Vallanhaltijan kapea muotokuva

Jung H. Pak: Kim Jong Un. Pohjois-Korean nuoren diktaattorin sisäpiirissä. 333 s. Otava.

Aloitetaan positiivisista seikoista: entisen CIA:n analyytikon Jung H. Pakin teos Kim Jong Un on yleisotteeltaan asiantunteva ja onnistuu pikakelaamaan läpi Pohjois-Korean hallintohistorian ilman, että vaikutelma jää pinnalliseksi. Maan kapitalisoituminen kuvataan elävästi, jopa aidon positiivisesti. Kim Jong Un näyttäytyy samanaikaisesti sekä maanläheisenä, tavallisista ihmisistä kiinnostuneena hallitsijana että räjähdysherkkänä ja varsinkin korkea-arvoisia virkamiehiä löylyttävänä vaatijana, joka ei hyväksy keskinkertaisuutta ja joka on puhdistanut tai nuorentanut, kuinka vain, hallintokoneiston omia päämääriään vastaavaksi.

Positiiviseksi on luonnehdittava myös sitä, ettei kirja kuvaa jokaista sattumusta yksipuolisesti Yhdysvaltojen näkökulmasta, ja muutamaan kertaan Kimin julmalta vaikuttavia ratkaisuja perustellaan, jolloin ne asettuvat kontekstiinsa. Kovin syvälle Kimin persoonaan ei kuitenkaan päästä: luksuspalvelujen lisääntyminen ja samanaikaiset kontrollivaltion kurikäytönnöt kuvastavat ehkä hallitsijan sisäistä ristiriitaa, mutta kunnollista henkilökuvaa ei ymmärrettävistä syistä synny.

Ongelmat korostuvat kirjan loppupuolella. Pak väittää Donald Trumpin ja Kimin lähentymisen tuottamaa uutta Kim Jong Un -imagoa karikatyyriksi, ikään kuin tyhjästä syntyneeksi ylihyveelliseksi mielikuvaksi, joka vetoaa heihin, jotka haluavat uskoa mahdottomaan. Pakin mukaan tulkintaa leimaa historiallisen perspektiivin puute, mutta näin todetessaan hän vetoaa Kim Jong Ilin käytökseen, jota hallitsi muutamin paikoin perusteltukin, siis vastapuolen toimintaan reagoiva poukkoilu diplomatian ja uhkailujen välillä.

Tietenkin Pak on oikeassa kuvatessaan Kimin pelurina, mutta jälleen on kysyttävä, onko Kim peluri jossakin syvemmässä merkityksessä kuin muut valtionjohtajat. Hän on ilmentänyt lähiaikojen reaktioissaan epätavallista haurautta ja vilpittömyyttä, mikä voi olla osa uutta strategiaa, mutta sen ei tarvitse tarkoittaa uutta kappaletta poliittisen teatterin historiassa. Tässä mielessä Pak tuntuu astuvan omaan ansaansa, seuraavan ennakko-oletuksiaan, joiden hän muualla teoksessaan väittää olevan kokeneiden analyytikoiden tyypillinen virhe. Samalla hän kritisoi Trumpin huoletonta ja epäammattimaista asennetta, joka yhtä kaikki vei asioita ainakin hetkellisesti parempaan suuntaan.

Pak ei usko Yhdysvaltojen ja Pohjois-Korean suhteiden parantumiseen johtuen siitä yksinkertaisesta syystä, että viholliskuvat oikeuttavat Pohjois-Korean nykyhallinnon ja asevarustelun. Jos viholliskuva katoaa, hallintojärjestelmä haurastuu. Tämä on tietenkin yksi mahdollinen tulkinta. Samalla on mahdollista ajatella Yhdysvaltojen sisäisen hajaannuksen ajavan Pohjois-Korean etua. Trumpin jälkeen keskeistä voi olla se, mikä skenaario tarjoaa suurimman edun ja mikä on ensisijainen päämäärä.

Ehkä oma tulkitani nähdään naiivina, mutta itse näen Trumpin ja Kimin lähentymisen aloittaneen

suoruuden ja vilpittömyyden kauden Pohjois-Korean toiminnassa, jota kyllä leimaa silmä silmästä -logiikka ja strateginen suunnittelu (ja aivan viime aikoina myös muutamat sisäpoliittisesti omituiset, ehkä Joe Bidenin ärsyttämiseen tähtäävät ratkaisut), mutta joka lähtökohtaisesti on pasifistista ja liiallista provosointia välttävää. Kim Jong Un on myöntänyt hallintonsa virheitä epätavallisen avoimesti jo tätä ennen, mutta viime vuosina rehellisyyden ideaali on voimistunut.

