Eräänlainen saavutus
Nelikymppinen Radiopuhelimet Heikki Romppaisen haastateltavana.
Noin 5 500 ruutua liikaa sarjakuvaa valkokankaalla
Fingerpori. 85 min, K12. Ensi-ilta 16.10.2019.
Ohjaus Mikko Kouki; rooleissa Santtu Karvonen, Aku Hirviniemi, Jenni Kokander, Kari Väänänen, Pirjo Lonka ja Tom Petäjä
Ensikuvistaan lähtien Fingerpori antaa odottaa suuria. Miljöö on kuvattu ihanan seisahtuneeksi, interiöörit ovat yksityiskohdiltaan pikantteja, kekseliäitä ja kuudestilaukeavia. Aurinko paistaa, leikkaus etenee kuten strippi ja kaupungin sheriffillä on selkeä tehtävä. Mutta siihenpä tämä nostatus sitten jääkin, koska kaikki muu tuntuu menevän hukkaan ja muihin eläimiin. Hirtehinen huumori päättyy jo ennen kajoaan.
Mikko Koukin ohjaustyö ei kanna. Neliosaiseksi jaksotettu elokuva kertoo osissaan kaupunginjohtaja Aulis Homeliuksen tarinan, Krapula-Päivin sekä Allan Kurman sekoilut, Heimo Vesan avioliitto-ongelmat ja Rivo-Riitan surullisen hahmon sutkautukset. Fingerpori-sarjakuvasta väkisin päälleliimatut vitsit eivät missään vaiheessa toimi, eikä roolisuorituksiin ole jätetty mitään tilaisuutta loistaa. Kari Väänänenkin sattuu esittämään Kari Väänästä, jonka roolihahmon nimi sattumalta vain on kaupunginjohtaja/sheriffi Aulis Homelius.
Kertojaäänen johdattelema teos jää väkinäiseksi vitsiksi jo pelkästään käsikirjoituksen poikkoilullaan. Teos ei nivoudu: rytmillisesti se on kehänurkkauksissa notkumista ja jatkuvaa katsojan älykkyyden pakoilua. Neliosaisuus epilogineen toiminee vaikkapa näyttämöllä, mutta katsojalle kolmen stripin tarjoilun jälkeen jää käteen haukotuksia ja myötähäpeää. Kuvia kuvien perään, punch-linea päärynäpalloon ja muuta varjonyrkkeilyä ilman varsinaista kohdetta. Kuten hyvin rakennetun stripin, tätäkään ei soisi jatkuvan kolmannen erän jälkeen. Ehkä tyrmäystipoin tässä voisi ollakin jotain hassua.
Näemmä 2010-luvun lopulla on oikeutettua edelleen pilkata vammaisia, hurmaantua pikkutuhmasti fasismista ja höhötellä alkoholismille. Kaikki jarlamainen hoksaavuus, terävyys ja komiikan erkaantuminen konnotaatioissa hukkuu kömpelöön ylinäyttelemiseen. Ajoitus ei täsmää, strippien kuvasto ei kanna näyttelijöiden lävitse katsojalle. Eräs kanssakatsoja sen osuvasti totesikin: ”Tulee ikävä jopa Ere Kokkosta.”
Jotain valonpilkahdustakin elokuva rakentaa henkilöidensä ympärille. Ihmisellä on näymmä ikuinen ikävä toisen luo, sisäiskertomuksilla fantasiamaailmoissa onnelliset loput sekä Milonoffien veljeksistä joku (tällä kertaa Juho) osaa näytellä niin ärsyttävää, että sympatiaa heruu hienolle roolisuoritukselle ärsyttävänä roolihahmona.
Lavastajat, kuvauspaikkajärjestäjät ja rekvisitöörit ovat tehneet todella tyydyttävän työn ja heidän kättensä jälki kantaa. Oikein muuta siementä tästä ei käteen jääkään.
Pressinäytöksen kahdestakymmenestä katsojasta yksi nauroi ääneen muistaakseni kolmesti. Ehkä ensi-illassa hänen kaltaisensa katsoja löytää itselleen sielunkumppanin, jota tällainen masokismi hurmaa – ehkä jopa hiukan naurattaakin yhdessä. Muutoin elokuva jää historiaan auringon kajoon ratsastavana pettymyksenä.
Kaikille aisteille
”Yleisesti ottaen taidetta pitää vain katsoa, joissain tapauksissa kuunnella, joskus jopa haistella, mutta ei missään tapauksessa koskea.” Kuinka ”saamelaisen nykytaiteen suurnäyttely” Helsingissä vertautuu Oulun taidemuseossa alkuvuodesta 2026 nähtyyn?
