Juho Könkkölä ajattelee maailmaa origamien taitoksina
Juho Könkkölä (s. 1997) taitteli jo lapsena Keski-Suomen Korpilahdella paperista intohimoisesti erilaisia hahmoja. ”Homma karkasi käsistä”, Könkkölä kertoo, kun häneltä kysyy, miten hän päätyi tekemään origameja täysipäiväisesti.
Aineen taidemuseon syyskuun kutsutaiteilijana Viippola-residenssin ateljeessa Könkkölä työskentelee alun perin Japanista lähtöisin olevalla origami-tekniikalla. Origamien tekeminen vaatii kolmiulotteista hahmottamista ja sorminäppäryyttä. Erikoishienon riisipaperin arkkeja on levitelty ympäri ateljeen pöytiä. Valkoiset arkit muuttuvat Könkkölän käsissä monimutkaisiksi eri mytologioihin ja taruihin liittyviksi hahmoiksi. Riisipaperin lisäksi origamitaiteilija ei juuri hintavia työvälineitä tarvitse: Könkkölä esittelee hammastikkua, jota käyttää apunaan taitoksien tekemisessä.
”Tämä sama tikku on ollut jo puolitoista vuotta käytössä”, taiteilija laskeskelee.
Kuva: Jari Hannuniemi / Aineen taidemuseo.
Ateljeen lattialla on myös pahvilaatikko täynnä värikkäitä papereita taiteltuna mitä erilaisimpiin muotoihin. Laatikon sisältö on kuin origamitaiteilijan työkalupakki tai kirjasto. Harjoituskappaleiden avulla Könkkölä pystyy suunnittelemaan haluamiensa muotojen taitoksia ja saamaan ne osaksi lopullista teosta.
Könkkölän taittelemana paperit muuttuvat esimerkiksi kannelta soittavaksi Väinämöiseksi tai satoa korjaavaksi maanviljelijäksi. Origamien yksityiskohdat ovat hätkähdyttävän tarkkoja ja Könkkölä joutuu kerta toisensa jälkeen vakuuttelemaan katsojille, että kaikki on todella valmistettu yhdestä paperiarkista ilman saksia tai liimaa.
Juho Könkkölä: Keihästaistelija, paperi 2020. Kuva: Juho Könkkölä.
Origamien tekeminen on hidasta ja vaatii viikkojen, jopa kuukausien etukäteissuunnittelua. Tornion residenssissä valmistettavien teosten suunnittelun Könkkölä aloitti jo kuukausia aikaisemmin keväällä. Syksyn residenssijakso kului kurinalaista työskentelyaikataulua noudattaen ja pitkällisiä suunnitelmia toteuttaen. Origamitaiteilija ei jouda odottelemaan inspiraation tulemista, mikäli haluaa saada jotain aikaiseksikin.
Torniossa Lapin ammattikorkeakoulusta kuvataiteilijaksi valmistunut Könkkölä on pitänyt kuluneen vuoden 2020 aikana jo kaksi museonäyttelyä. Juho Könkkölän origamit pääsivät osaksi Amos Rexin Generation 2020 -ryhmänäyttelyä juuri ennen kuin korona sulki museot. Syyskuussa taiteilija palasi opiskelukaupunkiinsa Tornioon Aineen taidemuseon kutsumana, osana Lapin kullanmurut -näyttely- ja residenssiprojektia. Residenssikuukauden jälkeen Könkkölän origamit olivat esillä Tornion keskustassa, vanhasta kemikalioliikeestä näyttelytilaksi muutetussa Galleria Tilassa.
Kuva: Jari Hannuniemi / Aineen taidemuseo.
Lapin kullanmurut on Aineen taidemuseon vastaus siihen, mikä voisi olla unelmien museoprojekti. Jenny ja Antti Wihurin rahasto valitsi nyt toisen kerran kaksi suomalaista museota alueellisiksi kummimuseoikseen, ja vuonna 2020 unelmien museoprojektia pääsi Aineen taidemuseon lisäksi toteuttamaan Lappeenrannan museo. Aineen taidemuseo on kutsunut projektiin mukaan kuusi 1980–1990-luvuilla syntynyttä taiteilijaa, joista jokainen saa asua ja työskennellä vuorotellen Aineen taidemuseon vieressä sijaitsevassa Viippola-residenssissä. Residenssikuukauden jälkeen kukin taiteilija valmistaa näyttelyn eri puolille Torniota, ja kesällä 2021 kuuden taiteilijan teokset ovat esillä ryhmänäyttelyssä Aineen taidemuseossa.
Könkkölän näyttely avasi Lapin kullanmurujen näyttelyvuoden onnistuneesti. Kaupungin keskeisellä paikalla sijaitseva näyttelytila houkutteli paljon kävijöitä, joille museossa vierailu ei välttämättä ole tuttua. Myös taiteilijan mielestä residenssikuukausi ja näyttely toivat uusia ajatuksia ja näkökulmia taiteen tekemiseen. Könkkölän mukaan läheinen yhteistyö taidemuseon kanssa selkiytti omaa näkemystä taiteellisesta työskentelystä.
Juho Könkkölä: Maanviljelijä, paperi 2020. Kuva: Juho Könkkölä.
