Eräänlainen saavutus
Nelikymppinen Radiopuhelimet Heikki Romppaisen haastateltavana.
Kajaanin kaupunginteatteri: Vanhan naisen vierailu.
Käsikirjoitus Friedrich Dürrenmatt, ohjaus Heta Haanperä, lavastus Markku Hernetkoski, puvut Riitta Raunio, valot Jukka Laukkanen, äänet Juho Lukinmaa, videot Topi Lindh, maskit Kati Seppänen, musiikki Jari Rättyä ja Juho Lukinmaa, rooleissa Perttu Hallikainen, Tarja Heinula, Janne Kinnunen, Kristina Koivumies, Salla Loper, Kimmo Penttilä, Jari Rättyä (muusikko), Mika Silvennoinen, Sampsa Timoskainen, Satu Turunen ja Juho Uusitalo sekä Mika Huttunen ja Harri Leinonen.
Ensi-ilta Teatteritalon näyttämöllä 19.9.2020.
Tiedättekö mitä? Jos kirjoittaisin englanniksi, otsikko kuuluisi, kuinka ”Medeia of Euripides meets Inspector of Gogol”, mutta en tarkoittaisi jotakin sellaista, jossa Godzilla meets King Kong, mutta ymmärtäisitte silti, mitä yritän sanoa.
Heta Haanperä on ohjannut viimeiseksi työkseen Kajaanin kaupunginteatteriin Friedrich Dürrenmattin näytelmän Vanhan naisen vierailu, jossa muinaiskreikkalainen tragedia aikuisten oikeasti törmää venäläisklassikkoon. Dürrenmatt on sijoittanut hulppean kostotarinansa pieneen ja kituvaan kaupunkiin, joka odottaa mijardöörin vierailua kuin pikkuyritys korona-avustuksia.
Tästä on yksinkertaisimmillaan kyse Kajaanissa syyskuun lopulla ensi-iltansa saaneessa klassikossa vailla vertaa: ikuisesti oikea-ajallisesta teatterikappaleesta, joka on niin vanha ja siksi aina niin uusi.
Dürrenmattin vuonna 1956 kirjoittama näytelmä on aito ja aina ajankohtainen moraliteetti. Vanha nainen – no vanha ja vanha – saapuu synnyinkaupunkiinsa, ja vetää sen väen luokalle. Saatte miljardin, jos korjaatte yli neljänkymmenen vuoden takaisen vääryyden.
Mitäpä luulette? Tarttuuko kukaan tarjoukseen, joka pelastaisi kuolevan kaupungin ja sen asukkaiden elämän?
Kuka pystyy vastustamaan moista tarjousta? Humanismin arvoihin sitoutunut lukion rehtori? Jeesuksesta saarnaava pappi? Pormestari, jolla ei ole keinoja korjata tilannetta? Kauppiaan vaimo? Lapset, joille luvataan urheiluautoja ja ranskan ja englannin opintoja? Niinpä. Pankaapa itsenne siihen asemaan.
Haanperä on kertonut, kuinka hän Kajaaniin tullessaan sanoi, että haluaa tehdä juuri tämän näytelmän. Tietenkin taiteellista teatteria tekevä Kajaani myöntyi. Nyt nähdään jotakin sellaista, mitä reilun puolen vuoden teatterisulun vahingoittaman mielen kannatti odottaa.
Näemme varsin perinteisen näytelmänäytelmän, jossa kaikki on kohdallaan ja mitassaan; ikuisen tarinan, joka panee katsojansa tiukille. Mihin Sinä olisit valmis? Mitä Sinä tekisit saadaksesi mittaamattoman läjän rahaa? Mitä yhteisösi vuoksi? Olisitko valmis vaikka sitten tappamaan?
Dürrenmattin teksti on nerokas, ja aivan oikeasti niin Euripideen kuin Gogolin tarinoista ammentava. Itse asiassa koko näytelmä yhdistää todellakin kaksi tai oikeastaan kolme klassikkoteosta tavalla, joka tekee siitä itsestään kuolemattoman.
