Ultharin kissat. 14 min. Suomi 2023.
Ohjaus Anssi Vieruaho, käsikirjoitus Timo Myllymäki H. P. Lovecraftin novellin (1920) pohjalta, tuottaja Heidi Maria Huotari, kuvaus Tapio Lehtinen, musiikki Antti Saarilampi.
Rooleissa Pete Miettunen, Veli-Matti Äijälä
H. P. Lovecraftin (1890–1937) tuotanto on otollinen lähtökohta audiovisuaalisen taiteen tekijöille: ammennettavaa löytyy viljalti. Parhaimmillaan lähdemateriaali voi inspiroida varsin onnistuneisiin ja omaäänisiin teoksiin, jotka eivät tyydy vain kuvittamaan kirjailijan tekstiä. Tällainen kosketus on tarttunut myös Anssi Vieruahon ohjaamaan lyhytelokuvaan Ultharin kissat, joka on kiintoisa yhdistelmä yhdysvaltalaisen kauhukirjoittajan maaperää sekä juurevaa pohjoispohjalaista kasvustoa.
Timo Myllymäen käsikirjoitus mukailee Lovecraftin vuonna 1920 kirjoittamaa novellia hyvin muttei orjallisesti. Tapio Lehtisen mustavalkokuvaus taltioi taidokkaasti niin kasvot kuin miljöön luoden uskottavan atmosfäärin. Kuvallista maisemaa komppaa mainiosti Antti Saarilammen musiikki. Pääosaa esittävän Pete Miettusen vahva ruutupresenssi jää mieleen: hän kykenee pelkästään katseellaan sähköistämään tunnelman.
Elokuvan eri osa-alueet tangeeraavat keskenään sellaisella tavalla, että syntyy vaikutelma työryhmän innostuneesta otteesta – niin sanotusta tekemisen meiningistä. Elokuvan työstäminen on tunnetusti pitkää päivää ja vielä pitempää yötä. Katsojalle ei kuitenkaan tule tuntua väsyneestä väkerryksestä vaan näkemyksellisestä työskentelystä. Tunnelmaan pääsee sisälle alusta pitäen. Jo alkumetreillä legendaarisen Terveiden käsien vokalisti Veli-Matti ”Läjä” Äijälän ilmestyminen ruutuun nostaa väkisinkin suupielet myhäilevään suuntaan.
Lyhytelokuvan pituus on noin neljätoista minuuttia. Tyhjäkäyntiä tai turbolatausta hötkyilevän kerronnan suhteen ei ole havaittavissa. Kokonaisuus tuntuu punnitulta ja harkitulta, juuri sopivalta. Ongelmat tuntuvat kosmeettisilta ja pieniltä: äänentasoon liittyvät häiriöt voivat hyvin johtua myös katseluvälineenä toimivasta välineestä (televisio). Oikeastaan tältä porukalta toivoisi näkevänsä lisää audiovisuaalista antia, yhteistyö kun tuntuu toimivan.
Ultharin kissat tarjoaakin oivallista kauhukehräystä pimeneviin syysiltoihin.
Lyhytelokuva on katsottavissa Youtube-videopalvelussa (avautuu uuteen välilehteen) >>
Emeritusprofessori ja entinen Kaltion päätoimittaja Veli-Pekka Lehtola pohtii saamelaisteemojen käsittelyäKaltiossa lehden sotienjälkeisen historian, vuoden 1966 saamelaisjulkaisun ja itse toimittamiensa teemanumerojen (1982 ja 1996) pohjalta.
Yhä suurempi osa EU-maiden kansalaisista kannattaa kauppapakotteita Israelille. Sadat eurooppalaiset poliitikot ovat viime ja tänä vuonna allekirjoittaneet vaatimuksia, joissa vaaditaan unionin yhteisiä pakotteita Israelia vastaan. Kasvavasta paineesta huolimatta EU ei ole lakkauttanut kauppaa edes Israelin siirtokuntien kanssa, jotka ovat kansainvälisen oikeuden vastaisia.
Jossain lähitulevaisuudessa ihmiset elävät skandinaavisen sisustustyylin mukaisissa sisätiloissa ja ainoa kosketus ulkoilmaan on roskalaatikoiden luona. Reijo Valta arvioi 2.4.2026 ensi-iltansa saaneen Oravan.
Eros Gomorralainen katseli 56. Tampereen elokuvajuhlilla sarjan Rúnar Rúnarssonin elokuvia, niin lyhyitä kuin pitkiä. Islantilaisen Rúnarssonin teoksissa tutkitaan usein suuria elämänmuutoksia.
