Asema-kollektiivi: Eläintila. Esitykset Oulussa Hupisaarten kesäteatterissa 28.6.–5.7.2024.
Käsikirjoitus George Orwellin teoksen pohjalta Asta Sveholm, ohjaus Emma Mattila, lavastus-, tarpeisto- ja pukusuunnittelu Maija Kirsikka Litmanen, äänisuunnittelu Antero Kemppi, koreografia ja laulut Talvikki Eerola.
Rooleissa Eliel Alasalmi, Youssef Asad Alkhatib, Talvikki Eerola, Eeva Kaihola, Kiira Karvonen, Ilona Kenttälä, Eetu Känkänen, Sami Lalou, Anna-Leena Järvi, Roosa Ohtonen, Carlos Orjuela, Asta Sveholm, Emilia Vaali, Niko Viitala.
George Orwellin pienoisromaani Eläinten vallankumous (1945) ei tyhjene yhteen tulkintaan. Satiirina se toki peilaili hyvinkin tarkasti kirjailijan pettymystä Neuvostoliiton kehitykseen ja Stalinin nousuun.
Nuorten teatteriammattilaisten ja -opiskelijoiden Asema-kollektiivi on kuvannut oman versionsa korostavan eläinten oikeuksia. Onneksi Hupisaarten kesäteatterissa koettava näytelmä ei liimaa tätä näkökulmaa väkipakolla alkuteoksen päälle. Mutta kun Asta Sveholmin käsikirjoitus on herätellyt katsojan, idea muunlajisten sorrosta tuntuu aivan luontevasti löytyvän Orwellin tekstistä. Kuinka onkin käynyt näin, että ihminen on muuttunut yhdestä eläinlajista muiden joukossa koko elonkehän kohtalosta päättäväksi, ja tasapainoisemmat vuorovaikutussuhteet ovat vaihtuneet riistoon ja tehotuotantoon?
Eläintila käynnistyy hiukan haahuillen näyttelijöiden kuljeskellessa ympäriinsä ja asettuessa hiljalleen rooleihinsa. Mutta pian Emma Mattilan energinen ja karnevalistinen ohjaus löytää uomansa.
Kun ihmiset suistetaan vallasta, muut eläimet vapautuvat tavoittelemaan yhteistyössä omaa onnelaansa. Kaunis päämäärä hukkuu ennen pitkää kaaokseen sikojen ahneuden ja keskinäisen selkäänpuukottamisen myötä.
Käsiohjelmaan on liitetty bingoruudukko kesäteatterin kliseistä. Ei se täyteen tule, mutta hetkittäin tuntuu, että mukana on itsetarkoituksellisia aineksia: maalaishuumoria epäyhtenäisine murrerepliikkeineen ja pakollinen paljas pylly.
Parodiaa kesäteatteriskenestä? Ilmankin pärjäisi.
Napoleon-sika (Eeva Kaihola) esittelee tilalle uuden vahtikoira Mustin (Eetu Känkänen). Kuva Kati Leinonen.
Hupisaarten kesäteatterissa on tilaa nelistää, ja joukkio käyttääkin laajasti paitsi avaraa näyttämöä, myös ympäröivää puistoa. Antero Kempin äänisuunnittelu korostaa vaikuttavasti niin onnen ja menestyksen kuin katastrofinkin hetkiä.
Maija Litmasen luoma visuaalinen ilme taustafondeineen, heinäpaaleineen ja muunneltavine taloineen toimii mukavasti mutta ilman erityisiä oivalluksia. Samoin eläinmaskeeraukset ovat peruskauraa. Luovempaa irrottelua on esimerkiksi Musti-koiran (isäntänäkin nähtävä Eetu Känkänen) corpse paintissa.
Tarinaa jäsentää onnistuneesti kertojana vuohi–kukko-kaksikko eli Teatteri Akseli Klonkista tuttu Anna-Leena Järvi. Lumppari-sika (Youssef Asad Alkhatib) tavoittelee yhteistä hyvää ja ajautuu juuri sen vuoksi sikojen sisäiseen oppositioon.
Tehokkaan kontrastin luo se, että sikojen diktaattoriksi kohoavasta Napoleonista ei ole tehty ulkoisesti mitään hirviötä. Eeva Kaihola on tiukkailmeinen mutta tennissukkineen pitkään aivan asiallisen oloinen – kai hänen hyviin aikeisiinsa voi luottaa?
Farmin moniulotteisimpia asukkaita on Otto-koira (Carlos Orjuela). Asema ihmisen parhaana ystävänä repii sydäntä, varsinkin kun vallasta suistetun isännän suomat rapsutukset ovat niin ihania.
Ajankohtaiset kysymykset limittyvätkin luontevimmin tarinaan koiran kautta: Miksi lemmikkejä ja tuotantoeläimiä kohdellaan niin eri tavoin? Mistä yletön rodunjalostus kertoo?
Otto-koira (Carlos Orjuela) saa tietää ikäviä totuuksia. Sanantuojana vuohi Benjamin (Anna-Leena Järvi). Kuva Lassi Karvonen.
Luottavaisimmat asukkaat, kuten Kaneli-hevonen, korostavat sikojen itsekkyyttä. Kanelin poismeno on esityksen koskettavimpia hetkiä. Uurastavaa työjuhtaa tulkitsee sielukkaasti ja fyysisesti Talvikki Eerola, joka vastaa myös koreografiasta ja lauluista.
Vallankumouslaulu kajautetaan suoraviivaisella taistelumarssimeiningillä nyrkki pystyssä — sen jälkeen lopun kaunis kuorosovitus yllättää ja herkistää.
