Korjaamontien treenikset purku-uhan alla
Välivainiolle on keskittynyt omaehtoisen kulttuurin tiloja. Niistä tunnetumpi, Tilaa kulttuurille ry:n ylläpitämä Tukikohta elää ja voi hyvin, mutta toinen on lopetusuhan alla.
Ilmastokokouksessa, tällä kertaa Egyptissä, ei taaskaan saatu tehtyä sellaisia päätöksiä, joiden avulla nurkan takana odottava tuho voitaisiin lopullisesti estää. Punaisenmeren toisella puolen Qatarissa poltetaan kaivoksittain öljyä, jotta viekkauella ja vääryyellä maahan puljattujen miesten jalkapallon MM-kisojen stadionit saadaan ilmastoitua pelikelpoisiin lämpötiloihin. Ja eduskuntavaaleihin valmistautuvat suomalaispuolueet ovat viemässä maatamme taas varmaan perikatoon, joko törsäämällä liikaa velkarahaa turhaan paapomiseen ja byrokratiaan tai kiristämällä sosiaaliturvaruuvilla köyhät vähintäänkin kyykkyyn, luultavammin mullan alle. Eikä Tiernapoikiakaan saa enää esittää oikealla tavalla.
Onneksi on sentään joulu, vaikka ihan koko maassa ei ehkä olekaan rauha tai ihan kaikilla ihmisillä hyvä tahto. Joulu, hanukka, saturnalia – miksi tahansa kukin haluaakaan tätä keskitalven juhlaa kutsua. Vaikka suurin juhlittava tuntuukin usein meillä ja muualla ”länsimaissa” olevan kerskakulutus, voi itseään lohduttaa kuitenkin sillä, että tämän juhlakauden kulutus kohdistuu tavallista enemmän lahjoihin, eli kunkin meistä toisille pyyteettömästi ja ilman vastineen odotusta antamiin asioihin. Lahjan hankinta voi olla kaupallinen transaktio, mutta sen antaminen on epäkaupallinen, antikapitalistinen teko.
”Hän lahjat antaa ja lahjat saa”. Lahjoja ei osteta ja myydä, ne saadaan ja annetaan. Vallitseva markkinatalouden malli, jossa kaikessa vaihdannassa pitää jollekulle syntyä voittoa, pyrkii toki kitkemään lahjatalouden idean yhteiskunnasta. Niinpä jopa avoimesti lahjana käyttäjille jaettavan Wikipedian ”Lahjatalous”-artikkelissakin väitetään lahjataloudessa lahjan saajalta ”yleensä” edellytettävän ”vastaavan arvoisia tavaroita tai palveluita taikka poliittista tukea, uskollisuutta tai jotain muuta hyödyllistä vastinetta”. Lahjatalous halutaan siis sekoittaa ”lahjontaan”, jotta ihmiset kokisivat sen epämiellyttävänä ja likaisena.
Esimerkiksi mielekäs taidekokemus on kuitenkin aina lahja: se saapuu kokijalleen lahjatalouden logiikan mukaisesti. Raha, jonka maksamme kirjasta, maalauksesta tai lipusta teatteriesitykseen tai konserttiin, ei ole vastine kokemuksesta vaan siitä työstä, jonka kirjailijat, kuvataiteilijat, näyttelijät ja muusikot ovat tehneet, jotta edellytykset kokemukselle tai elämykselle ovat olemassa. Maksettu raha ei voi koskaan olla mielekkään kokemuksen tae, koska saman hinnan näytelmän katsomisesta pulittaneet ihmiset saattavat saada täysin erilaisia kokemuksia, ja voivatpa jotkut jäädä täysin ilman. Kokemusta vaille jääneelle ei rahoja palauteta, koska esityksen tekijöillekään ei pysty heidän aikaansa palauttamaan.
Moni maailmamme eli ihmisten yhteiskunnan ongelmista johtuu siitä, että käytetyn ajan sijasta rahalla, joka nykyisin on aina kuvitteellista, ostetaan kuvitteellista aikaa ja kuvitteellista työtä: ostetaan menneisyyden ja nykyhetken sijaan tulevaisuutta, kuten pörssitermi ”futuuri” paljastaa. Reaalitaloudesta on siirrytty potentiaaliseen talouteen, jossa liikutellaan valtavia binäärijonoja digitaaliavaruudessa. Nämä mielikuvitusdollarit on kuitenkin ankkuroitu todellisuuteen niin, että yhden pörssimeklarin rahanhimo voi aiheuttaa miljoonien ihmisten nälänhädän.
Voi ei, tämä kaunis joulusatu on ajautunut ihan väärille raiteille. Ehkä se jo alkoi ihan väärältä asemalta. Kauneus ja lahjojen antamisen ilo pääsevät hautautumaan niin helposti ruman surkeuden sekaan. Mutta lukijat, jokainen teistä on minulle lahja, ja yritän muistaa lämpönne ja valonne tänä arktisen yön vuodenaikana. Ja kun pallo on taas kallistunut niin, että aurinkoakin on enemmän kuin nyt – eli helmi–maaliskuun taitteessa – pääsen nauttimaan Pohjoismaisen kulttuuripisteen lahjoittamasta matka-apurahasta Göteborgiin ja Osloon.
