Ja Heikkilän Jaakosta tuli ihmisen sisimmän kuvaaja
Anu Kolmonen jututti valokuvaaja Jaakko Heikkilää maaliskuussa tämän retrospektiivisen näyttelyn Ja minusta tuli ihminen tiimoilta. Heikkilä kertoili enemmän ihmiseksi tulemisestaan.
Katri Rauanjoki: Kesämerkit. 256 s. S & S 2022.
Suomalaisten tietämys saamelaisten kulttuurista, historiasta ja nykypäivästä on yleisesti ottaen aika ohutta, ja sitä se on erityisesti Lapin koilliskulmalla asuvien kolttasaamelaisten suhteen. Tästä syystä oululaisen Katri Rauanjoen neljäs romaani Kesämerkit on enemmän kuin tervetullut lukukokemus.
Romaanissa seurataan yhden kesän ajan kolttayhteisöön kuuluvien ihmisten elämää muun muassa Inarissa ja Helsingissä. Lyhyistä luvuista koostuva episodimainen teos sisältää välähdyksiä useiden henkilöiden arjesta. Lukija tutustuu esimerkiksi aktivisti Senjaan, kuvataiteilija Larissaan ja sukupuoli-identiteetissään hapuilevaan Aleksiin. Eri-ikäisten henkilöiden kautta päästään kuvaamaan kolttasaamelaisten asemaa ja kokemuksia eri aikoina.
Moniääninen tarina nostaa eläytyen ja ymmärtäen esiin monia kolttakulttuuriin kuuluvia piirteitä, kuten ortodoksisuutta, käsityö- ja musiikkiperinnettä, poronhoitoa, nuottausta ja saamenpuvun käyttöä. Myös kulttuuritaustan herättämiä tunnekokemuksia käsitellään. Selväksi tulee esimerkiksi se, miten raskasta on kerta toisensa jälkeen oikoa vääriä käsityksiä tai pohtia, minkä verran kulttuuria pitäisi siirtää omalle lapselle. Miten suuri tappio on, kun lapsi haluaa satubalettiin eikä katrilliryhmään?
Romaanin henkilöillä on painavia taakkoja kannettavanaan. Paha olo purkautuu esimerkiksi alkoholismina ja väkivaltana, eikä kuolema oman käden kautta ole tuntematon tragedia.
Pelkkää synkistelyä teos ei kuitenkaan ole, vaan Rauanjoki kuvaa myös kolttasaamelaisen elämäntavan iloa, kauneutta ja voimaa. Esimerkiksi ortodoksisuutta kuvaavissa katkelmissa yhdistyvät hienosti itsestään selvä arkisuus ja vaikeasti sanallistettava turvassa olemisen tuntu. Kaltaiseni uskonnoton lukijakin vaikuttuu.
Romaanin luvut on nimetty sen henkilön nimellä, josta episodissa pääasiassa kerrotaan. Muutamissa luvuissa keskiössä on jokin muu kuin ihminen; esimerkiksi suo, vaadin tai Näätämöjoki. Tämä korostaa oivaltavasti sitä, miten keskeinen voimavara luonto ja ympäristö kolttasaamelaisille on.
Kirja ravitsee sekä sydäntä että järkeä, sillä tieto kietoutuu luontevasti kerrottuun tarinaan. Pohjatyöt, joita tämä romaani on varmasti vaatinut paljon, pilkottavat tekstissä vain aivan muutamassa kohdassa.
Teos on ilman muuta täysipainoista ja nautinnollista kaunokirjallisuutta, mutta se sytyttää myös halun oppia ja tietää aiheesta enemmän.
Anu Kolmonen jututti valokuvaaja Jaakko Heikkilää maaliskuussa tämän retrospektiivisen näyttelyn Ja minusta tuli ihminen tiimoilta. Heikkilä kertoili enemmän ihmiseksi tulemisestaan.
Nelikymppinen Radiopuhelimet Heikki Romppaisen haastateltavana.
”Nuorelle sukupolvelle saamenkielisen musiikin tekeminen on luontevaa; onhan taustalla luottamus siihen, että on olemassa moderni saamelainen yhteiskunta, kulttuuri ja yhteisö.”
