Yksi ihanimpia kevään merkkejä on Euroviisuhuuman yltyminen.
Vaikka taiteessa kilpaileminen on järjetöntä, on hauska bongailla maidensa portinvartijoiden läpi päässeitä erikoisesityksiä, ihastella koneiston läpi aina silloin tällöin jotenkin putkahtavia aidosti hyviä teoksia; on hauska lukea vakavia analyyseja lopulta näin huolettomasta asiasta ja toisaalta yrittää elää mukana siinä arassa toiveikkuudessa, että eteläsuomalainen artisti voisi kerrankin voittaa.
On kutkuttavaa seurata Ruotsin Euroviisukarsintoja Melodifestivalenia ja huomata aidosti jännäävänsä jonkun sinänsä tyhjänpäiväisen musiikkiesityksen puolesta vain siksi, koska kanssakilpailijat ovat vielä tyhjänpäiväisempiä.
Olisi epäilemättä vielä ihanampaa, jos Suomenkin euroviisukarsinnat olisivat mielenkiintoista katseltavaa. Valitettavasti monessa asiassa mahtava Yleisradiomme ei hyvää karsintaa ole onnistunut rakentamaan – joskin on annettava tunnustus niille upeille suurta oman todellisuuden rakentamisen kykyä osoittaville lausunnoille, joilla karseimmatkin tappiot selitellään onnistumisiksi.
Voikin kysyä, mitä Euroviisuissa pitäisi tapahtua, että tuottajat suostuisivat myöntämään epäonnistumisen. Riittäisikö edes sukurutsa tai silmitön väkivalta?
Ymmärrän kuitenkin tuottajien epämiellyttävän aseman. Kukapa ei olisi elämässään kokenut sitä loputtomalta tuntuvaa söhläämisen kierrettä, mihin yksi sinänsä harmiton sössiminen saattaa johtaa? Kun ihminen saa tietynlaisen mokaamisen meiningin päälle, korjausliikkeetkin muuttuvat liian rajuiksi synnyttäen vain lisää ongelmia.
YLEn riuhtominen Uuden Musiikin Kilpailun kanssa on ollut totisesti murheellista katsottavaa. Tietty ongelmien olemassaolo on epäilemättä aavistettu, kun uudistusten spiraaliin on päädytty, mutta korjaukset ovat vaikuttaneet järjettömiltä ja mielivaltaisilta. Ymmärsiköhän kukaan niitä UMK:n sekavia alati muuttuvia sääntöjä?
Tie loisteliaisiin voittoihin käy vielä loisteliaampien epäonnistumisien kautta!
Paljon puhuvan huipennuksen tämä sääntöjen muuttuminen sai viime vuonna, kun YLE muutti ne kesken kisan. Tämähän on hyvin inhimillistä: itsellänikin oli lapsena huvituksena keksiä korttipelejä ja vanhempiani vastaan pelatessa muuttaa sääntöjä kesken kaiken; mutta luovuin tavasta jo kauan ennen aikuisikää enkä missään nimessä voisi kuvitella tekeväni näin, jos olisin jossain oikeissa töissä.
YLEn tuottajatpa tekivät. Kun Elvis ry:stä kritisoitiin menettelyä, tuottajaporras vastasi henkilöön menevällä vittuilulla höystetyillä valheellisilla väitteillä. Suomalainen asemansa lujittanut pikkupomo ei voine tunnustaa epäonnistumista tai vastaanottaa kritiikkiä. Olemassaolonsa hän oikeuttaa uudistuksilla.
Nyt Suomea rohkeasti edustavan Daruden valintaa perusteltiin sillä, että suosittuja artisteja ei saada suostuteltua mukaan, koska luullaan Euroviisujen ja varsinkin siellä epäonnistumisen olevan tuhoisaa viihdetaiteilijan uralle. Näitä väitteitä vastaan paras todiste on upea laulajamme Viktor Klimenko, joka kävi täräyttämässä upealla kappaleellaan ”Aurinko laskee länteen” Suomelle nolla pistettä. Mutta Klimenkoa tämä tappio ei hidastanut, vaan hänen uransa loisteliaimmat vaiheet villinä ja romanttisena kasakkana olivat vasta edessä päin.
Kojon uran laskusuhdanne oli alkanut jo ennen pommiin nukkumista, eivätkä ”Huilumiehen” kuusi pistettä Loiriakaan paljoa hidastaneet. Ehkäpä pelkäämme vain epäonnistumista ja keksimme järjettömiä järkeilyjä fiilistelyjemme verukkeiksi? Loirin ja Klimenkon urat olkoot meille esimerkkeinä siitä, että monesti tie loisteliaisiin voittoihin käy vielä loisteliaampien epäonnistumisien kautta – ja on suorastaan onnistumisen mitätöintiä väittää suomalaiseen euroviisutuottajatyyliin epäonnistumista onnistumiseksi.
Voi myös olla, että suuret suomalaiset artistit karttavat euroviisuja viisaammin ja salaisemmin perustein. Musiikkibisnes maassamme perustuu nykyisin pikemminkin tunnettavuuteen TV:stä kuin musiikilliseen laatuun ja sisältöön. Monopolisoitunut kaverikapitalismi ei palkitse laatua, joten siihen ei ole tarpeen satsatakaan.
Voi olla, että italialainen euroviisufani, joka ei olisi seurannut suomalaista Vain elämää -sarjaa, ei aivan ymmärtäisi Cheekin suuruutta jos altistuisi Euroviisuissa tämän taiteelle. Vältetään monia kiusallisia hetkinä kun pidämme suomalaiset huippuartistit vain kansakuntamme omana salaisuutena.
