ”Rasvatyyni” sekä ”Rohkem” laajentavat runomaisemaa mutta pysyvät niukkasanaisessa esityksessään. Pidemmät, monisivuiset osat ”Taigan runot” sekä ”Sosnovyi Bor” ovat yksittäisrunoina teoksen parhaita antia eheydellään.
Pirteästi, virtaavasti ja rytmittäen Hytönen käsittelee vähäsanaista runouttaan: kokonaisteoksena Thulen harsoinen ja unenomainen maisema nojaa tarkoin harkituille sanoille ja rytmiikalle. Harvakseltaan yli kolmisanaiset säerivit ovat hypnoottisia. Lopulta vähäsanaisuus viedään äärimmäisyyksiin ”Montšegorsk”-runossa, jossa yksisanaiset säerivit neljässä säkeistössä muodostavat tasan kaksikymmentäsanaisen runon.
Teoksen välilehdet ovat väriltään mustia ja niiden valkoisesta fontistosta pilkistävät lohduttomat runojen nimet, jotka eivät elämän riemuin mässäile. Muotoilultaan runot ovat oikeareunaiseen palstoitukseen nojaavia ja hyödyntävät ilmavaa rivivälien tyhjyyttä. Kokeellisuus loistaa poissaolollaan, mikä on nykyrunouteen verraten vanhakantaista, mutta ilahduttavaa.
Teoksen viimeisessä kahdessa osassa puhutaan pasifismin äänellä, josta jälkikäteen luettavissa on ihmettelyä slaavilaiseen sotaisaan kuvastoon: ”sotilasajoneuvon / levoton tuuli / siemenet / metalliputkien / sinessä halkeavat / ja uusi elämä alkaa / satojen lintujen raakkuessa // en voinut nukkua / ikävä puhui / kuin venäläinen radio”.
Lopun ”Sosnovyi Bor” on ilottomuudessaan ja tyhjyydessään kerrassaan liikuttava. Haikea lopetus myyttisine aineksineen pakottaa aloittamaan teoksen lukemisen uudestaan ja pohtimaan Hytösen maagista realismia suhteessa luontoon: ”lapsi taittelee origamia / istumme miehen kanssa jokirannassa // hän on syntynyt kolme päivää sitten / kolme rauhallista päivää sitten // mies kertoo tyhjyydestä // ja kun hän lopettaa, näen sorsia / joen jokaisen erikseen määriteltävän / osan yhteydessä”.
Hytösen teos jäi lehdistön kritiikeistä yllättäen paitsioon. Itse näkisin jopa klassikkoteoksen piirteitä, koska Hytösen valitsema minimalismi sotii nykyistä monimerkityksellisyyttä ja -sanaisuutta vasten, semminkin kuitenkin osoittaa Hytösen kielellisyyden hioutuneen entistä kirkkaammaksi ja edustavan alansa huippuosaamista.
Itämeri-trilogian päätösosaksi Thule vertaantuu Pentti Saarikosken Tiarnia-sarjan kaltaiseksi tihentymäksi. Hytösellä onneksemme riittää vielä runotuotannon saralla annettavaa omaleimaisella ja harvasanaisella runoudellaan.
Mikko Myllylahden Cannesissakin palkittu lokakuun ensi-iltaelokuva on Kaltion kriitikko Matti A. Kemin mukaan ”ilahduttava kaato”. Ensi-iltansa leffa saa teattereissa 7.10.2022.
Ajankohtaista Kompassina Victor Klempererin päiväkirjat Verkkoartikkeli
Esseesarjan kolmanessa osassa Jenny Kangasvuo pohtii demokratiaa, joka saattaa nostaa vallankahvaan myös Saksan kansallissosialistien kaltaisen puolueen.
Jenny Kangasvuon essee aloittaa sarjan, jonka teemat nousevat Victor Klempererin päiväkirjamerkinnöistä vuosilta 1933–1945.
75-vuotisjuhlaseminaari ”Taiteen ja kulttuurin rooli koulutuksessa ja tutkimuksessa” on katsottavissa Oulun ammattikorkeakoulun youtube-kanavalla osoitteessa https://www.youtube.com/watch?v=jbpnxvfWOqM. Seminaari striimattiin torstaina 29.10.2020 klo 13–16.
