Onnittele 80-vuotiasta Kaltiota lahjoittamalla!
Kaltio ry on käynnistänyt pienkeräyksen 80-vuotisjuhlatilaisuuksien rahoittamiseksi. Keräyslupanumero on RA/2025/181 ja keräystili FI25 5741 4020 1806 54. Lue jutusta lisää keräyksestä.
Parasta, mitä Rosa Liksom on koskaan kirjoittanut
Rosa Liksom: Väylä. 267 s. Like 2021.
Olen lukenut varmaankin kaikki Rosa Liksomin kirjoittamat kirjat. Kun Hytti nro 6 kymmenen vuotta sitten ilmestyi, veikkasin sille Finlandia-palkintoa, ja senhän Liksom tuolloin romaanistaan sai. Kun yhden yön romaani Everstinna ilmestyi neljä vuotta sitten, kirjoitin arviossani, että tuossa tarinassa on kaikki.
Nyt, kun luin Liksomin uusimman, Finlandia-ehdokkaaksikin yltäneen Väylän, olen valmis sanomaan, että se on parasta, mitä Rosa Liksom on koskaan kirjoittanut. Ja se on niin paljon sanottu, että sitä pitää ehdottomasti perustella.
Väylä kertoo neljätoistavuotiaan tytön evakkovuodesta, kun hänen ja perheen lehmien piti lähteä Lapin sotaa pakoon. Suoja, näin ajateltiin, löytyisi Väylän länsirannalta, mutta sinne on ensin päästävä. Sotilaista on selvittävä ja lehmät pitää saada houkutelluksi niiden mielestä pelottavan kiikkerälle lautalle, jotta pako onnistuu.
Siinä sivussa tyttö käy läpi elämäänsä, vaikeaa suhdetta outoon äitiinsä, isäänsä, sodassa kaatuneisiin veljiinsä ja Setään, joka opetti tytölle kaikkea ihmeellistä maailmankaikkeuden saloista. Kun kaiken lisäksi vuosi on tuon ikäisen tytön elämässä pitkän pitkä aika, mukaan tulevat myös naiseksi muuttumisen mukanaan tuomat ilot ja riemut ja tulevaisuuden pelot.
Liksom kirjoittaa Peräpohjolan murteella, jota joku kutsuu varmaan myös meänkieleksi. Kun en ole tuon murteen tai kielen erikoistuntija, en tiedä, miten tarkasti Liksom sitä käyttää, mutta tässä tarinassa valittu kieli toimii kyllä aivan mahdottoman hyvin. Ei Tornionjokivarren korvessa kasvanut lapsi muulla kielellä olisi edes osannut ajatella.
Väylä, jos mikä, on varsinainen kirjallinen roadtrip. Kirjan takakanteen piirretty kartta auttaa lukijaa ymmärtämään, millaisen lenkin tyttö tekee ensin viedessään karjansa turvaan pohjoiseen, mihin hänelle ja lehmille on osoitettu paikka, ja sitten lähtiessään etsimään raskaana olevaa äitiään jostakin vähän etelämpää.
Tyttö näkee ja kuulee kaikenlaista. Monesti hän on hengenvaarassa ihan vain luonnonolojen takia tai yksikertaisesti siksi, etteivät hänen voimansa tahdo riittää. Korven korppikin erehtyy kertaalleen luulemaan tyttöä kuolleeksi ja tulee nokkimaan tämän silmää.
Kuin huomaamatta Liksom paukuttaa meille faktoja ja lukuja sotaa Ruotsiin paenneiden elämästä. Ruotsi ei ottanut sodan aikana vastaan vain muutamia satoja suomalaisia vaan kymmeniätuhansia, ja pakolaisia tuli myös Norjasta, Tanskasta ja Virosta. Samaan aikaan Ruotsi teki kuitenkin rahaa myymällä rautamalmia Saksaan.
