
Onnittele 80-vuotiasta Kaltiota lahjoittamalla!
Kaltio ry on käynnistänyt pienkeräyksen 80-vuotisjuhlatilaisuuksien rahoittamiseksi. Keräyslupanumero on RA/2025/181 ja keräystili FI25 5741 4020 1806 54. Lue jutusta lisää keräyksestä.
Oi voi. Koko helluntai kului tätä numeroa painovalmiiksi saattaessa. Koko kesä menee siis heilatta, jos uskoo sananlaskuihin ja kansanviisauksiin. Onneksi rakkautta riittää ilmankin.
Rakkautta riittää silloin, kun voi kokea olonsa turvalliseksi. Jos ihmiskeho joutuu olemaan jatkuvasti jonkinlaisessa pelkotilassa eli kun joutuu jatkuvasti varautumaan johonkin omaa olemassaoloa uhkaavaan äkkinäiseen yllätykseen, rakkaus on toki mahdollista (kaiken se kestää, kaiken se kärsii), mutta se sekoittuu jonkinlaiseen epätoivon kiihkoon ja aggressiiviseen lihallisuuteen. Rakkaus on lempeä, kuten Paavali kirjoittaa korinttolaisille: se on täydellistä oman itsen antautumista toisen armoille.
Taiteen ja kaikenlaisten kulttuurifestivaalien yksi tärkeimmistä ominaisuuksista onkin turvallisten kohtaamistilojen luominen maailmassa, jossa algoritmit ja diktaattorit usuttavat meitä koko ajan riitelyn ja väkivallan äärelle. On ihana, miten yhä useammat toimijat (ja jopa kaupungit, kuten Oulu) ottavat käyttöön erilaisia turvallisemman tilan periaatteita ja lausuvat painokkaasti ääneen sen, että jokaisella ihmisellä on oikeus kokea olevansa turvassa kaikenlaiselta häirinnältä, kiusaamiselta ja kaltoin kohtelulta.
Viime vuoden voimallisimman rakastettuna olemisen tunteen sain Tromssan Open Out -festivaalilla syyskuussa. Rakastaminen ei ollut millään tavoin henkilökohtaista, vaan queer-kokemuksista ammentavan pienen taidefestivaalin tekijät osasivat luoda sellaisen ilmapiirin, jossa kesken kaiken paikalle saapunut suomalainenkin saattoi kokea kuuluvansa tähän paikkaan ja näihin ihmisiin. Monet Open Outin esiintyjistä ja taiteilijoista tulivat paikoista, missä erilaisiin vähemmistöihin kuuluvat edelleen kohtaavat uhkaa ja väkivaltaa, ja ovatkin päätyneet asumaan Berliinin ja Lontoon kaltaisiin kaupunkeihin, missä toisenlainen ihminen voi kokea vihan sijasta rakkautta. Ja vaikka monet esillä olevista taideteoksista käsittelivätkin yhteiskunnan epäkohtia, Tromssassa meitä ympäröi vain rakkaus, joka kulminoitui viimeisen festivaali-illan karaoketilaisuuteen.
Olen itse elänyt kohta 45 vuotta ilman pari- tai polysuhdetta, mutta ilman rakkautta en voi väittää vuosien kuluneen. Rakkaudesta puhuminen tai kirjoittaminen tuntuu kuitenkin helposti vieraalta tai vähän nololtakin; tunteet tuntuvat kuuluvan jonnekin intiimiin ja henkilökohtaiseen elämään, julkisesti on ”aikuisempaa” argumentoida järkiperäisesti ja faktoja käyttäen.
