Onnittele 80-vuotiasta Kaltiota lahjoittamalla!
Kaltio ry on käynnistänyt pienkeräyksen 80-vuotisjuhlatilaisuuksien rahoittamiseksi. Keräyslupanumero on RA/2025/181 ja keräystili FI25 5741 4020 1806 54. Lue jutusta lisää keräyksestä.
”Vaikuttaa siltä, ettei tämä ole mikään selviytymisopas”
Lucy loves drama: Valoa valoa valoa. 90 min. Ensi-ilta 13.10.2023. K12.
Ohjaus Inari Niemi, käsikirjoitus Juuli Niemi.
Rooleissa Pirjo Lonka, Rebekka Baer, Anni Iikkanen, Kanerva Paunio, Laura Birn, Janne Reinikainen.
Mariia elää aivan tavallista teinitytön elämää jossain suomalaisessa tuppukylässä, kun Tshernobylissä räjähtää. Taivaalta sataa radioaktiivista vettä. Sitten Mariian luokkaan tulee uusi oppilas, Mimi, josta Mariia ei saa katsettaan irti.
”Miks sä valitsit mut?” Mariia kysyy, ja Mimi vastaa: ”Eiku sä valitsit mut”. Väärinkäsityksen myötä tytöt ystävystyvät, lähentyvät ja rakastuvat. Vähän aikaa he elävät rakkauden huumassa ja hohtavat valoa valoa valoa.
Rakkaus ei kuitenkaan riitä. Mimillä menee koulussa huonosti. Hänellä ei ole turvallista kotia vaan epämääräinen mörskä, jossa hän asuu enojen, sokean isoäidin ja äkäisen tädin kanssa. Isä viettää tyttärensä kanssa aikaa korkeintaan neljä minuuttia kerrallaan. Ja Mimin äiti, hänelle tapahtui jotakin kamalaa saman talon ullakolla. Mariia haluaisi pelastaa Mimin, mutta miltä?
Ydinvoimalaonnettomuus sijoittaa tarinan selkeästi tiettyyn aikaan: kevääseen ja kesään 1986. Radioaktiivinen säteily luo painostavan tunnelman, joka jatkuu läpi koko elokuvan. Säteily voi tehdä hulluksi, saada rakastumaan tai kuolemaan. ”Rakas, ota joditabletti”, tytöt sanovat ja syöttävät toisilleen mustikoita.
Onnettomuus luo eksistentiaalisen uhkan, jonka varjossa voi ylittää rajoja ja tehdä mitä haluaa. 1980-luvulla teinien menemisiä kytättiin niin vähän, että se meni usein laiminlyömisen puolelle. Mimin rikkinäiset kotiolot roikkuvatkin elokuvan yllä uhkaavampana kuin radioaktiivinen pilvi. Nykyhetkeä parempaa elämää jossain muualla on lähes mahdotonta kuvitella. Mimi haluaisi pois, jonnekin ”tosi kauas, vaik Tukholmaan”, mutta miten sinne pääsisi, kun naapurikaupungin merenrantaakaan ei löydä?
Molempien tyttöjen elämästä puuttuu äiti: Mimin siksi, ettei hänellä sellaista ole, ja Mariian siksi, että äiti sairastaa syöpää, eikä kipujensa vuoksi pysty olemaan tyttärensä elämässä mukana. ”Ei jaksaisi mitään ylimääräistä”, Mariian äiti sanoo, ja kieltää tytärtään tapaamasta Mimiä, sillä tämän kotona on tapahtunut ”kaikenlaista”. Mariian on salattava suhteensa Mimiin, kuten hän salaa vanhemmiltaan kaiken muunkin tärkeän.
Nuoren Mariian ja Mimin välisen rakkaustarinan kuvauksen väliin limittyvät pätkät aikuisen Mariian elämästä. Laura Birn esittää hymytöntä ja kireää aikuista Mariiaa, joka valvoo liikaa, juo liikaa eikä pysty itkemään. Suhde äitiin on aikuisena yhtä etäinen kuin teininä. Aikuisen Mariian jaksot elokuvassa luovat uhkan tuntua ja muistuttavat alusta asti, ettei tyttöjen rakkaustarina tule päättymään hyvin. Samalla aikuisen Mariian tarina antaa mahdollisuuden katharsikseen aivan elokuvan lopussa, kun äiti ja tytär löytävät ohuen yhteyden toisiinsa.
