Suvi Rimpiläinen: Vähän käytetty. 171 s. Frank Cray Publishing co 2022.
Kajaanilaisen kulttuurialan opettajan Suvi Rimpiläisen (s. 1978) esikoisteos Vähän käytetty on hilpeiden ja vinksahtaneiden novellien väärillä jengoilla oleva teos. Ja kaikki vielä hyvässä mielessä sekä poikkeavassa järjestyksessä. Rimpiläinen ei ole kerronnassaan tyytynyt banaaleihin tai sovinnaisiin ratkaisuihin vaan vedättää henkilöitään kimuranteista tilanteista toiseen äärimmilleen mustalla huumorilla.
Rimpiläisen kokoelman punainen lanka on kiertotalous ekologisen ajattelun filosofiana ja käytännön tekoina. Jos kaikki toimisivat Rimpiläisen kuvaamien henkilöiden tavoin, maailma olisi tavaravapaampi, onnellisempi ja väkevämpi paikka. Jos Bemarin tuning-vanteet saa puoli-ilmaiseksi, ne kannattaa ostaa, vaikka ei omistaisi Bemaria, sillä niistä pääsee aina hyvällä hinnalla taatusti eroon. Mutta niistä voi tulla niin palvotut, että perässä hiippailijoita riittää. Sitten on ainakin aika luopua tai ajaa niin lujaa, etteivät pysy perässä.
Tarina kulkee niin Suzuki Intikkaukosta kotitalon myyntiin purkukuntoisena tai ihan tonttina vaan, kotiin hankitusta kanista ruosteiseen kaivinkoneeseen. Ainakin sellaisen omistaja on kovin onnellinen, joskin enempi hyötykäyttöön siitä nyt ei vain ole. Kaivinkone kannattaa aina, ruosteinenkin, kunhan saa kauhoa. Muumimukit ovat kovassa huudossa, joten niitä kannattaa lähteä hankkimaan useammankin sadan kilometrin päästä. Volkkari kiitää halki maisemien, kun Mikko siippansa kera lähtee reissuun mukimetsästykseen. Matka on enemmän kuin objekti, mutta tarinan lopussa on vissi yllätys.
Sopuhintaiseksi ajopeliksi Rellu osoittautui, yheksänsattaa. Niin ostaja ja kaiketi myyjäkin olivat tyytyväisiä. Paluumatkalla kärähti sulake eikä Rellu inahtanutkkan. Korjattua tuli ja talven se pelasi sulakkeita vaihtamalla. Mutta Jaguaari olisi kiikarissa, jahka posa sen sallisi. Kyllä se Rellu sinne asti. Tarinasta toiseen kulkee juohevasti Rimpiläinen. Ihmiset ja iät vaihtuvat sujuvasti, nuoret ja vanhat sulassa sovussa, aikakaudet limittäin.
Rimpiläisen kerronta on mehevää, kieli soljuvaa, monimurteista, ilmeikästä ja tehokasta. Kainuulainen mielenmaisema tuikkii siellä täällä, ja huumori pitää pintansa. Jos tekstissä onkin hieman kainuismia, niin ei Rimpiläistä nyt ihan sileänä kainuistina voi pitää, enempi kansallinen kosmopoliitti hän on. Hieman epätasaiseksi kokonaisuus jää, sillä osa tarinoista on irrallisia eivätkä ne nouse kiitoon. Viimeistelyssä olisi kannattanut olla tarkempi.
Mystisyys yhdistyy myyttisyyteen ihan tavallisten ihmisten kesken ja arki on juhlaa omalla tavallaan. Lajina nämä ovat määrittelemättömiä: joko tarinoita, novelleja tai littlejuttuja, mutta tärkeintä on, että ne ovat eläviä, liikkeessä olevia ja vieläpä uskottavia.
Emeritusprofessori ja entinen Kaltion päätoimittaja Veli-Pekka Lehtola pohtii saamelaisteemojen käsittelyäKaltiossa lehden sotienjälkeisen historian, vuoden 1966 saamelaisjulkaisun ja itse toimittamiensa teemanumerojen (1982 ja 1996) pohjalta.
Yhä suurempi osa EU-maiden kansalaisista kannattaa kauppapakotteita Israelille. Sadat eurooppalaiset poliitikot ovat viime ja tänä vuonna allekirjoittaneet vaatimuksia, joissa vaaditaan unionin yhteisiä pakotteita Israelia vastaan. Kasvavasta paineesta huolimatta EU ei ole lakkauttanut kauppaa edes Israelin siirtokuntien kanssa, jotka ovat kansainvälisen oikeuden vastaisia.
