Ella-Maria Nutti: Pohjoisessa kahvi on juotu mustana. Suom. Jaana Nikula. 206 s. Johnny Kniga 2023.
Äidin ja tyttären välisistä suhteista on kirjoitettu kaunokirjallisuutta hyllymetreittäin. Ikiaikaiseen aiheeseen ja teemaan tarttuu kirjallaan myös Ruotsin Lapista ponnistava saamelaiskirjailija Ella-Maria Nutti.
Esikoiskirjailija osuu komeasti maaliin heti ensi yrittämällä. Pohjoisessa kahvi on juotu mustana ei voivottele, vaikerra tai syyttele, vaan kuvaa kauniisti ja sydämeen käyvästi sitä valtavaa ja sotkuista tunteiden vyyhtiä, joka äitien ja tytärten välillä – ehkä aina ja väistämättä – vallitsee.
Kaukana Jällivaarassa asuva äiti saapuu vierailulle Tukholmaan muuttaneen opiskelijatyttärensä luokse. Vierailun syy on karu: äiti sairastaa parantumatonta syöpää, eikä ole saanut kerrotuksi ikäviä uutisia puhelimessa.
Kertominen ei silti ole yhtään helpompaan kasvokkain. Hetki tuntuu aina olevan huono: ”Agneta ei halua pilata tytön hyvää tuulta. On parempi kertoa sitten kun tyttö on jo valmiiksi apea, tai ei ehkä apea mutta tavallisempi. Agneta päättää, että seuraavan kerran kun tytär on tavallinen, niin sitten.”
Agnetan ja Tildan yhdessäolo on kuitenkin niin jännitteistä ja tunnetilasta toiseen heilahtelevaa, että toivottua ”tavallista” ei ehdi tulla. Salaisuus paljastuu kaikkea muuta kuin hallitulla tavalla.
Kirjailija onnistuu säilyttämään kerronnan imun läpi teoksen ja lukija odottaa jännittyneenä, mihin suuntaan kuvio lopulta kellahtaa. Taustoja ja mahdollisia syitä äidin ja tyttären suhteen tilaan valotetaan sopivan säästeliäästi. Keskiössä ei ole selitysten antaminen, vaan suhteen läpivalaisu.
Napakkaan mittaan sommiteltu teos on nautittavan hallittu. Kerronnassa zoomataan vuoroin lähelle, vuoroin kauas, ja ilmaisu on läpi teoksen upean tiivistä. Tästä kiitos kuuluu tietysti myös suomentaja Jaana Nikulalle.
Äidin ja tyttären suhteesta kertovia kirjoja lukee helposti jommankumman osapuolen asemaan asettuen. Nutin teos kuitenkin houkuttelee ymmärtämään sekä äitiä että tytärtä. Molempien ajatuksista ja tunteista löytää vaivattomasti jotakin tuttua ja samaistuttavaa. Miten rasittava äiti onkaan jankuttaessaan pohjoisen kotitalon kohtalosta. Ja toisaalta taas: Miten raastavalta tuntuu tyttären etääntyminen, kovat sanat ja kasvoilla häivähtävät inhon ilmeet.
Koskettavinta teoksessa on ehkä se, miten äiti ja tytär yrittävät kaikesta painolastista huolimatta kurottua kohti toisiaan sekä toiminnan että haparoivien sanojen kautta. Suhteessa on jäljellä paljon lämpöä, jopa rakkautta, vaikka kommunikointi tuskallisen hankalaa onkin.
Teos ei onneksi missään vaiheessa sorru imeläksi tai pateettiseksi. Näin ei käy edes tarinan sovinnolliseksi kaartuvissa, vähäeleisissä loppukohtauksissa.
Emeritusprofessori ja entinen Kaltion päätoimittaja Veli-Pekka Lehtola pohtii saamelaisteemojen käsittelyäKaltiossa lehden sotienjälkeisen historian, vuoden 1966 saamelaisjulkaisun ja itse toimittamiensa teemanumerojen (1982 ja 1996) pohjalta.
Yhä suurempi osa EU-maiden kansalaisista kannattaa kauppapakotteita Israelille. Sadat eurooppalaiset poliitikot ovat viime ja tänä vuonna allekirjoittaneet vaatimuksia, joissa vaaditaan unionin yhteisiä pakotteita Israelia vastaan. Kasvavasta paineesta huolimatta EU ei ole lakkauttanut kauppaa edes Israelin siirtokuntien kanssa, jotka ovat kansainvälisen oikeuden vastaisia.
