
Palsta suomalaisen elokuvataiteen avohakkuuksi
Mikko Myllylahden Cannesissakin palkittu lokakuun ensi-iltaelokuva on Kaltion kriitikko Matti A. Kemin mukaan ”ilahduttava kaato”. Ensi-iltansa leffa saa teattereissa 7.10.2022.
Jere Vartiainen: Minuus | Miinus. Kolera 2018.
Jere Vartiainen on oululainen 1983 syntynyt runoilija. Minuus | Miinus (nimen sanojen välissä on pystyviiva, jonka minä luen peiliksi) on hänen kolmas kokoelmansa. Lisäksi Vartiainen on armoitettu lavarunoilija, josta ansiona hänellä on vyöllään vuoden 2014 lavarunouden Suomen mestaruus.
Jere Vartiainen omistaa uuden kokoelmansa ahdistuneille pojille. Jo ensimetreillä lukijalle selviää, että nyt ollaan asiantuntijan kyydissä. Vartiaisen leipätyö psykologina antaa ammattimaisen uskottavuutensa ahdistuksen kuvauksiin, mutta lukijalle välittyy kuva, että mukana runoissa seikkailevan Tutkittavan (runoissa usein myös sairaalakielellä tva) kokemuksissa lienee myös kohtuullinen määrä läpielettyä ainesta.
Kokoelman läpi kulkee tarina mieheksi kasvamisesta. Välillä tätä kerrotaan Tutkittavan, välillä häntä tarkkailevan maailman suulla; välillä näemme tuokiokuvia Tutkittavan lapsuudesta ja nuoruudesta. Toisinaan Vartiainen käyttää myös kuvarunon keinoja, asettelee tekstinsä esimerkiksi TE-keskuksen lomakkeelle tai sosiaalisessa mediassa kiertävien nettitestien näköiseksi. Myös Vartiaisen aikaisemmista kokoelmista tutut aforisminomaiset sanaleikit ovat mukana keinovalikoimassa.
Tutkittavan kokemuksen mukaan miehuuteen kuuluvat olennaisesti jatkuva suorittaminen ja sen aiheuttama riittämättömyyden tunne (”pakko olla erityinen kun naulaa, pakko olla muita parempi kun naulaa”), ahdistus annettuna tulevaan rooliin sopimisesta (”Kuvittele ensimmäinen seksikerta. Kuvittele miten humalaisen ensikasteen jälkeen mikään ei yhtäkkiä toimi. Eikä sinulla ole aavistustakaan mitä teet.”), sen aiheuttama huono itsetunto ja jatkuva vertailu muihin (”naurettava miesuni hukkuu rantaveteen”). Tässä negatiivisten tunteiden pyörteessä ihailun saamisen tarve kasvaa helposti pakkomielteeksi: ”tässä kuvassa suuni on täynnä höyheniä”. He-Man, Teräsmies ja Optimus Prime tuntuvan täysin relevanteilta samaistumiskohteilta.
”Ole jäätelö, ole karkkipaperi! Ole täysi esitys ja kiiltokuva tuulessa! Ole aina helppo ja tanssi, tanssi, tanssi! / Tai sitten kaadu edes hauskasti! Äläkä katso ketään silmiin. Ja painu sitten jo vittuun siitä.”
Tutkittavan purkaessa näissä runoissa miehuuttaan sen alkutekijöihin on Vartiaisen kokoelma helppoa liittää osaksi keskustelua, jota maailman mukana väistämättä muuttuvan mieskuvan (miehisyyden / miehekkyyden / maskuliinisuuden / miehen mallin tms., valinta on vapaa, maailman rakkaimmalla lapsella on monta nimeä) ympärillä on vuosituhannen vaihteen jälkeen käyty. Keskustelussa on käytetty muun muassa käsitteitä toksinen tai herkkä maskuliinisuus kuvaamaan tiettyyn stereotyyppiseen rooliin asettumisen negatiivisia puolia – sekä ympäröivälle yhteiskunnalle että ei lainkaan vähempää henkilölle itselleen. Nämä toisinaan varsin höttöisestikin käsitellyt käsitteet saavat ehkä parhaan lukemani selityksen juuri tämän kokoelman runoissa.