”Xulu202x-projekti haluaa valaa tulevaisuudenuskoa paikallisiin nuoriin mutta törmää samaan aikaan kylmiin realiteetteihin ja ongelmiin, jotka vaikeuttavat unelmointia.” Marlene Hyyppä arvioi projektin pääteoksen S.I.E.L.L.Ä.
Kaltio ry osallistuu myös kulttuuripääkaupunkivuoden tekemiseen. Taiteilijajärjestö MUU ry:n kanssa toteutettava hanke ”E75 Taidebussi” (tai englanniksi E75 Art Bus) halkoo Euroopan Välimereltä Jäämerelle.
Valokuvaaja Jaakko Heikkilän retrospektiivinen näyttely Ja minusta tuli ihminen esittelee Heikkilän laajaa tuotantoa. Näyttely on avoinna Aineen taidemuseossa Torniossa elokuun loppuun saakka.
”Samanlaista tasapainotteluahan elämä lienee myös muilla taidetta ja kulttuuria tekevillä.” Päätoimittaja ajattelee taas taiteen sijasta rahaa.
”Silti voi vain kehua, kuinka taitavasti kirjailija kuljettaa Weijon maallisen vaelluksen päätökseen.” Hannu Niklanderin Loivaa alamäkeä -sarjan viimeinen osa Kodit ja asunnot miellytti Timo Tossavaista.
”Stailattu nykykieli elävöittää huolellista kokonaisuutta”, mutta ”tarinan draamallinen jännite uhkaa hetkittäin puutua”. Maija Jelkänen arvioi Iida Aikion esikoisromaanin Muoviaurinko – Muitalus čálgama birra.
”Metsäteollisuuden edessä rähmällään oleva tiedeyhteisö rinnastuu toimintatavoiltaan niin kulttiin kuin mafiaan.” Tuomo Pirttimaa luki Teemu Kaskisen romaanin Yö ja usva.
”Jokaisena yhteiskunnallisen epävarmuuden, taantuman ja kriisin aikana syntipukin ajatus nousee uudelleen esiin.” Suomeen ja Kokkolaan muuttanut Mousa pohtii maailman tilannetta.
”Vaikka elokuvassa ei oikeastaan tapahdu juuri mitään, se pitää mainiosti otteessaan”, Kaltion kriitikko Matti A. Kemi toteaa Aleksi Salmenperän Isänpäivästä.
”Mitään uutta katsoja ei Kaijasta opi, eikä mitään uusia elokuvataiteellisia juolahduksiakaan synny.” Matti A. Kemi ei innostunut Kaija Koo -elämäkertaelokuvasta Kaunis rietas onnellinen.
Oulun kulttuuripääkaupunkivuoden aloittanut ooppera Ovllá on ”syvällinen tutkimusmatka yksilön kieli-identiteettiin ja hapertuvaan sukuperintöön”, Matti A. Kemi kirjoittaa. ”Traditionaaliseen oopperaperinteen kepeyttä ja leikkisyyttä lähestytään harvakseltaan.”
”Ateriointi palettiveitsillä ja muilla taiteilijan tarvikkeilla on vähän kömpelöä, mutta sujuu lapsilta helpommin. Kun hodarit on syöty, avataan jäätelöbaari.” Teatteri voi olla tällaistakin. Pete Huttunen vieraili Oulun teatterin Moninaisuuden näyttämöllä.
”Motiivit jäävät vaillinaisiksi, katsojalle ei tarjota tilaa ennakoida tai tajuta syitä ja yhteyksiä.” Matti A. Kemi vaikuttui Kullervon tarinan puitteista, mutta tarinan ja juonen juoksutus jätti haasteita katsojalle.
Marjatta Kaikkonen teki työvuosinaan oppimisen kehittäjänä opintomatkoja muun muassa Roomaan. Hän kirjoittaa nyt matkastaan ja antiikin kulttuurihistorian merkityksestä Kaltiolle.
Makasiini Contemporaryn Lost in the Woods -näyttely Turussa esittelee Rovaniemellä asuvan ja työskentelevän Eemil Karilan (s. 1978) taidetta. Karilan uraan sisältyy yli 30 soolonäyttelyä ja lukuisia ryhmänäyttelyitä myös ulkomailla.
Heavy Metal Perse ja sen musiikki ovat kajahtaneet Kajaanista jo neljännesvuosisadan verran. Niko Peltonen ruotii esseessään yhtyeen taivalta ja yrittää tavoittaa jotain HMP:n olemuksesta.
Pari vuosisataa sitten Oulu joi kaksin käsin tervaa. Tai eihän Oulu sitä oikeastaan juonut. Se purskutteli sitä suussaan ja sylki […]
