Heikki Turunen: Timotein tuoksu. 437 s. WSOY 2021.
Maailman parhaan heinäntekijän tittelistä sukeutuu mielenkiintoinen kamppailu loppumetreille saakka Pielisjärven Siikajoella. Vastakkain ovat Helsinki ja muu Suomi, eikä kyse ole vain heinänseivästyksestä vaan elämänmuodosta, historiasta ja vuosikymmenten tuomista muutoksista. Siinä lopputulema viimeisen korpikirjailijan Heikki Turusen (s. 1945) romaanista Timotein tuoksu.
Timotein tuoksua voi lukea Turusen kirjallisena testamenttina, jossa palataan Turusen aiempien kirjojen teemoihin ja henkilöihin tiivistelmänomaisena kudelmana. Mutta Turunen on yhä edelleen syvän maaseudun vankkumaton puolustaja, vaikka se maailma, jossa hän itse eli lapsuuttaan ja nuoruuttaan 1950- ja 1960-luvuilla, on kadonnut. Turunen on kantaaottava Karjalan ärjy, joka ei kaihda tuoda mielipiteitään julki, mutta ei kuitenkaan mikään jonninjoutava räksyttäjä. Hän puolustaa niitä juuria, joista tämä maa ja hyvinvointi on sotien jälkeisinä vuosikymmeninä versonut kukoistukseensa.
Uusin romaani on ensimmäinen osa testamenttia, joka kasvaa 1950- ja 1960-lukijen suurten ikäluokkien sinfoniaksi, maaseudun nuorten värikylläiseksi panoraamaksi. Toinen osa ilmestyy vuonna 2022.
Alkuasetelma on tässä: maaseutukirjailija, vanha jäärä Heino ”Henkka” Oinonen, Turusen alter ego, saa lukijapostia nuorelta tytöltä Helsingistä, jossa tämä suomii ankarasti kirjailijaa sekä hänen sukupolveaan ilmastonmuutokseen johtaneesta tiestä. Onhan Oinosen vastattava Orionin tyttären kirjeeseen, ja tämä massiivinen romaani kaikenkattavuudessaan on vastaus. Romaani on siis ajan hermolla, mutta historiaan nojaavasta näkökulmasta. Se on myös tuore näkökulma polttavaan keskusteluun ja tilanteeseen.
Turunen vyöryttää esiin 1960-luvun nuorison sukupuolisen heräämisen, musiikkimieltymykset tangosta poppiin, rippikoululaisen uskonkysymysten ja akanottoluvan pohdinnat; mutta ennen muuta hän kirjoittaa työkeskeisestä elämäntavasta maaseudulla. Talikkoon ja kirveeseen, lehmän tissiin ja huushollin hoitoon oli kaikkien tartuttava, siinä ei ollut kahta sanaa – halusipa tai ei.
Turunen rakentaa romaaninsa muistumien varaan, mutta lukijan ei ole välttämätöntä niitä tuntea. Iskelmien ja muiden laulujen sanat ryydittävät mehevästi Turusen rönsyilevää tekstiä. Kielellisesti romaani on pielisjärveläisen rehevää, ryöpsähtelevää, runsasta ja alkuvoimaista.
Turunen säilyttää otteensa alusta loppuun saakka ja rakentaa vielä erinomaisen loppuhuipennuksen. Karsimisen varaa teoksessa toki olisi ollut, jotta toisessa osassa ei olisi kovin toistelevaa ainesta. Turunen kirjoittaa vahvan omaleimaista ja omakohtaista tekstiä, eikä hänen jälkeensä tule kuin haalistuneita muisteluksia. Siinä mielessä hän on viimein korpikirjailija.
”Työväenluokkaista kulttuuria tehdään omista lähtökohdista tietoisena ja ylpeänä eikä surkutella, että voivoi kun en ole syntynyt rikkaaseen perheeseen.” Anu Kolmonen haluaa kaapata keskustelun työläiskulttuurista takaisin työläisille.
Mikko Myllylahden Cannesissakin palkittu lokakuun ensi-iltaelokuva on Kaltion kriitikko Matti A. Kemin mukaan ”ilahduttava kaato”. Ensi-iltansa leffa saa teattereissa 7.10.2022.
