
Palsta suomalaisen elokuvataiteen avohakkuuksi
Mikko Myllylahden Cannesissakin palkittu lokakuun ensi-iltaelokuva on Kaltion kriitikko Matti A. Kemin mukaan ”ilahduttava kaato”. Ensi-iltansa leffa saa teattereissa 7.10.2022.
En ole koskaan käynyt niissä maissa ja kaupungeissa, missä ihmisiä näyttää ainakin eri medioitten välittämissä kuvissa olevan todellakin kuin muurahaisia. Olen opiskeluaikanani asunut hetken Kööpenhaminassa, vieraillut Lontoossa ja Glasgow’ssa monet kerrat, katsellut junien ikkunoista eteläisen Englannin päättymättömiä talorivejä. Mutta näistäkin miljoonakaupungeista löytyy autioita joutomaita, ihmisen hylkäämiä paikkoja. Tyhjyyksiä, joista jotkut on ”luonto” jo vallannut takaisin.
Lähes kaiken tutkimustiedon valossa Maapallon luonnon romahdus on tällä hetkellä vain ajan kysymys. Minne ihminen vain katseensa kääntää, hän näkee sukupuuttoon kuolevia lajeja, köyhtyviä ekosysteemeitä, elämän nopeutuvaa häviämistä. Maailmanlaajuinen havahtuminen antaa kuitenkin odottaa itseään.
Itsekin käytän enemmän aikaa tämän asian murehtimiseen kuin luontoa säilyttävän käänteen mahdollisesti aiheuttavaan toimintaan. Syyllisyydentuntoni ei ole tarpeeksi vahva, sanon itselleni. Elän jo melko vähällä verrattuna joka päivä autoilevaan, viikonloppulomille kaukomaihin lentävään, ehdottomasti joka aterialla lihaa syövään, jatkuvasti roskansa metsään heittävään kuvitteelliseen länsimaiseen mieheen, jonka olen tuhon ja ilmastonmuutoksen kuvaksi itselleni muodostanut. Jalanjälkeni on niin paljon pienempi, uskottelen, ja annan itselleni luvan makkaraan, juustoon ja satunnaiseen taksikyytiin ainoana matkustajana.
Viime kädessä luotan vielä siihen, että ”luonto” on ihmistä vahvempi, ja ihmislaji tuhoaa itsensä ja oman tuhoamisvimmansa ennen kuin onnistuu tuhoamaan kaiken Telluksen elävän. Ihmisen näkökulmasta toki kumpikaan vaihtoehto ei ole millään tavalla toivottava.
Jokainen ihminen on laulun arvoinen / Jokainen elämä on tärkeä / Jokainen ihminen vain elää hetken sen, / sen minkä kohtalo on hälle määräävä.
Pystymmekö lajina koskaan kokemaan kaikkia muita lajeja yhtä tärkeäksi kuin omaamme? Läiskinhän minäkin kesäisin kuoliaiksi hyttysiä ja paarmoja vailla minkäänlaisia omantunnontuskia, kun ne vain yrittävät jatkaa sukuaan tai aterioida. Pystymmekö suojelemaan lajimme ulkopuolista elämää tarpeeksi, jotta se säilyisi meidänkin säilymisemme mahdollistaen?
Kaikki eläimet käyttävät joitain toisia orgaanisia olioita oman elämänsä ylläpitämiseen. Jonkinlainen tasapaino tässä hyväksikäytössä on tällä planeetalla jatkunut hyvin pitkään, miljoonia vuosia. Ehkä se on jo menetetty. Ehkä millään ei ole enää mitään merkitystä.
Ehkä globaali ekosysteemi on se Jumala, jonka Nietzsche kirjoitti kuolleen ihmiskunnan surmaamana.
Nihilismin, johon näissä ajatuskuluissa on helppo päätyä, ei kuitenkaan tarvitse estää meitä arvostamasta ajattelevan yksilön ulkopuolista maailmaa, toisia ihmisiä, ympäristöä, luontoa. En voi olla varma siitä, onko omalla käyttäytymiselläni merkitystä tässä seitsemän ja puolen miljardin ihmistuhoyksilön planeettapesässä, mutta voin silti tehdä valintoja, jotka saamani tiedon perusteella voisivat estää kaikkea tuhoutumasta etenkin, mikäli jokainen ihmismuurahainen valitsisi samalla tavoin. Kantin kategorisen imperatiivin voinee näin sovittaa nihilismiinkin.
Ja juuri siksi, että en voi olla varma, valinnallani on merkitystä. Jos tietäisin varmasti tiettyjen tekojen johtavan myönteiseen lopputulokseen, en voisi olla tekemättä niitä. Olisin automaatti. Koska epäröin, voin kokea teoissani vapautta.
Toisaalta tämäkin tulkinta alkaa kuulostaa liian yksilökeskeiseltä, liiaksi minään kietoutuneelta. Haluaisin ajatella meitä, yhdessä, koko tätä systeemiä.
Ja haluan ajatella kesää. Kaunis unohdus!
Tämä Kaltio julkistetaan virallisesti lauantaina 10.6. Kurtinhaudan rannassa Maakinen Martinniemi -tapahtumassa, jonka pääesiintyjänä on kirkas horisontti. Lehdessä on juttuja siitä, miten ihminen on luonnossa ja miten luonto on ihmisessä. Tehkää, minkä voitte, enempää ei pidä vaatia.
