Siina Tiuraniemi: Jäämeri. Minerva 2020.
Kajaanilaissyntyinen Siina Tiuraniemi kalasteli ensimmäisellä romaanillaan samoilla vesillä vanhuskirjallisuuden gurun, Minna Lindgrenin kanssa. Tiuraniemen Kukkia Birgitalle töni Lindgrenin Ehtoolehto-trilogian tapaan liikkeelle kiusallisia kysymyksiä siitä, miten vanhuksia ja muita hoivakodeissa asuvia pitäisi kohdella. Kumpi esimerkiksi on tärkeämpää: hauskuus ja herkuttelu vai mahdollisimman pitkä, terveystietoinen elämä?
Tiuraniemen toinen romaani Jäämeri on suorasukaisella huumorilla pelaavaan esikoiseen verrattuna tunnelmaltaan erilainen. Komiikkaakin löytyy, mutta perusvire on alakuloinen ja haikea.
Romaanin keskushenkilöt Jouni ja Laura, seitsemänvuotiaan Martinin vanhemmat, ovat molemmat omalla tavallaan avuttomia. Laura on lähtenyt kotoaan Kajaanista ovet paukkuen ja hädin tuskin täysi-ikäisenä tullut äidiksi. Loputtoman kiltti ja kärsivällinen Jouni yrittää auttaa ja ymmärtää, mutta Lauran holtittomuus on liikaa ja avioero lopulta ainoa vaihtoehto.
Jo erillään asuvan parin ajaa vielä kerran tekemisiin toistensa kanssa Jounin äidin kuolema. Puolivahingossa Laura nimittäin lupautuu kuskiksi, kun Jounin on tehtävä viimeinen matka äidin luo kauas Ivaloon. Road trip Helsingistä pohjoiseen ei suinkaan suju notkeasti ja suorinta mahdollista reittiä. Seurue hortoilee ristiin rastiin ja siinä samalla lukija perehdytetään takaumien avulla Lauran ja Jounin aiempiin vaiheisiin.
Heti alussa käy selväksi, että mukana on myös välillä hurmaavasti, välillä rasittavasti lörpöttelevä ja tapahtumia taustoittava kaikkitietävä kertoja. Hirvaskankaan ABC:llä kertoja änkeytyy perheen mukaan autoon saakka ja tarina saa maagisrealistisen vivahteen. Mystisyyttä tuovat lisää Lauran suuren idolin David Bowien ilmestyminen Jounin uniin sekä eräänlaisina sielueläiminä esiintyvät kettu, jänis ja huuhkaja.
Kertojan, josta saamme tietää vain muutamia yksityiskohtia, hahmo on kirjoitettu mielikuvitusta kutittelevasti. EI-Kaiksi itsensä esittelevä hahmo on lempeä ja ymmärtävä, mutta selvästi arkitodellisuuden tuolla puolen. Hahmo ilmestyy ihmeellisesti aina oikeaan aikaan oikeaan paikkaan, tyynnyttää tunteita ja auttaa käytännön asioissa. Uskonnollisessa terminologiassa puhuttaisiin ehkä suojelusenkelistä.
Myös perheen lapsen Martinin hahmo on onnistunut. Seitsemänvuotiaan mielenkiintoista ikävaihetta elävä lapsi uppoutuu vielä voimakkaasti mielikuvitusleikkeihin, mutta mukana on ajoittain jo järkevää päättelyä ja omatoimisuutta. Perheen epävakaa tunneilmasto näkyy kuitenkin Martinin tekemisissä.
Romaanissa parasta ovat rikkaat hahmot, joihin matkan edetessä kiintyy syvästi. On helpottavaa, kun äärimmäisellä rannalla, Jäämeren äärellä, Laura ja Jouni tuntuvat löytävän jonkinlaisen yhteisymmärryksen ja ehkä jopa uuden suunnan, jota kohti edetä.
Ajankohtaista Kompassina Victor Klempererin päiväkirjat Verkkoartikkeli
Esseesarjan kolmanessa osassa Jenny Kangasvuo pohtii demokratiaa, joka saattaa nostaa vallankahvaan myös Saksan kansallissosialistien kaltaisen puolueen.
