
Palsta suomalaisen elokuvataiteen avohakkuuksi
Mikko Myllylahden Cannesissakin palkittu lokakuun ensi-iltaelokuva on Kaltion kriitikko Matti A. Kemin mukaan ”ilahduttava kaato”. Ensi-iltansa leffa saa teattereissa 7.10.2022.
Tyhjiö. 97 min, K12. Ohjaus ja käsikirjoitus Aleksi Salmenperä; pääosissa Tommi Korpela, Laura Birn, Hannu-Pekka Björkman, Matleena Kuusniemi, Minna Haapkylä, Kaija Pakarinen, Kari Heiskanen. Ensi-ilta 28.9.2018.
Tyhjiö alkaa kohtauksella, jossa toinen päähenkilö, Laura Birnin esittämä näyttelijä, vastailee kysymyksiin naisten asemasta elokuva-alalla. Kun roolihahmo on vielä nimetty Pihlaksi (vrt. Pihla Viitala), elokuvaa voisi luulla reaktioksi metoo-kampanjan ja Aku Louhimiehen ohjausmetodien herättämään keskusteluun.
Päiväkohtaisuudesta ei kuitenkaan ole kyse. Johdatuksen Tyhjiön aihepiiriin tarjoavatkin avauskohtauksen haastattelijat, jotka latistavat Pihlan esiintuomat teemat henkilökysymyksiksi ja huomauttelevat julkisen ja yksityisminän ristiriidasta: Aleksi Salmenperän kuudes pitkä fiktioelokuva satirisoi henkilökeskeistä julkisuuskulttuuria sekä urbaanin ja menestyvän ”luovan luokan” elämänvalheita. Ainekset ovat tuttuja jo parin viime vuosikymmenen kulttuurimaisemasta, ja miespäähenkilön, kirjailijakomeetta Eero Kailan (Tommi Korpela) ongelma on melkeinpä ajaton: kirjoitusjumi, tyhjän paperin kammo.
Yhdistävänä piirteenä ovat suuret odotukset. Kirjailija vaatii itseltään mestariteosta, kärsimätön kustantaja kärkkyy myyntihittiä ja ihailija haluaa lisää huudahtelun aihetta, sisällöstä ei niin väliä. Mutta vaikka kirjailija muuta väittää, hänellä on tarjottavanaan vain tyhjiö, elokuvan nimen mukaisesti. Kansainväliselle uralle tähtäävän Pihla-puolison kunnianhimo puolestaan kohdistuu kliseiseen eroottiseen trilleriin – juuri sellaiseen rooliin, jollaisia hän alkuhaastattelussa kritisoi.
Suuri siis paljastuu pieneksi, vakuuttelut ja vakaumukset valheiksi. Tämän perusristiriidan ympärille Tyhjiö luo joukon satiirisia tilannekuvia. Kulturellia nykykaupunkilaisuutta edustavat muiden muassa suureellisella kulttuurijargonilla elämänpettymystään peittelevä appiukko, raskaudesta lööppejä lypsävä media, äitiyden todelliset velvoitteet torjuva showbusiness ja niiden vuoksi työmahdollisuutensa menettänyt näyttelijäkollega. Välähdyksenomaisia, jo pelkästä olemuksestaan tunnistettavia vastapainoja ovat kirjailijan syrjäytynyt, yhä huonompikuntoiseksi käyvä kaveri sekä lappilainen kollega Ilmari Kuutsa (Hannu-Pekka Björkman) – sikamainen mutta vilpitön hahmo, joka edustaa mennyttä maailmaa ja maaseutua.
Välähdyksenomaiseksi voi luonnehtia myös elokuvan dramaturgiaa. Ohjaaja-käsikirjoittaja Salmenperä pikemminkin juoksuttaa yksittäisiä kohtauksia kuin pyrkii yhtenäiseen tarinaan. Kehyskertomuksena toimii kirjailijan luomistuskan ja näyttelijän uranluonnin ristiriita eroineen, matkoineen ja uudelleenkohtaamisineen. Toisen miehen siittämä lapsi, kustantamon sopimusvaateet ja kirjailijanero Kuutsan tarjoama hätäratkaisu tiivistävät kuviota, mutta vain jossain määrin: Salmenperän kerronta pysyy perusluonteeltaan katkelmallisena.
Tämä ei ole virhe tai puute vaan omapäinen taiteellinen strategia. Tyhjiö tarkastelee materiaaliaan etäältä, niukasti kertoen, ja vetäytyy, lyö pelin poikki silloin kun tavanomaisempi teos lähtisi kehittelemään kohtausten aineksia, kuten lukuisia konfliktitilanteita tai Kailan ja Kuutsan ystävyyden homoeroottisia pilkahduksia. Itse asiassa elokuva asettuu helppoa hersyttelyä vastaan: yksi satiirisimmista kohtauksista väläyttää ”suoraan Pasilan tv-talolta” juhlistettavaa pieruviihdettä.
Kehittelyn niukkuuden vuoksi Tyhjiön huumori syntyy yhtä paljon katsojan mielessä kuin valkokankaalla. Naurumyrskyä ei tällä tekniikalla nostateta, pikemminkin pientä kutkutusta. Mukana on monia osuvia pikku piikkejä, kuten isäpuoleksi auliisti tarjoutuneen Eeron suvaitsevaisuuden loppuminen, kun Pihlan hedelmöityminen vieraan miehen toimesta konkretisoituu tv-ruudulla. Samoin ”filminäyte” Pihlan kansainväliseltä uralta, naurettava ammuskelujakso, ilmentää mainiosti odotusten ja todellisuuden välistä ristiriitaa.
