En ole koskaan käynyt niissä maissa ja kaupungeissa, missä ihmisiä näyttää ainakin eri medioitten välittämissä kuvissa olevan todellakin kuin muurahaisia. Olen opiskeluaikanani asunut hetken Kööpenhaminassa, vieraillut Lontoossa ja Glasgow’ssa monet kerrat, katsellut junien ikkunoista eteläisen Englannin päättymättömiä talorivejä. Mutta näistäkin miljoonakaupungeista löytyy autioita joutomaita, ihmisen hylkäämiä paikkoja. Tyhjyyksiä, joista jotkut on ”luonto” jo vallannut takaisin.
Lähes kaiken tutkimustiedon valossa Maapallon luonnon romahdus on tällä hetkellä vain ajan kysymys. Minne ihminen vain katseensa kääntää, hän näkee sukupuuttoon kuolevia lajeja, köyhtyviä ekosysteemeitä, elämän nopeutuvaa häviämistä. Maailmanlaajuinen havahtuminen antaa kuitenkin odottaa itseään.
Itsekin käytän enemmän aikaa tämän asian murehtimiseen kuin luontoa säilyttävän käänteen mahdollisesti aiheuttavaan toimintaan. Syyllisyydentuntoni ei ole tarpeeksi vahva, sanon itselleni. Elän jo melko vähällä verrattuna joka päivä autoilevaan, viikonloppulomille kaukomaihin lentävään, ehdottomasti joka aterialla lihaa syövään, jatkuvasti roskansa metsään heittävään kuvitteelliseen länsimaiseen mieheen, jonka olen tuhon ja ilmastonmuutoksen kuvaksi itselleni muodostanut. Jalanjälkeni on niin paljon pienempi, uskottelen, ja annan itselleni luvan makkaraan, juustoon ja satunnaiseen taksikyytiin ainoana matkustajana.
Viime kädessä luotan vielä siihen, että ”luonto” on ihmistä vahvempi, ja ihmislaji tuhoaa itsensä ja oman tuhoamisvimmansa ennen kuin onnistuu tuhoamaan kaiken Telluksen elävän. Ihmisen näkökulmasta toki kumpikaan vaihtoehto ei ole millään tavalla toivottava.
Jokainen ihminen on laulun arvoinen / Jokainen elämä on tärkeä / Jokainen ihminen vain elää hetken sen, / sen minkä kohtalo on hälle määräävä.
Pystymmekö lajina koskaan kokemaan kaikkia muita lajeja yhtä tärkeäksi kuin omaamme? Läiskinhän minäkin kesäisin kuoliaiksi hyttysiä ja paarmoja vailla minkäänlaisia omantunnontuskia, kun ne vain yrittävät jatkaa sukuaan tai aterioida. Pystymmekö suojelemaan lajimme ulkopuolista elämää tarpeeksi, jotta se säilyisi meidänkin säilymisemme mahdollistaen?
Kaikki eläimet käyttävät joitain toisia orgaanisia olioita oman elämänsä ylläpitämiseen. Jonkinlainen tasapaino tässä hyväksikäytössä on tällä planeetalla jatkunut hyvin pitkään, miljoonia vuosia. Ehkä se on jo menetetty. Ehkä millään ei ole enää mitään merkitystä.
Ehkä globaali ekosysteemi on se Jumala, jonka Nietzsche kirjoitti kuolleen ihmiskunnan surmaamana.
Nihilismin, johon näissä ajatuskuluissa on helppo päätyä, ei kuitenkaan tarvitse estää meitä arvostamasta ajattelevan yksilön ulkopuolista maailmaa, toisia ihmisiä, ympäristöä, luontoa. En voi olla varma siitä, onko omalla käyttäytymiselläni merkitystä tässä seitsemän ja puolen miljardin ihmistuhoyksilön planeettapesässä, mutta voin silti tehdä valintoja, jotka saamani tiedon perusteella voisivat estää kaikkea tuhoutumasta etenkin, mikäli jokainen ihmismuurahainen valitsisi samalla tavoin. Kantin kategorisen imperatiivin voinee näin sovittaa nihilismiinkin.
Ja juuri siksi, että en voi olla varma, valinnallani on merkitystä. Jos tietäisin varmasti tiettyjen tekojen johtavan myönteiseen lopputulokseen, en voisi olla tekemättä niitä. Olisin automaatti. Koska epäröin, voin kokea teoissani vapautta.
Toisaalta tämäkin tulkinta alkaa kuulostaa liian yksilökeskeiseltä, liiaksi minään kietoutuneelta. Haluaisin ajatella meitä, yhdessä, koko tätä systeemiä.
Ja haluan ajatella kesää. Kaunis unohdus!
Tämä Kaltio julkistetaan virallisesti lauantaina 10.6. Kurtinhaudan rannassa Maakinen Martinniemi -tapahtumassa, jonka pääesiintyjänä on kirkas horisontti. Lehdessä on juttuja siitä, miten ihminen on luonnossa ja miten luonto on ihmisessä. Tehkää, minkä voitte, enempää ei pidä vaatia.
Emeritusprofessori ja entinen Kaltion päätoimittaja Veli-Pekka Lehtola pohtii saamelaisteemojen käsittelyäKaltiossa lehden sotienjälkeisen historian, vuoden 1966 saamelaisjulkaisun ja itse toimittamiensa teemanumerojen (1982 ja 1996) pohjalta.