Miehuuden rakennuspalikat käydään kirjassa läpi kuin psykologin vastaanottohuoneessa ikään. Varsinaista kehitystä parempaan ei tiedon lisääntyessä näyttäisi kuitenkaan tapahtuvan: aktiivisen toimijan roolin omaksumisen vaatimus – ”Kakkonen on ensimmäinen häviäjä”; ”Binäärijärjestelmä = olet joko ykkönen tai olet nolla” – ja ihmissuhteet tuntuvat mahdottomilta: ”Tva toteaa, ettei kukaan pitäisi hänestä, jos tuntisi hänet todella”.
”Kun tutkittava (tva) kaivaa komerostaan jatkojohdon porakonetta varten, siinä on yhtä tiukkoja hirttosilmukoita kuin tarpeessa sanoa jotain siitä, miksi ei pysty sanomaan mitään”
Väläyksenomaisesti lukijan tietoon saatetut lapsuuden emotionaaliset huomiottajäämiset vanhempien taholta (”Juoksen itkien kotiin äitin luo ja se kysyy: mitä sinä teit ensin?”) luovat myös hyvän pohjan sille, että samoja ongelmia vatvotaan sukupolvesta toiseen. ”Luulitko, että ’ihminen on ihmiselle lohturuokaa’ on lämmin, lempeä, lohdullinen voisilmäajatus lähimmäisenrakkauden pehmeän pullamössön keskellä?”, Vartiainen kysyy, eikä varmasti ole vahingossa valinnut lauseeseen suurten ikäluokkien suosikkijälkiruokaa, jota kukaan hänen ikäisistään ei ole maistanut, mutta jonka syöjiksi heitä aina epäillään (vrt. soijapoika).
”Lapsi pieni,
itket että tämä maa sinua vihaa
mutta hidas on sen syleily,
anna meille aikaa
Kukissa kehtolaulu
liian matala ihmiskorvalle”
Menneet polvet kutsuvat mukaansa, mutta päähenkilö ei ole valmis tekemään ennalta päätettyä valintaa vaan putoaa ulos roolistaan. Onko tuloksena jotain uutta ja ennennäkemätöntä vai lopullinen syrjäytyminen yhteiskunnasta, jätetään lukijan tulkittavaksi?
Jere Vartiainen on kolmannella kokoelmallaan suorempi ja henkilökohtaisempi kuin aiemmissa kirjoissaan. Sanoilla leikittelyä ja huumoria tärkeämmiksi ovat tulleet hirvittävän rehellisesti kuvatut tunteet. Vartiainen onkin jossain haastattelussa suorastaan irtisanoutunut aikaisemmasta tuotannostaan ja kuvaillut, että uskaltaa ehkä vasta nyt olla runoilija ja kirjoittaa kaikesta.
Muutos kohti henkilökohtaista on selvästi kannattanut, sillä Minuus | Miinus on edeltäjiään kokonaisempi ja varmasti myös kestävämpi teos. Olen varma, että näistä runoista löytyy oivallettavaa vielä sadannellakin lukukerralla. Lukeminen ei ole edes järin vaikeaa, Vartiaisen runojen rytmi tulee edelleen suoraan lavarunoudesta ja monessa kohden sanat suorastaan pakottavat lukemaan itsensä ääneen.
Vaikka kokoelma siis on omistettu ahdistuneille pojille, myös tyttöjen ja vanhempien kannattaa se lukea. Tietysti myös niiden, jotka jo yrittävät olla niin kuin aikuinen mies.
Mikko Myllylahden Cannesissakin palkittu lokakuun ensi-iltaelokuva on Kaltion kriitikko Matti A. Kemin mukaan ”ilahduttava kaato”. Ensi-iltansa leffa saa teattereissa 7.10.2022.
Ajankohtaista Kompassina Victor Klempererin päiväkirjat Verkkoartikkeli
Esseesarjan kolmanessa osassa Jenny Kangasvuo pohtii demokratiaa, joka saattaa nostaa vallankahvaan myös Saksan kansallissosialistien kaltaisen puolueen.
Jenny Kangasvuon essee aloittaa sarjan, jonka teemat nousevat Victor Klempererin päiväkirjamerkinnöistä vuosilta 1933–1945.
