Ella-Maria Nutti: Pohjoisessa kahvi on juotu mustana. Suom. Jaana Nikula. 206 s. Johnny Kniga 2023.
Äidin ja tyttären välisistä suhteista on kirjoitettu kaunokirjallisuutta hyllymetreittäin. Ikiaikaiseen aiheeseen ja teemaan tarttuu kirjallaan myös Ruotsin Lapista ponnistava saamelaiskirjailija Ella-Maria Nutti.
Esikoiskirjailija osuu komeasti maaliin heti ensi yrittämällä. Pohjoisessa kahvi on juotu mustana ei voivottele, vaikerra tai syyttele, vaan kuvaa kauniisti ja sydämeen käyvästi sitä valtavaa ja sotkuista tunteiden vyyhtiä, joka äitien ja tytärten välillä – ehkä aina ja väistämättä – vallitsee.
Kaukana Jällivaarassa asuva äiti saapuu vierailulle Tukholmaan muuttaneen opiskelijatyttärensä luokse. Vierailun syy on karu: äiti sairastaa parantumatonta syöpää, eikä ole saanut kerrotuksi ikäviä uutisia puhelimessa.
Kertominen ei silti ole yhtään helpompaan kasvokkain. Hetki tuntuu aina olevan huono: ”Agneta ei halua pilata tytön hyvää tuulta. On parempi kertoa sitten kun tyttö on jo valmiiksi apea, tai ei ehkä apea mutta tavallisempi. Agneta päättää, että seuraavan kerran kun tytär on tavallinen, niin sitten.”
Agnetan ja Tildan yhdessäolo on kuitenkin niin jännitteistä ja tunnetilasta toiseen heilahtelevaa, että toivottua ”tavallista” ei ehdi tulla. Salaisuus paljastuu kaikkea muuta kuin hallitulla tavalla.
Kirjailija onnistuu säilyttämään kerronnan imun läpi teoksen ja lukija odottaa jännittyneenä, mihin suuntaan kuvio lopulta kellahtaa. Taustoja ja mahdollisia syitä äidin ja tyttären suhteen tilaan valotetaan sopivan säästeliäästi. Keskiössä ei ole selitysten antaminen, vaan suhteen läpivalaisu.
Napakkaan mittaan sommiteltu teos on nautittavan hallittu. Kerronnassa zoomataan vuoroin lähelle, vuoroin kauas, ja ilmaisu on läpi teoksen upean tiivistä. Tästä kiitos kuuluu tietysti myös suomentaja Jaana Nikulalle.
Äidin ja tyttären suhteesta kertovia kirjoja lukee helposti jommankumman osapuolen asemaan asettuen. Nutin teos kuitenkin houkuttelee ymmärtämään sekä äitiä että tytärtä. Molempien ajatuksista ja tunteista löytää vaivattomasti jotakin tuttua ja samaistuttavaa. Miten rasittava äiti onkaan jankuttaessaan pohjoisen kotitalon kohtalosta. Ja toisaalta taas: Miten raastavalta tuntuu tyttären etääntyminen, kovat sanat ja kasvoilla häivähtävät inhon ilmeet.
Koskettavinta teoksessa on ehkä se, miten äiti ja tytär yrittävät kaikesta painolastista huolimatta kurottua kohti toisiaan sekä toiminnan että haparoivien sanojen kautta. Suhteessa on jäljellä paljon lämpöä, jopa rakkautta, vaikka kommunikointi tuskallisen hankalaa onkin.
Teos ei onneksi missään vaiheessa sorru imeläksi tai pateettiseksi. Näin ei käy edes tarinan sovinnolliseksi kaartuvissa, vähäeleisissä loppukohtauksissa.
Yhä suurempi osa EU-maiden kansalaisista kannattaa kauppapakotteita Israelille. Sadat eurooppalaiset poliitikot ovat viime ja tänä vuonna allekirjoittaneet vaatimuksia, joissa vaaditaan unionin yhteisiä pakotteita Israelia vastaan. Kasvavasta paineesta huolimatta EU ei ole lakkauttanut kauppaa edes Israelin siirtokuntien kanssa, jotka ovat kansainvälisen oikeuden vastaisia.
