Maagissävytteinen matkatarina

Siina Tiuraniemi: Jäämeri. Minerva 2020.

Kajaanilaissyntyinen Siina Tiuraniemi kalasteli ensimmäisellä romaanillaan samoilla vesillä vanhuskirjallisuuden gurun, Minna Lindgrenin kanssa. Tiuraniemen Kukkia Birgitalle töni Lindgrenin Ehtoolehto-trilogian tapaan liikkeelle kiusallisia kysymyksiä siitä, miten vanhuksia ja muita hoivakodeissa asuvia pitäisi kohdella. Kumpi esimerkiksi on tärkeämpää: hauskuus ja herkuttelu vai mahdollisimman pitkä, terveystietoinen elämä?

Tiuraniemen toinen romaani Jäämeri on suorasukaisella huumorilla pelaavaan esikoiseen verrattuna tunnelmaltaan erilainen. Komiikkaakin löytyy, mutta perusvire on alakuloinen ja haikea.

Romaanin keskushenkilöt Jouni ja Laura, seitsemänvuotiaan Martinin vanhemmat, ovat molemmat omalla tavallaan avuttomia. Laura on lähtenyt kotoaan Kajaanista ovet paukkuen ja hädin tuskin täysi-ikäisenä tullut äidiksi. Loputtoman kiltti ja kärsivällinen Jouni yrittää auttaa ja ymmärtää, mutta Lauran holtittomuus on liikaa ja avioero lopulta ainoa vaihtoehto.

Jo erillään asuvan parin ajaa vielä kerran tekemisiin toistensa kanssa Jounin äidin kuolema. Puolivahingossa Laura nimittäin lupautuu kuskiksi, kun Jounin on tehtävä viimeinen matka äidin luo kauas Ivaloon. Road trip Helsingistä pohjoiseen ei suinkaan suju notkeasti ja suorinta mahdollista reittiä. Seurue hortoilee ristiin rastiin ja siinä samalla lukija perehdytetään takaumien avulla Lauran ja Jounin aiempiin vaiheisiin.

Heti alussa käy selväksi, että mukana on myös välillä hurmaavasti, välillä rasittavasti lörpöttelevä ja tapahtumia taustoittava kaikkitietävä kertoja. Hirvaskankaan ABC:llä kertoja änkeytyy perheen mukaan autoon saakka ja tarina saa maagisrealistisen vivahteen. Mystisyyttä tuovat lisää Lauran suuren idolin David Bowien ilmestyminen Jounin uniin sekä eräänlaisina sielueläiminä esiintyvät kettu, jänis ja huuhkaja.

Kertojan, josta saamme tietää vain muutamia yksityiskohtia, hahmo on kirjoitettu mielikuvitusta kutittelevasti. EI-Kaiksi itsensä esittelevä hahmo on lempeä ja ymmärtävä, mutta selvästi arkitodellisuuden tuolla puolen. Hahmo ilmestyy ihmeellisesti aina oikeaan aikaan oikeaan paikkaan, tyynnyttää tunteita ja auttaa käytännön asioissa. Uskonnollisessa terminologiassa puhuttaisiin ehkä suojelusenkelistä.

Myös perheen lapsen Martinin hahmo on onnistunut. Seitsemänvuotiaan mielenkiintoista ikävaihetta elävä lapsi uppoutuu vielä voimakkaasti mielikuvitusleikkeihin, mutta mukana on ajoittain jo järkevää päättelyä ja omatoimisuutta. Perheen epävakaa tunneilmasto näkyy kuitenkin Martinin tekemisissä.

Romaanissa parasta ovat rikkaat hahmot, joihin matkan edetessä kiintyy syvästi. On helpottavaa, kun äärimmäisellä rannalla, Jäämeren äärellä, Laura ja Jouni tuntuvat löytävän jonkinlaisen yhteisymmärryksen ja ehkä jopa uuden suunnan, jota kohti edetä.

Kaltio – Kirja-arvio

Nykyaikaa etsimässä

Kirjat Verkkoartikkeli 5/2021

“Ajan kulttuuriset kuilut ja sosiaaliset ristiriidat osoittautuvat hedelmällisiksi. Niittykin käppäilee yliopistolla tummassa puvussa kravatteineen, mutta panee siviilissä päähän kahdet peiliaurinkolasit, toiset silmilleen, toiset lakin lipan päälle.” M. A. Nummisen Helsinkiin arvioi Juhani Rantala.

Sompasenvuoma

Kannessa 5/2021

Kansikuvassamme seisoo vielä värjäämättömän tekstiiliteoksensa kanssa norrbottenilainen Ida Isak Westerberg. Valmis teos oli mukana Young Arctic Artists 2021 -näyttelyssä (ks. […]

Kaltio – Pohjoinen kulttuurilehti

Saamelaisten jäänteet ja kirkon rooli

Ajankohtaista Verkkoartikkeli 5/2021

Tänä vuonna kansallismuseo on palauttanut Inarin Siidaan suuren määrän aikoinaan pohjoisesta Helsinkiin vietyä esineistöä. Noin 30 vuotta sitten alettiin palauttaa 1900-luvun alkupuolella saamelaisten haudoista “tieteen” nimissä ryöstettyjä luita. Erva Niittyvuopio on tutkinut Oulun hiippakunnan tuomiokapitulin arkistosta, mikä oli kirkon rooli hautojen tyhjennyksessä.