Pakolaiset pelastettiin suklaajuoman ja makkaravoileipien maahan, mutta toisaalta olot karanteenileireillä olivat kamalat. Ruotsalaiset eivät olisi asuttaneet niihin edes eläimiään. Kun karanteenissa olevat eivät saaneet tehdä töitä, ongelmat kiristyivät. Lapsia kuoli kuin kärpäsiä.
Joku voisi ajatella, että Väylä on Tommi Kinnusen vuoden takaisen Ei kertonut katuvansa -romaanin sukulaisteos, mutta ei se ole.
Lukiessani Väylää sekä kirjan päähenkilön maailmankaikkeutta ja sen rakennetta ihmetteleviä ajatuksia mieleeni nousi aivan toinen kirja: Finlandian joku vuosi sitten voittaneen Olli Jalosen Taivaanpallo. Kun Taivaanpallon nuorta päähenkilöä opastaa maailmankuulu ja oikeastikin vaikuttanut ja komeetalle nimensä antanut tähtitieteilijä Edmund Halley, Väylän sankarin opas on kaukoputken omistanut Setä, isän veli, joka kirjoitetaan kirjassa aina isolla kirjaimella.
Ja paljonhan Setä tytölle opettaa, mutta yhdessä asiassa kirjailija Liksom erehtyy pahan kerran. Kukaan ei vielä vuonna 1944 tiennyt, miten dinosaurukset hävisivät maailmasta, sillä Jukatanin niemimaalle iskeytyneen valtavan asteroidin tappava vaikutus ymmärrettiin vasta vuonna 1991. Joka tapauksessa niin Jalonen kuin Liksomkin kuvaavat erittäin sattuvasti sitä kehitystä, minkä oikea tieto pienen ihmisen mielessä saa aikaan.
Voin vain ihmetellä sitä, miten upeasti Liksom kuvaa sankarinsa suhdetta pelastettaviin lehmiin. Tämän kirjan lehmät eivät ole aivottomia märehtijöitä vaan eläviä luontokappaleita, joista niiden hoitajan on pidettävä parasta mahdollista huolta mutta jotka vastaavasti osoittavat hoitajalleen kiintymystä, jollaiseen läheskään kaikki ihmiset eivät pysty.
Entäs sitten tytön kasvaminen naiseksi, vaikkakin paljolti oman äitinsä negaation kautta? Kun kerran luonto ajaa tikanpojan puuhun, niin miksei sitten naista ja miestä toistensa syliin?
Kerrankin tiiviin ja lavertelemattoman kirjan lopusta käy ilmi, että Liksom on kuunnellut tarkalla korvalla tuon ajan kokeneita ihmisiä. Ei siis mitenkään merkillistä, että romaanin tapahtumat koskettavat niin syvältä. Suru on aitoa surua, ilo puhdasta iloa, ja ystävyys parasta, mitä ihminen voi osakseen saada.
Väylän loppu on ihastuttavan koskettavasti avoin. Jos Liksom joskus jatkaa tarinaansa, lähden varmasti mukaan.
Metsä elonkirjon takaajana ja luonnonsuojelutyön näyttämönä
”Havumetsän lapsien voima on elokuvan kyvyssä käsitellä valtavaa aihevyyhtiä laajalle yleisölle lähestyttävällä tavalla.” Virpi Suutarin viimeisimmän dokumentin arvioi Kaltiolle Mia Hannula.
Metsäsuhteemme dokumentoijat ja ennallistajat
”Ritva Kovalainen ja Sanni Seppo eivät jätä katsojaa sen harhakuvan valtaan, että maamme olisi täynnä luonnontilaista ja luonnonkaunista metsää.” Kajaanin taidemuseossa 10.12.2023 saakka esillä olevan Pohjoistuulen metsä -näyttelyn arvioi Niina Kestilä.
Perämeren Berliini 2025
Horizont-hanke herättelee henkiin purkutaloja sekä pandemiavuosien rajasulkujen hiljentämää Tornion ja Haaparannan kaksoiskaupunkisuhdetta. Saima Visti tutustui yhteisötaiteelliseen näyttelyyn.