Ajankuvaa luodaan Sandran ja Stephanien musiikin, lettikiharoiden, sinisen luomivärin, farkkutakkien, olkatoppausten ja pastelliväristen Helkama-pyörien avulla. Elokuva ei kuitenkaan anna 1980-luvulla teiniaikojaan viettäneelle mahdollisuutta nostalgisointiin, sillä ajankuvaa luovat yhtä lailla koulunpihan nokkimisjärjestyksen mukaan koottu tupakkarinki, kossun osto auton takakontista aikuiselta mieheltä, epämääräisen alkoholisotkun juominen nimeämättömästä pullosta ja teinityttöihin kohdistuvat, vanhempien äijien ällöttävät katseet. Oppimishäiriöt jäivät kasarilla pääosin toteamatta, masennuksesta puhumattakaan. Ja molemmat tietenkin leimattiin pelkäksi laiskuudeksi.
Mariiaa esittää Rebekka Baer, joka esiintyi pari vuotta sitten myös Häräntappoase-tv-sarjan uusintaversiossa; Mimiä puolestaan Anni Iikkanen, joka on esittänyt sivuosia useissa suomalaisissa tuotannoissa. Näyttelijöiden välinen kemia toimii erinomaisesti: sekä suhteen alun epävarmuus ja hapuilevuus että vakiintuneemman suhteen suoraviivaisuus ja välittäminen on näytelty varmaotteisesti. Iikkanen tekee Mimin hahmosta yhtä aikaa uhmakkaan ja hauraan, tunnistettavan teinin; Baerin Mariia puolestaan on Mimistä yhtä aikaa huumaantunut ja hämmentynyt, rakkaudestaan varma mutta myös neuvoton.
Valoa valoa valoa on toinen elokuva, jonka ohjaaja Inari Niemi on tehnyt yhteistyössä sisarensa, käsikirjoittaja Juuli Niemen kanssa. Edellinen, Kesäkaverit, julkaistiin vuonna 2014. Valoa valoa valoa perustuu Vilja-Tuulia Huotarisen romaaniin, joka voitti Finlandia Junior -palkinnon vuonna 2011. Myös Juuli Niemi itse on palkittu Finlandia Juniorilla muutama vuosi Huotarisen jälkeen.
Tapahtumiltaan elokuva seurailee romaania varsin uskollisesti, yksittäisiä repliikkejä myöten. Huotarisen romaani on kuitenkin synkistä teemoistaan huolimatta keveä, ajoittain humoristinenkin. Niemen elokuva puolestaan rakentaa ahdistusta pala palalta, kunnes se elokuvan lopussa on lähes sietämätön. Ahdistusta lieventää Mimin ja Mariian suhteen mutkattomuus ja vilpittömyys. He rakastavat toisiaan ja haluavat toisilleen hyvää, eikä heidän tarvitse kohdata homofobiaa tai identiteettikriisejä rakkautensa takia. He eivät myöskään petä toistensa luottamusta. Kriisit eivät liity heidän väliseensä suhteeseen, vaan Mimin mahdottomaan elämäntilanteeseen, johon suhde Mariian tuo lohtua.
”Mä pelastan sut”, Maria sanoo. ”Sitä sä et voi tehdä”, vastaa Mimi. Ja katsoja tietää sen koko ajan.
Metsä elonkirjon takaajana ja luonnonsuojelutyön näyttämönä
”Havumetsän lapsien voima on elokuvan kyvyssä käsitellä valtavaa aihevyyhtiä laajalle yleisölle lähestyttävällä tavalla.” Virpi Suutarin viimeisimmän dokumentin arvioi Kaltiolle Mia Hannula.
Metsäsuhteemme dokumentoijat ja ennallistajat
”Ritva Kovalainen ja Sanni Seppo eivät jätä katsojaa sen harhakuvan valtaan, että maamme olisi täynnä luonnontilaista ja luonnonkaunista metsää.” Kajaanin taidemuseossa 10.12.2023 saakka esillä olevan Pohjoistuulen metsä -näyttelyn arvioi Niina Kestilä.
