Kajaanin kaupunginteatteri: Vanhan naisen vierailu.
Käsikirjoitus Friedrich Dürrenmatt, ohjaus Heta Haanperä, lavastus Markku Hernetkoski, puvut Riitta Raunio, valot Jukka Laukkanen, äänet Juho Lukinmaa, videot Topi Lindh, maskit Kati Seppänen, musiikki Jari Rättyä ja Juho Lukinmaa, rooleissa Perttu Hallikainen, Tarja Heinula, Janne Kinnunen, Kristina Koivumies, Salla Loper, Kimmo Penttilä, Jari Rättyä (muusikko), Mika Silvennoinen, Sampsa Timoskainen, Satu Turunen ja Juho Uusitalo sekä Mika Huttunen ja Harri Leinonen.
Ensi-ilta Teatteritalon näyttämöllä 19.9.2020.
Tiedättekö mitä? Jos kirjoittaisin englanniksi, otsikko kuuluisi, kuinka ”Medeia of Euripides meets Inspector of Gogol”, mutta en tarkoittaisi jotakin sellaista, jossa Godzilla meets King Kong, mutta ymmärtäisitte silti, mitä yritän sanoa.
Heta Haanperä on ohjannut viimeiseksi työkseen Kajaanin kaupunginteatteriin Friedrich Dürrenmattin näytelmän Vanhan naisen vierailu, jossa muinaiskreikkalainen tragedia aikuisten oikeasti törmää venäläisklassikkoon. Dürrenmatt on sijoittanut hulppean kostotarinansa pieneen ja kituvaan kaupunkiin, joka odottaa mijardöörin vierailua kuin pikkuyritys korona-avustuksia.
Tästä on yksinkertaisimmillaan kyse Kajaanissa syyskuun lopulla ensi-iltansa saaneessa klassikossa vailla vertaa: ikuisesti oikea-ajallisesta teatterikappaleesta, joka on niin vanha ja siksi aina niin uusi.
Dürrenmattin vuonna 1956 kirjoittama näytelmä on aito ja aina ajankohtainen moraliteetti. Vanha nainen – no vanha ja vanha – saapuu synnyinkaupunkiinsa, ja vetää sen väen luokalle. Saatte miljardin, jos korjaatte yli neljänkymmenen vuoden takaisen vääryyden.
Mitäpä luulette? Tarttuuko kukaan tarjoukseen, joka pelastaisi kuolevan kaupungin ja sen asukkaiden elämän?
Kuka pystyy vastustamaan moista tarjousta? Humanismin arvoihin sitoutunut lukion rehtori? Jeesuksesta saarnaava pappi? Pormestari, jolla ei ole keinoja korjata tilannetta? Kauppiaan vaimo? Lapset, joille luvataan urheiluautoja ja ranskan ja englannin opintoja? Niinpä. Pankaapa itsenne siihen asemaan.
Haanperä on kertonut, kuinka hän Kajaaniin tullessaan sanoi, että haluaa tehdä juuri tämän näytelmän. Tietenkin taiteellista teatteria tekevä Kajaani myöntyi. Nyt nähdään jotakin sellaista, mitä reilun puolen vuoden teatterisulun vahingoittaman mielen kannatti odottaa.
Näemme varsin perinteisen näytelmänäytelmän, jossa kaikki on kohdallaan ja mitassaan; ikuisen tarinan, joka panee katsojansa tiukille. Mihin Sinä olisit valmis? Mitä Sinä tekisit saadaksesi mittaamattoman läjän rahaa? Mitä yhteisösi vuoksi? Olisitko valmis vaikka sitten tappamaan?
Dürrenmattin teksti on nerokas, ja aivan oikeasti niin Euripideen kuin Gogolin tarinoista ammentava. Itse asiassa koko näytelmä yhdistää todellakin kaksi tai oikeastaan kolme klassikkoteosta tavalla, joka tekee siitä itsestään kuolemattoman.
