
Onnittele 80-vuotiasta Kaltiota lahjoittamalla!
Kaltio ry on käynnistänyt pienkeräyksen 80-vuotisjuhlatilaisuuksien rahoittamiseksi. Keräyslupanumero on RA/2025/181 ja keräystili FI25 5741 4020 1806 54. Lue jutusta lisää keräyksestä.
Blankface: Lapua 1976. 112 min. Ensi-ilta 1.9.2023. K12.
Ohjaus Toni Kurkimäki, käsikirjoitus Tuukka Haapamäki ja Toni Kurkimäki, kuvaus Tero Saikkonen, leikkaus Tuukka Haapamäki, lavastussuunnittelu Ilona Lassila, maskeeraussuunnittelu Terhi Väänänen, pukusuunnittelu Elina Vättö, sävellys Joona Vainionkulma.
Rooleissa Linnea Leino, Konsta Laakso, Hannu-Pekka Björkman, Leo Sjöman.
Suomalaiseen esikoisohjauksen kaanoniin paukahtaa mainio historiallinen kuvaus, kun Toni Kurkimäki (1978) ohjaa kotikonnuiltaan näytteeksi Lapuan patruunatehtaan räjähdyksen. Kokoillan debyytiksi teos on eksplosiivinen perhesuhdedraama.
Jo alkuminuuteiltaan raina vakuuttaa. Lieskat talvisessa maisemassa ovat tylyä kolmiväridraamaa puna-kelta-mustamaisemineen. Kuvaaja Tero Saikkosen kameratyöskentely on vanhakantaista hitaudessaan ja maalailussaan, semminkin Tuukka Haapamäen editointi tekee oikeutta kameratyöskentelylle.
Tarinankerronta on notkeaa. Vie eteenpäin rivakasti, eikä ruuti ehdi kastua missään vaiheessa. Juonenpaljastuksena voin kertoa, että patruunatehdas räjähtää, mutta siihen tragediaan päästään vasta loppusegmentissä. Keskiössä on ihmisläheisesti kerrottu perhedraama, joka ohjaaja Kurkimäen ja käsikirjoittajapari Tuukka Haapamäen hyppysissä on kuin luoti: vinha, vaarallinen ja altis vahingoittamaan katsojansa tunnemaailmaa.
Päähenkilökaksikko Linnea Leino ja Konsta Laakso ovat mukavan tuoreita kasvoja valkokankaalle. Heidän keskinäinen kemiansa on karismaattista, ilmeikästä ja ajoitukseltaan liipasinherkkää.
Kehun ansaitsee teoksen kielellisyys. Murteellisuus ei horju, soljahtelee kokonäyttelijäkunnaltaan särähtämättä.
Lavastus ansaitsee kehunsa myös. Eri sukupolvien huoneistot näyttävät ajankuvaa ja -ajatteluaan maalaustaiteineen ja kirjahyllyn sisältöineen. Huolellisesti tehty taustatyö ruttaantuu pelkästään muutamassa kummallisessa seikassa: esimerkiksi autokanta on vain ja ainoastaan 1970-luvulta liian uudenkarheaa, autot ovat kevätsäätä ajatellen aivan liian kiiltäviä ja vahattuja. Sairaalakohtauksissa on anakronismeja. Samoin ravintolamiljöön lasit ja istuimet eivät myöskään istahda ajankuvaan.
Taustakappaleita kuullaan harvoin. Poiminnoiltaan niillekin kiitosta, koska yksikään valittu kappale ei ole 1970-luvun Suomi-iskelmineen puhkikulutettua. Draamajaksoissa Joona Vainionkulman luoma äänimatto on välillä kliseistä vihlontaa ja jousinostatusta. Äänimassa olisi soundannut kyllä minimalistisempana. Sanarikkaalla ja prosodialtaan onnistuneella dialogilla olisi selvitty ilman jatkuvaa musiikillista ylidramatisointiakin.
Teollisuuspatruunana Hannu-Pekka Björkman ja sulhasehdokas Konsta Laakso kiperine, erilaisine isäkomplekseineen ovat käsikirjoittajakaksikolta vertaansa vailla juonellistamisessa. Tehdasyhteisön sivuroolit ovat naisvaltaisia, ilahduttavan kantavia ja pohojanmaalaisittain väkeviä.