Perämeren Berliini 2025
Horizont-hanke herättelee henkiin purkutaloja sekä pandemiavuosien rajasulkujen hiljentämää Tornion ja Haaparannan kaksoiskaupunkisuhdetta. Saima Visti tutustui yhteisötaiteelliseen näyttelyyn.
Työväenkulttuurin takaisinvallankaappaus
”Työväenluokkaista kulttuuria tehdään omista lähtökohdista tietoisena ja ylpeänä eikä surkutella, että voivoi kun en ole syntynyt rikkaaseen perheeseen.” Anu Kolmonen haluaa kaapata keskustelun työläiskulttuurista takaisin työläisille.
Palsta suomalaisen elokuvataiteen avohakkuuksi
Mikko Myllylahden Cannesissakin palkittu lokakuun ensi-iltaelokuva on Kaltion kriitikko Matti A. Kemin mukaan ”ilahduttava kaato”. Ensi-iltansa leffa saa teattereissa 7.10.2022.
Demokratian yksinkertaistamisesta
Esseesarjan kolmanessa osassa Jenny Kangasvuo pohtii demokratiaa, joka saattaa nostaa vallankahvaan myös Saksan kansallissosialistien kaltaisen puolueen.
Tavallinen saksalainen professori
Jenny Kangasvuon essee aloittaa sarjan, jonka teemat nousevat Victor Klempererin päiväkirjamerkinnöistä vuosilta 1933–1945.
Kaltion 75-vuotisjuhlaseminaari katsottavissa netissä
75-vuotisjuhlaseminaari ”Taiteen ja kulttuurin rooli koulutuksessa ja tutkimuksessa” on katsottavissa Oulun ammattikorkeakoulun youtube-kanavalla osoitteessa https://www.youtube.com/watch?v=jbpnxvfWOqM. Seminaari striimattiin torstaina 29.10.2020 klo 13–16.
Saarela – Voimailua ja taidetta Oulujoen varrella
Oulujokivarressa sijaitsevalla Saarelan maatilalla oli isäntä, jonka voimista liikkui villejä huhuja. Kyseessä oli painin olympiavoitolla nimensä historiaan kirjoittanut Yrjö Saarela, […]
Vanhuuden malleja eri ikäluokille
Väestön eliniänodotteen kasvaessa yksi ”vanhuuden” kategoria, 65+, ei enää riitä. Kuusikymppiset, kahdeksankymppiset ja satavuotiaat ovat ryhminä saatikka yksilöinä liian erilaisia, Jenny Kangasvuo kirjoittaa.
Vau, täällä on tällaisiakin tyyppejä
”Moni hyönteinen näyttää ulkoavaruuden olennolta, jos mikroskoopilla katselee. Se herättää enemmänkin hämmästystä, jopa inhoa ja halua torjua näitä olentoja. Silloin empatia jää helposti puuttumaan.” Sampsa Hannonen haastatteli eläinfilosofi Elisa Aaltolaa.
Mielenosoitusoikeuden taantuminen tainnuttaa demokratiaa
”Mielenosoittamisoikeus, kuten mikä tahansa muukin oikeus, voidaan myös menettää. Siksi sen toteutumista tulee seurata, tarkastella ja uudelleenarvioida.” Rovaniemeläinen lukiolainen Minea Kaippio kirjoittaa mielipiteenvapaudesta.
Sielujen läpi ujeltavia kertomuksia luopumisesta
”Elokuva on kokonaisuutena immersiivinen. Sen sisäismaailmaan uppoutuu vaivatta. Pöystin roolihahmo tivaa: ’Vakoiletko sinä, nainen, uniani?!'” Matti A. Kemi katseli Pirjo Honkasalon viimeisimmän fiktioelokuvan.
Vetoomusten allekirjoittelu ei riitä
Apartheid-valtioita on ennen Israeliakin pysäytetty boikottien avulla.
Via Karelia ja Österbottenin siutti Kotia
”Oli varhmaan tarkotus ette sain vastaani haasteita. Mie tarkotan ette, jos kirjailija lähtee stipentireissule, niin onnea oon se, ette jotaki tapahtuu. Mutta tällä kertaa tapahtumia oli aika monta.”