Mikko Myllylahden Cannesissakin palkittu lokakuun ensi-iltaelokuva on Kaltion kriitikko Matti A. Kemin mukaan ”ilahduttava kaato”. Ensi-iltansa leffa saa teattereissa 7.10.2022.
Ajankohtaista Kompassina Victor Klempererin päiväkirjat Verkkoartikkeli
Esseesarjan kolmanessa osassa Jenny Kangasvuo pohtii demokratiaa, joka saattaa nostaa vallankahvaan myös Saksan kansallissosialistien kaltaisen puolueen.
Jenny Kangasvuon essee aloittaa sarjan, jonka teemat nousevat Victor Klempererin päiväkirjamerkinnöistä vuosilta 1933–1945.
75-vuotisjuhlaseminaari ”Taiteen ja kulttuurin rooli koulutuksessa ja tutkimuksessa” on katsottavissa Oulun ammattikorkeakoulun youtube-kanavalla osoitteessa https://www.youtube.com/watch?v=jbpnxvfWOqM. Seminaari striimattiin torstaina 29.10.2020 klo 13–16.
Oulujokivarressa sijaitsevalla Saarelan maatilalla oli isäntä, jonka voimista liikkui villejä huhuja. Kyseessä oli painin olympiavoitolla nimensä historiaan kirjoittanut Yrjö Saarela, […]
Väestön eliniänodotteen kasvaessa yksi ”vanhuuden” kategoria, 65+, ei enää riitä. Kuusikymppiset, kahdeksankymppiset ja satavuotiaat ovat ryhminä saatikka yksilöinä liian erilaisia, Jenny Kangasvuo kirjoittaa.
”Vaikuttaa, että elokuva on kyhätty neljästä erillisestä käsikirjoituksesta henkistä väkivaltaa käyttäen yhden elokuvan mittaiseksi.” Kaltion Matti A. Kemi arvioi, että Hyväveli on vuoden 2022 heikoin kotimainen pitkä elokuva.
”Aina ei oikein tiedä, pitäisikö nauraa vai hämmästellä suu auki”, kirjoittaa Pete Huttunen Pamela Tolan viimeisimmästä ohjauksesta Järjettömän paska idea. Oulussakin kuvatun elokuvan ensi-ilta oli 13.1.2023.
Kaltion kriitikko Matti A. Kemi ei vaikuttunut viimeisimmästä Napapiirin sankarit -sarjan elokuvasta. ”Puoleentoista tuntiin edes ilmeikkäät näyttelijät eivät ole uskoneet käsikirjoituksen ponnettomuuteen.”
”Hamstereissa Veikko Huovisen veijaritarina syvenee yhden sukupolven korjaavaksi kokemukseksi”. Reijo Valta arvioi 4.1.2023 teattereihin saapuvan romaanin viimeisimmän, Markku Pölösen ohjaaman elokuvaversion.
Unenomainen seikkailu vanhalla Varikolla ”Seuraan esitystä hämmästyneenä ja yritän varoa, jotten vahingossakaan sotke riskialtista performanssia omilla äkillisillä liikkeillä tai teoillani.” […]
Perusarvojemme tuntematon historia Jopa 8 000 vuotta vanha Tonavan laakson sivilisaatio tarjoaa meille paljon enemmän kuin pelkkää museotavaraa. Sen yhteiskunnassa saivat […]
Antti Heikkisen Latu-romaanin maalaisproosa vertautuu Risto Kormilaisen silmissä karjalaiseen Heikki Turuseen ja ylä-savolaiseen Eino Säisään.
”Eksklusiiviset uskonnolliset liikkeet ja seurakunnat eivät anna tilaa itsenäiselle ajattelulle vaan kaventavat ihmisen ja uskon yhteen tiukkaan muottiin.” Risto Kormilainen luki Camilla Nissisen romaanin Meitä vastaan rikkoneet.
Juha Hurmeen uutuusteos Tiu tau tilhi ”hurmioituneella tavalla johdattelee kansakoulun periklassisen laulun myötä Fröbelin palikoihin ja aina Alaskaan saakka”, toteaa kriitikko Risto Kormilainen.
”Lapsuuden lähtökohdat eivät olleet kovin otolliset Kaisa Tammelle (s. 1970) tulevaisuuden uraa ajatellen. Alkoholisti-isä terrorisoi perhettä ja sai raivokohtauksia. Risto Kormilainen arvioi Naisvankilan pomon.
”Maapallon pelastukseksi tulee yhteiskuntien julkinen sektori rakentaa uusiksi, peruuttaa infrastruktuurin yksityistäminen, verotettava suuryhtiöitä ankarammin, ehkä jopa kansallistettava niitä.” Naomi Klein vaatii muutosta Tuli on irti -teoksessaan, arvioi Juhani Rantala.
”Pikemmin kuin romaani teos on anti-romaani tai tutkielman parodia”, pohdiskelee Esko Karppanen Runeberg-palkintoehdokkaaksikin valitusta Tiina Lehikoisen Punelmia-teoksesta.