Loppukohtauksessa tehdas räjähtää. Efekteineen muutama sekunti räjähtävyyttä on onnistunut taidonnäyte. Pyrotekniikka parikymmenminuuttisessa loimuaa, vaara ja epätietoisuus on ainaisesti läsnä. Viipyilevä lopetusjakso on taidokkaasti rakennettu. Romahtanut tehdasmiljöö on vaatinut lavastukselta pöljistyttävän paljon.
Mässäilemättä epätietoisuus tihentyy, kalmojakin yllättävän vähän. Maskeeraus on hurjaa, onnistunutta ja uskottavaa. Palomiesten työskentely harjaantunutta, paniikintunne ja pelko hienovaraisesti kuvitettua. Ihailtavaa, suorastaan kylmäävää.
Elokuvan lopputekstit loppuvat pressinäytöksessä kai kesken, vaikka muutama nykykappale soikin muutoin tyhjällä kankaalla. Kysyn mielessäni, mitä olivat kehumani iskelmät 1970-luvulta. Penään, miksi lopputekstit pilataan nykyajan heikoilla musiikkivalinnoilla. Tunnelma särkyy hetkeksi, mutta pääosassa onkin kytevästi poltettu draama.
Vaikkakin teoksen tapahtumat ovat fiktiivisiä, näemme elokuvateattereiden tarjonnassa harvoin enää tositapahtumiin pohjautuvia elokuvia. Kassamagneetteja elämäkertaelokuvia lukuun ottamatta on suomalaisessa elokuvataiteessa enää harvassa. Tämä episodielokuva on kelvosti vaipoitettu. Osumatarkkuudeltaan ja rihloiltaan ensiluokkainen täyskaato.
Kaltio ry on käynnistänyt pienkeräyksen 80-vuotisjuhlatilaisuuksien rahoittamiseksi. Keräyslupanumero on RA/2025/181 ja keräystili FI25 5741 4020 1806 54. Lue jutusta lisää keräyksestä.
”Havumetsän lapsien voima on elokuvan kyvyssä käsitellä valtavaa aihevyyhtiä laajalle yleisölle lähestyttävällä tavalla.” Virpi Suutarin viimeisimmän dokumentin arvioi Kaltiolle Mia Hannula.
”Ritva Kovalainen ja Sanni Seppo eivät jätä katsojaa sen harhakuvan valtaan, että maamme olisi täynnä luonnontilaista ja luonnonkaunista metsää.” Kajaanin taidemuseossa 10.12.2023 saakka esillä olevan Pohjoistuulen metsä -näyttelyn arvioi Niina Kestilä.
Horizont-hanke herättelee henkiin purkutaloja sekä pandemiavuosien rajasulkujen hiljentämää Tornion ja Haaparannan kaksoiskaupunkisuhdetta. Saima Visti tutustui yhteisötaiteelliseen näyttelyyn.
”Työväenluokkaista kulttuuria tehdään omista lähtökohdista tietoisena ja ylpeänä eikä surkutella, että voivoi kun en ole syntynyt rikkaaseen perheeseen.” Anu Kolmonen haluaa kaapata keskustelun työläiskulttuurista takaisin työläisille.
Mikko Myllylahden Cannesissakin palkittu lokakuun ensi-iltaelokuva on Kaltion kriitikko Matti A. Kemin mukaan ”ilahduttava kaato”. Ensi-iltansa leffa saa teattereissa 7.10.2022.
Esseesarjan kolmanessa osassa Jenny Kangasvuo pohtii demokratiaa, joka saattaa nostaa vallankahvaan myös Saksan kansallissosialistien kaltaisen puolueen.
Jenny Kangasvuon essee aloittaa sarjan, jonka teemat nousevat Victor Klempererin päiväkirjamerkinnöistä vuosilta 1933–1945.
75-vuotisjuhlaseminaari ”Taiteen ja kulttuurin rooli koulutuksessa ja tutkimuksessa” on katsottavissa Oulun ammattikorkeakoulun youtube-kanavalla osoitteessa https://www.youtube.com/watch?v=jbpnxvfWOqM. Seminaari striimattiin torstaina 29.10.2020 klo 13–16.
Oulujokivarressa sijaitsevalla Saarelan maatilalla oli isäntä, jonka voimista liikkui villejä huhuja. Kyseessä oli painin olympiavoitolla nimensä historiaan kirjoittanut Yrjö Saarela, […]
Väestön eliniänodotteen kasvaessa yksi ”vanhuuden” kategoria, 65+, ei enää riitä. Kuusikymppiset, kahdeksankymppiset ja satavuotiaat ovat ryhminä saatikka yksilöinä liian erilaisia, Jenny Kangasvuo kirjoittaa.