Oulujokivarressa sijaitsevalla Saarelan maatilalla oli isäntä, jonka voimista liikkui villejä huhuja. Kyseessä oli painin olympiavoitolla nimensä historiaan kirjoittanut Yrjö Saarela, […]
Väestön eliniänodotteen kasvaessa yksi ”vanhuuden” kategoria, 65+, ei enää riitä. Kuusikymppiset, kahdeksankymppiset ja satavuotiaat ovat ryhminä saatikka yksilöinä liian erilaisia, Jenny Kangasvuo kirjoittaa.
”Ædnan suomeksi on upea kulttuuriteko, ammattilaisen kädenjälkeä”, Outi Hytönen kirjoittaa Linnea Axelssonin August-palkitusta runoelmasta. Suomeksi kirjan on kääntänyt ja kustantanut Kielettären Kaija Anttonen.
Hanna Holopaisen ja Satu Kohon Paikkatunne taiteessa -projekti alkoi syksyllä 2022 Unkarissa. Tämä artikkeli on kirjoitettu Holopaisen verkkosivustolla aiemmin julkaistun blogi-päiväkirjan pohjalta Kaltiolle.
Kemijoen kulttuurituki ry:n tuottama, Rovaniemellä Korundin konserttisalissa 1.9.2022 ensi-iltansa saanut Karvalakkiooppera teki historiaa monella tavalla. Amanda Hakoköngäs haastatteli oopperan tuottaja Olli Tiuraniemeä.
”Vaikuttaa, että elokuva on kyhätty neljästä erillisestä käsikirjoituksesta henkistä väkivaltaa käyttäen yhden elokuvan mittaiseksi.” Kaltion Matti A. Kemi arvioi, että Hyväveli on vuoden 2022 heikoin kotimainen pitkä elokuva.
”Aina ei oikein tiedä, pitäisikö nauraa vai hämmästellä suu auki”, kirjoittaa Pete Huttunen Pamela Tolan viimeisimmästä ohjauksesta Järjettömän paska idea. Oulussakin kuvatun elokuvan ensi-ilta oli 13.1.2023.
Kaltion kriitikko Matti A. Kemi ei vaikuttunut viimeisimmästä Napapiirin sankarit -sarjan elokuvasta. ”Puoleentoista tuntiin edes ilmeikkäät näyttelijät eivät ole uskoneet käsikirjoituksen ponnettomuuteen.”
”Hamstereissa Veikko Huovisen veijaritarina syvenee yhden sukupolven korjaavaksi kokemukseksi”. Reijo Valta arvioi 4.1.2023 teattereihin saapuvan romaanin viimeisimmän, Markku Pölösen ohjaaman elokuvaversion.
Unenomainen seikkailu vanhalla Varikolla ”Seuraan esitystä hämmästyneenä ja yritän varoa, jotten vahingossakaan sotke riskialtista performanssia omilla äkillisillä liikkeillä tai teoillani.” […]
Perusarvojemme tuntematon historia Jopa 8 000 vuotta vanha Tonavan laakson sivilisaatio tarjoaa meille paljon enemmän kuin pelkkää museotavaraa. Sen yhteiskunnassa saivat […]
Antti Heikkisen Latu-romaanin maalaisproosa vertautuu Risto Kormilaisen silmissä karjalaiseen Heikki Turuseen ja ylä-savolaiseen Eino Säisään.
”Eksklusiiviset uskonnolliset liikkeet ja seurakunnat eivät anna tilaa itsenäiselle ajattelulle vaan kaventavat ihmisen ja uskon yhteen tiukkaan muottiin.” Risto Kormilainen luki Camilla Nissisen romaanin Meitä vastaan rikkoneet.
Juha Hurmeen uutuusteos Tiu tau tilhi ”hurmioituneella tavalla johdattelee kansakoulun periklassisen laulun myötä Fröbelin palikoihin ja aina Alaskaan saakka”, toteaa kriitikko Risto Kormilainen.