Siina Tiuraniemi: Jäämeri. Minerva 2020.
Kajaanilaissyntyinen Siina Tiuraniemi kalasteli ensimmäisellä romaanillaan samoilla vesillä vanhuskirjallisuuden gurun, Minna Lindgrenin kanssa. Tiuraniemen Kukkia Birgitalle töni Lindgrenin Ehtoolehto-trilogian tapaan liikkeelle kiusallisia kysymyksiä siitä, miten vanhuksia ja muita hoivakodeissa asuvia pitäisi kohdella. Kumpi esimerkiksi on tärkeämpää: hauskuus ja herkuttelu vai mahdollisimman pitkä, terveystietoinen elämä?
Tiuraniemen toinen romaani Jäämeri on suorasukaisella huumorilla pelaavaan esikoiseen verrattuna tunnelmaltaan erilainen. Komiikkaakin löytyy, mutta perusvire on alakuloinen ja haikea.
Romaanin keskushenkilöt Jouni ja Laura, seitsemänvuotiaan Martinin vanhemmat, ovat molemmat omalla tavallaan avuttomia. Laura on lähtenyt kotoaan Kajaanista ovet paukkuen ja hädin tuskin täysi-ikäisenä tullut äidiksi. Loputtoman kiltti ja kärsivällinen Jouni yrittää auttaa ja ymmärtää, mutta Lauran holtittomuus on liikaa ja avioero lopulta ainoa vaihtoehto.
Jo erillään asuvan parin ajaa vielä kerran tekemisiin toistensa kanssa Jounin äidin kuolema. Puolivahingossa Laura nimittäin lupautuu kuskiksi, kun Jounin on tehtävä viimeinen matka äidin luo kauas Ivaloon. Road trip Helsingistä pohjoiseen ei suinkaan suju notkeasti ja suorinta mahdollista reittiä. Seurue hortoilee ristiin rastiin ja siinä samalla lukija perehdytetään takaumien avulla Lauran ja Jounin aiempiin vaiheisiin.
Heti alussa käy selväksi, että mukana on myös välillä hurmaavasti, välillä rasittavasti lörpöttelevä ja tapahtumia taustoittava kaikkitietävä kertoja. Hirvaskankaan ABC:llä kertoja änkeytyy perheen mukaan autoon saakka ja tarina saa maagisrealistisen vivahteen. Mystisyyttä tuovat lisää Lauran suuren idolin David Bowien ilmestyminen Jounin uniin sekä eräänlaisina sielueläiminä esiintyvät kettu, jänis ja huuhkaja.
Kertojan, josta saamme tietää vain muutamia yksityiskohtia, hahmo on kirjoitettu mielikuvitusta kutittelevasti. EI-Kaiksi itsensä esittelevä hahmo on lempeä ja ymmärtävä, mutta selvästi arkitodellisuuden tuolla puolen. Hahmo ilmestyy ihmeellisesti aina oikeaan aikaan oikeaan paikkaan, tyynnyttää tunteita ja auttaa käytännön asioissa. Uskonnollisessa terminologiassa puhuttaisiin ehkä suojelusenkelistä.
Myös perheen lapsen Martinin hahmo on onnistunut. Seitsemänvuotiaan mielenkiintoista ikävaihetta elävä lapsi uppoutuu vielä voimakkaasti mielikuvitusleikkeihin, mutta mukana on ajoittain jo järkevää päättelyä ja omatoimisuutta. Perheen epävakaa tunneilmasto näkyy kuitenkin Martinin tekemisissä.
Romaanissa parasta ovat rikkaat hahmot, joihin matkan edetessä kiintyy syvästi. On helpottavaa, kun äärimmäisellä rannalla, Jäämeren äärellä, Laura ja Jouni tuntuvat löytävän jonkinlaisen yhteisymmärryksen ja ehkä jopa uuden suunnan, jota kohti edetä.
Emeritusprofessori ja entinen Kaltion päätoimittaja Veli-Pekka Lehtola pohtii saamelaisteemojen käsittelyäKaltiossa lehden sotienjälkeisen historian, vuoden 1966 saamelaisjulkaisun ja itse toimittamiensa teemanumerojen (1982 ja 1996) pohjalta.
Yhä suurempi osa EU-maiden kansalaisista kannattaa kauppapakotteita Israelille. Sadat eurooppalaiset poliitikot ovat viime ja tänä vuonna allekirjoittaneet vaatimuksia, joissa vaaditaan unionin yhteisiä pakotteita Israelia vastaan. Kasvavasta paineesta huolimatta EU ei ole lakkauttanut kauppaa edes Israelin siirtokuntien kanssa, jotka ovat kansainvälisen oikeuden vastaisia.
