
Palsta suomalaisen elokuvataiteen avohakkuuksi
Mikko Myllylahden Cannesissakin palkittu lokakuun ensi-iltaelokuva on Kaltion kriitikko Matti A. Kemin mukaan ”ilahduttava kaato”. Ensi-iltansa leffa saa teattereissa 7.10.2022.
Lapsena tuntenut murheita en,
Riemuja vain, kohdata sain.
Siksi kai aika tuo onnellinen
Säilyykin muistelmissain.
(Kullervo: ”Kultainen nuoruus”)
Viattomuuden aikaan ei liene paluuta, kun on sen ikääntyessään onnistunut kerran kadottamaan. Hyvän ja pahan tiedon puusta ei voi olla syömättä, sefirotin astioiden murruttua niitä ei voi enää koskaan korjata. ”Eikä kukaan koko maailmassa / Lilleri Lalleria voi parantaa.”
Maailmankaikkeus on niin määrätön, erilaista ja erilaatuista tietoa on ihmiselle tarjolla niin valtavasti, että minkäänlaisen varmuuden saavuttaminen edes hetkellisesti tuntuu pakahduttavan epätodennäköiseltä. Uskonnot tarjoavat mahdollisuuksia hyväksyä joku ylitodellisuuksinen auktoriteetti, jonka kaikkivoipaan tahtoon ja loputtomaan mahtiin luottamalla oma inhimillinen epävarmuus liudentuu tyhjänpäiväiseksi haihatteluksi. Ilman omaa kokemusta tuollaisesta omnipotenssista merkityksettömyyden ja turhuuden suosta nouseminen vaatii lähes jokapäiväistä sisäistä kamppailua.
Pitäisi yrittää unohtaa banaalit lauseet tiedon tuskaa lisäävästä luonteesta ja vastuun painosta, tarpoa eteenpäin. Kuitenkin juuri nyt, kun pandemian myötä etenkin kulttuurielämän selkään viimeisen kahden vuoden aikana ladottuja kahleita vihdoin kevennetään, oma innokkuuteni osallistua ympäröivän yhteisöni elämään uhkaa osoittaa pikemminkin laantumisen merkkejä. Kai tämä on vain jotain samaa reaktiota kuin siinä, miten kaamoksen jälkeen kevään valon lisääntyessä perinteisesti myös itsemurhien määrä on itsestäänselvää pimeyden ja ahdistuksen yhdistävää logiikkaa vastustaen sekin kasvanut. Tai sitä, miten vankeudessa pitkään ollut kaipaakin vapauteen päästyään takaisin lukkojen taakse; takaisin tuttuun ja turvalliseen.
Välillä huomaan miettiväni, tunnenko kateutta eri suuntauksien uskovia kohtaan siitä varmuudesta, jonka usko heille antaa. ”Ota Jeesus sydämeesi / se sanoi ja se hymyili.” Mutta sitten tajuan olettaessani uskovan varmuuden syyllistyväni juuri siihen varmuuteen, jonka en usko olevan itselleni edes mahdollista: kuvittelen tietäväni, mitä toinen ihminen todella tuntee. Seuraava askel ajattelussa onkin jo riemastuminen siitä, että tajuan kokevani jonkinlaista empatiaa tai samaistumista tuohon toiseen ihmiseen, minkä jälkeen yleensä taas tunnen luottavani siihen, että nämä muut olennot ympärilläni ovat enemmän tai vähemmän itseni kaltaisia, jolloin voinkin taas iloita siitä, ettei minun tarvitse olla yksin maailmankaikkeudessa.
Lapsena en tuntenut sitä epäilystä, tai en ainakaan muista tunteneeni. Tai muotoiltakoon tämä toisin päin – nimeän ”lapsuudeksi” jossain henkilökohtaisessa menneisyydessäni sen ajan, jonka kestäessä en muista kyseenalaistaneeni itseäni tai ympäröivää maailmaa. Ajan, jolloin en muista kokeneeni eksistentialistista angstia.
Suuri ihme on kaiken tämän lopullisesta merkityksettömyydestä huolimatta joka päivä vuoteesta nouseminen ja aina uudelleen syyn löytäminen loputtomalle tarpomiselle. Ja äärettömän monimutkainen todellisuus, joka ei ole minkään korkeamman voiman tarkoituksella rakentama, on vielä suurempi ihme: esimerkiksi viime viikkoina olen pysähtynyt useita kertoja häkeltyneenä siitä, miten ilman pienenpienten osasten paineenvaihtelu ilmenee korvan kautta aivokudokseen päätyessään tietoisuudessani puheena, kuiskauksena tai musiikkina, vaikka se saapuisi suurensuurien etäisyyksien takaa ja vieläpä monien muitten vaihtelevien paineitten seassa. Miksei kaikki ole vain valkoista kohinaa?
Tässä ihmettelyssä löydän tarkoituksen, en vastauksissa. Ja pohdin, ovatko sittenkin myös ne ihmiset, jotka näyttävät elävän päivästä, kuukaudesta ja vuodesta toiseen itseään tai maailmaansa millään tavoin kyseenalaistamatta, joka aamu herätessään samanlaisen ihmetyksen vallassa. Koska tuskin se minunkaan olemuksestani koko aikaa loistaa kuin majakka myrskyssä.
