Heikki Kännö: Runoilija. 568 s. Sammakko 2020.
Heikki Kännö jatkaa kolmannella romaanillaan omaleimaista kerrontaperinnettään. Esikoisteos Mehiläistie (2017) sekä Runeberg-palkinnon saanut Sömnö (2018) olivat Faust-myyttiin nojaavia romaanijärkäleitä, eikä tuorein teos tee poikkeusta. Vaikka tematiikka ja runsaat sivujuonteet muistuttavatkin aiempia teoksia, Runoilija on itsenäisenä teoksena hurmaava lukukokemus ja kykenee edelleen syventämään Kännön rikasta kerrontamaailmaa omaperäisyydellään.
Teos kertoo boheemista taitelijasielusta Runoilijasta eli Le Poetésta, joka seikkailee 1800-luvun lopun Euroopassa epäonnisena kulkurina. Fiktiivinen kirjailija Aurelian Benn on epäonnisuudessaan kekseliäs Goethe-pastissi. Hän solmii kavalan suhteen paholaisen, Henrik von Grüngenin kanssa saadakseen tuotettua kirjallisen läpimurtonsa, ajautuu toki vaikeuksiin ja pakoilee vastuutaan yhä dystopiamaisemmaksi muuttuvassa ympäristössä Ranskassa, Italiassa, Sveitsissä ja lopulta Saksassa.
Maagiseen realismiin nojautuva teos esittelee tällä kertaa lukijalleen historiallisista hahmoista Friedrich Nietzschen ja Richard Wagnerin. Samalla kolutaan Rudolf Steineria ja hiukan Johann Wolfgang von Goethea. Fiktiiviset naishahmot päähenkilön lisäksi ovat kännömäisen riittoisia ja onnistuneesti kuvattuja. Eleanorin, Lorrainen ja Minnan kuvaukset peilaavat kerronnallisesti päähenkilön eli Runoilijan horjahtelevaa ja oikukasta mielenmaisemaa.
Kun lopulta päähenkilö rujosti, joskin ronskisti saa viilattua linssiin Rudolf Steinerin kaltaista ajattelijaakin, veijarimainen tarinankerronta pääsee hersyviin oikeuksiinsa. Sisäistarinoissaan Kännö on suoranainen mestari: kuvataiteilijalle ominaisesti hän maalaa maisemaan yhä oudompia karaktaarejä, jotka viehättävät lukijaansa mielen kierteisyydellään ja kummallisilla tavoillaan.
Runoilija on syntynyt alkujaan Sömnön sisäiskertomuksesta, joka käsitteli noin 80-liuskaisesti Nietzschen sekoamisvuotta 1889. Se nojautuu Wagnerin Nibelungin sormus -sarjaan, ja sisäiskertomus paisuikin onneksemme 700-liuskaiseksi Runoilija-teokseksi. Aatehistoriallisesti Runoilija koluaa saksalaisen filosofian sekä taidehistorian äärellä onnistuneesti: filosofi Nietzschen lävitse – pikkusiskonsa rumasti manipuloimana – esitetään taidokas, vauhdikas ja kekseliäs tarinointi siitä, miksi näemme nykyvalossa Nietzschen arjalaisen ylivallan edustajana.
Vaikka Runoilija ei yllä samanlaiseen loppurymistelyyn kuin Sömnö, se onnistuu lopulta nivomaan tarinalinjansa oivallisesti ja kiehtovasti kauniiksi paketiksi rusettinyörein. Teos tosin on helppolukuisempi kuin Sömnö, mikä kertonee osaltaan Kännön kerronnan hioutuneen entisestään:
Sammakon Facebook-kanavan haastattelussa Kännö arvioi kustannustoimittaja Seppo Lahtiselle kirjoittaneensa teoksensa ”noin neljään kertaan”. Samaisessa haastattelussa Kännö kainostelee, että kyseessä olisikin eräänlainen välityö, ”veitikkamainen rakkaustarina”, joka pohjaa aiemman ja tulevan teoksen kautta Faust-myyttiin mutta on osa tetralogiaa ja täten jatkumoa. Välityöstä on hankalahkoa puhua, koska teos on lähiluvussakin tarkasteltuna onnistunut, kiiteltävä ja eheä.
Erityiskiitoksensa Kännö ansaitsee tällä kertaa pohdinnoistaan musiikin saralla. Musiikkitermistö on hallussa laaja-alaisesti, johdattaa instrumenttitekniikoidensa kautta uusiin juonteisiin ja tarjoaa lukijalle mahdollisuuksia kerrata tietämystä Wagnerin oopperoista.
Kännöltä on lupa odottaa neljättä romaania ilmestyväksi piakkoin, jolloin tetralogia saa ansaitsemansa päätöksen. Maalis-huhtikuun vaihteessa 2021 Kännö Sammakon haastattelussa ounasteli, että kolmasosa neljännestä teoksesta olisi jo valmiina. (Kyseinen, aiheiltaan runsaspitoinen haastattelu löytyy muuten Facebookista kustannusyhtiö Sammakon sivuilta otsikolla ”Tänä iltana, kirjailija Heikki Kännö”.)