Festivaalin jälkeen luin kaksi lehtikirjoitusta tapahtumasta. Toisessa oli päädytty laatimaan kuvakollaasi festivaaleilla käytetyistä gákteista. Ei siinä, etteikö saamelaisia gáktimuoti ja […]
Päätoimittaja paljasti elokuussa olevansa uupunut. Lokakuussa (jolloin hän myös vuosittain ikääntyy) hän tuntuu hieman elpyneen. Nyt hän tunnustaa pelkäävänsä muutosta.
Vesa Ranta kuvasi Kalle Nurmisen teoksen ”Bellum sacrum” Oulun kuvataiteen talossa Rematerialkunstmuseum-näyttelyn avajaispäivänä.
Kerro kaikille on tarina Seilin saarelle 1800-luvun lopulla lähetetyistä naisista. Saaristolaisepookki ei vakuuta Kaltion kriitikko Matti A. Kemiä.
Uusiutunut Taide- ja kulttuurivirasto (Kuvi) uusii tänä syksynä myös vertaisarviointijärjestelyjään. Millä tavoin uusi ”asiantuntijapankki” voi kehittää apurahojen jakamista? Jenni Turunen pohtii tätä etenkin kuvataiteen näkökulmasta.
Elsa Lankinen työskenteli lähes kaksi vuotta Kajaanin kaupunginteatterin hankkeessa ”Taidetta ei tervaa! Alueellinen esittävä taide ekologisena jälleenrakentajana”. Mitä tehtiin, minne seuraavaksi?
”Nainen on toinen, nainen on maaemo, nainen on rivo ja yhtä luonnon kanssa.” Mustarinda-palstalla kirjoittavat elokuussa Tuuli Metsärinne ja Susse.
Ensimmäisessä esseessään Pohjoisen oopperakomppanian Vesivoimalaitokset-teossarjasta Reija Korkatti matkustaa linja-autolla Seitenoikeaan. Mitä siellä tapahtui?
Voiko taide toimia muutoksen ja merkityksen rakentajana, ekologisen jälleenrakennuksen ytimessä? Elsa Lankinen pohtii Kajaanin kaupunginteatterin ”Taidetta ei tervaa!” -hanketta.
BIOS-tutkimusyksikön Karoliina Lummaa avaa hieman ekologisen jälleenrakennuksen käsitettä helmikuussa 2026 järjestetyn ”Taidetta ei tervaa!” -seminaarin yhteydessä.
Kolmen presidentin polku rakenneltiin osana Oulu2026-kulttuuripääkaupunkivuotta Haapajärvelle, Nivalaan ja Pielavedelle. Projektissa työskennellyt Heidi Pökkylä avaa projektin taustoja.
Kahdeksas Oulun Pikisaaren ”Pikinen Poloku” -ympäristötaidetapahtuma oli kulttuuripääkaupunkiin sopivasti aikaisempaa kansainvälisempi. Leena Kangas kirjoittaa näyttelystä, jossa esiintyi itsekin tekijänä.
Marianne Kauppilalla on tunnistettava tyyli, jota näkee etenkin Oulussa enenevissä määrin. Matti A. Kemi jututti taiteilijaa kulttuuripääkaupunkivuoden alkukesässä.
Klaus Härön viimeisin ohjaustyö Hetki ennen valoa sijoittuu nykypäivän sairaalaympäristöön. Matti A. Kemi lumoutuu elokuvan arkisuudesta.
”Elokuvan edetessä alkaa tuntua siltä, että vieras maisema itse asiassa sopii tähän farssiin oikein hyvin.” Jenny Kangasvuo arvioi 4.9.2026 ensi-iltaan tulevan Presidentin kyydityksen.
”Haluamme tuoda onnea ja iloa ihmisille, niin hullua kuin tämä homma onkaan järjestelyineen ja riskeineen!” Matti A. Kemi haastatteli kahta miestä, jotka järjestävät OstariFestareita.
”Kirjan isommat ja pienemmät tiedonmuruset sekä kuva- ja karttamateriaali kiinnostivat erityisesti, koska monet paikat ja paikkakunnat Perämeren alueella ovat jo lapsuudesta tuttuja.” Helki Kallio arvioi Juha Ylimaunun Perämeren.
Elokuun Kaltion kanteen poimimme Sirja-Erika Virpikarin teoksen ”Pieni punainen metsä”, joka on esillä Galleria Oskari Jauhiaisen näyttelyssä Punaisen vivahde syys–lokakuussa.