Esitetty Lyseon 150-vuotispääjuhlassa
uudistetussa ruokalassa torstaina 17.10.2024
”Moni hyönteinen näyttää ulkoavaruuden olennolta, jos mikroskoopilla katselee. Se herättää enemmänkin hämmästystä, jopa inhoa ja halua torjua näitä olentoja. Silloin empatia jää helposti puuttumaan.” Sampsa Hannonen haastatteli eläinfilosofi Elisa Aaltolaa.
”Mielenosoittamisoikeus, kuten mikä tahansa muukin oikeus, voidaan myös menettää. Siksi sen toteutumista tulee seurata, tarkastella ja uudelleenarvioida.” Rovaniemeläinen lukiolainen Minea Kaippio kirjoittaa mielipiteenvapaudesta.
”Elokuva on kokonaisuutena immersiivinen. Sen sisäismaailmaan uppoutuu vaivatta. Pöystin roolihahmo tivaa: ’Vakoiletko sinä, nainen, uniani?!'” Matti A. Kemi katseli Pirjo Honkasalon viimeisimmän fiktioelokuvan.
Apartheid-valtioita on ennen Israeliakin pysäytetty boikottien avulla.
Yhä suurempi osa EU-maiden kansalaisista kannattaa kauppapakotteita Israelille. Sadat eurooppalaiset poliitikot ovat viime ja tänä vuonna allekirjoittaneet vaatimuksia, joissa vaaditaan […]
”Oli varhmaan tarkotus ette sain vastaani haasteita. Mie tarkotan ette, jos kirjailija lähtee stipentireissule, niin onnea oon se, ette jotaki tapahtuu. Mutta tällä kertaa tapahtumia oli aika monta.”
”Etsiessäni talon vanhoja piirustuksia löysin senkin sisuksista hyvin pehmeän paperin. Vai pitäisikö sanoa sittenkin dokumentin: laidoista raskaasti hiutunut todistus sijoitti tilamme rekisteriin. Kaikki oli käsinkirjoitettu, ja voi miten kauniisti!”
Jenni Kinnusen kolumni.
”Kesällä Kuttura täyttyy elämästä, kun kylässä syntyneet palaavat jälkeläisineen tutuille laitumille. Tulemme pääskysten lailla, löydämme armaat asuinsijat, rakkaat rannat. Otamme vastaan, mitä kotikylän kesä tarjoaa.”
”Tämän vuoden parhaimmistoa viihdeosastolla”, toteaa Matti A. Kemi 28.3.2025 ensi-iltansa saaneesta, Teemu Nikin ohjamaamasta elokuvasta 100 litraa sahtia.
Mustarinda-seuran Miina Kaartinen ja Sanna Ritvanen viettivät kolme kuukautta residenssissä New Yorkissa. Kaltion palstalla he haastattelevat Red Hookin Pioneer Works -kulttuurikeskuksen julkaisutoiminnan johtajaa.
Lölä Florina Vlasenko writes about TaideTurvapaikka, a community art project started at Oulu refugee center in 2023. The article is published in Finnish translation in the printed Kaltio 1–2/2025.
Meänkielen kirjeenvaihtajamme Linnea Huhta pohtii tällä kertaa olemassaoloaan digitaalisessa maailmanpiirissä.
Vuoden 2025 helmikuun viikonloppuina Oulussa oli mahdollista tutustua thangkoihin Galleria 33:n tiloissa. Thangkat ovat keskeinen osa Tiibetin kulttuuria sekä tiibetinbuddhalaista harjoitusta.
”Omakustanne on hykerryttävä ja sisällöltään yllättävän valistava teos matkailusta, eurooppalaisuudesta sekä senegalilaisen kulttuurista.”
”Tällaisen elämäkerran aika jo totisesti oli”, toteaa Risto Kormilainen emeritaprofessori Irma Sulkusen teoksesta Elias Lönnrot ja hänen pitkä varjonsa.
”Kirjansa alaviitteissä Seppälä valottaa usein kiinnostavia näkökulmia.” Juhani Rantala luki Juha Seppälän teoksen Paavo Rintalan kirjallisuuden lukemisesta.
Aktivistinen Metsäliike ja kulttuurilehti Kaltio kohtaavat toisensa yhteistyönumeron sivuilla, kiitos päätoimittaja-Paavolle tästä tilaisuudesta! Metsäliike on kansanliike, jonka tavoite on saada […]