Loppupuolella mietokin huvittuneisuus tyssää, kun äitiyden ja elokuvateollisuuden konflikti johtaa kirjaimellisesti kuolemanvakaviin tunnelmiin. Satiiri kärjistyy äärimmäiseksi tilanteeksi, jonka voi tulkita niin, että Tyhjiön kuvaamassa kulttuurissa menestyksen edellytyksenä on elämänvalhe aina elämän mitätöitymiseen asti.
Loppuratkaisu on elokuvan värisymboliikan ansiosta surumielisen tulkinnanvarainen, ja pitkitetty epätietoisuus Pihlan kohtalosta on jännitteisin jakso tietoisen epädramaattisessa tarinassa; draamakomediana markkinoitu Tyhjiö ei ole juuri draama eikä komediakaan, mutta täsmällisen ilmaisun ansiosta se imee sisälle maailmaansa.
Mikko Myllylahden Cannesissakin palkittu lokakuun ensi-iltaelokuva on Kaltion kriitikko Matti A. Kemin mukaan ”ilahduttava kaato”. Ensi-iltansa leffa saa teattereissa 7.10.2022.
Ajankohtaista Kompassina Victor Klempererin päiväkirjat Verkkoartikkeli
Esseesarjan kolmanessa osassa Jenny Kangasvuo pohtii demokratiaa, joka saattaa nostaa vallankahvaan myös Saksan kansallissosialistien kaltaisen puolueen.
Jenny Kangasvuon essee aloittaa sarjan, jonka teemat nousevat Victor Klempererin päiväkirjamerkinnöistä vuosilta 1933–1945.
75-vuotisjuhlaseminaari ”Taiteen ja kulttuurin rooli koulutuksessa ja tutkimuksessa” on katsottavissa Oulun ammattikorkeakoulun youtube-kanavalla osoitteessa https://www.youtube.com/watch?v=jbpnxvfWOqM. Seminaari striimattiin torstaina 29.10.2020 klo 13–16.
Oulujokivarressa sijaitsevalla Saarelan maatilalla oli isäntä, jonka voimista liikkui villejä huhuja. Kyseessä oli painin olympiavoitolla nimensä historiaan kirjoittanut Yrjö Saarela, […]
Väestön eliniänodotteen kasvaessa yksi ”vanhuuden” kategoria, 65+, ei enää riitä. Kuusikymppiset, kahdeksankymppiset ja satavuotiaat ovat ryhminä saatikka yksilöinä liian erilaisia, Jenny Kangasvuo kirjoittaa.
”Ædnan suomeksi on upea kulttuuriteko, ammattilaisen kädenjälkeä”, Outi Hytönen kirjoittaa Linnea Axelssonin August-palkitusta runoelmasta. Suomeksi kirjan on kääntänyt ja kustantanut Kielettären Kaija Anttonen.
Hanna Holopaisen ja Satu Kohon Paikkatunne taiteessa -projekti alkoi syksyllä 2022 Unkarissa. Tämä artikkeli on kirjoitettu Holopaisen verkkosivustolla aiemmin julkaistun blogi-päiväkirjan pohjalta Kaltiolle.
Kemijoen kulttuurituki ry:n tuottama, Rovaniemellä Korundin konserttisalissa 1.9.2022 ensi-iltansa saanut Karvalakkiooppera teki historiaa monella tavalla. Amanda Hakoköngäs haastatteli oopperan tuottaja Olli Tiuraniemeä.
”Vaikuttaa, että elokuva on kyhätty neljästä erillisestä käsikirjoituksesta henkistä väkivaltaa käyttäen yhden elokuvan mittaiseksi.” Kaltion Matti A. Kemi arvioi, että Hyväveli on vuoden 2022 heikoin kotimainen pitkä elokuva.
”Aina ei oikein tiedä, pitäisikö nauraa vai hämmästellä suu auki”, kirjoittaa Pete Huttunen Pamela Tolan viimeisimmästä ohjauksesta Järjettömän paska idea. Oulussakin kuvatun elokuvan ensi-ilta oli 13.1.2023.
Kaltion kriitikko Matti A. Kemi ei vaikuttunut viimeisimmästä Napapiirin sankarit -sarjan elokuvasta. ”Puoleentoista tuntiin edes ilmeikkäät näyttelijät eivät ole uskoneet käsikirjoituksen ponnettomuuteen.”
”Hamstereissa Veikko Huovisen veijaritarina syvenee yhden sukupolven korjaavaksi kokemukseksi”. Reijo Valta arvioi 4.1.2023 teattereihin saapuvan romaanin viimeisimmän, Markku Pölösen ohjaaman elokuvaversion.
Unenomainen seikkailu vanhalla Varikolla ”Seuraan esitystä hämmästyneenä ja yritän varoa, jotten vahingossakaan sotke riskialtista performanssia omilla äkillisillä liikkeillä tai teoillani.” […]
Perusarvojemme tuntematon historia Jopa 8 000 vuotta vanha Tonavan laakson sivilisaatio tarjoaa meille paljon enemmän kuin pelkkää museotavaraa. Sen yhteiskunnassa saivat […]
Antti Heikkisen Latu-romaanin maalaisproosa vertautuu Risto Kormilaisen silmissä karjalaiseen Heikki Turuseen ja ylä-savolaiseen Eino Säisään.
”Eksklusiiviset uskonnolliset liikkeet ja seurakunnat eivät anna tilaa itsenäiselle ajattelulle vaan kaventavat ihmisen ja uskon yhteen tiukkaan muottiin.” Risto Kormilainen luki Camilla Nissisen romaanin Meitä vastaan rikkoneet.
Juha Hurmeen uutuusteos Tiu tau tilhi ”hurmioituneella tavalla johdattelee kansakoulun periklassisen laulun myötä Fröbelin palikoihin ja aina Alaskaan saakka”, toteaa kriitikko Risto Kormilainen.