Alama tästä: Hyvin tunnettu, kansainvälisestikki tunnettu, taiteilija Anders Sunna (1985) hoksasi tehhä taitenäyttelyn nimelthään Meän Meän Sápmelaš. S’oli näytilä Luulajan […]
Ajattelen: Ukrainaan sotaan lähteneet suomalaiset vapaaehtoiset, Mona Mannevuon Ihmiskone töissä (Gaudeamus 2020), sotien jälkeinen aika, jälleenrakennus ja (taas, edelleen) betonivalumuotit […]
Aika, muistot ja erilaiset nostalgian lajit ovat valtailleet mieleni sopukoita viime aikoina, vaikka yhä enemmän pitäisi yrittää keskittyä kaikenlaiseen tulevaan […]
Suomalais-ranskalainen Sofia Karinen asuu Oulussa. Hänen teoksissaan voin nähdä kuitenkin myös ranskalaista valoa. Jo nuorena piirtämisestä ja maalaamisesta innostunut Karinen […]
Reijo Valta osallistui maaliskuussa 2025 Uumajan LittFestille päätoimittajan kanssa. Ruotsin vanhimmalla ja merkittävimmällä kirjallisuusfestivaalilla oli tänäkin vuonna paljon mielenkiintoisia vieraita.
Kaltion 80-vuotiseen historiaan mahtuu monenlaista kissanhännänvetoa. Juhani Rantala pohtii, mistä kumpusi 1960-luvulla Atte Kalajoen ja Erno Paasilinnan eli Kaltion ensimmäisen ja toisen päätoimittajan välirikko.
”Nälkävuosi on muutenkin juuri sellaista taidetta, jolla persu perustelisi, että kulttuurilta pitäisi leikata loputkin rahat ja suunnata ne ampumaradoille. Lukutaitoinen persu eli sivistysporvari ehkä syyttäisi näytelmää vastuuttomaksi ja epäisänmaalliseksi.”
”Alaviitteet on suppea summaus ajastamme lyyrisesti valotettuna. Se, mikä näyttää säihkyvältä ja sankarilliselta, osoittautuu loppujen lopuksi tomuksi ja tuhkaksi.”
”Teos voisi olla raskasta luettavaa, jos Räinä ei kirjoittaisi niin kauniisti, kirkkaasti ja harkitusti. Karujakaan havaintoja, uutisia tai tutkimustietoja ei pehmennetä, mutta pienintäkään kiivailun tai julistamisen sävyä ei lipsahda mukaan.”
”Hurme ei ole tutkija – vaikka kirja tutkimukselta pitkälti vaikuttaakin – vaan lennokkaan hauska kirjailija, joka panee lukijansa päät pyörälle.”
”[Mikael] Niemi on elänyt tiiviisti kolmen kielen ja kahden kulttuurin keskellä, mikä on muokannut hänestä loistavan sekä monipuolisen kirjailijan, joka hallitsee niin runon kuin proosan lyhyenä ja pitkänä.”
”Pyreneiden niemimaan pohjoisosassa sijaitsee Baskimaan (Euskadi) suurin kaupunki Bilb(a)o. Sinne sijoittaa Ville Hytönen kesähelteisen runoelmansa.”
Luonnonsuojelurikokset ovat Suomessa melko tavallisia eikä niistä jää helposti korvessa kiinni, ellei kohdalle satu osumaan onnekas tutkimussukeltaja. Vesistöbiologi Myyri Sysivesi vie lukijan pinnan alle ja rikospaikalle.
Metsiensuojelu on joukkuelaji, jossa yksi avaintekijä on vapaaehtoinen metsäkartoittaja. Kartoitustyötä tekee pieni aktiivien joukko, johon helsinkiläinen Olli Manninen on kuulunut miltei kolmekymmentä vuotta.
Samalla, kun puolustusvoimat vankistaa turvallisuuden nimissä ”pohjolan linnaketta”, sen hankkeet muuttavat elinympäristöjä ja ekosysteemejä. Kritisoiminen on vaikeaa, sillä kukapa tahtoisi asettua kansallista turvallisuutta vastaan. Rovaniemeläinen Lotta Lautala etsi dilemmaan selvyyttä arktisen maailmanpolitiikan tutkijan Laura Junka-Aikion kanssa.
Onko ”vihreän energian” puhtauden ihannointi edelleen vallankäytön keino sulkea saamelaiset ulos päätöksenteosta yhteiskunnan marginaaliin? Kuka päättää, mikä on puhdasta ja likaista? Eleonora Alarieston essee, julkaistu yhteistyössä Metsäliikkeen kanssa.
Esitetty Lyseon 150-vuotispääjuhlassa
uudistetussa ruokalassa torstaina 17.10.2024
”Moni hyönteinen näyttää ulkoavaruuden olennolta, jos mikroskoopilla katselee. Se herättää enemmänkin hämmästystä, jopa inhoa ja halua torjua näitä olentoja. Silloin empatia jää helposti puuttumaan.” Sampsa Hannonen haastatteli eläinfilosofi Elisa Aaltolaa.
”Mielenosoittamisoikeus, kuten mikä tahansa muukin oikeus, voidaan myös menettää. Siksi sen toteutumista tulee seurata, tarkastella ja uudelleenarvioida.” Rovaniemeläinen lukiolainen Minea Kaippio kirjoittaa mielipiteenvapaudesta.