Emeritusprofessori ja entinen Kaltion päätoimittaja Veli-Pekka Lehtola pohtii saamelaisteemojen käsittelyäKaltiossa lehden sotienjälkeisen historian, vuoden 1966 saamelaisjulkaisun ja itse toimittamiensa teemanumerojen (1982 ja 1996) pohjalta.
Yhä suurempi osa EU-maiden kansalaisista kannattaa kauppapakotteita Israelille. Sadat eurooppalaiset poliitikot ovat viime ja tänä vuonna allekirjoittaneet vaatimuksia, joissa vaaditaan unionin yhteisiä pakotteita Israelia vastaan. Kasvavasta paineesta huolimatta EU ei ole lakkauttanut kauppaa edes Israelin siirtokuntien kanssa, jotka ovat kansainvälisen oikeuden vastaisia.
Sápmelaš DJ:ide čuhcet ovdagáttut, mat buktet ovdan klubbakultuvrra čuolmmaid Sevdnjes latnja, seinniin, gáhtus ja muođuin šealgájit arvedávggi ivnnit. Lossa basso […]
Marja Helander lea okta beakkáneamos Sámi dáiddáriin sihke Suomas ja riikkaidgaskasaččat. Dán čavčča su filmmat leat mielde Muu ry galleriija joavkočájáhusas Čázevuložat […]
Sämikirjálâšvuođâst lii lamaš mielâkiddiivâš ihe, ko illá lii kiergânâm luuhâđ oovdeb kirje, ko čuávuvâš lii jo almostum. Tot lii uáli […]
Lyhyen urani aikana useat erilaiset valtaväestöön kuuluvat kulttuuritoimijat ovat pyytäneet minua yhteistyöhön siten, että olen voinut päätellä kiinnostuksen heränneen keskinkertaisen […]
”Koska vähemmistökielen kirjoitustaito on edelleen harvassa, olen ottanut enemmän vastuuta lehtikirjoitusten tuottamisesta ja niiden kielenhuollosta.” Marja-Liisa Olthuis on yliopistonlehtori ja kirjailija, mutta myös inarinsaamenkielisen Anarâš aavis -lehden toimittaja.
Sigga-Marja Magga pohti duodjin radikaalisuutta talvella 2024 Jouni S. Laitin näyttelyn avajaispuheessaan: ”Laiti pilaa yhteiskuntakritiikissään kauniin esineen”.
”Suomi ja Norja eivät ole kunnioittaneet Tenon tilanteessa saamelaisten itsemääräämisoikeutta, joka todetaan vuonna 2007 hyväksytyssä YK:n Alkuperäiskansojen oikeuksia käsittelevässä julistuksessa.” Saima Visti keskusteli Tenon lohitilanteesta Áslat Holmbergin kanssa.
”Karnevalistisen ja riehakkaan monologitulvan alle kätkeytyy havaintoja ympäröivästä sekä manifestoivaa ja voimaannuttavaa energiaa”, toteaa Matti A. Kemi Badwoman-ryhmän esityksestä Mopo – uusi kevät.
”En ole edelleenkään varma, mikä oli esityksen sanoma. Mitä opimme hullusta taistelutahdosta?” Eppu Meriö arvioi Puolangan Pessimistien kesän 2025 näytelmän Karvanoppamusikaali.
Toista kertaa syyskuussa 2025 järjestetty Pyhä Sana -festivaali esittelee sanataidetta ja musiikkia sekä keskustelee yhteiskunnallisista teemoista. Pentti Järvelin tutustui tapahtuman antiin.
”Websterin dokumentti ei luo sankaritarinoita, ei osoita syyttävää sormea. Ei saarnaa, ei tyrkytä.” Matti A. Kemi katseli Palavan maan.
”On olemassa vaihtoehtoisia tekemisen muotoja – on olemassa tila, jossa voin väittää katsojalle, että minä olen kuvassa metsästyksen haltijan turvaamana. […]
Saamelainen taide on yksi Kaltion 80-vuotisjuhlavuoden teemoista. Tässä numerossa esitellään laajasti 2020-luvun saamelaisia taiteita ja taiteilijoita, jotka toimivat pohjoiskalotin alueella […]
”Lauri-Matti Parppein esikoiselokuvassa törmäytetään klassisen musiikin jäykät säännöt ja avarat konserttisalit kokeellisen musiikin mielikuvituksellisuuteen, jota toteutetaan autotalleissa ja pienissä baareissa.” Jenny Kangasvuon arvioima Jossain on valo joka ei sammu saa juuri ensi-iltansa.
Vaikka sitä markkinoidaan Nauvoon sijoittuvana juhannusaiheisena draamana, jossa ”pilkahtelee huumori”, Elämä on juhla on pikemminkin tragediaa, josta on hankaluuksia löytää minkäänlaisia huumorin pilkahduksia. Matti A. Kemi arvioi leffan.
Katariina Lillqvist has been directing her new animation at Liminka Art School, where her script was also turned into a graphic novel in 2024. Lölä Vlasenko talked to Lillqvist and artist–teacher Tessa Astre about Roma history and creating art.
Lölä Florina Vlasenko sat down with four people of different backrounds to discuss Oulu Theatre’s play Perillä – Destination – الوصول إلى. The article is published in Finnish in print version of Kaltio.
Ján Skaličan stayed in Mustarinda artist residency in March 2025. He ruminates how the experience affected his state of mind. The Finnish translation tof the column is published in the printed Kaltio.