Työväenkulttuurin takaisinvallankaappaus
”Työväenluokkaista kulttuuria tehdään omista lähtökohdista tietoisena ja ylpeänä eikä surkutella, että voivoi kun en ole syntynyt rikkaaseen perheeseen.” Anu Kolmonen haluaa kaapata keskustelun työläiskulttuurista takaisin työläisille.
Palsta suomalaisen elokuvataiteen avohakkuuksi
Mikko Myllylahden Cannesissakin palkittu lokakuun ensi-iltaelokuva on Kaltion kriitikko Matti A. Kemin mukaan ”ilahduttava kaato”. Ensi-iltansa leffa saa teattereissa 7.10.2022.
Demokratian yksinkertaistamisesta
Esseesarjan kolmanessa osassa Jenny Kangasvuo pohtii demokratiaa, joka saattaa nostaa vallankahvaan myös Saksan kansallissosialistien kaltaisen puolueen.
Tavallinen saksalainen professori
Jenny Kangasvuon essee aloittaa sarjan, jonka teemat nousevat Victor Klempererin päiväkirjamerkinnöistä vuosilta 1933–1945.
Kaltion 75-vuotisjuhlaseminaari katsottavissa netissä
75-vuotisjuhlaseminaari ”Taiteen ja kulttuurin rooli koulutuksessa ja tutkimuksessa” on katsottavissa Oulun ammattikorkeakoulun youtube-kanavalla osoitteessa https://www.youtube.com/watch?v=jbpnxvfWOqM. Seminaari striimattiin torstaina 29.10.2020 klo 13–16.
Saarela – Voimailua ja taidetta Oulujoen varrella
Oulujokivarressa sijaitsevalla Saarelan maatilalla oli isäntä, jonka voimista liikkui villejä huhuja. Kyseessä oli painin olympiavoitolla nimensä historiaan kirjoittanut Yrjö Saarela, […]
Vanhuuden malleja eri ikäluokille
Väestön eliniänodotteen kasvaessa yksi ”vanhuuden” kategoria, 65+, ei enää riitä. Kuusikymppiset, kahdeksankymppiset ja satavuotiaat ovat ryhminä saatikka yksilöinä liian erilaisia, Jenny Kangasvuo kirjoittaa.
Sielujen läpi ujeltavia kertomuksia luopumisesta
”Elokuva on kokonaisuutena immersiivinen. Sen sisäismaailmaan uppoutuu vaivatta. Pöystin roolihahmo tivaa: ’Vakoiletko sinä, nainen, uniani?!'” Matti A. Kemi katseli Pirjo Honkasalon viimeisimmän fiktioelokuvan.
Vetoomusten allekirjoittelu ei riitä
Apartheid-valtioita on ennen Israeliakin pysäytetty boikottien avulla.
Via Karelia ja Österbottenin siutti Kotia
”Oli varhmaan tarkotus ette sain vastaani haasteita. Mie tarkotan ette, jos kirjailija lähtee stipentireissule, niin onnea oon se, ette jotaki tapahtuu. Mutta tällä kertaa tapahtumia oli aika monta.”
Vain väsymyksestä johtuvaa
”Etsiessäni talon vanhoja piirustuksia löysin senkin sisuksista hyvin pehmeän paperin. Vai pitäisikö sanoa sittenkin dokumentin: laidoista raskaasti hiutunut todistus sijoitti tilamme rekisteriin. Kaikki oli käsinkirjoitettu, ja voi miten kauniisti!”
Jenni Kinnusen kolumni.
Pääskyparvi taivaan räystään alla
”Kesällä Kuttura täyttyy elämästä, kun kylässä syntyneet palaavat jälkeläisineen tutuille laitumille. Tulemme pääskysten lailla, löydämme armaat asuinsijat, rakkaat rannat. Otamme vastaan, mitä kotikylän kesä tarjoaa.”