Haanperän versio klassikosta on juuri sopivan kokoinen ja oloinen Kajaaniin. Jari Rättyän ja Juho Lukinmaan musiikki tuo sen sopivan lähelle Kajaania ja Kainuuta, mutta sen kummemmin musiikki kuin asetelmakaan eivät metelöi Kajaanilla tai Kainuulla. Tämä kaikki tapahtuu vain ja ainoastaan mielissämme. Mihin olemme valmiita? Pyhittääkö tarkoitus lopultakin keinot?
Vanhan naisen vierailu on kokonaisen ensemblen yhteisen työn tulos. Kun Dürrenmatt kirjoittaa esitysohjeissaan, ettei ilkeää näytelmää saa esittää ilkeästi vaan inhimillisesti, surullisesti ja huumoria viljellen, Haanperä tekee juuri niin.
Näytelmä on todellakin hilpeä ja samaan aikaan niin surullinen. Se ei ole liian vakava, mutta jättää katsojan mieleen paljon kysymyksiä. Miksi pappi on valmis surmaamaan? Miksei edes perhe tee mitään puolustaakseen miljardiin vaihdettavaa isäukkoa? Miksi ehdottomasti väärin nuoruudessaan toiminut mies (Janne Kinnunen) on valmis uhrautumaan yhteisönsä onnen puolesta? Mitä järkeä siinä muka on? No, saman verran kuin Sillanpään marssilaulussa, jossa mullasta maan isät katsovat kuolemaan marssivia poikiaan.
Vanhan naisen vierailu on erinomaisten näyttelijöiden juhlaa. Tarja Heinulan kostoa himoava Claire Zachanassian joutuu itsekin miettimään, mitä tekee. Lukion rehtorin (Satu Turunen) on pakko mitata humanisminsa syvyyttä. Lääkärikin (Kimmo Penttilä) joutuu pohtimaan, kenen elämät ovat tärkeitä ja kenen eivät. Kirkkoherran (Sampsa Timoskainen) vastauksenhan me tiedämme, sillä hänen maailmassaan itsensä uhraaminen on paras uhri kaikista. Ja siinä on se kolmas klassikko, jonka Dürrenmatt tarinaansa kietoo.
Sitä en tiedä, kuka keksi näyttämöllä nähtävät junat, mutta juuri tällaista leikkivää otetta teatteriin kaipaan. Topi Lindhin videot ovat upeita ja Markku Hernetkosken lavastus elokuvista ja tv-sarjoista tutuista autoista tai junista ulosastuvine jalkoineen maailmanmittaisen kliseen loistava toisto-oivallus. Ja kun sankaritar pitää pukea, Riitta Raunion kuplamuovihääpuku on keksintö vailla vertaa!
Olen aina ihastellut Haanperän kykyä miettiä ja visualisoida näyttämökuvansa, mutta tässä viimeisessä Kajaanin-ohjauksessaan hän osoittaa tuntevansa välineensä paremmin kuin kukaan.
Kiitos Heta ja kiitos koko porukka! Tällaista teatterin pitää olla. Haastavaa. Hauskaa. Traagista. Vaikeitakin asioita kepeällä otteella käsittelevää. Kepeys on lopultakin raskasta ja vaativaa, niin kuin elämä vain voi olla.
Tähteytys on tarpeetonta. Tämä on täydellistä teatteria.
”Työväenluokkaista kulttuuria tehdään omista lähtökohdista tietoisena ja ylpeänä eikä surkutella, että voivoi kun en ole syntynyt rikkaaseen perheeseen.” Anu Kolmonen haluaa kaapata keskustelun työläiskulttuurista takaisin työläisille.
Mikko Myllylahden Cannesissakin palkittu lokakuun ensi-iltaelokuva on Kaltion kriitikko Matti A. Kemin mukaan ”ilahduttava kaato”. Ensi-iltansa leffa saa teattereissa 7.10.2022.
Ajankohtaista Kompassina Victor Klempererin päiväkirjat Verkkoartikkeli
Esseesarjan kolmanessa osassa Jenny Kangasvuo pohtii demokratiaa, joka saattaa nostaa vallankahvaan myös Saksan kansallissosialistien kaltaisen puolueen.