Näyttelyn avauduttua Könkkölä on sitä mieltä, että kuukauden residenssijaksollaan Torniossa hän valmisti tähän mennessä kenties parhaimmat origamiteoksensa. Yksi asia kuitenkin muuttui: nimittäin se kauan käytössä ollut origamin tekijän tärkeä työkalu, hammastikku, piti viimein vaihtaa uuteen.
Lapin kullanmurut, Aineen taidemuseon näyttely- ja residenssiprojekti, Torniossa 9/2020–9/2021.
Yhä suurempi osa EU-maiden kansalaisista kannattaa kauppapakotteita Israelille. Sadat eurooppalaiset poliitikot ovat viime ja tänä vuonna allekirjoittaneet vaatimuksia, joissa vaaditaan unionin yhteisiä pakotteita Israelia vastaan. Kasvavasta paineesta huolimatta EU ei ole lakkauttanut kauppaa edes Israelin siirtokuntien kanssa, jotka ovat kansainvälisen oikeuden vastaisia.
Ajattelen: Ukrainaan sotaan lähteneet suomalaiset vapaaehtoiset, Mona Mannevuon Ihmiskone töissä (Gaudeamus 2020), sotien jälkeinen aika, jälleenrakennus ja (taas, edelleen) betonivalumuotit […]
Aika, muistot ja erilaiset nostalgian lajit ovat valtailleet mieleni sopukoita viime aikoina, vaikka yhä enemmän pitäisi yrittää keskittyä kaikenlaiseen tulevaan […]
Suomalais-ranskalainen Sofia Karinen asuu Oulussa. Hänen teoksissaan voin nähdä kuitenkin myös ranskalaista valoa. Jo nuorena piirtämisestä ja maalaamisesta innostunut Karinen […]
Reijo Valta osallistui maaliskuussa 2025 Uumajan LittFestille päätoimittajan kanssa. Ruotsin vanhimmalla ja merkittävimmällä kirjallisuusfestivaalilla oli tänäkin vuonna paljon mielenkiintoisia vieraita.
Kaltion 80-vuotiseen historiaan mahtuu monenlaista kissanhännänvetoa. Juhani Rantala pohtii, mistä kumpusi 1960-luvulla Atte Kalajoen ja Erno Paasilinnan eli Kaltion ensimmäisen ja toisen päätoimittajan välirikko.
”Nälkävuosi on muutenkin juuri sellaista taidetta, jolla persu perustelisi, että kulttuurilta pitäisi leikata loputkin rahat ja suunnata ne ampumaradoille. Lukutaitoinen persu eli sivistysporvari ehkä syyttäisi näytelmää vastuuttomaksi ja epäisänmaalliseksi.”
”Alaviitteet on suppea summaus ajastamme lyyrisesti valotettuna. Se, mikä näyttää säihkyvältä ja sankarilliselta, osoittautuu loppujen lopuksi tomuksi ja tuhkaksi.”
”Teos voisi olla raskasta luettavaa, jos Räinä ei kirjoittaisi niin kauniisti, kirkkaasti ja harkitusti. Karujakaan havaintoja, uutisia tai tutkimustietoja ei pehmennetä, mutta pienintäkään kiivailun tai julistamisen sävyä ei lipsahda mukaan.”
”[Mikael] Niemi on elänyt tiiviisti kolmen kielen ja kahden kulttuurin keskellä, mikä on muokannut hänestä loistavan sekä monipuolisen kirjailijan, joka hallitsee niin runon kuin proosan lyhyenä ja pitkänä.”
Luonnonsuojelurikokset ovat Suomessa melko tavallisia eikä niistä jää helposti korvessa kiinni, ellei kohdalle satu osumaan onnekas tutkimussukeltaja. Vesistöbiologi Myyri Sysivesi vie lukijan pinnan alle ja rikospaikalle.
Metsiensuojelu on joukkuelaji, jossa yksi avaintekijä on vapaaehtoinen metsäkartoittaja. Kartoitustyötä tekee pieni aktiivien joukko, johon helsinkiläinen Olli Manninen on kuulunut miltei kolmekymmentä vuotta.
Samalla, kun puolustusvoimat vankistaa turvallisuuden nimissä ”pohjolan linnaketta”, sen hankkeet muuttavat elinympäristöjä ja ekosysteemejä. Kritisoiminen on vaikeaa, sillä kukapa tahtoisi asettua kansallista turvallisuutta vastaan. Rovaniemeläinen Lotta Lautala etsi dilemmaan selvyyttä arktisen maailmanpolitiikan tutkijan Laura Junka-Aikion kanssa.
Onko ”vihreän energian” puhtauden ihannointi edelleen vallankäytön keino sulkea saamelaiset ulos päätöksenteosta yhteiskunnan marginaaliin? Kuka päättää, mikä on puhdasta ja likaista? Eleonora Alarieston essee, julkaistu yhteistyössä Metsäliikkeen kanssa.
”Moni hyönteinen näyttää ulkoavaruuden olennolta, jos mikroskoopilla katselee. Se herättää enemmänkin hämmästystä, jopa inhoa ja halua torjua näitä olentoja. Silloin empatia jää helposti puuttumaan.” Sampsa Hannonen haastatteli eläinfilosofi Elisa Aaltolaa.
”Mielenosoittamisoikeus, kuten mikä tahansa muukin oikeus, voidaan myös menettää. Siksi sen toteutumista tulee seurata, tarkastella ja uudelleenarvioida.” Rovaniemeläinen lukiolainen Minea Kaippio kirjoittaa mielipiteenvapaudesta.