Vain väsymyksestä johtuvaa
”Etsiessäni talon vanhoja piirustuksia löysin senkin sisuksista hyvin pehmeän paperin. Vai pitäisikö sanoa sittenkin dokumentin: laidoista raskaasti hiutunut todistus sijoitti tilamme rekisteriin. Kaikki oli käsinkirjoitettu, ja voi miten kauniisti!”
Jenni Kinnusen kolumni.
Pääskyparvi taivaan räystään alla
”Kesällä Kuttura täyttyy elämästä, kun kylässä syntyneet palaavat jälkeläisineen tutuille laitumille. Tulemme pääskysten lailla, löydämme armaat asuinsijat, rakkaat rannat. Otamme vastaan, mitä kotikylän kesä tarjoaa.”
Pullotettuna päihdyttävä varoitusfilmi alkoholin ongelmista
”Tämän vuoden parhaimmistoa viihdeosastolla”, toteaa Matti A. Kemi 28.3.2025 ensi-iltansa saaneesta, Teemu Nikin ohjamaamasta elokuvasta 100 litraa sahtia.
Kylässä kylästä kylään
Mustarinda-seuran Miina Kaartinen ja Sanna Ritvanen viettivät kolme kuukautta residenssissä New Yorkissa. Kaltion palstalla he haastattelevat Red Hookin Pioneer Works -kulttuurikeskuksen julkaisutoiminnan johtajaa.
TaideTurvapaikka: safe(r) space for (inevitable) peace
Lölä Florina Vlasenko writes about TaideTurvapaikka, a community art project started at Oulu refugee center in 2023. The article is published in Finnish translation in the printed Kaltio 1–2/2025.
Jah(app)! Digihunteerinkia
Meänkielen kirjeenvaihtajamme Linnea Huhta pohtii tällä kertaa olemassaoloaan digitaalisessa maailmanpiirissä.
Thangka välittää viisautta, myötätuntoa ja voimaa
Vuoden 2025 helmikuun viikonloppuina Oulussa oli mahdollista tutustua thangkoihin Galleria 33:n tiloissa. Thangkat ovat keskeinen osa Tiibetin kulttuuria sekä tiibetinbuddhalaista harjoitusta.
Pamelalla Senegaliin
”Omakustanne on hykerryttävä ja sisällöltään yllättävän valistava teos matkailusta, eurooppalaisuudesta sekä senegalilaisen kulttuurista.”
Vahvan inhimillinen kuva Lönnrotista
”Tällaisen elämäkerran aika jo totisesti oli”, toteaa Risto Kormilainen emeritaprofessori Irma Sulkusen teoksesta Elias Lönnrot ja hänen pitkä varjonsa.
Mestari ja oppipoika
”Kirjansa alaviitteissä Seppälä valottaa usein kiinnostavia näkökulmia.” Juhani Rantala luki Juha Seppälän teoksen Paavo Rintalan kirjallisuuden lukemisesta.
Hakkuilla tavataan: tiedolla ja tarinoin tuhoa vastaan
Aktivistinen Metsäliike ja kulttuurilehti Kaltio kohtaavat toisensa yhteistyönumeron sivuilla, kiitos päätoimittaja-Paavolle tästä tilaisuudesta! Metsäliike on kansanliike, jonka tavoite on saada […]
Kepeitä piipahduksia viktoriaaniselle kosioreissulle
”Huolitellun tekstin lomassa näennäisesti ei tapahdu muuta kuin sulhasen valinta, mutta rivakasti etenevät käänteet tarjoavat lukijalleen kurkistuksen 1800-luvun ajatuskuvioihin ja maisemiin.” Matti A. Kemi luki Satu Tähtisen romaanisarjan kaksi ensimmäistä.
Sanojen äiti on kaasu
”Yhtä paljon kun piereskely on ollut osa ihmisyyttä, myös piereskelyyn liittyvä kirjoittaminen on kuulunut monien sanankäyttäjien repertuaariin.” Aapo Kukko luki Nastamuumion julkaiseman historiallisen suolikaasukirjoituskoosteen.