Kulisseja, hypoksifiliaa ja epäeroottista virettä

Koirat eivät käytä housuja. 106 min. Ikäraja 16. Ensi-ilta 1.11.2019.

Ohjaus J-P Valkeapää; käsikirjoitus J-P Valkeapää ja Juhana Lumme; kuvaus Pietari Peltola; leikkaus Mervi Junkkonen; rooleissa Pekka Strang, Krista Kosola, Oona Airola, Ilona Huhta.

Välillä kulissit hukuttavat sankarin miehistöineen.Elokuvan päähenkilö Juha (Pekka Strang) on kiusaantunut ja harvasanainen sydänkirurgi. Elokuvan aikana hän hymyilee jopa kolmesti. Näyttelijätyöskentelyssä Krista Kosonen ja Ilona Huhta heijastavat dominanssin päähenkilön rujolle ja teflonmaiselle mielenmaisemalle.

Erityismaininnan ansaitsee sivuosassa nähtävän Oona Airolan esittämä musiikinopettaja, jonka heleä, rytminen naurunremakka on kerrassaan valloittavaa kuultavaa. Muutoin elokuva on humaanisti ajatellen kolea mutta upottava.

Meillä jokaisella on pimeä puoli, johon vajota. Päähenkilön hapettomuus ja tukahtuneisuus on näytelty tarpeeksi eleettömästi olematta liian suurta tai pientä. Päähenkilön freudilaista tunteensiirtoa haetaan seksuaalisen kaipauksen ja fetissin kautta. Alistuneisuus arkeen ja ihmisyyteen kuuluvat tähän synkkään yksinpurjehdukseen. Elokuvan päähenkilö on leski, joka kaipaa jotain menneisyyteen vajonnutta. Kulissien toiselle puolelle hän pääsee sadomasokismin kautta.

Kuvaaja Pietari Peltolan ja ohjaaja J-P Valkeapään yhteistyö toimi saumattomasti jo aiemmassa elokuvassa He ovat paenneet (2014). Kuvakieli on pelkistynyt entisestään ja sisältää kosolti lähikuvia, sumentumia, hitaita tarkentumia ja synkkiä väriskaaloja. Niukkaan dialogiin ja minimalistiseen taustamusiikkiin sidottuna syntyy ensi kuvista lähtien mielle mykkäelokuvien kerrontaan. Sanalla sanoen äärimmilleen pelkistetyt kuvaus ja lavastus lumoavat.

Latvialainen yhteistuotanto tarjoaa lokaatioina ränsistynyttä ja tummuneen likaista pintaa. Vedenalaiset otokset sameassa vedessä ovat kauniita. Kuvauksessa on tarkoin harkittua sommittelua.

Hengittäminen on elinehto. Käsikirjoituksessa Valkeapää sekä Juhana Lumme jättävät tilaa hengittää ja tehdä päätelmiä. Elokuvan viimeinen loppuhengäys on barthesilainen ansa, eräänlainen silmukka, jonka olisi voinut tehdä toisinkin. Loppukohtaus typerryttää, kuten viimeisen henkäyksen kai kuuluukin tehdä. Elokuvan hätkäyttävä temaattinen seksuaalisuus ei ole sensuellia tai eroottista; se on pikemminkin säälin luomaa häpeää, joka kuitenkin näkyy hempeänä ja romanttisena kaipuuna.

Elokuvan sukellus läpi kärsivän ihmisen surun ja kivun on kerrassaan koskettava. Jos elokuva ei jostain syystä ansaitse kuvauksestaan ja pelkästään käsikirjoituksestaan tulevia Jusseja sekä kansainvälistä huomiointia, on tämänkin arvostelun lopetus eräänlainen merihätätiedotus suomalaiselle elokuvataiteelle.

Onko kyseessä pervessi romanssi, vai onko kyseessä happy-end? Ainakin kyseessä on kaunis ja onnistunut kuvasto suomalaisen elokuvataiteen kaanoniin. Kuulemma hukkuva ihminen kokee viimeiseksi hengenvedokseen pelkkää euforiaa. Tämäkin elokuva on pelkkää euforiaa, joskaan lopputekstit eivät anna taaskaan arvoa näin arvokkaan neitsytmatkan tehneelle teokselle suomalaisessa elokuvataiteessa.

Warning: Use of undefined constant   - assumed ' ' (this will throw an Error in a future version of PHP) in /home/ciniao13/www.kaltio.fi/wp-content/themes/kaltio/artikkelikortti.php on line 19

Kaltion 75-vuotisjuhlaseminaari katsottavissa netissä

Verkkoartikkeli

75-vuotisjuhlaseminaari “Taiteen ja kulttuurin rooli koulutuksessa ja tutkimuksessa” on katsottavissa Oulun ammattikorkeakoulun youtube-kanavalla osoitteessa https://www.youtube.com/watch?v=jbpnxvfWOqM. Seminaari striimattiin torstaina 29.10.2020 klo 13–16.

Kaltio – Kirja-arvio

Pelon liberalismi ja populismi 2020-luvulla

Kirjat Verkkoartikkeli 5/2021

“Illiberaaleiksi kääntyneitä populisteja ja kommunitaristeja täytyy käsitellä ymmärtävästi. He ovat usein epäoikeudenmukaisuuden uhreja, eikä heidän käsityksiään kohtaamistaan vääryyksistä muuteta voimakkailla hyökkäyksillä heitä vastaan.” Ville Hytönen arvioi kaksi politiikan professori Jan-Werner Müllerin teosta.

Warning: Use of undefined constant   - assumed ' ' (this will throw an Error in a future version of PHP) in /home/ciniao13/www.kaltio.fi/wp-content/themes/kaltio/artikkelikortti.php on line 19

La Dolce Vita

Paperilehdestä 5/2021

Kaltiota pyydettiin lähettämään paikalle kaksi henkilöä, mutta Jaakko Laitinen ei yrityksistä huolimatta ehdi saada Rovaniemellä toista koronarokotetta ajoissa, joten hän pääsisi Norjassa ainoastaan karanteenihotelliin (500 kruunua per yö, täysihoito).”

Kaltio – Kirja-arvio

Nykyaikaa etsimässä

Kirjat Verkkoartikkeli 5/2021

“Ajan kulttuuriset kuilut ja sosiaaliset ristiriidat osoittautuvat hedelmällisiksi. Niittykin käppäilee yliopistolla tummassa puvussa kravatteineen, mutta panee siviilissä päähän kahdet peiliaurinkolasit, toiset silmilleen, toiset lakin lipan päälle.” M. A. Nummisen Helsinkiin arvioi Juhani Rantala.

Kaltio – Pääkirjoitus

Pois voihke ja valitus

Pääkirjoitus 5/2021

“Parinkymmenen kilometrin rautatiepätkän sähköistäminen Laurilasta Tornioon ja Haaparannan asemalle on vihdoin saatu valtion väylähankebudjetteihin, eli toivottavasti viimeistään Oulun kulttuuripääkaupunkivuonna 2026 tänne pääsee Euroopasta – ja täältä muualle Eurooppaan – myös luonnon kannalta nykyistä kestävämmin.”