Karjalan ärjy maaseudun äänenä

Heikki Turunen: Timotein tuoksu. 437 s. WSOY 2021.

Maailman parhaan heinäntekijän tittelistä sukeutuu mielenkiintoinen kamppailu loppumetreille saakka Pielisjärven Siikajoella. Vastakkain ovat Helsinki ja muu Suomi, eikä kyse ole vain heinänseivästyksestä vaan elämänmuodosta, historiasta ja vuosikymmenten tuomista muutoksista. Siinä lopputulema viimeisen korpikirjailijan Heikki Turusen (s. 1945) romaanista Timotein tuoksu.

Timotein tuoksua voi lukea Turusen kirjallisena testamenttina, jossa palataan Turusen aiempien kirjojen teemoihin ja henkilöihin tiivistelmänomaisena kudelmana. Mutta Turunen on yhä edelleen syvän maaseudun vankkumaton puolustaja, vaikka se maailma, jossa hän itse eli lapsuuttaan ja nuoruuttaan 1950- ja 1960-luvuilla, on kadonnut. Turunen on kantaaottava Karjalan ärjy, joka ei kaihda tuoda mielipiteitään julki, mutta ei kuitenkaan mikään jonninjoutava räksyttäjä. Hän puolustaa niitä juuria, joista tämä maa ja hyvinvointi on sotien jälkeisinä vuosikymmeninä versonut kukoistukseensa.

Uusin romaani on ensimmäinen osa testamenttia, joka kasvaa 1950- ja 1960-lukijen suurten ikäluokkien sinfoniaksi, maaseudun nuorten värikylläiseksi panoraamaksi. Toinen osa ilmestyy vuonna 2022.

Alkuasetelma on tässä: maaseutukirjailija, vanha jäärä Heino ”Henkka” Oinonen, Turusen alter ego, saa lukijapostia nuorelta tytöltä Helsingistä, jossa tämä suomii ankarasti kirjailijaa sekä hänen sukupolveaan ilmastonmuutokseen johtaneesta tiestä. Onhan Oinosen vastattava Orionin tyttären kirjeeseen, ja tämä massiivinen romaani kaikenkattavuudessaan on vastaus. Romaani on siis ajan hermolla, mutta historiaan nojaavasta näkökulmasta. Se on myös tuore näkökulma polttavaan keskusteluun ja tilanteeseen.

Turunen vyöryttää esiin 1960-luvun nuorison sukupuolisen heräämisen, musiikkimieltymykset tangosta poppiin, rippikoululaisen uskonkysymysten ja akanottoluvan pohdinnat; mutta ennen muuta hän kirjoittaa työkeskeisestä elämäntavasta maaseudulla. Talikkoon ja kirveeseen, lehmän tissiin ja huushollin hoitoon oli kaikkien tartuttava, siinä ei ollut kahta sanaa – halusipa tai ei.

Turunen rakentaa romaaninsa muistumien varaan, mutta lukijan ei ole välttämätöntä niitä tuntea. Iskelmien ja muiden laulujen sanat ryydittävät mehevästi Turusen rönsyilevää tekstiä. Kielellisesti romaani on pielisjärveläisen rehevää, ryöpsähtelevää, runsasta ja alkuvoimaista.

Turunen säilyttää otteensa alusta loppuun saakka ja rakentaa vielä erinomaisen loppuhuipennuksen. Karsimisen varaa teoksessa toki olisi ollut, jotta toisessa osassa ei olisi kovin toistelevaa ainesta. Turunen kirjoittaa vahvan omaleimaista ja omakohtaista tekstiä, eikä hänen jälkeensä tule kuin haalistuneita muisteluksia. Siinä mielessä hän on viimein korpikirjailija.

Suomi puhuu kauniita, mutta toimintaa suitsivat varovaisuus, vienti ja aseet

1-2/2025

Yhä suurempi osa EU-maiden kansalaisista kannattaa kauppapakotteita Israelille. Sadat eurooppalaiset poliitikot ovat viime ja tänä vuonna allekirjoittaneet vaatimuksia, joissa vaaditaan unionin yhteisiä pakotteita Israelia vastaan. Kasvavasta paineesta huolimatta EU ei ole lakkauttanut kauppaa edes Israelin siirtokuntien kanssa, jotka ovat kansainvälisen oikeuden vastaisia.

  • Emma Auvinen
  • Anniina Väisänen
  • Janette Kotivirta
  • Otto Snellman
Kaltio – Kolumni

Sota, metsä, työ

3/2025

Ajattelen: Ukrainaan sotaan lähteneet suomalaiset vapaaehtoiset, Mona Mannevuon Ihmiskone töissä (Gaudeamus 2020), sotien jälkeinen aika, jälleenrakennus ja (taas, edelleen) betonivalumuotit […]

  • Jenni Kinnunen
Kaltio – Pääkirjoitus

Aika velikultaa muistot

3/2025

Aika, muistot ja erilaiset nostalgian lajit ovat valtailleet mieleni sopukoita viime aikoina, vaikka yhä enemmän pitäisi yrittää keskittyä kaikenlaiseen tulevaan […]

  • Paavo J. Heinonen

Kannessa: Sinisimpukat

3/2025

Suomalais-ranskalainen Sofia Karinen asuu Oulussa. Hänen teoksissaan voin nähdä kuitenkin myös ranskalaista valoa. Jo nuorena piirtämisestä ja maalaamisesta innostunut Karinen […]

  • Paavo J. Heinonen
Kaltio – Kirja-arvio

Runollinen ajankuva

3/2025

Alaviitteet on suppea summaus ajastamme lyyrisesti valotettuna. Se, mikä näyttää säihkyvältä ja sankarilliselta, osoittautuu loppujen lopuksi tomuksi ja tuhkaksi.”

  • Risto Kormilainen
Kaltio – Kirja-arvio

Vesien äärellä

3/2025

”Teos voisi olla raskasta luettavaa, jos Räinä ei kirjoittaisi niin kauniisti, kirkkaasti ja harkitusti. Karujakaan havaintoja, uutisia tai tutkimustietoja ei pehmennetä, mutta pienintäkään kiivailun tai julistamisen sävyä ei lipsahda mukaan.”

  • Marjo Jääskä

Maa suojelun ja puolustamisen ristivedossa

1-2/2025

Samalla, kun puolustusvoimat vankistaa turvallisuuden nimissä ”pohjolan linnaketta”, sen hankkeet muuttavat elinympäristöjä ja ekosysteemejä. Kritisoiminen on vaikeaa, sillä kukapa tahtoisi asettua kansallista turvallisuutta vastaan. Rovaniemeläinen Lotta Lautala etsi dilemmaan selvyyttä arktisen maailmanpolitiikan tutkijan Laura Junka-Aikion kanssa.

  • Lotta Lautala