75-vuotisjuhlaseminaari ”Taiteen ja kulttuurin rooli koulutuksessa ja tutkimuksessa” on katsottavissa Oulun ammattikorkeakoulun youtube-kanavalla osoitteessa https://www.youtube.com/watch?v=jbpnxvfWOqM. Seminaari striimattiin torstaina 29.10.2020 klo 13–16.
Oulujokivarressa sijaitsevalla Saarelan maatilalla oli isäntä, jonka voimista liikkui villejä huhuja. Kyseessä oli painin olympiavoitolla nimensä historiaan kirjoittanut Yrjö Saarela, […]
Väestön eliniänodotteen kasvaessa yksi ”vanhuuden” kategoria, 65+, ei enää riitä. Kuusikymppiset, kahdeksankymppiset ja satavuotiaat ovat ryhminä saatikka yksilöinä liian erilaisia, Jenny Kangasvuo kirjoittaa.
”Vaikuttaa, että elokuva on kyhätty neljästä erillisestä käsikirjoituksesta henkistä väkivaltaa käyttäen yhden elokuvan mittaiseksi.” Kaltion Matti A. Kemi arvioi, että Hyväveli on vuoden 2022 heikoin kotimainen pitkä elokuva.
”Aina ei oikein tiedä, pitäisikö nauraa vai hämmästellä suu auki”, kirjoittaa Pete Huttunen Pamela Tolan viimeisimmästä ohjauksesta Järjettömän paska idea. Oulussakin kuvatun elokuvan ensi-ilta oli 13.1.2023.
Kaltion kriitikko Matti A. Kemi ei vaikuttunut viimeisimmästä Napapiirin sankarit -sarjan elokuvasta. ”Puoleentoista tuntiin edes ilmeikkäät näyttelijät eivät ole uskoneet käsikirjoituksen ponnettomuuteen.”
”Hamstereissa Veikko Huovisen veijaritarina syvenee yhden sukupolven korjaavaksi kokemukseksi”. Reijo Valta arvioi 4.1.2023 teattereihin saapuvan romaanin viimeisimmän, Markku Pölösen ohjaaman elokuvaversion.
Unenomainen seikkailu vanhalla Varikolla ”Seuraan esitystä hämmästyneenä ja yritän varoa, jotten vahingossakaan sotke riskialtista performanssia omilla äkillisillä liikkeillä tai teoillani.” […]
Perusarvojemme tuntematon historia Jopa 8 000 vuotta vanha Tonavan laakson sivilisaatio tarjoaa meille paljon enemmän kuin pelkkää museotavaraa. Sen yhteiskunnassa saivat […]
Antti Heikkisen Latu-romaanin maalaisproosa vertautuu Risto Kormilaisen silmissä karjalaiseen Heikki Turuseen ja ylä-savolaiseen Eino Säisään.
”Eksklusiiviset uskonnolliset liikkeet ja seurakunnat eivät anna tilaa itsenäiselle ajattelulle vaan kaventavat ihmisen ja uskon yhteen tiukkaan muottiin.” Risto Kormilainen luki Camilla Nissisen romaanin Meitä vastaan rikkoneet.
Juha Hurmeen uutuusteos Tiu tau tilhi ”hurmioituneella tavalla johdattelee kansakoulun periklassisen laulun myötä Fröbelin palikoihin ja aina Alaskaan saakka”, toteaa kriitikko Risto Kormilainen.
”Lapsuuden lähtökohdat eivät olleet kovin otolliset Kaisa Tammelle (s. 1970) tulevaisuuden uraa ajatellen. Alkoholisti-isä terrorisoi perhettä ja sai raivokohtauksia. Risto Kormilainen arvioi Naisvankilan pomon.
”Maapallon pelastukseksi tulee yhteiskuntien julkinen sektori rakentaa uusiksi, peruuttaa infrastruktuurin yksityistäminen, verotettava suuryhtiöitä ankarammin, ehkä jopa kansallistettava niitä.” Naomi Klein vaatii muutosta Tuli on irti -teoksessaan, arvioi Juhani Rantala.
”Pikemmin kuin romaani teos on anti-romaani tai tutkielman parodia”, pohdiskelee Esko Karppanen Runeberg-palkintoehdokkaaksikin valitusta Tiina Lehikoisen Punelmia-teoksesta.