Korjaamontien treenikset purku-uhan alla
Välivainiolle on keskittynyt omaehtoisen kulttuurin tiloja. Niistä tunnetumpi, Tilaa kulttuurille ry:n ylläpitämä Tukikohta elää ja voi hyvin, mutta toinen on lopetusuhan alla.
Työ on ikävää
SF Studios: The Happy Worker – or How Work Was Sabotaged. 80 min. Ensi-ilta 6.5.2022. S.
Ohjaus John Webster, käsikirjoitus Eveliina Kantola & John Webster, kuvaus Jarkko T. Laine & Sun Ryung Kim.
John Websterin dokumentissa The Happy Worker – or How Work Was Sabotaged (2022) kuvataan nykytyöelämän sietämättömyyttä yksilö- ja maailmanlaajuisella tasolla. Kantavana ajatuksena on, että työelämä on kehittynyt niin kurjaksi, että sitä toivoisi lähinnä viholliselleen – jos vain heräisi näkemään, millaiseksi työarki on muuttunut.
Visuaalisesti dokumentissa hyödynnetään kuvapankkikuvien tunnelmaa: tyylikkäitä toimistoasuja ja ratkiriemukasta työntekoa moderneissa työympäristöissä, jotka saavat kysymään, miksei itse pysty heittäytymään tuohon sykkeeseen. Katsojaa kuljetetaan eri puolille maailmaa ja yleisvaikutelmaksi muodostuu globaali, ei mihinkään paikantuva, kaikkien jakama työarkitodellisuus. Olemme mukana hullunmyllyssä, jota ei johda kukaan.
Dokumentti lähtee kuorimaan tekopirteyden pintakerroksia ja paljastaa, että kaikki valehtelevat toisilleen ja kuvittelevat olevansa ainoita, jotka kokevat tyytymättömyyttä, uupumusta ja motivaation puutetta työssään. Valoisien, edistysajattelua huokuvien toimistotilojen vastapainoksi kuvataan ankeita ja ahdistavia kubiikkeleja, harmautta, keinovaloja ja kirjahyllyä imitoivaa tapettia, joka symboloi yrityselämän menestyspuheen pinnan takaista onttoutta.
Kuvapankkikuvien hymyt ovat fasadeja, joiden takaa paljastuu oikeita ihmisiä. Esiin nostetaan työarkeaan jakavia omien alojensa asiantuntijoita, joita jakaa loppuun palamisen kokemus. Elämäntarinoita ja burnout-kertomuksia yhdistävät paineenalainen työskentely ja pettymykset, minuuden etsintä ja sen uudelleenrakentuminen. Dokumentin kuvauskohteet kertovat kokemuksistaan työssä, jossa jokainen työntekijä on korvattavissa, uuden työtehtävän olisi pitänyt olla valmis jo eilen, pikajuoksuprintin nopeudelle suunniteltua työtä suoritetaan loppumattomana maratonina, uudistukset eivät useinkaan johda parannuksiin ja johtamisen laatu on surkea.
Läpi dokumentin tunnelma pysyy hirtehisenä, mutta haastateltujen kasvot paljastavat arjessa etäännytetyt ja peitellyt tunteet: surun, kiukun ja nieleskellyt kyyneleet. Ihmisten samaan aikaan läsnä olevat ammattiroolit ja -identiteetit keventävät kokonaisvaikutelmaa. Puheesta muodostuu menestymisen ja kapitalismin kritiikkiä, mutta järjestelmän sisältäpäin ja yksilön kokemuksen tasolla. Tutkijahaastattelut tuovat mukaan makrotason analyysin: mistä jaetussa onnettomuuden kokemuksessa on kyse, mistä se juontaa juurensa ja mitä sille voisi ehkä tehdä.
Dokumentti kehystetään toisen maailmansodan aikaisella sabotaasisuunnitelmalla, joka oli tarkoitettu vihollisille. Elokuvassa esitetään tulkinta, että työelämä on degeneroitunut sabotaasisuunnitelman kaltaiseksi, sietämättömäksi. Jää hieman epäselväksi, miksi sabotaasisuunnitelmasta tulisi olla niin vaikuttunut, että sabotaasi on otettu mukaan jopa dokumentin nimeen.
The Happy Worker valottaa myös historiallista kehitystä, mutta tämä valotus jää pistemäiseksi; toki kehityskulun merkitys onkin kokonaisuudessa toisarvoinen. Suomalaisesta tehokkuusajattelun historiasta kiinnostuneen kannattaa syventyä esimerkiksi tutkija Mona Mannevuon tiedekirjaan Ihmiskone töissä.
Parhaiten dokumentti toimii työelämän herättämien tunteiden pohdiskeluun. Suosittelen sitä kaikille työnsä mielekkyyttä tai mielettömyyttä pohtiville.
Maisemia saamelaisen nykytaiteen rinteiltä
Saamelaisen nykytaiteen suurnäyttely Eanangiella – Maan kieli on yksi Oulun kulttuuripääkaupunkivuoden kohokohdista. Jenny Kangasvuo tutustui näyttelyyn.