Ai niin, tosiaan, ensi vuonna teidän lahjanne meille kallistuu hieman, koska kaikki muukin kallistuu koko ajan. Uudet tilaushinnat näette sivulta 72. Mutta ennen sinne saakka päätymistä ottakaa vastaan kaikki lehden avustajien meille antamat artikkelilahjat, ja kun olette lehden lukeneet, antakaa omanlaisenne lahjat kenelle vain haluatte. Vaikkapa jouluna.
Enempää ei tähän vakkaan taida mahtua. Ja onnellista uutta vuotta!
Välivainiolle on keskittynyt omaehtoisen kulttuurin tiloja. Niistä tunnetumpi, Tilaa kulttuurille ry:n ylläpitämä Tukikohta elää ja voi hyvin, mutta toinen on lopetusuhan alla.
Saamelaisen nykytaiteen suurnäyttely Eanangiella – Maan kieli on yksi Oulun kulttuuripääkaupunkivuoden kohokohdista. Jenny Kangasvuo tutustui näyttelyyn.
What lies beneath the shiny surfaces of Capital of Culture project? Lölä Florina Vlasenko ruminates on the feelings of Oulu artists and cultural workers on the ground level. [The article is written in March 2026.]
Meän Periferia avasi toimintansa Meän Kulmassa Kemin keskustassa vuonna 2025. Mitä siellä tapahtuu? Anu Kolmonen kertoo.
”Äiti soittaa. Pelkään pahinta. Vastaan.”
Jenni Kinnusen kolumni.
Oulun kulttuuripääkaupunkivuosi avattiin tammikuun puolivälissä. Kaltion Matti A. Kemi vietti viikonlopun kansainvälisen median edustajille räätälöidyssä ohjelmassa.
Jenny Kangasvuo seurasi alkuvuonna Oulu2026:n Risku-ohjelmakokonaisuutta: ”Rájehis, ealli sámekultuvra” eli rajaton, elävä saamelaiskulttuuri.
Miltä näytti Oulun kulttuuripääkaupunkivuoden alku kuvataidekriitikon silmiin? Leena Kangas kirjoitti Kaltiolle tunnoistaan ja kokemuksistaan.
Jossain lähitulevaisuudessa ihmiset elävät skandinaavisen sisustustyylin mukaisissa sisätiloissa ja ainoa kosketus ulkoilmaan on roskalaatikoiden luona. Reijo Valta arvioi 2.4.2026 ensi-iltansa saaneen Oravan.
Eros Gomorralainen katseli 56. Tampereen elokuvajuhlilla sarjan Rúnar Rúnarssonin elokuvia, niin lyhyitä kuin pitkiä. Islantilaisen Rúnarssonin teoksissa tutkitaan usein suuria elämänmuutoksia.
”Xulu202x-projekti haluaa valaa tulevaisuudenuskoa paikallisiin nuoriin mutta törmää samaan aikaan kylmiin realiteetteihin ja ongelmiin, jotka vaikeuttavat unelmointia.” Marlene Hyyppä arvioi projektin pääteoksen S.I.E.L.L.Ä.
Kaltio ry osallistuu myös kulttuuripääkaupunkivuoden tekemiseen. Taiteilijajärjestö MUU ry:n kanssa toteutettava hanke ”E75 Taidebussi” (tai englanniksi E75 Art Bus) halkoo Euroopan Välimereltä Jäämerelle.
Valokuvaaja Jaakko Heikkilän retrospektiivinen näyttely Ja minusta tuli ihminen esittelee Heikkilän laajaa tuotantoa. Näyttely on avoinna Aineen taidemuseossa Torniossa elokuun loppuun saakka.
”Samanlaista tasapainotteluahan elämä lienee myös muilla taidetta ja kulttuuria tekevillä.” Päätoimittaja ajattelee taas taiteen sijasta rahaa.
”Silti voi vain kehua, kuinka taitavasti kirjailija kuljettaa Weijon maallisen vaelluksen päätökseen.” Hannu Niklanderin Loivaa alamäkeä -sarjan viimeinen osa Kodit ja asunnot miellytti Timo Tossavaista.
”Stailattu nykykieli elävöittää huolellista kokonaisuutta”, mutta ”tarinan draamallinen jännite uhkaa hetkittäin puutua”. Maija Jelkänen arvioi Iida Aikion esikoisromaanin Muoviaurinko – Muitalus čálgama birra.
”Metsäteollisuuden edessä rähmällään oleva tiedeyhteisö rinnastuu toimintatavoiltaan niin kulttiin kuin mafiaan.” Tuomo Pirttimaa luki Teemu Kaskisen romaanin Yö ja usva.
”Jokaisena yhteiskunnallisen epävarmuuden, taantuman ja kriisin aikana syntipukin ajatus nousee uudelleen esiin.” Suomeen ja Kokkolaan muuttanut Mousa pohtii maailman tilannetta.
”Vaikka elokuvassa ei oikeastaan tapahdu juuri mitään, se pitää mainiosti otteessaan”, Kaltion kriitikko Matti A. Kemi toteaa Aleksi Salmenperän Isänpäivästä.