Sama tietoisuus, joka ajaa ihmiseläimen kyseenalaistamisen kautta tuskaan, ajaa saman eläimen myös tähän ihmetyksen iloon. Kultainen nuoruus on aina tässä ja nyt, iästä riippumatta. Joten lähden tämän lehden painoon saatettuani taas Kirkkoniemeen Jäämeren rannalle ihmettelemään toisenlaisia ihmisolioita kuin mitä ihmettelen täällä Oulussa. Ehkä seuraavassa Kaltiossa jaan sitten taas niitä ihmettelyjä lehden lukijoille, teille. Ihmetelkää te sillä aikaa tähän numeroon kerääntyneitten ihmisihmettelijöitten seurassa.
Mikko Myllylahden Cannesissakin palkittu lokakuun ensi-iltaelokuva on Kaltion kriitikko Matti A. Kemin mukaan ”ilahduttava kaato”. Ensi-iltansa leffa saa teattereissa 7.10.2022.
Ajankohtaista Kompassina Victor Klempererin päiväkirjat Verkkoartikkeli
Esseesarjan kolmanessa osassa Jenny Kangasvuo pohtii demokratiaa, joka saattaa nostaa vallankahvaan myös Saksan kansallissosialistien kaltaisen puolueen.
Jenny Kangasvuon essee aloittaa sarjan, jonka teemat nousevat Victor Klempererin päiväkirjamerkinnöistä vuosilta 1933–1945.
75-vuotisjuhlaseminaari ”Taiteen ja kulttuurin rooli koulutuksessa ja tutkimuksessa” on katsottavissa Oulun ammattikorkeakoulun youtube-kanavalla osoitteessa https://www.youtube.com/watch?v=jbpnxvfWOqM. Seminaari striimattiin torstaina 29.10.2020 klo 13–16.
Oulujokivarressa sijaitsevalla Saarelan maatilalla oli isäntä, jonka voimista liikkui villejä huhuja. Kyseessä oli painin olympiavoitolla nimensä historiaan kirjoittanut Yrjö Saarela, […]
Väestön eliniänodotteen kasvaessa yksi ”vanhuuden” kategoria, 65+, ei enää riitä. Kuusikymppiset, kahdeksankymppiset ja satavuotiaat ovat ryhminä saatikka yksilöinä liian erilaisia, Jenny Kangasvuo kirjoittaa.
”Vaikuttaa, että elokuva on kyhätty neljästä erillisestä käsikirjoituksesta henkistä väkivaltaa käyttäen yhden elokuvan mittaiseksi.” Kaltion Matti A. Kemi arvioi, että Hyväveli on vuoden 2022 heikoin kotimainen pitkä elokuva.
”Aina ei oikein tiedä, pitäisikö nauraa vai hämmästellä suu auki”, kirjoittaa Pete Huttunen Pamela Tolan viimeisimmästä ohjauksesta Järjettömän paska idea. Oulussakin kuvatun elokuvan ensi-ilta oli 13.1.2023.
Kaltion kriitikko Matti A. Kemi ei vaikuttunut viimeisimmästä Napapiirin sankarit -sarjan elokuvasta. ”Puoleentoista tuntiin edes ilmeikkäät näyttelijät eivät ole uskoneet käsikirjoituksen ponnettomuuteen.”
”Hamstereissa Veikko Huovisen veijaritarina syvenee yhden sukupolven korjaavaksi kokemukseksi”. Reijo Valta arvioi 4.1.2023 teattereihin saapuvan romaanin viimeisimmän, Markku Pölösen ohjaaman elokuvaversion.
Unenomainen seikkailu vanhalla Varikolla ”Seuraan esitystä hämmästyneenä ja yritän varoa, jotten vahingossakaan sotke riskialtista performanssia omilla äkillisillä liikkeillä tai teoillani.” […]
Perusarvojemme tuntematon historia Jopa 8 000 vuotta vanha Tonavan laakson sivilisaatio tarjoaa meille paljon enemmän kuin pelkkää museotavaraa. Sen yhteiskunnassa saivat […]
Antti Heikkisen Latu-romaanin maalaisproosa vertautuu Risto Kormilaisen silmissä karjalaiseen Heikki Turuseen ja ylä-savolaiseen Eino Säisään.
”Eksklusiiviset uskonnolliset liikkeet ja seurakunnat eivät anna tilaa itsenäiselle ajattelulle vaan kaventavat ihmisen ja uskon yhteen tiukkaan muottiin.” Risto Kormilainen luki Camilla Nissisen romaanin Meitä vastaan rikkoneet.
Juha Hurmeen uutuusteos Tiu tau tilhi ”hurmioituneella tavalla johdattelee kansakoulun periklassisen laulun myötä Fröbelin palikoihin ja aina Alaskaan saakka”, toteaa kriitikko Risto Kormilainen.
”Lapsuuden lähtökohdat eivät olleet kovin otolliset Kaisa Tammelle (s. 1970) tulevaisuuden uraa ajatellen. Alkoholisti-isä terrorisoi perhettä ja sai raivokohtauksia. Risto Kormilainen arvioi Naisvankilan pomon.
”Maapallon pelastukseksi tulee yhteiskuntien julkinen sektori rakentaa uusiksi, peruuttaa infrastruktuurin yksityistäminen, verotettava suuryhtiöitä ankarammin, ehkä jopa kansallistettava niitä.” Naomi Klein vaatii muutosta Tuli on irti -teoksessaan, arvioi Juhani Rantala.
”Pikemmin kuin romaani teos on anti-romaani tai tutkielman parodia”, pohdiskelee Esko Karppanen Runeberg-palkintoehdokkaaksikin valitusta Tiina Lehikoisen Punelmia-teoksesta.