Yhdessä, luonto, ihminen

En ole koskaan käynyt niissä maissa ja kaupungeissa, missä ihmisiä näyttää ainakin eri medioitten välittämissä kuvissa olevan todellakin kuin muurahaisia. Olen opiskeluaikanani asunut hetken Kööpenhaminassa, vieraillut Lontoossa ja Glasgow’ssa monet kerrat, katsellut junien ikkunoista eteläisen Englannin päättymättömiä talorivejä. Mutta näistäkin miljoonakaupungeista löytyy autioita joutomaita, ihmisen hylkäämiä paikkoja. Tyhjyyksiä, joista jotkut on ”luonto” jo vallannut takaisin.

Lähes kaiken tutkimustiedon valossa Maapallon luonnon romahdus on tällä hetkellä vain ajan kysymys. Minne ihminen vain katseensa kääntää, hän näkee sukupuuttoon kuolevia lajeja, köyhtyviä ekosysteemeitä, elämän nopeutuvaa häviämistä. Maailmanlaajuinen havahtuminen antaa kuitenkin odottaa itseään.

Itsekin käytän enemmän aikaa tämän asian murehtimiseen kuin luontoa säilyttävän käänteen mahdollisesti aiheuttavaan toimintaan. Syyllisyydentuntoni ei ole tarpeeksi vahva, sanon itselleni. Elän jo melko vähällä verrattuna joka päivä autoilevaan, viikonloppulomille kaukomaihin lentävään, ehdottomasti joka aterialla lihaa syövään, jatkuvasti roskansa metsään heittävään kuvitteelliseen länsimaiseen mieheen, jonka olen tuhon ja ilmastonmuutoksen kuvaksi itselleni muodostanut. Jalanjälkeni on niin paljon pienempi, uskottelen, ja annan itselleni luvan makkaraan, juustoon ja satunnaiseen taksikyytiin ainoana matkustajana.

Viime kädessä luotan vielä siihen, että ”luonto” on ihmistä vahvempi, ja ihmislaji tuhoaa itsensä ja oman tuhoamisvimmansa ennen kuin onnistuu tuhoamaan kaiken Telluksen elävän. Ihmisen näkökulmasta toki kumpikaan vaihtoehto ei ole millään tavalla toivottava.

Jokainen ihminen on laulun arvoinen / Jokainen elämä on tärkeä / Jokainen ihminen vain elää hetken sen, / sen minkä kohtalo on hälle määräävä.

Pystymmekö lajina koskaan kokemaan kaikkia muita lajeja yhtä tärkeäksi kuin omaamme? Läiskinhän minäkin kesäisin kuoliaiksi hyttysiä ja paarmoja vailla minkäänlaisia omantunnontuskia, kun ne vain yrittävät jatkaa sukuaan tai aterioida. Pystymmekö suojelemaan lajimme ulkopuolista elämää tarpeeksi, jotta se säilyisi meidänkin säilymisemme mahdollistaen?

Kaikki eläimet käyttävät joitain toisia orgaanisia olioita oman elämänsä ylläpitämiseen. Jonkinlainen tasapaino tässä hyväksikäytössä on tällä planeetalla jatkunut hyvin pitkään, miljoonia vuosia. Ehkä se on jo menetetty. Ehkä millään ei ole enää mitään merkitystä.

Ehkä globaali ekosysteemi on se Jumala, jonka Nietzsche kirjoitti kuolleen ihmiskunnan surmaamana.

Nihilismin, johon näissä ajatuskuluissa on helppo päätyä, ei kuitenkaan tarvitse estää meitä arvostamasta ajattelevan yksilön ulkopuolista maailmaa, toisia ihmisiä, ympäristöä, luontoa. En voi olla varma siitä, onko omalla käyttäytymiselläni merkitystä tässä seitsemän ja puolen miljardin ihmistuhoyksilön planeettapesässä, mutta voin silti tehdä valintoja, jotka saamani tiedon perusteella voisivat estää kaikkea tuhoutumasta etenkin, mikäli jokainen ihmismuurahainen valitsisi samalla tavoin. Kantin kategorisen imperatiivin voinee näin sovittaa nihilismiinkin.