European Capital of Culture: Next Stop – Elections
What lies beneath the shiny surfaces of Capital of Culture project? Lölä Florina Vlasenko ruminates on the feelings of Oulu artists and cultural workers on the ground level. [The article is written in March 2026.]
Meän Periferian yhteisöllinen syli on avara, innostava ja lämmin
Meän Periferia avasi toimintansa Meän Kulmassa Kemin keskustassa vuonna 2025. Mitä siellä tapahtuu? Anu Kolmonen kertoo.
Yhteinen hyvä
”Äiti soittaa. Pelkään pahinta. Vastaan.”
Jenni Kinnusen kolumni.
Mitä kulttuuripääkaupungistani halutaan kertoa ulkomaalaisille
Oulun kulttuuripääkaupunkivuosi avattiin tammikuun puolivälissä. Kaltion Matti A. Kemi vietti viikonlopun kansainvälisen median edustajille räätälöidyssä ohjelmassa.
Keikalta keikalle, riimistä joikuun, livđestä leu’ddiin
Jenny Kangasvuo seurasi alkuvuonna Oulu2026:n Risku-ohjelmakokonaisuutta: ”Rájehis, ealli sámekultuvra” eli rajaton, elävä saamelaiskulttuuri.
Kulttuurivuoden 40 ensimmäistä päivää
Miltä näytti Oulun kulttuuripääkaupunkivuoden alku kuvataidekriitikon silmiin? Leena Kangas kirjoitti Kaltiolle tunnoistaan ja kokemuksistaan.
Kyllä luonto puuhun ajaa
Jossain lähitulevaisuudessa ihmiset elävät skandinaavisen sisustustyylin mukaisissa sisätiloissa ja ainoa kosketus ulkoilmaan on roskalaatikoiden luona. Reijo Valta arvioi 2.4.2026 ensi-iltansa saaneen Oravan.
Tampereen elokuvajuhlilla nähtiin palkitun Rúnar Rúnarssonin vaikuttavaa taidetta
Eros Gomorralainen katseli 56. Tampereen elokuvajuhlilla sarjan Rúnar Rúnarssonin elokuvia, niin lyhyitä kuin pitkiä. Islantilaisen Rúnarssonin teoksissa tutkitaan usein suuria elämänmuutoksia.
Unelmat ja painajaiset kohtaavat tulevaisuuden Oulussa
”Xulu202x-projekti haluaa valaa tulevaisuudenuskoa paikallisiin nuoriin mutta törmää samaan aikaan kylmiin realiteetteihin ja ongelmiin, jotka vaikeuttavat unelmointia.” Marlene Hyyppä arvioi projektin pääteoksen S.I.E.L.L.Ä.
Eurooppatie 75 Välimereltä Jäämerelle
Kaltio ry osallistuu myös kulttuuripääkaupunkivuoden tekemiseen. Taiteilijajärjestö MUU ry:n kanssa toteutettava hanke ”E75 Taidebussi” (tai englanniksi E75 Art Bus) halkoo Euroopan Välimereltä Jäämerelle.
Kannessa: Ducica
Valokuvaaja Jaakko Heikkilän retrospektiivinen näyttely Ja minusta tuli ihminen esittelee Heikkilän laajaa tuotantoa. Näyttely on avoinna Aineen taidemuseossa Torniossa elokuun loppuun saakka.
Tasapainottelua
”Samanlaista tasapainotteluahan elämä lienee myös muilla taidetta ja kulttuuria tekevillä.” Päätoimittaja ajattelee taas taiteen sijasta rahaa.
Isäsarjan loppu
”Silti voi vain kehua, kuinka taitavasti kirjailija kuljettaa Weijon maallisen vaelluksen päätökseen.” Hannu Niklanderin Loivaa alamäkeä -sarjan viimeinen osa Kodit ja asunnot miellytti Timo Tossavaista.
Romaanidebyytti luo identiteetin asetukset ja alustat uudesti
”Stailattu nykykieli elävöittää huolellista kokonaisuutta”, mutta ”tarinan draamallinen jännite uhkaa hetkittäin puutua”. Maija Jelkänen arvioi Iida Aikion esikoisromaanin Muoviaurinko – Muitalus čálgama birra.
Metsäntutkimuksen usva ja hähmä
”Metsäteollisuuden edessä rähmällään oleva tiedeyhteisö rinnastuu toimintatavoiltaan niin kulttiin kuin mafiaan.” Tuomo Pirttimaa luki Teemu Kaskisen romaanin Yö ja usva.
Syntipukkitalous: Omelasista nykyajan politiikkaan
”Jokaisena yhteiskunnallisen epävarmuuden, taantuman ja kriisin aikana syntipukin ajatus nousee uudelleen esiin.” Suomeen ja Kokkolaan muuttanut Mousa pohtii maailman tilannetta.
Salmenperä tutkiskelee jälleen ihmisyyttä
”Vaikka elokuvassa ei oikeastaan tapahdu juuri mitään, se pitää mainiosti otteessaan”, Kaltion kriitikko Matti A. Kemi toteaa Aleksi Salmenperän Isänpäivästä.