Jenny Kangasvuon essee aloittaa sarjan, jonka teemat nousevat Victor Klempererin päiväkirjamerkinnöistä vuosilta 1933–1945.
75-vuotisjuhlaseminaari ”Taiteen ja kulttuurin rooli koulutuksessa ja tutkimuksessa” on katsottavissa Oulun ammattikorkeakoulun youtube-kanavalla osoitteessa https://www.youtube.com/watch?v=jbpnxvfWOqM. Seminaari striimattiin torstaina 29.10.2020 klo 13–16.
Oulujokivarressa sijaitsevalla Saarelan maatilalla oli isäntä, jonka voimista liikkui villejä huhuja. Kyseessä oli painin olympiavoitolla nimensä historiaan kirjoittanut Yrjö Saarela, […]
Väestön eliniänodotteen kasvaessa yksi ”vanhuuden” kategoria, 65+, ei enää riitä. Kuusikymppiset, kahdeksankymppiset ja satavuotiaat ovat ryhminä saatikka yksilöinä liian erilaisia, Jenny Kangasvuo kirjoittaa.
6.5.2022 ensi-iltansa saanut John Websterin dokumentti The Happy Worker esittää, miten työelämä on kehittynyt niin kurjaksi, että sitä toivoisi lähinnä viholliselleen – jos vain heräisi näkemään, millaiseksi työarki on muuttunut.
Oulun teatterin Jäniksen vuodessa toiset osat toimivat, toiset taas eivät, mutta eheää kokonaisuutta se ei Kaltiolle näytelmän arvioineen Antti Viitalan kokemuksessa saavuttanut.
”Ymmärrän ironisen etäisyyden tarpeen erotiikan kuvauksessa, mutta koomisuus tuntuu liian usein näissä teksteissä tahattomalta.” Esko Karppanen luki homoeroottisten tarinoiden kokoelman Hopeapisaroita.
”Pieni mutta älykäs kustantamo Aviador on vihdoin julkaissut Kamel Daoudin teoksen Meursault, contre-enquête laadukkaana käännöksenä suomeksi. Kovin rohkeita emme Suomessa kuitenkaan olleet, sillä meitä ennen Daoudin romaani oli uskallettu kääntää ja kustantaa jo 35 muulla kielellä.”
”Kiinnostavilla ja traagisilla yksittäisillä tarinoilla ei ole mitään merkitystä, mutta sillä on, että vainajat puhuvat tai tässä tapauksessa tanssivat juuri meille elossa oleville kaupungin asukkaille.” Routa Companyn Spoon River antologia Kajaanin Generaattorissa toukokuun loppuun.
”Vastoin kaikkia ennakko-odotuksia nuorisoelokuvien kömpelöiltä juonikliseiltä vältytään”, kirjoittaa näkemästään pitänyt kriitikko Matti A. Kemi Aili Haapasalon ohjaamasta elokuvasta Tytöt tytöt tytöt.
1980-luvun Pohjois-Englannin kaivoslakkojen aikaan tapahtuva musikaali on tämän kevään Suomessa jopa kipeän ajankohtainen. Marlene Hyyppä arvioi Oulun teatterin Billy Elliot -suurmusikaalin.
Elämä ehti helmikuussa jo melkein muuttua iloiseksi. Vladimir Putinin kuusi viikkoa sitten aloittaman sodan järjettömän väkivallan ja sen uutisoinnin jatkuessa […]
Kansitaiteilijamme on pääsiäisenä 60-vuotissyntymäpäiväänsä juhlistanut Anssi Hanhela. Öljymaalaus ”Haamut” vuodelta 2021 katsoo lukijaa silmiin jostain elämän ja kuoleman rajamailta. Hyppäsin […]
”Vienanmeressä on valtavasti tavaraa, ehkäpä liikaakin. Ainakin ensi-illassa kokonaisuutta oli välillä hieman vaikeata hahmottaa”, kirjoittaa Kaltion kritiikissä Seppo Turunen.
Kuvataiteilija Heidi Kestin ja valokuvaaja Tiina Wallinin yhteisnäyttely Viimeiset keisarilliset tutkii kulutuskriittisesti muun muassa tavaran paljoutta, nykyajan lapsuutta ja lempileluja.