Jos tämä muutos ja Pohjois-Korean diplomaattisten pyrkimysten mahdollinen vilpittömyys sivuutetaan, eikö samalla pidetä yllä valheellista kuvaa Pohjois-Korean poliittisesta tilanteesta? Eikö rationaalinen tulkinta muutu nopeasti Yhdysvaltojen poliittisen strategian palaseksi, jossa samalla iskulla siivotaan pois sekä Kim että Trump?

Maksimaalisen painostuksen strategiassa on tietenkin se osuvuus, että ideaalimaailmassa ydinaseiden ei tulisi olla etu tai neuvotteluvaltti, ei edes Yhdysvaltojen itsensä puolelta, mutta kun Pak samanaikaisesti ehdottaa eriasteista Pohjois-Korean sisäpolitiikkaan vaikuttamista ilman selkeitä myönnytyksiä, on näkökulma erittäin yksipuolinen. Se ei ole ollut strategiana yhtään myönnytyksiä tehokkaampi lähestymistapa historiallisesti tarkasteltuna, vaikka Pak näyttää pitävän sitä realismin tienä.

Näistä syistä Kim Jong Un -teokseen jää jatkuvasti tietty epäobjektiivisuuden häivähdys. Se vedonnee heihin, jotka eivät usko minkään muuttuneen. Mitenkään kaikenkattavaksi kirjan luomaa henkilö- ja tilannekuvaa ei kuitenkaan voi luonnehtia, vaikka se samanaikaisesti on yleislinjoiltaan riittävän asiantunteva, paikoin jopa terävä ja samalla kohtalaisen ajantasainen.

Suomi puhuu kauniita, mutta toimintaa suitsivat varovaisuus, vienti ja aseet

1-2/2025

Yhä suurempi osa EU-maiden kansalaisista kannattaa kauppapakotteita Israelille. Sadat eurooppalaiset poliitikot ovat viime ja tänä vuonna allekirjoittaneet vaatimuksia, joissa vaaditaan unionin yhteisiä pakotteita Israelia vastaan. Kasvavasta paineesta huolimatta EU ei ole lakkauttanut kauppaa edes Israelin siirtokuntien kanssa, jotka ovat kansainvälisen oikeuden vastaisia.

  • Emma Auvinen
  • Anniina Väisänen
  • Janette Kotivirta
  • Otto Snellman
Kaltio – Kolumni

Sota, metsä, työ

3/2025

Ajattelen: Ukrainaan sotaan lähteneet suomalaiset vapaaehtoiset, Mona Mannevuon Ihmiskone töissä (Gaudeamus 2020), sotien jälkeinen aika, jälleenrakennus ja (taas, edelleen) betonivalumuotit […]

  • Jenni Kinnunen
Kaltio – Pääkirjoitus

Aika velikultaa muistot

3/2025

Aika, muistot ja erilaiset nostalgian lajit ovat valtailleet mieleni sopukoita viime aikoina, vaikka yhä enemmän pitäisi yrittää keskittyä kaikenlaiseen tulevaan […]

  • Paavo J. Heinonen

Kannessa: Sinisimpukat

3/2025

Suomalais-ranskalainen Sofia Karinen asuu Oulussa. Hänen teoksissaan voin nähdä kuitenkin myös ranskalaista valoa. Jo nuorena piirtämisestä ja maalaamisesta innostunut Karinen […]

  • Paavo J. Heinonen
Kaltio – Kirja-arvio

Runollinen ajankuva

3/2025

Alaviitteet on suppea summaus ajastamme lyyrisesti valotettuna. Se, mikä näyttää säihkyvältä ja sankarilliselta, osoittautuu loppujen lopuksi tomuksi ja tuhkaksi.”

  • Risto Kormilainen
Kaltio – Kirja-arvio

Vesien äärellä

3/2025

”Teos voisi olla raskasta luettavaa, jos Räinä ei kirjoittaisi niin kauniisti, kirkkaasti ja harkitusti. Karujakaan havaintoja, uutisia tai tutkimustietoja ei pehmennetä, mutta pienintäkään kiivailun tai julistamisen sävyä ei lipsahda mukaan.”

  • Marjo Jääskä

Maa suojelun ja puolustamisen ristivedossa

1-2/2025

Samalla, kun puolustusvoimat vankistaa turvallisuuden nimissä ”pohjolan linnaketta”, sen hankkeet muuttavat elinympäristöjä ja ekosysteemejä. Kritisoiminen on vaikeaa, sillä kukapa tahtoisi asettua kansallista turvallisuutta vastaan. Rovaniemeläinen Lotta Lautala etsi dilemmaan selvyyttä arktisen maailmanpolitiikan tutkijan Laura Junka-Aikion kanssa.

  • Lotta Lautala