Vai puhunko nyt palturia? Olihan minulla Facebookin alkuaikoina tapana aina silloin tällöin kirjoittaa päivitykseen, että ”rakastan teitä kaikkia”. Vähitellen se tapa on kadonnut – sosiaalisen median maailma on muuttunut kyynisemmäksi, kaupallisemmaksi ja vihamielisemmäksi. Facebook ei tunnu enää sillä tavoin turvalliselta tilalta, että siellä saattaisi antautua täysin avoimeksi ja rakastavaksi. Sosiaalisen median kasvoton Toinen jossain ruudun tuolla puolen ei ole armollinen vaan raakalaismainen ja häijy. Jos paljastat vatsasi some-Toiselle, se ei silitä ja paijaa vaan survaisee siihen ruosteisen peitsen.
Ehkä sosiaalisen median julkisagora vielä jonain päivänä muuttuu turvallisemmaksi tilaksi. Kesällä 2023 meidän lienee parasta kuitenkin etsiä turvallisia, rakastavia tiloja pienemmistä ympyröistä, omista kuplista. Pudottaudumme kupliimme emmekä suostu poistumaan niistä ulkopuolisten pakottamina vaan pelkästään silloin, kun itse niin valitsemme.
Joten älä lue lööppejä tai klikkiotsikoita, jos ne pistävät joka kerta piikillään kohti herkkää sydäntäsi. Älä antaudu vastaamaan vihaasi lietsoa yrittävään somekommenttiin, piilota sovelluksen ilmoitukset siltä osin. Sulje älylaite ja sulkeudu sellaiseen kuplaan, jossa olet turvassa.
Esimerkki. Kävin toukokuussa kolme kertaa Iin KulttuuriKauppilassa kahden valkovenäläisen residenssitaiteilijan järjestämillä avoimilla taiteilijapäivällisillä. Toinen taiteilijoista asuu Berliinissä eikä voi palata Minskiin osoitettuaan mieltä diktaattori Lukašenkan hallintoa vastaan naamioimatta kasvojaan. Kaksikko on perustanut taiteilijoiden hyvinvointiin ja resilienssiin keskittyvän DoLess-kollektiivin – yhteiset ateriat kasvattavat luottamusta sekä turvan ja rakkauden tunteita. Ja vaikka keskustelut vääjäämättä välillä kääntyivätkin sotaan ja maailman pahuuteen, ne käännettiin pian takaisin yhdessäolon ja yhteisyyden lämpöön. Ja minäkin muistin, että on myös rakkautta.
Joten: Kaltion lukijat, minä rakastan teitä kaikkia. Olkoon kesä teillekin lämmin ja armollinen.
Kaltio ry on käynnistänyt pienkeräyksen 80-vuotisjuhlatilaisuuksien rahoittamiseksi. Keräyslupanumero on RA/2025/181 ja keräystili FI25 5741 4020 1806 54. Lue jutusta lisää keräyksestä.
”Havumetsän lapsien voima on elokuvan kyvyssä käsitellä valtavaa aihevyyhtiä laajalle yleisölle lähestyttävällä tavalla.” Virpi Suutarin viimeisimmän dokumentin arvioi Kaltiolle Mia Hannula.
”Ritva Kovalainen ja Sanni Seppo eivät jätä katsojaa sen harhakuvan valtaan, että maamme olisi täynnä luonnontilaista ja luonnonkaunista metsää.” Kajaanin taidemuseossa 10.12.2023 saakka esillä olevan Pohjoistuulen metsä -näyttelyn arvioi Niina Kestilä.
Horizont-hanke herättelee henkiin purkutaloja sekä pandemiavuosien rajasulkujen hiljentämää Tornion ja Haaparannan kaksoiskaupunkisuhdetta. Saima Visti tutustui yhteisötaiteelliseen näyttelyyn.
”Työväenluokkaista kulttuuria tehdään omista lähtökohdista tietoisena ja ylpeänä eikä surkutella, että voivoi kun en ole syntynyt rikkaaseen perheeseen.” Anu Kolmonen haluaa kaapata keskustelun työläiskulttuurista takaisin työläisille.
Mikko Myllylahden Cannesissakin palkittu lokakuun ensi-iltaelokuva on Kaltion kriitikko Matti A. Kemin mukaan ”ilahduttava kaato”. Ensi-iltansa leffa saa teattereissa 7.10.2022.