Ja juuri siksi, että en voi olla varma, valinnallani on merkitystä. Jos tietäisin varmasti tiettyjen tekojen johtavan myönteiseen lopputulokseen, en voisi olla tekemättä niitä. Olisin automaatti. Koska epäröin, voin kokea teoissani vapautta.

Toisaalta tämäkin tulkinta alkaa kuulostaa liian yksilökeskeiseltä, liiaksi minään kietoutuneelta. Haluaisin ajatella meitä, yhdessä, koko tätä systeemiä.

Ja haluan ajatella kesää. Kaunis unohdus!

Tämä Kaltio julkistetaan virallisesti lauantaina 10.6. Kurtinhaudan rannassa Maakinen Martinniemi -tapahtumassa, jonka pääesiintyjänä on kirkas horisontti. Lehdessä on juttuja siitä, miten ihminen on luonnossa ja miten luonto on ihmisessä. Tehkää, minkä voitte, enempää ei pidä vaatia.

Suomi puhuu kauniita, mutta toimintaa suitsivat varovaisuus, vienti ja aseet

1-2/2025

Yhä suurempi osa EU-maiden kansalaisista kannattaa kauppapakotteita Israelille. Sadat eurooppalaiset poliitikot ovat viime ja tänä vuonna allekirjoittaneet vaatimuksia, joissa vaaditaan unionin yhteisiä pakotteita Israelia vastaan. Kasvavasta paineesta huolimatta EU ei ole lakkauttanut kauppaa edes Israelin siirtokuntien kanssa, jotka ovat kansainvälisen oikeuden vastaisia.

  • Emma Auvinen
  • Anniina Väisänen
  • Janette Kotivirta
  • Otto Snellman
Kaltio – Pääkirjoitus

Aika velikultaa muistot

3/2025

Aika, muistot ja erilaiset nostalgian lajit ovat valtailleet mieleni sopukoita viime aikoina, vaikka yhä enemmän pitäisi yrittää keskittyä kaikenlaiseen tulevaan […]

  • Paavo J. Heinonen

Kannessa: Sinisimpukat

3/2025

Suomalais-ranskalainen Sofia Karinen asuu Oulussa. Hänen teoksissaan voin nähdä kuitenkin myös ranskalaista valoa. Jo nuorena piirtämisestä ja maalaamisesta innostunut Karinen […]

  • Paavo J. Heinonen
Kaltio – Kirja-arvio

Runollinen ajankuva

3/2025

Alaviitteet on suppea summaus ajastamme lyyrisesti valotettuna. Se, mikä näyttää säihkyvältä ja sankarilliselta, osoittautuu loppujen lopuksi tomuksi ja tuhkaksi.”

  • Risto Kormilainen
Kaltio – Kirja-arvio

Vesien äärellä

3/2025

”Teos voisi olla raskasta luettavaa, jos Räinä ei kirjoittaisi niin kauniisti, kirkkaasti ja harkitusti. Karujakaan havaintoja, uutisia tai tutkimustietoja ei pehmennetä, mutta pienintäkään kiivailun tai julistamisen sävyä ei lipsahda mukaan.”

  • Marjo Jääskä

Maa suojelun ja puolustamisen ristivedossa

1-2/2025

Samalla, kun puolustusvoimat vankistaa turvallisuuden nimissä ”pohjolan linnaketta”, sen hankkeet muuttavat elinympäristöjä ja ekosysteemejä. Kritisoiminen on vaikeaa, sillä kukapa tahtoisi asettua kansallista turvallisuutta vastaan. Rovaniemeläinen Lotta Lautala etsi dilemmaan selvyyttä arktisen maailmanpolitiikan tutkijan Laura Junka-Aikion kanssa.

  • Lotta Lautala