Synnyin- ja kotikaupunkini Oulu avasi Euroopan kulttuuripääkaupunkivuotensa tammikuun kolmantena viikonloppuna. Minä en mahtunut muine työkiireineni virallisiin avajaisiin tai viitsinyt kauppatorin […]
Oulun kulttuuripääkaupunkivuoden yhdeksi kohokohdaksi on nostettu saamelaiskulttuurin ohjelmakokonaisuus Risku eli ”Rájehis, ealli sámekultuvra” – rajaton, elävä saamelaiskulttuuri. Suurimmat satsaukset ovat […]
Kun kirjoitan tätä, on Oulun juhlavuotta Euroopan kulttuuripääkaupunkina kulunut reilun kuukauden verran. Kaupungin keskustan iloisella meiningillä ja ihmisillä täyttäneistä avajaisfestivaaleista […]
Jossain lähitulevaisuudessa ihmiset elävät skandinaavisen sisustustyylin mukaisissa sisätiloissa ja ainoa kosketus ulkoilmaan on roskalaatikoiden luona. Reijo Valta arvioi 2.4.2026 ensi-iltansa saaneen Oravan.
Eros Gomorralainen katseli 56. Tampereen elokuvajuhlilla sarjan Rúnar Rúnarssonin elokuvia, niin lyhyitä kuin pitkiä. Islantilaisen Rúnarssonin teoksissa tutkitaan usein suuria elämänmuutoksia.
”Xulu202x-projekti haluaa valaa tulevaisuudenuskoa paikallisiin nuoriin mutta törmää samaan aikaan kylmiin realiteetteihin ja ongelmiin, jotka vaikeuttavat unelmointia.” Marlene Hyyppä arvioi projektin pääteoksen S.I.E.L.L.Ä.
Kaltio ry osallistuu myös kulttuuripääkaupunkivuoden tekemiseen. Taiteilijajärjestö MUU ry:n kanssa toteutettava hanke ”E75 Taidebussi” (tai englanniksi E75 Art Bus) halkoo Euroopan Välimereltä Jäämerelle.
Valokuvaaja Jaakko Heikkilän retrospektiivinen näyttely Ja minusta tuli ihminen esittelee Heikkilän laajaa tuotantoa. Näyttely on avoinna Aineen taidemuseossa Torniossa elokuun loppuun saakka.
”Samanlaista tasapainotteluahan elämä lienee myös muilla taidetta ja kulttuuria tekevillä.” Päätoimittaja ajattelee taas taiteen sijasta rahaa.
”Silti voi vain kehua, kuinka taitavasti kirjailija kuljettaa Weijon maallisen vaelluksen päätökseen.” Hannu Niklanderin Loivaa alamäkeä -sarjan viimeinen osa Kodit ja asunnot miellytti Timo Tossavaista.
”Stailattu nykykieli elävöittää huolellista kokonaisuutta”, mutta ”tarinan draamallinen jännite uhkaa hetkittäin puutua”. Maija Jelkänen arvioi Iida Aikion esikoisromaanin Muoviaurinko – Muitalus čálgama birra.
”Metsäteollisuuden edessä rähmällään oleva tiedeyhteisö rinnastuu toimintatavoiltaan niin kulttiin kuin mafiaan.” Tuomo Pirttimaa luki Teemu Kaskisen romaanin Yö ja usva.
”Jokaisena yhteiskunnallisen epävarmuuden, taantuman ja kriisin aikana syntipukin ajatus nousee uudelleen esiin.” Suomeen ja Kokkolaan muuttanut Mousa pohtii maailman tilannetta.
”Vaikka elokuvassa ei oikeastaan tapahdu juuri mitään, se pitää mainiosti otteessaan”, Kaltion kriitikko Matti A. Kemi toteaa Aleksi Salmenperän Isänpäivästä.
”Mitään uutta katsoja ei Kaijasta opi, eikä mitään uusia elokuvataiteellisia juolahduksiakaan synny.” Matti A. Kemi ei innostunut Kaija Koo -elämäkertaelokuvasta Kaunis rietas onnellinen.
Oulun kulttuuripääkaupunkivuoden aloittanut ooppera Ovllá on ”syvällinen tutkimusmatka yksilön kieli-identiteettiin ja hapertuvaan sukuperintöön”, Matti A. Kemi kirjoittaa. ”Traditionaaliseen oopperaperinteen kepeyttä ja leikkisyyttä lähestytään harvakseltaan.”
”Ateriointi palettiveitsillä ja muilla taiteilijan tarvikkeilla on vähän kömpelöä, mutta sujuu lapsilta helpommin. Kun hodarit on syöty, avataan jäätelöbaari.” Teatteri voi olla tällaistakin. Pete Huttunen vieraili Oulun teatterin Moninaisuuden näyttämöllä.
”Motiivit jäävät vaillinaisiksi, katsojalle ei tarjota tilaa ennakoida tai tajuta syitä ja yhteyksiä.” Matti A. Kemi vaikuttui Kullervon tarinan puitteista, mutta tarinan ja juonen juoksutus jätti haasteita katsojalle.
Marjatta Kaikkonen teki työvuosinaan oppimisen kehittäjänä opintomatkoja muun muassa Roomaan. Hän kirjoittaa nyt matkastaan ja antiikin kulttuurihistorian merkityksestä Kaltiolle.