Ajankohtaista Kompassina Victor Klempererin päiväkirjat Verkkoartikkeli
Esseesarjan kolmanessa osassa Jenny Kangasvuo pohtii demokratiaa, joka saattaa nostaa vallankahvaan myös Saksan kansallissosialistien kaltaisen puolueen.
Jenny Kangasvuon essee aloittaa sarjan, jonka teemat nousevat Victor Klempererin päiväkirjamerkinnöistä vuosilta 1933–1945.
75-vuotisjuhlaseminaari ”Taiteen ja kulttuurin rooli koulutuksessa ja tutkimuksessa” on katsottavissa Oulun ammattikorkeakoulun youtube-kanavalla osoitteessa https://www.youtube.com/watch?v=jbpnxvfWOqM. Seminaari striimattiin torstaina 29.10.2020 klo 13–16.
Oulujokivarressa sijaitsevalla Saarelan maatilalla oli isäntä, jonka voimista liikkui villejä huhuja. Kyseessä oli painin olympiavoitolla nimensä historiaan kirjoittanut Yrjö Saarela, […]
Väestön eliniänodotteen kasvaessa yksi ”vanhuuden” kategoria, 65+, ei enää riitä. Kuusikymppiset, kahdeksankymppiset ja satavuotiaat ovat ryhminä saatikka yksilöinä liian erilaisia, Jenny Kangasvuo kirjoittaa.
Ensimmäinen meänkielellä totetutettu pitkä fiktioelokuva Valitut saa Suomen ensi-iltansa 21.3.2025. ”Aihevalinta on oiva, vaikka kerronta voisi olla napakampi”, kriitikkomme Matti A. Kemi toteaa.
Päätoimittaja on taas kirjoittanut yhden pääkirjoituksen. Hän kuvittelee olevansa optimistinen, mutta se ei ehkä välity.
Lehden 80-vuotisjuhlanumeron kansiteos on Janne Erkkilän ”Ehtymys”. Teoksen voi nähdä Taivalkosken Päätalokeskuksessa 23.4.–23.5.2025 Erkkilän näyttelyssä Protosynteesi 5.0.
Visa Koiso-Kanttilan toisen pitkän näytelmäelokuvan Uhma ensi-ilta on suomalaisen kulttuurin päivänä 28.2.2025. ”Eräänlainen klassikkoelokuva siitä tulee aihevalintansa ja lokaationsa takia”, Matti A. Kemi kirjoittaa.
Pohjoisen kulttuuriorganisaatiot haastavat kulttuurin tekijöitä mukaan kuntavaalikampanjaan pohjoisen kulttuurin puolesta – lue lisää klikkaamalla!
”Voihan olla, että fiksumpi lukija saa noista keskusteluista enemmän irti kuin tällainen maalaisjuntti”, Eero Ylitalo äimistelee Eero Materon romaanin Laturin paperit kerronnan tasoja.
”Mäkelällä on pitkä Proust-perinne. Jo kesällä 1962 kahdenksantoistavuotiaana hän kävi Pariisissa Pére Lachaisen hautausmaalla tämän haudalla.”
Risto Kormilainen luki myös Hannu Niklanderin viimeisimmän romaanin ja koki, että ”mukaan on lastattu tarpeettoman paljon korttiotteita ja tiedon runsautta”.
”Holmström onnistuu kuvauksessaan uskottavasti ja on hienoa, että tapahtumapaikkana on pieni maalaiskaupunki Helsingin, Tampereen tai Turun sijaan.” Risto Kormilainen luki Suden lapset.
Markku Envall ”antaa lukijalle tilaa omaan ajatteluun ja kantojen muodostukseen tekstien mietteliäisyydellä sekä arvoituksellisuudella”, kirjoittaa Risto Kormilainen esseekokoelmasta Rajan kahta puolta.