Ajankohtaista Kompassina Victor Klempererin päiväkirjat Verkkoartikkeli
Esseesarjan kolmanessa osassa Jenny Kangasvuo pohtii demokratiaa, joka saattaa nostaa vallankahvaan myös Saksan kansallissosialistien kaltaisen puolueen.
Jenny Kangasvuon essee aloittaa sarjan, jonka teemat nousevat Victor Klempererin päiväkirjamerkinnöistä vuosilta 1933–1945.
75-vuotisjuhlaseminaari ”Taiteen ja kulttuurin rooli koulutuksessa ja tutkimuksessa” on katsottavissa Oulun ammattikorkeakoulun youtube-kanavalla osoitteessa https://www.youtube.com/watch?v=jbpnxvfWOqM. Seminaari striimattiin torstaina 29.10.2020 klo 13–16.
Oulujokivarressa sijaitsevalla Saarelan maatilalla oli isäntä, jonka voimista liikkui villejä huhuja. Kyseessä oli painin olympiavoitolla nimensä historiaan kirjoittanut Yrjö Saarela, […]
Väestön eliniänodotteen kasvaessa yksi ”vanhuuden” kategoria, 65+, ei enää riitä. Kuusikymppiset, kahdeksankymppiset ja satavuotiaat ovat ryhminä saatikka yksilöinä liian erilaisia, Jenny Kangasvuo kirjoittaa.
Áillohaš eli Nils-Aslak Valkeapää (1943–2001) avusti Kaltiota vuodesta 1964 alkaen etenkin kirja-arvosteluja kirjoittamalla. Áilun 80-vuotispäivän johdosta julkaisemme uudelleen kolme hänen Kaltioon vuosina 1964 ja 1965 kirjoittamaansa tekstiä.
”Tarina poukkoilee polveillen. Parhaita paloja ovat Kotisaaren muistelukset puolankalaisesta elämänmenosta ja sanailusta entivanhaseen malliin.” Risto Kormilainen arvioi Ahti Kotisaaren tarinakokoelman.
”Mitättömän tuntuisista, lyhyistä päälauseista alkaa loppua kohden huokua uhmakkuus. Teoksen pohjavire muuttuu entistä ahdistavammaksi häviävän pienissä havainnoissa.” Matti A. Kemi luki Riikka Simpuran Painottomuuden.
”Omaperäinen, omaääninen teos on raikas esimerkki suomalaisen runouden uudesta aallosta”, Kaltion kriitikko Matti A. Kemi kirjoittaa Petra Vallilan esikoisteoksesta ehkä.
Piispa Jari Jolkkonen jatkaa Kuopion hiippakunnan vahvaa kirjallista perinnettä teologisella esseekokoelmalla, jossa hän pohtii kristillistä ihmiskuvaa, uskon ja politiikan suhdetta sekä spiritualiteettia. Risto Kormilainen kritikoi.
Kaltio kutsui Helsingin Ylioppilaslehden päätoimittaja Adile Sevimlin esiintymään Oulun naiskulttuuriviikolla Kirjallisuuden talolle perjantaina 17.3. (klo 17.30). Viikon pääkuraattori Ulla Kaislaranta haastatteli viime vuoden esikoiskirjailijaa.
Oulun taidekoulussa näyttelijän uransa aloittanut Jaakko Ohtonen on tuttu niin televisiosta kuin valkokankailta. Hamstereiden tähteä jututti hänen varhaisvuosiaan tiiviisti seuraillut Ulla Kaislaranta.
”Mutta jos niihin kulttuurilehtitukiin edes indeksitarkistukset olisi tällä vuosituhannella tehty (yhtäkään ei ole nähty), avustajapalkkiobudjetin voisi melkein tuplata.” Päätoimittajalla tuntuu jääneen levy päälle, mutta niin se tuntuu jääneen valtion kulttuurihallinnossakin.
Jukka Tarkiaisen ”Jättiläinen” on valokuvaaja Eberhard Grossgasteigerin kanssa toteutettu kollaasi. Italialaista vuoristokuvaa taiteilijan kasvoihin yhdistävä teos on esillä Äkäslompolon Ars Nartae
”Valtakunnallisena varautumispäivänä aiemmin maakunnallisen musiikin soittamisesta resurssipulaan vedoten kieltäytynyt Yleisradio ilmoitti luovien sisältöjen ja median johtaja Ville Vilénin suulla vapauttavansa resursseja kokonaisen radiokanavan verran.”