Haanperän versio klassikosta on juuri sopivan kokoinen ja oloinen Kajaaniin. Jari Rättyän ja Juho Lukinmaan musiikki tuo sen sopivan lähelle Kajaania ja Kainuuta, mutta sen kummemmin musiikki kuin asetelmakaan eivät metelöi Kajaanilla tai Kainuulla. Tämä kaikki tapahtuu vain ja ainoastaan mielissämme. Mihin olemme valmiita? Pyhittääkö tarkoitus lopultakin keinot?
Vanhan naisen vierailu on kokonaisen ensemblen yhteisen työn tulos. Kun Dürrenmatt kirjoittaa esitysohjeissaan, ettei ilkeää näytelmää saa esittää ilkeästi vaan inhimillisesti, surullisesti ja huumoria viljellen, Haanperä tekee juuri niin.
Näytelmä on todellakin hilpeä ja samaan aikaan niin surullinen. Se ei ole liian vakava, mutta jättää katsojan mieleen paljon kysymyksiä. Miksi pappi on valmis surmaamaan? Miksei edes perhe tee mitään puolustaakseen miljardiin vaihdettavaa isäukkoa? Miksi ehdottomasti väärin nuoruudessaan toiminut mies (Janne Kinnunen) on valmis uhrautumaan yhteisönsä onnen puolesta? Mitä järkeä siinä muka on? No, saman verran kuin Sillanpään marssilaulussa, jossa mullasta maan isät katsovat kuolemaan marssivia poikiaan.
Vanhan naisen vierailu on erinomaisten näyttelijöiden juhlaa. Tarja Heinulan kostoa himoava Claire Zachanassian joutuu itsekin miettimään, mitä tekee. Lukion rehtorin (Satu Turunen) on pakko mitata humanisminsa syvyyttä. Lääkärikin (Kimmo Penttilä) joutuu pohtimaan, kenen elämät ovat tärkeitä ja kenen eivät. Kirkkoherran (Sampsa Timoskainen) vastauksenhan me tiedämme, sillä hänen maailmassaan itsensä uhraaminen on paras uhri kaikista. Ja siinä on se kolmas klassikko, jonka Dürrenmatt tarinaansa kietoo.
Sitä en tiedä, kuka keksi näyttämöllä nähtävät junat, mutta juuri tällaista leikkivää otetta teatteriin kaipaan. Topi Lindhin videot ovat upeita ja Markku Hernetkosken lavastus elokuvista ja tv-sarjoista tutuista autoista tai junista ulosastuvine jalkoineen maailmanmittaisen kliseen loistava toisto-oivallus. Ja kun sankaritar pitää pukea, Riitta Raunion kuplamuovihääpuku on keksintö vailla vertaa!
Olen aina ihastellut Haanperän kykyä miettiä ja visualisoida näyttämökuvansa, mutta tässä viimeisessä Kajaanin-ohjauksessaan hän osoittaa tuntevansa välineensä paremmin kuin kukaan.
Kiitos Heta ja kiitos koko porukka! Tällaista teatterin pitää olla. Haastavaa. Hauskaa. Traagista. Vaikeitakin asioita kepeällä otteella käsittelevää. Kepeys on lopultakin raskasta ja vaativaa, niin kuin elämä vain voi olla.
Tähteytys on tarpeetonta. Tämä on täydellistä teatteria.
Nelikymppinen Radiopuhelimet Heikki Romppaisen haastateltavana.
”Yleisesti ottaen taidetta pitää vain katsoa, joissain tapauksissa kuunnella, joskus jopa haistella, mutta ei missään tapauksessa koskea.” Kuinka ”saamelaisen nykytaiteen suurnäyttely” Helsingissä vertautuu Oulun taidemuseossa alkuvuodesta 2026 nähtyyn?