Pullotettuna päihdyttävä varoitusfilmi alkoholin ongelmista
”Tämän vuoden parhaimmistoa viihdeosastolla”, toteaa Matti A. Kemi 28.3.2025 ensi-iltansa saaneesta, Teemu Nikin ohjamaamasta elokuvasta 100 litraa sahtia.
Kylässä kylästä kylään
Mustarinda-palstalla juhlanumerossa 1–2/2025 Mustarinda-seuran Miina Kaartinen ja Sanna Ritvanen haastattelevat Red Hookin Pioneer Works -kulttuurikeskuksen julkaisutoiminnan johtajaa.
TaideTurvapaikka: safe(r) space for (inevitable) peace
Lölä Florina Vlasenko writes about TaideTurvapaikka, a community art project started at Oulu refugee center in 2023. The article is published in Finnish translation in the printed Kaltio 1–2/2025.
Jah(app)! Digihunteerinkia
Meänkielen kirjeenvaihtajamme Linnea Huhta pohtii tällä kertaa olemassaoloaan digitaalisessa maailmanpiirissä.
Thangka välittää viisautta, myötätuntoa ja voimaa
Vuoden 2025 helmikuun viikonloppuina Oulussa oli mahdollista tutustua thangkoihin Galleria 33:n tiloissa. Thangkat ovat keskeinen osa Tiibetin kulttuuria sekä tiibetinbuddhalaista harjoitusta.
Pamelalla Senegaliin
”Omakustanne on hykerryttävä ja sisällöltään yllättävän valistava teos matkailusta, eurooppalaisuudesta sekä senegalilaisen kulttuurista.”
Vahvan inhimillinen kuva Lönnrotista
”Tällaisen elämäkerran aika jo totisesti oli”, toteaa Risto Kormilainen emeritaprofessori Irma Sulkusen teoksesta Elias Lönnrot ja hänen pitkä varjonsa.
Mestari ja oppipoika
”Kirjansa alaviitteissä Seppälä valottaa usein kiinnostavia näkökulmia.” Juhani Rantala luki Juha Seppälän teoksen Paavo Rintalan kirjallisuuden lukemisesta.
Hakkuilla tavataan: tiedolla ja tarinoin tuhoa vastaan
Aktivistinen Metsäliike ja kulttuurilehti Kaltio kohtaavat toisensa yhteistyönumeron sivuilla, kiitos päätoimittaja-Paavolle tästä tilaisuudesta! Metsäliike on kansanliike, jonka tavoite on saada […]
Kepeitä piipahduksia viktoriaaniselle kosioreissulle
”Huolitellun tekstin lomassa näennäisesti ei tapahdu muuta kuin sulhasen valinta, mutta rivakasti etenevät käänteet tarjoavat lukijalleen kurkistuksen 1800-luvun ajatuskuvioihin ja maisemiin.” Matti A. Kemi luki Satu Tähtisen romaanisarjan kaksi ensimmäistä.
Sanojen äiti on kaasu
”Yhtä paljon kun piereskely on ollut osa ihmisyyttä, myös piereskelyyn liittyvä kirjoittaminen on kuulunut monien sanankäyttäjien repertuaariin.” Aapo Kukko luki Nastamuumion julkaiseman historiallisen suolikaasukirjoituskoosteen.
Mullistusta odotellessa
Ensimmäinen meänkielellä totetutettu pitkä fiktioelokuva Valitut saa Suomen ensi-iltansa 21.3.2025. ”Aihevalinta on oiva, vaikka kerronta voisi olla napakampi”, kriitikkomme Matti A. Kemi toteaa.
Varjoja koulukodissa
Visa Koiso-Kanttilan toisen pitkän näytelmäelokuvan Uhma ensi-ilta on suomalaisen kulttuurin päivänä 28.2.2025. ”Eräänlainen klassikkoelokuva siitä tulee aihevalintansa ja lokaationsa takia”, Matti A. Kemi kirjoittaa.