Jenny Kangasvuon essee aloittaa sarjan, jonka teemat nousevat Victor Klempererin päiväkirjamerkinnöistä vuosilta 1933–1945.
75-vuotisjuhlaseminaari ”Taiteen ja kulttuurin rooli koulutuksessa ja tutkimuksessa” on katsottavissa Oulun ammattikorkeakoulun youtube-kanavalla osoitteessa https://www.youtube.com/watch?v=jbpnxvfWOqM. Seminaari striimattiin torstaina 29.10.2020 klo 13–16.
Oulujokivarressa sijaitsevalla Saarelan maatilalla oli isäntä, jonka voimista liikkui villejä huhuja. Kyseessä oli painin olympiavoitolla nimensä historiaan kirjoittanut Yrjö Saarela, […]
Väestön eliniänodotteen kasvaessa yksi ”vanhuuden” kategoria, 65+, ei enää riitä. Kuusikymppiset, kahdeksankymppiset ja satavuotiaat ovat ryhminä saatikka yksilöinä liian erilaisia, Jenny Kangasvuo kirjoittaa.
Andrei Alén ohjasi uuden version Spede-klassikko Hirttämättömistä. Aapo Kukko ei syttynyt 24.5.2023 teattereihin saapuvasta hiekkakuoppawesternist
”Anna joen virrata -elokuvan katsomiskokemus on kipeä, sillä katharsista ei tule. Saamelaisten maaoikeuksia rikotaan häikäilemättä edelleen.” Jenny Kangasvuo arvioi 5.5. elokuvateattereihin saapuvan Ole Giæverin ohjauksen.
Huhtikuun Kaltion kansitaiteilija on iiläinen kuvanveistäjä Sanna Koivisto, jonka retrospektiivinen näyttely Kohtaamisia on esillä Kemin taidemuseossa. Teos ”Myytävänä” (2009) on […]
Rauhasta ja konfliktien rauhanomaisista ratkaisuista puhuminen tuntuu vain vaikeutuvan, vaikka Suomi on vihdoin virallistettu Pohjois-Atlantin liiton jäseneksi. Jo yli neljäsataa […]
Kaltion uutena kolumnistina aloittaa Pohjoisen oopperakomppanian taiteellinen johtaja Jenni Kinnunen, joka musikaalisten projektien ohessa yrittää hoitaa perintömetsää. Haluaisin käyttää mooottorisahaa, […]
Ukrainan sota on yksi esimerkki ihmisen tuhovoimasta ja vimmasta tuhota kaikki. Sodan synnyttämässä katastrofaalisessa tilanteessa yhä useammat ihmiset, organisaatiot ja […]
Kreikan nykyrunouden antologia Aurinkokellon runot ”ovat elämänläheisiä, kriittisiä ja silti harmonisia tulkintoja ihmisistä, olosuhteista ja kaikesta elämän konkretiasta”, Risto Kormilainen ilahtuu kritiikissään.
”Jälkiviisastelua on ihmeen vähän, omia ja etenkin ministeriön virheitäkin myönnetään jälkikäteen auliisti”, Matti A. Kemi huomioi opetusminsteriön kansliapäällikkö Jaakko Nummisen kaksiosaisesta muistelmateoksesta Sivistys-Suomen synty.
”[Johanna] Hulkko piirtää pienten yksityiskohtien avulla tarkkaa ajankuvaa”, sanoo Marjo Jääskä 1970-luvulle Oulun Raksilaan sijoittuvasta romaanista Onnenpäiviä.
”Sallamaan novellien keskiössä on yksilö, yksilön elämä ja mitätöntä ihmiselämää vasten maailman politiikan suuri murros.” Matti A. Kemi arvioi novellikokoelman Elvira Madiganin viimeinen köysi.
”[Keijo] Nevarannan lyriikka on vahvaa kaikessa pienimuotoisuudessaan ja akvarellimaisuudessaan”, kirjoittaa Risto Kormilainen uudelleen julkaistusta kokoelmasta Lintujen silmissä kivien kylmyys.