Marjatta Kaikkonen teki työvuosinaan oppimisen kehittäjänä opintomatkoja muun muassa Roomaan. Hän kirjoittaa nyt matkastaan ja antiikin kulttuurihistorian merkityksestä Kaltiolle.
Makasiini Contemporaryn Lost in the Woods -näyttely Turussa esittelee Rovaniemellä asuvan ja työskentelevän Eemil Karilan (s. 1978) taidetta. Karilan uraan sisältyy yli 30 soolonäyttelyä ja lukuisia ryhmänäyttelyitä myös ulkomailla.
Heavy Metal Perse ja sen musiikki ovat kajahtaneet Kajaanista jo neljännesvuosisadan verran. Niko Peltonen ruotii esseessään yhtyeen taivalta ja yrittää tavoittaa jotain HMP:n olemuksesta.
Pari vuosisataa sitten Oulu joi kaksin käsin tervaa. Tai eihän Oulu sitä oikeastaan juonut. Se purskutteli sitä suussaan ja sylki […]
2020-logu sámi rap-artisttat Yungmiqu ja Jezebro Álbmotlaš populáramusihkkakultuvrrat dávistit dávjá riikkaidgaskasaš stiilarávnnjádagaid. Dát albmoneapmi gullo maid sámiid modeardna musihkas. Ovdamearkka […]
Vistig sáttá leđe tárbu muštâliđ, kii mun lam. Pargoeellimstân mun lam anarâškielâ ollâopâttâhlehtor. Muu spesialsyergi lii kielâiäláskittem, adai keevâtlávt mun […]
Suomella ei ole ollut varsinaisia siirtomaita, mutta paikoin Suomikin on tehnyt siirtomaapolitiikkaa. Antti Vikström käy läpi tilanteita, joissa mekin olemme olleet alistajan osassa.
During her Mustarinda residency, Riah Knight created strategies of survival. She writes about how we could learn from traditional Romani practices.
Artikkeli on julkaistu suomeksi printti-Kaltiossa.
”Taitavien ammattilaisten rakentama improvisaatioteatteri on vilpitöntä ja aitoa.” Pete Huttunen arvioi Oulun kaupunginteatterin suuren näyttämön improvisaatioesityksen Päin näköä.
”Sadunomaisuus välittyy, tunnelma on rauhaisa ja peloton läpi näytelmän.” Kaltion kriitikko Matti A. Kemi katseli Oulun kaupunginteatterin Taikatalven.
Ali Jonassonin ja Mats KejosenFinnkampen on ”monitieteinen, yhteiskuntapoliittinen ja siitä huolimatta suhteellisen helppolukuinen”, kirjoittaa meän-kolumnistimme Linnea Huhta.
Lauri Rikalan runouden pariin pääseminen tuntuu Matti A. Kemistä ”kotoiselta huomalta: pyhyyden kartoittaminen ja arkiset asiat ovat edelleen läsnä.”
Maria Matinmikon SIIS NIIN on ”ytimekäs, tutkaileva ja itsetietoinen”, Matti A. Kemi kirjoittaa. ”Sen sivut huokuvat estetiikkaa, huolellisuutta ja tarkoin punnittuja ajatuksia ajastamme, asenteistamme ja arjestamme.”
Marjut Aikion kolmiosaisen Nils-Aslak Valkeapää -elämäkerran ensimmäinen nide julkaistiin lokakuussa. Siihen tuoreeltaan tutustui Kari Sallamaa.
Emeritusprofessori Kari Sallamaa luki Saamelaisten totuus- ja sovintokomission työn osana tilatun Veli-Pekka Lehtolan teoksen Kenen maa, kenen ääni?, joka selvittää saamelaisten asemaa Suomen historian eri vaiheissa.
Taiteilijapari Pekka ja Teija Isorättyän (ks. Kaltio 1/2022, kaltio.fi/ihmisen-rajaton-myotatunto) kädenjälki on tuttua julkisista taideteoksista kuten Tornion möljän ”Kojamo” ja ”Särkynyt […]
Oulun kaupungintalon huipun laskuri lähestyy nollaa: Euroopan kulttuuripääkaupunkivuosi 2026 on pian alkamassa. Oma laskurini on tätä kirjoittaessa numerossa 397. Toivoisin, […]
Mietin tätä muistoa, kun valvon yöllä ja kuuntelen koneen ääntä koivikossa. Se on ollut siellä kaksi päivää. Olemme seuranneet moton […]
Ensiksi sie alat harrastamhaan jääkiekkoa, ja sitte sinusta tullee NHL-legenda. Tietenki tie siihen saattaa olla rohki pitkä, samhaan laihin pitkä […]