Synnyin- ja kotikaupunkini Oulu avasi Euroopan kulttuuripääkaupunkivuotensa tammikuun kolmantena viikonloppuna. Minä en mahtunut muine työkiireineni virallisiin avajaisiin tai viitsinyt kauppatorin […]
Oulun kulttuuripääkaupunkivuoden yhdeksi kohokohdaksi on nostettu saamelaiskulttuurin ohjelmakokonaisuus Risku eli ”Rájehis, ealli sámekultuvra” – rajaton, elävä saamelaiskulttuuri. Suurimmat satsaukset ovat […]
Kun kirjoitan tätä, on Oulun juhlavuotta Euroopan kulttuuripääkaupunkina kulunut reilun kuukauden verran. Kaupungin keskustan iloisella meiningillä ja ihmisillä täyttäneistä avajaisfestivaaleista […]
Jossain lähitulevaisuudessa ihmiset elävät skandinaavisen sisustustyylin mukaisissa sisätiloissa ja ainoa kosketus ulkoilmaan on roskalaatikoiden luona. Reijo Valta arvioi 2.4.2026 ensi-iltansa saaneen Oravan.
Eros Gomorralainen katseli 56. Tampereen elokuvajuhlilla sarjan Rúnar Rúnarssonin elokuvia, niin lyhyitä kuin pitkiä. Islantilaisen Rúnarssonin teoksissa tutkitaan usein suuria elämänmuutoksia.
”Xulu202x-projekti haluaa valaa tulevaisuudenuskoa paikallisiin nuoriin mutta törmää samaan aikaan kylmiin realiteetteihin ja ongelmiin, jotka vaikeuttavat unelmointia.” Marlene Hyyppä arvioi projektin pääteoksen S.I.E.L.L.Ä.
Kaltio ry osallistuu myös kulttuuripääkaupunkivuoden tekemiseen. Taiteilijajärjestö MUU ry:n kanssa toteutettava hanke ”E75 Taidebussi” (tai englanniksi E75 Art Bus) halkoo Euroopan Välimereltä Jäämerelle.
Valokuvaaja Jaakko Heikkilän retrospektiivinen näyttely Ja minusta tuli ihminen esittelee Heikkilän laajaa tuotantoa. Näyttely on avoinna Aineen taidemuseossa Torniossa elokuun loppuun saakka.
”Samanlaista tasapainotteluahan elämä lienee myös muilla taidetta ja kulttuuria tekevillä.” Päätoimittaja ajattelee taas taiteen sijasta rahaa.
”Silti voi vain kehua, kuinka taitavasti kirjailija kuljettaa Weijon maallisen vaelluksen päätökseen.” Hannu Niklanderin Loivaa alamäkeä -sarjan viimeinen osa Kodit ja asunnot miellytti Timo Tossavaista.
”Stailattu nykykieli elävöittää huolellista kokonaisuutta”, mutta ”tarinan draamallinen jännite uhkaa hetkittäin puutua”. Maija Jelkänen arvioi Iida Aikion esikoisromaanin Muoviaurinko – Muitalus čálgama birra.
”Metsäteollisuuden edessä rähmällään oleva tiedeyhteisö rinnastuu toimintatavoiltaan niin kulttiin kuin mafiaan.” Tuomo Pirttimaa luki Teemu Kaskisen romaanin Yö ja usva.
”Jokaisena yhteiskunnallisen epävarmuuden, taantuman ja kriisin aikana syntipukin ajatus nousee uudelleen esiin.” Suomeen ja Kokkolaan muuttanut Mousa pohtii maailman tilannetta.
”Vaikka elokuvassa ei oikeastaan tapahdu juuri mitään, se pitää mainiosti otteessaan”, Kaltion kriitikko Matti A. Kemi toteaa Aleksi Salmenperän Isänpäivästä.
”Mitään uutta katsoja ei Kaijasta opi, eikä mitään uusia elokuvataiteellisia juolahduksiakaan synny.” Matti A. Kemi ei innostunut Kaija Koo -elämäkertaelokuvasta Kaunis rietas onnellinen.
Oulun kulttuuripääkaupunkivuoden aloittanut ooppera Ovllá on ”syvällinen tutkimusmatka yksilön kieli-identiteettiin ja hapertuvaan sukuperintöön”, Matti A. Kemi kirjoittaa. ”Traditionaaliseen oopperaperinteen kepeyttä ja leikkisyyttä lähestytään harvakseltaan.”
”Ateriointi palettiveitsillä ja muilla taiteilijan tarvikkeilla on vähän kömpelöä, mutta sujuu lapsilta helpommin. Kun hodarit on syöty, avataan jäätelöbaari.” Teatteri voi olla tällaistakin. Pete Huttunen vieraili Oulun teatterin Moninaisuuden näyttämöllä.
”Motiivit jäävät vaillinaisiksi, katsojalle ei tarjota tilaa ennakoida tai tajuta syitä ja yhteyksiä.” Matti A. Kemi vaikuttui Kullervon tarinan puitteista, mutta tarinan ja juonen juoksutus jätti haasteita katsojalle.
Marjatta Kaikkonen teki työvuosinaan oppimisen kehittäjänä opintomatkoja muun muassa Roomaan. Hän kirjoittaa nyt matkastaan ja antiikin kulttuurihistorian merkityksestä Kaltiolle.