Yhä suurempi osa EU-maiden kansalaisista kannattaa kauppapakotteita Israelille. Sadat eurooppalaiset poliitikot ovat viime ja tänä vuonna allekirjoittaneet vaatimuksia, joissa vaaditaan unionin yhteisiä pakotteita Israelia vastaan. Kasvavasta paineesta huolimatta EU ei ole lakkauttanut kauppaa edes Israelin siirtokuntien kanssa, jotka ovat kansainvälisen oikeuden vastaisia.
Sápmelaš DJ:ide čuhcet ovdagáttut, mat buktet ovdan klubbakultuvrra čuolmmaid Sevdnjes latnja, seinniin, gáhtus ja muođuin šealgájit arvedávggi ivnnit. Lossa basso […]
Marja Helander lea okta beakkáneamos Sámi dáiddáriin sihke Suomas ja riikkaidgaskasaččat. Dán čavčča su filmmat leat mielde Muu ry galleriija joavkočájáhusas Čázevuložat […]
Sämikirjálâšvuođâst lii lamaš mielâkiddiivâš ihe, ko illá lii kiergânâm luuhâđ oovdeb kirje, ko čuávuvâš lii jo almostum. Tot lii uáli […]
Lyhyen urani aikana useat erilaiset valtaväestöön kuuluvat kulttuuritoimijat ovat pyytäneet minua yhteistyöhön siten, että olen voinut päätellä kiinnostuksen heränneen keskinkertaisen […]
”Koska vähemmistökielen kirjoitustaito on edelleen harvassa, olen ottanut enemmän vastuuta lehtikirjoitusten tuottamisesta ja niiden kielenhuollosta.” Marja-Liisa Olthuis on yliopistonlehtori ja kirjailija, mutta myös inarinsaamenkielisen Anarâš aavis -lehden toimittaja.
Sigga-Marja Magga pohti duodjin radikaalisuutta talvella 2024 Jouni S. Laitin näyttelyn avajaispuheessaan: ”Laiti pilaa yhteiskuntakritiikissään kauniin esineen”.
”Suomi ja Norja eivät ole kunnioittaneet Tenon tilanteessa saamelaisten itsemääräämisoikeutta, joka todetaan vuonna 2007 hyväksytyssä YK:n Alkuperäiskansojen oikeuksia käsittelevässä julistuksessa.” Saima Visti keskusteli Tenon lohitilanteesta Áslat Holmbergin kanssa.
”Karnevalistisen ja riehakkaan monologitulvan alle kätkeytyy havaintoja ympäröivästä sekä manifestoivaa ja voimaannuttavaa energiaa”, toteaa Matti A. Kemi Badwoman-ryhmän esityksestä Mopo – uusi kevät.
”En ole edelleenkään varma, mikä oli esityksen sanoma. Mitä opimme hullusta taistelutahdosta?” Eppu Meriö arvioi Puolangan Pessimistien kesän 2025 näytelmän Karvanoppamusikaali.
Toista kertaa syyskuussa 2025 järjestetty Pyhä Sana -festivaali esittelee sanataidetta ja musiikkia sekä keskustelee yhteiskunnallisista teemoista. Pentti Järvelin tutustui tapahtuman antiin.
”Websterin dokumentti ei luo sankaritarinoita, ei osoita syyttävää sormea. Ei saarnaa, ei tyrkytä.” Matti A. Kemi katseli Palavan maan.
”On olemassa vaihtoehtoisia tekemisen muotoja – on olemassa tila, jossa voin väittää katsojalle, että minä olen kuvassa metsästyksen haltijan turvaamana. […]
Saamelainen taide on yksi Kaltion 80-vuotisjuhlavuoden teemoista. Tässä numerossa esitellään laajasti 2020-luvun saamelaisia taiteita ja taiteilijoita, jotka toimivat pohjoiskalotin alueella […]
”Lauri-Matti Parppein esikoiselokuvassa törmäytetään klassisen musiikin jäykät säännöt ja avarat konserttisalit kokeellisen musiikin mielikuvituksellisuuteen, jota toteutetaan autotalleissa ja pienissä baareissa.” Jenny Kangasvuon arvioima Jossain on valo joka ei sammu saa juuri ensi-iltansa.
Vaikka sitä markkinoidaan Nauvoon sijoittuvana juhannusaiheisena draamana, jossa ”pilkahtelee huumori”, Elämä on juhla on pikemminkin tragediaa, josta on hankaluuksia löytää minkäänlaisia huumorin pilkahduksia. Matti A. Kemi arvioi leffan.
Katariina Lillqvist has been directing her new animation at Liminka Art School, where her script was also turned into a graphic novel in 2024. Lölä Vlasenko talked to Lillqvist and artist–teacher Tessa Astre about Roma history and creating art.
Lölä Florina Vlasenko sat down with four people of different backrounds to discuss Oulu Theatre’s play Perillä – Destination – الوصول إلى. The article is published in Finnish in print version of Kaltio.
Ján Skaličan stayed in Mustarinda artist residency in March 2025. He ruminates how the experience affected his state of mind. The Finnish translation tof the column is published in the printed Kaltio.