Kun ihmiset esittävät kaikkia eläinrooleja, ei ole yksinkertaista kuvata tragedian tuttua huipennusta: alun perin viisasta sikaa ja alhaista ihmistä ei voi enää erottaa toisistaan. Eläintila rakentaa kuitenkin tämänkin käänteen onnistuneesti. Sikojen muodonmuutos muistuttaa siitä, mihin vallanhimo ja historian unohtaminen voivat johtaa.
”Toimeliaisuus on syntynyt sinne, minne entisaikojen kulkupeleillä parhaiten pääsi, vesireittejä pitkin. Jokea ja merta. Veneillä, ruuhilla, tukkilautoilla, laivoilla. Talvella hiihtäen tai eloperäisillä vetopeleillä. Poroilla ja hevosilla.”
Nelikymppinen Radiopuhelimet Heikki Romppaisen haastateltavana.
”Elokuvan edetessä alkaa tuntua siltä, että vieras maisema itse asiassa sopii tähän farssiin oikein hyvin.” Jenny Kangasvuo arvioi 4.9.2026 ensi-iltaan tulevan Presidentin kyydityksen.
”Haluamme tuoda onnea ja iloa ihmisille, niin hullua kuin tämä homma onkaan järjestelyineen ja riskeineen!” Matti A. Kemi haastatteli kahta miestä, jotka järjestävät OstariFestareita.
”Kirjan isommat ja pienemmät tiedonmuruset sekä kuva- ja karttamateriaali kiinnostivat erityisesti, koska monet paikat ja paikkakunnat Perämeren alueella ovat jo lapsuudesta tuttuja.” Helki Kallio arvioi Juha Ylimaunun Perämeren.
Elokuun Kaltion kanteen poimimme Sirja-Erika Virpikarin teoksen ”Pieni punainen metsä”, joka on esillä Galleria Oskari Jauhiaisen näyttelyssä Punaisen vivahde syys–lokakuussa.
Päätoimittajan kesä on ollut painostava, vaikka helteet jäivätkin tulematta. Pääkirjoituksestakin huomaa, että kirjoittaja sairastui sopivasti viikko ennen lehden painopäivää.
Sopeutuminen on pitkään ymmärretty biologisena tai kulttuurisena mukautumisena ympäristön ja vallitsevien voimien muutoksille, tai selviytymiskeinona vaikeissa tilanteissa. Mitä sopeutuminen voisi olla tilanteeseen alistumisen sijaan? Entä jos sopeutuminen onkin villi kapina?
Sodankylän pohjoisosan saamelaiset ja suomenkieliset poropaimentolaiset menettivät merkittävän osan laitumistaan ja kyläyhteisönsä, kun heidät 1960-luvulla pakkosiirrettiin pääosin Vuotsoon pois Lokan ja Porttipahdan sähköntuotantoa turvaavien säännöstelyaltaiden tieltä. Mikko Vartiainen kertaa tapahtumien virallista kulkua.
”Toistuva yö taustalla luo teoksiin ja näyttelyyn omaa pimeää ja varjoisaa tunnelmaansa, kontrastina teosten voimakkaille väreille.” Helki Kallio arvioi Heli Tuhkasen näyttelyn.
”Yleisesti ottaen taidetta pitää vain katsoa, joissain tapauksissa kuunnella, joskus jopa haistella, mutta ei missään tapauksessa koskea.” Kuinka ”saamelaisen nykytaiteen suurnäyttely” Helsingissä vertautuu Oulun taidemuseossa alkuvuodesta 2026 nähtyyn?
Genrekirjallisuutta luetaan Suomessakin runsaasti. Suuren osan siitä julkaisevat hyvin pienet kustantamot. Helmivyö juhlisti toukokuussa kymmenen vuoden kustannustoimintaansa.
Välivainiolle on keskittynyt omaehtoisen kulttuurin tiloja. Niistä tunnetumpi, Tilaa kulttuurille ry:n ylläpitämä Tukikohta elää ja voi hyvin, mutta toinen on lopetusuhan alla.
Miten ihmisen ja tarkemmin ensimmäisen tai toisen polven maahanmuuttajan itsetietoisuus muotoutuu? Mousa pohtii yksilön ja yhteiskunnan suhdetta filosofien ja sosiologien näkökulmien valossa.
Pietarissa opiskellut brasilialaislähtöinen taiteilija Gabriel Gram muutti Ouluun vuoden 2025 alkaessa. Jela Seppä jututti tatuoijana työskentelevää Gramia tämän esikoisnäyttelyn yhteydessä.
Osana Oulu2026-kulttuuripääkaupunkiohjelmaa valmistuneen Pentin polut -kulttuurireitistön avajaisia juhlittiin Siikalatvalla ja Pyhännällä kesäkuussa. Niina Kestilä tutustui reittiin.
Juhani Rantala mietti voimakkainta väkivaltaa ja ihmiskunnan päätymistä siihen Hiroshiman räjähdyksen 80-vuotispäivän tienoolla.
”Kuten edeltäjänsä myös Radiopuhelimet palasina pitää siis sisällään yhtyeen jäsenten itsensä kertomaa – mutta tällä kertaa vain heidän.” Tämänkin kirjan on toimittanut Juha Hurme.
”Historia osoittaa, kuinka kulloinenkin poliittinen säätila on heijastunut Suomen ja Venäjän välisiin kulttuuriseen kanssakäymiseen. Tomi Huttunen toteaa kirjallisuuden kääntäminen olleen vilkkaampaa maiden välisen suojasään vuosina.”
”Oulu2026:ssakin on omat sokeat pisteensä ja kriittisen tarkastelun kohteet, ja eiköhän niistäkin saada vielä kuulla perusteltua analyysiä.” Päätoimittaja ei tällaista vielä kuitenkaan tarjoa, kunhan harhailee.