”Toimeliaisuus on syntynyt sinne, minne entisaikojen kulkupeleillä parhaiten pääsi, vesireittejä pitkin. Jokea ja merta. Veneillä, ruuhilla, tukkilautoilla, laivoilla. Talvella hiihtäen tai eloperäisillä vetopeleillä. Poroilla ja hevosilla.”
Genrekirjallisuutta luetaan Suomessakin runsaasti. Suuren osan siitä julkaisevat hyvin pienet kustantamot. Helmivyö juhlisti toukokuussa kymmenen vuoden kustannustoimintaansa.
Välivainiolle on keskittynyt omaehtoisen kulttuurin tiloja. Niistä tunnetumpi, Tilaa kulttuurille ry:n ylläpitämä Tukikohta elää ja voi hyvin, mutta toinen on lopetusuhan alla.
Miten ihmisen ja tarkemmin ensimmäisen tai toisen polven maahanmuuttajan itsetietoisuus muotoutuu? Mousa pohtii yksilön ja yhteiskunnan suhdetta filosofien ja sosiologien näkökulmien valossa.
Pietarissa opiskellut brasilialaislähtöinen taiteilija Gabriel Gram muutti Ouluun vuoden 2025 alkaessa. Jela Seppä jututti tatuoijana työskentelevää Gramia tämän esikoisnäyttelyn yhteydessä.
Osana Oulu2026-kulttuuripääkaupunkiohjelmaa valmistuneen Pentin polut -kulttuurireitistön avajaisia juhlittiin Siikalatvalla ja Pyhännällä kesäkuussa. Niina Kestilä tutustui reittiin.
Juhani Rantala mietti voimakkainta väkivaltaa ja ihmiskunnan päätymistä siihen Hiroshiman räjähdyksen 80-vuotispäivän tienoolla.
”Kuten edeltäjänsä myös Radiopuhelimet palasina pitää siis sisällään yhtyeen jäsenten itsensä kertomaa – mutta tällä kertaa vain heidän.” Tämänkin kirjan on toimittanut Juha Hurme.
”Historia osoittaa, kuinka kulloinenkin poliittinen säätila on heijastunut Suomen ja Venäjän välisiin kulttuuriseen kanssakäymiseen. Tomi Huttunen toteaa kirjallisuuden kääntäminen olleen vilkkaampaa maiden välisen suojasään vuosina.”
”Oulu2026:ssakin on omat sokeat pisteensä ja kriittisen tarkastelun kohteet, ja eiköhän niistäkin saada vielä kuulla perusteltua analyysiä.” Päätoimittaja ei tällaista vielä kuitenkaan tarjoa, kunhan harhailee.
Kesäkuun kansiteos on Oulussa asuvan performanssitaiteilija Olga Prokhorovan ”Juoppo Joogaa”.
”The Blaster Masterin sukupolven mittaisen levytystauon jälkeen julkaistu Bring Me The Sun yllättää myönteisesti”, Eros Gomorralainen kirjoittaa oululaisyhtyeen uudesta pitkäsoitosta.
Mustarindan kesäohjelma kuvittelee uusia tapoja ymmärtää taiteen roolia kestävämmän matkailun kontekstissa.
”Poems, dance and songs help us balance all the traumas through hope.” Lölä Florina Vlasenko interviewed Iranian-born artist Shima Salehi.
Saamelaisen nykytaiteen suurnäyttely Eanangiella – Maan kieli on yksi Oulun kulttuuripääkaupunkivuoden kohokohdista. Jenny Kangasvuo tutustui näyttelyyn.
What lies beneath the shiny surfaces of Capital of Culture project? Lölä Florina Vlasenko ruminates on the feelings of Oulu artists and cultural workers on the ground level. [The article is written in March 2026.]
Meän Periferia avasi toimintansa Meän Kulmassa Kemin keskustassa vuonna 2025. Mitä siellä tapahtuu? Anu Kolmonen kertoo.