Kaupunki syntyy suistoon
”Toimeliaisuus on syntynyt sinne, minne entisaikojen kulkupeleillä parhaiten pääsi, vesireittejä pitkin. Jokea ja merta. Veneillä, ruuhilla, tukkilautoilla, laivoilla. Talvella hiihtäen tai eloperäisillä vetopeleillä. Poroilla ja hevosilla.”
Aikuisten fantasialle olisi valtava kysyntä
Genrekirjallisuutta luetaan Suomessakin runsaasti. Suuren osan siitä julkaisevat hyvin pienet kustantamot. Helmivyö juhlisti toukokuussa kymmenen vuoden kustannustoimintaansa.
Korjaamontien treenikset purku-uhan alla
Välivainiolle on keskittynyt omaehtoisen kulttuurin tiloja. Niistä tunnetumpi, Tilaa kulttuurille ry:n ylläpitämä Tukikohta elää ja voi hyvin, mutta toinen on lopetusuhan alla.
Näkymätön toinen
Miten ihmisen ja tarkemmin ensimmäisen tai toisen polven maahanmuuttajan itsetietoisuus muotoutuu? Mousa pohtii yksilön ja yhteiskunnan suhdetta filosofien ja sosiologien näkökulmien valossa.
Oulun hiljaisuus mahdollistajana luovuudelle
Pietarissa opiskellut brasilialaislähtöinen taiteilija Gabriel Gram muutti Ouluun vuoden 2025 alkaessa. Jela Seppä jututti tatuoijana työskentelevää Gramia tämän esikoisnäyttelyn yhteydessä.
Pentin poluilla kirjailijan jalanjäljillä
Osana Oulu2026-kulttuuripääkaupunkiohjelmaa valmistuneen Pentin polut -kulttuurireitistön avajaisia juhlittiin Siikalatvalla ja Pyhännällä kesäkuussa. Niina Kestilä tutustui reittiin.
Sienipilven varjo
Juhani Rantala mietti voimakkainta väkivaltaa ja ihmiskunnan päätymistä siihen Hiroshiman räjähdyksen 80-vuotispäivän tienoolla.
Juha Hurme ohjasi kirjan nelikymmenvuotiaasta Radiopuhelimet-yhtyeestä
”Kuten edeltäjänsä myös Radiopuhelimet palasina pitää siis sisällään yhtyeen jäsenten itsensä kertomaa – mutta tällä kertaa vain heidän.” Tämänkin kirjan on toimittanut Juha Hurme.
Poliittista luentaa
”Historia osoittaa, kuinka kulloinenkin poliittinen säätila on heijastunut Suomen ja Venäjän välisiin kulttuuriseen kanssakäymiseen. Tomi Huttunen toteaa kirjallisuuden kääntäminen olleen vilkkaampaa maiden välisen suojasään vuosina.”
Muutos tapahtuu taiteesta
”Oulu2026:ssakin on omat sokeat pisteensä ja kriittisen tarkastelun kohteet, ja eiköhän niistäkin saada vielä kuulla perusteltua analyysiä.” Päätoimittaja ei tällaista vielä kuitenkaan tarjoa, kunhan harhailee.
Kannessa: Juoppo Joogaa
Kesäkuun kansiteos on Oulussa asuvan performanssitaiteilija Olga Prokhorovan ”Juoppo Joogaa”.
Paa skaks tässä?
”The Blaster Masterin sukupolven mittaisen levytystauon jälkeen julkaistu Bring Me The Sun yllättää myönteisesti”, Eros Gomorralainen kirjoittaa oululaisyhtyeen uudesta pitkäsoitosta.
Vieraan vieraana
Mustarindan kesäohjelma kuvittelee uusia tapoja ymmärtää taiteen roolia kestävämmän matkailun kontekstissa.
”No Ban Can Block the Ways of Enjoying Life”
”Poems, dance and songs help us balance all the traumas through hope.” Lölä Florina Vlasenko interviewed Iranian-born artist Shima Salehi.
Maisemia saamelaisen nykytaiteen rinteiltä
Saamelaisen nykytaiteen suurnäyttely Eanangiella – Maan kieli on yksi Oulun kulttuuripääkaupunkivuoden kohokohdista. Jenny Kangasvuo tutustui näyttelyyn.
European Capital of Culture: Next Stop – Elections
What lies beneath the shiny surfaces of Capital of Culture project? Lölä Florina Vlasenko ruminates on the feelings of Oulu artists and cultural workers on the ground level. [The article is written in March 2026.]
Meän Periferian yhteisöllinen syli on avara, innostava ja lämmin
Meän Periferia avasi toimintansa Meän Kulmassa Kemin keskustassa vuonna 2025. Mitä siellä tapahtuu? Anu Kolmonen kertoo.