On silkkaa iloa malttamattomana odottaa, mihin Kännö seuraavaksi suuntaa suomalaisen kerronnan tasokkuutta.
”Työväenluokkaista kulttuuria tehdään omista lähtökohdista tietoisena ja ylpeänä eikä surkutella, että voivoi kun en ole syntynyt rikkaaseen perheeseen.” Anu Kolmonen haluaa kaapata keskustelun työläiskulttuurista takaisin työläisille.
Mikko Myllylahden Cannesissakin palkittu lokakuun ensi-iltaelokuva on Kaltion kriitikko Matti A. Kemin mukaan ”ilahduttava kaato”. Ensi-iltansa leffa saa teattereissa 7.10.2022.
Ajankohtaista Kompassina Victor Klempererin päiväkirjat Verkkoartikkeli
Esseesarjan kolmanessa osassa Jenny Kangasvuo pohtii demokratiaa, joka saattaa nostaa vallankahvaan myös Saksan kansallissosialistien kaltaisen puolueen.
Jenny Kangasvuon essee aloittaa sarjan, jonka teemat nousevat Victor Klempererin päiväkirjamerkinnöistä vuosilta 1933–1945.
75-vuotisjuhlaseminaari ”Taiteen ja kulttuurin rooli koulutuksessa ja tutkimuksessa” on katsottavissa Oulun ammattikorkeakoulun youtube-kanavalla osoitteessa https://www.youtube.com/watch?v=jbpnxvfWOqM. Seminaari striimattiin torstaina 29.10.2020 klo 13–16.
Oulujokivarressa sijaitsevalla Saarelan maatilalla oli isäntä, jonka voimista liikkui villejä huhuja. Kyseessä oli painin olympiavoitolla nimensä historiaan kirjoittanut Yrjö Saarela, […]
Väestön eliniänodotteen kasvaessa yksi ”vanhuuden” kategoria, 65+, ei enää riitä. Kuusikymppiset, kahdeksankymppiset ja satavuotiaat ovat ryhminä saatikka yksilöinä liian erilaisia, Jenny Kangasvuo kirjoittaa.
Áillohaš eli Nils-Aslak Valkeapää (1943–2001) avusti Kaltiota vuodesta 1964 alkaen etenkin kirja-arvosteluja kirjoittamalla. Áilun 80-vuotispäivän johdosta julkaisemme uudelleen kolme hänen Kaltioon vuosina 1964 ja 1965 kirjoittamaansa tekstiä.
”Tarina poukkoilee polveillen. Parhaita paloja ovat Kotisaaren muistelukset puolankalaisesta elämänmenosta ja sanailusta entivanhaseen malliin.” Risto Kormilainen arvioi Ahti Kotisaaren tarinakokoelman.
”Mitättömän tuntuisista, lyhyistä päälauseista alkaa loppua kohden huokua uhmakkuus. Teoksen pohjavire muuttuu entistä ahdistavammaksi häviävän pienissä havainnoissa.” Matti A. Kemi luki Riikka Simpuran Painottomuuden.
”Omaperäinen, omaääninen teos on raikas esimerkki suomalaisen runouden uudesta aallosta”, Kaltion kriitikko Matti A. Kemi kirjoittaa Petra Vallilan esikoisteoksesta ehkä.
Piispa Jari Jolkkonen jatkaa Kuopion hiippakunnan vahvaa kirjallista perinnettä teologisella esseekokoelmalla, jossa hän pohtii kristillistä ihmiskuvaa, uskon ja politiikan suhdetta sekä spiritualiteettia. Risto Kormilainen kritikoi.
Kaltio kutsui Helsingin Ylioppilaslehden päätoimittaja Adile Sevimlin esiintymään Oulun naiskulttuuriviikolla Kirjallisuuden talolle perjantaina 17.3. (klo 17.30). Viikon pääkuraattori Ulla Kaislaranta haastatteli viime vuoden esikoiskirjailijaa.
Oulun taidekoulussa näyttelijän uransa aloittanut Jaakko Ohtonen on tuttu niin televisiosta kuin valkokankailta. Hamstereiden tähteä jututti hänen varhaisvuosiaan tiiviisti seuraillut Ulla Kaislaranta.
”Mutta jos niihin kulttuurilehtitukiin edes indeksitarkistukset olisi tällä vuosituhannella tehty (yhtäkään ei ole nähty), avustajapalkkiobudjetin voisi melkein tuplata.” Päätoimittajalla tuntuu jääneen levy päälle, mutta niin se tuntuu jääneen valtion kulttuurihallinnossakin.
Jukka Tarkiaisen ”Jättiläinen” on valokuvaaja Eberhard Grossgasteigerin kanssa toteutettu kollaasi. Italialaista vuoristokuvaa taiteilijan kasvoihin yhdistävä teos on esillä Äkäslompolon Ars Nartae
”Valtakunnallisena varautumispäivänä aiemmin maakunnallisen musiikin soittamisesta resurssipulaan vedoten kieltäytynyt Yleisradio ilmoitti luovien sisältöjen ja median johtaja Ville Vilénin suulla vapauttavansa resursseja kokonaisen radiokanavan verran.”
